Tuesday, 26 November 2019

Tuhansia sanoja

Upea auringonlasku koulun talleilla.
Ystäväperheen lemmikkikilpikonna. Toivoisin, että nämä komeat eläimet saisivat elää vapaudessa,
mutta on ollut kiehtovaa saada tutustua niihin vähän lähemmin. Tämä kilpikonna oli vasta nuori
mutta jo aika suuri, reippaasti isompi kuin perheen kissa.
Koululla juhlittiin Halloweeniä pari viikkoa varsinaisen juhlapäivän jälkeen. Verhon takana nuorimmaisemme joka oli pukeutunut mehiläiseksi.
Koulun talli on yksi tärkeitä paikkojamme täällä. Vanhempi tytär ja ystävänsä odottavat omaa ratsastustuntiaan. Taustalla menossa nuoremman tyttären ratsastustunti. Kuusivuotiaamme ratsastaa toistaiseksi pääasiassa vielä talutuksessa mutta osan tunnista hän ohjaa itse poniaan.
Vanhempi tytär omalla tunnillaan ratsastamassa Queeniellä, ystävänsä puolestaan Farrahilla.
Lastemme tunnit ovat yksi toisensa jälkeen. Tässä esikoinen odottelemassa omaa tuntiaan. Taustalla sisko kuuntelee mitä seuraavaksi tehdään.
Tässä vaiheessa vuotta aurinko alkaa jo laskea kun esikoisen tunti alkaa. Esikoinen edustalla Safyan selässä, taaempana kaverinsa menossa vuorollaan Ruby-ponyn kanssa kohti estettä.
Tämä on minusta kaunis kuva! Paitsi että tekee mieleni sanoa pojalle "kantapäät alas!"
Koululla vietettiin viime viikolla kirjaviikkoa. Teimme yhdessä muutaman tutun äidin kanssa monikielisen esityksen kolmesta pienestä porsaasta. Yksi porsaista puhui afrikaansia, yksi japania ja yksi suomea; susi puolestaan saksaa. Jotta lapset olisivat pysyneet jutussa mukana tein sudelle ja kullekin porsaalle tällaiset maskit. 
Kenen muun eteishallissa odottaa kantokassissaan käyttöä luotiliivi ja -kypärä?
Tähän aikaan vuodesta valo on täällä parhaimmillaan. Vietin eilen pitkästä aikaa rauhallisen aamun itsekseni kotona ja ihailin valon ja varjon leikkiä.

Tuesday, 19 November 2019

Elämää tuhannessa neliössä

Suihkumme viemäriputkessa on edelleen tukkeena puun juuri. Kaksi putkimiestä kävi juurta jälleen viime viikolla katsomassa ja kiskomassa ulos. He saivat irti muutaman juurenpätkän mutta työhön tarvittaisiin kovempia välineitä kuin mitä heillä on käytössään. Putkimiehet eivät suinkaan sanoneet, etteivät osaa valitettavasti hommaa hoitaa vaan totesivat ykskantaan, että seinä ja lattia täytyy putken kohdalta purkaa auki niin päästään juureen käsiksi. Se kuulosti minusta vähän turhan hurjalta suunnitelmalta, etenkin kun kyseessä on vuokra-asumus. Putkimiehet poistuivat siis turhautuneina paikalta, juuri on edelleen viemäriputken tukkeena eikä kylpyhuoneemme suihkua edelleenkään voi käyttää. Onneksi meillä on talossa enemmänkin kuin yksi suihku. Tässä pienen juna-aseman kokoisessa talossamme on noin tuhat neliötä ja tuhannen neliön alueella yhteensä kuusi kylpyhuonetta ja lisäksi vielä kaksi erillistä vessaa.

Ovi on auki: tulkaa sisään!


Talomme on kolmessa kerroksessa. Alimpana on kellarikerros. Kellarikerroksessa on erillinen asunto jossa on kaksi makuuhuonetta, suuri olohuone, pieni keittiö ja varasto. Kellariasunto on varmaankin alunperin rakennettu palvelusväen käyttöön. Meillä se oli ensimmäisen puolisentoista vuotta käytössä lasten pyöräilytilana ja niin sanottuna koirien huoneena. Yksi koiristamme kärsii eroahdistuksesta ja syö yksin ollessaan huoliinsa vähintäänkin sohvatyynyn ja parhaimmillaan koko sohvan. Jos olemme muutamaa hetkeä pitempään poissa kotoa koirat ovat siksi tavallisesti omassa huoneessaan missä eroahdistunut ei voi tehdä tuhojaan. Alkuun kellarikerros oli kokonaisuudessaan koirien huone, mutta viimeiset neljä vuotta kellariasunnossa ovat asuneet maailman parhaat naapurit, autonkuljettajamme perheineen. 

Talon edustalla on koirankoppikaksio jonka toimme tänne aikoinaan Belizestä. Koirat eivät ole koppia täällä juurikaan käyttäneet sillä niistä kukaan ei viihdy pihalla kuumassa kovin pitkään. Koirankopin yläpuolella on suuri parveke joka sekään ei ole kovassa käytössä koska kuuma sää ei kutsu istumaan parvekkeelle.


Meidän omassa käytössämme on siis käytännössä talon kaksi ylempää kerrosta, arviolta noin kolme neljännestä talomme neliöistä.

Omien asuintilojemme alemmassa kerroksessa eli talon pohjakerroksessa on suuri keittiö, niin kutsumamme aamiaishuone, kodinhoitohuone, eteishalli, kaksi erillistä olohuonetta joista toisen yhteydessä myös ruokailutila, ja lisäksi kaksi makuuhuonetta ja varastotila. Pohjakerroksen makuuhuoneista toinen oli alunperin vierashuoneemme mutta on viimeiset neljä vuotta toiminut koirien huoneena. Toinen makuuhuoneista oli sittemmin hetken aikaa vierashuone mutta muuttui parisen vuotta sitten puolestaan kissamme huoneeksi. Nyt meillä ei siis enää ole valtavassa talossamme lainkaan vierashuonetta mutta lemmikkejä sitäkin enemmän!

Ruokailutilojen takana alakerran oleskelutilat - ja Pongo.


Ihan alkuun kun noukimme Oliver Twist -kissan kadulta meille kotiin turvaan tarvitsimme sille erillisen huoneen siksi, että minua pelotti pienelle pennulle käyvän huonosti suurten koiriemme kanssa. Mieheni kuitenkin totutti yhden kesän aikana kissan ja koirat toisiinsa niin, että ne nykyään tulevat kohtuullisen hyvin toimeen keskenään. Poppy ja Oliver ovat melkein kavereita - jos kaveruuteen kuuluu se, että tilaisuuden tullen räpätään toista kynsillä. Skippy suhtautuu Oliveriin kauhunsekaisella kunnioituksella ja Pongo on kissasta vähän liiankin kiinnostunut. Oliver on luonteeltaan hieman epäsosiaalinen ja vetäytyvää tyyppiä mutta koiriamme pieni kissa määräilee toisaalta melkoisen paljon. Kaikkien lemmikkien yhteiseksi hyväksi on siis se, että myös kissalla on oma paikkansa minne vetäytyä omiin oloihinsa.

Monissa suuremmissa paikallisissa kodeissa täällä on erikseen edustuskerros ja kodinomaisemmat tilat, niin meilläkin. On myös hyvin tavallista, että edustuskerros jakaantuu useampaan eri tilaan; perinteisestihän naisseurueet ovat täällä omissa oloissaan ja miehet omissaan. Me olemme kuitenkin jakaneet edustuskerroksemme yleiset tilat ennemminkin olohuoneeksi, ruokailuhuoneeksi ja leikkihuoneeksi. 

Alakerran leikkihuoneessa on erinäisiä leluja erityisesti pienten vieraiden varalle. Huonetta hallitsee suuri leikkikeittiö jonka aikoinaan teetimme Belizessä. Leikkikeittiön mitat menivät kuuluisasti pieleen - senttimetrien sijaan puuseppä ajatteli tuumissa. Virheestä oli se ilo, että leikkikeittiö on kestänyt leikeissä ehkä tavallista pitempään kun ei ole jäänyt vielä toistaiseksi kooltaan pieneksi.


Alakerta on siis meidän edustuskerroksemme kun taas talomme ylimmässä kerroksessa ovat kotoisammat asuintilamme. Yläkerrassa on yksi valtava makuuhuone kylpyhuoneineen, suuri oleskelutila, kaksi pienempää makuuhuonetta ja niiden yhteydessä pienempi kylpyhuone. Huoneiden kokoluokasta antaa vähän kuvaa se, että yläkerran suurin makuuhuone on suurempi kuin yksiö missä aikoinaan Helsingissä jonkun aikaa asuin. Yläkerran pienemmätkin makuuhuoneet ovat itse asiassa melko suuria vaikka tässä mittakaavassa kovin pienen oloisia. Yläkerran suurempi makuuhuone on meidän vanhempien valtakuntaa ja lapset ovat jakaantuneet kahteen pienempään makuuhuoneeseen. Yksi tulevan muuttomme iloisia asioita lapsillemme on se, että uudessa asuinmaassa kaikille kolmelle olisi tarkoitus järjestyä tulevassa talossamme oma huone. 

Alakerran leikkihuoneessa seisoo myös yksi kirjahyllyistämme jonka aikoinaan teetimme Jamaikalla.
Sen päällä on muistoja Guatemalasta ja Meksikosta ja hyllyillä kirjojen muodossa niin ikään muistoja aikaisemmista elämänvaiheista.
Sisätilojen lisäksi meillä on yhteensä kolme parveketta, laatoitettu takapiha ja suurehko etupiha josta osa on laatoitettu ja osaa peittää nurmikko ja muu kasvisto. Talomme sijaitsee varsin lähellä Khartumin keskustaa mutta kaupunginosamme on onneksi varsin vihreä ja rehevä. Omalla pihallamme saattaa unohtaa missä oikein onkaan: varhain aamuisin pihamaalla kuuluu lähinnä vain linnunlaulua, ja toisinaan kuulen jopa kun kukko jossain lähellä kiekuu naapureita hereille. 

Sunday, 10 November 2019

Sivuni ystäväkirjaan

Kiitokset Muusalle tästä hauskasta haasteesta. Ystäväkirjojen sivujen täyttäminen oli lapsena mieluista hommaa ja edelleen minusta on mukavaa vastata kaikenlaisiin kyselyihin ja samalla mietiskellä sitä mitä olen mieltä siitä sun tästä. 


Bloginimeni tarina 

Aikoinaan Belizessä edustin mieheni rinnalla säännöllisen epäsäännöllisesti erilaisissa tilaisuuksissa. Toisaalta olin ennen kaikkea pienten lasten kotiäiti ja entisten kulkukoirien emäntä. Minua tämä ristiriita huvitti. Halusin blogin kautta yrittää osaltani vähän purkaa niitä mielikuvia joita tähän meidän elämäntapaamme usein yhdistetään.

Yksi blogin varhaisista otsikkokuvista, näkymä Belizen kotikadultamme auringon laskiessa.

Perusjuttuja

Siviilisäätyni: Olen ollut naimisissa vähän yli kolmetoista vuotta mainion italialaisen mieheni kanssa. Tapasimme viitisentoista vuotta sitten yhteisten ystävien häissä ja koomista kyllä ensimmäinen keskustelumme käsitteli sitä kuinka minä en tuntenut oikein tulevani juttuun italialaisten miesten kanssa. 

Asumismuotoni: Asun tällä hetkellä vuokralla omakotitalossa Sudanin pääkaupungin Khartumin keskustan tuntumassa. Talomme on valtava, reippaasti yli 1000 m2, suuri kuin pieni juna-asema. Paikalliseen tapaan meillä on erikseen edustuskerros jossa viihdytetään vieraita ja kotikerros jonne pääsevät käymään vain harvat ja valitut. Edustuskerroksemme on melko harvaan kalustettu ja siellä onkin lapsilla tilaa muun muassa ajaa pyörillään. Pihamme ei pyöräilyyn oikein sovellu koska piha on kahdessa tasossa ja ulkona on joka tapauksessa suuren osan vuodesta kovin kuuma. Onneksi on siis suuri alakerta! Olemme asuneet tässä talossa nyt jo yli viisi vuotta. Ensi syksynä on edessä muutto uusille kulmille joiden tarkkaa sijaintia en vielä tiedä. 

Ammattini: Tällä hetkellä olen kotiäiti ja kiertolaisperheen äiti. 

Työpaikka: Kotiäidin työpaikka on kotona, mutta lisäksi myös tarvittaessa koululla, tallilla, milloin missäkin. 

Kiinalainen horoskooppini: Lohikäärme. Mitähän se minusta kertoo? En usko horoskooppeihin, kiinalaisiin sen enempää kuin muihinkaan, mutta ihmeesti ne joskus kuitenkin tuntuvat osuvan oikeaan. 

Harrastukset: Blogia olen kirjoittanut nyt kahdeksan vuotta mutta en oikein osaa ajatella tätä harrastukseksi. Olen kirjoittanut kaikenlaista ihan pienestä asti ja niin kirjoittaminen kuin lukeminenkin ovat ennemminkin erottamaton osa minua kuin harrastus. Silloin kun se on mahdollista kävelen mielelläni paljonkin, mutta sekään ei lopulta ole niinkään harrastus kuin ennemminkin tapa liikkua paikasta toiseen. Jokin aika sitten kävin pitkästä aikaa ratsastamassa muutaman ratsastustunnin verran mutta viime aikoina lonkkakipu on pitänyt minut poissa hevosen selästä. Ehkä minulla ei ole lainkaan harrastuksia?

Belmopanin kotikatumme korkeat palmut päivänvalossa.

Syvällistä

Periaatteet: Minulla on paljonkin periaatteita, mahdollisesti liikaakin! Mutta keskeisimmät ovat ehkä nämä: Tee muille niin kuin toivoisit itsellesi tehtävän. Kunnioita muita ihmisiä ja erilaisia valintoja ja elämäntapoja silloinkin kun et niitä omista lähtökohdistasi pysty ymmärtämään. Ole armollinen itsellesi ja muille.

Maailmankatsomukseni: Uskon kaikkien oikeuteen uskoa mitä haluavat ja oikeana pitävät. Uskon, että olemme kukin uskomme tai uskonnottomuutemme suhteen omalta osaltamme oikeassa ja erilaiset maailmankatsomukset voivat minusta siksi hyvin olla kaikki olemassa rinta rinnan ilman minkäänlaisia ristiriitoja. 

Pohdin: Pohdin paljon koko ajan kaikenlaista. Tämä on samaan aikaan varmaankin parhaimpia ja huonoimpia puolia minussa.

Vihaan: En tiedä vihaanko ainakaan pysyvästi ketään tai mitään. Suutun ja raivostunkin toisinaan ja aika herkästikin mutta tunnelmat tulevat ja menevät menojaan enkä niissä tarkoituksella viipyile.

Halveksin: Halveksin niitä jotka halveksivat muita, jos nyt ylipäätään ketään halveksin.

Pyrin: Pyrin olemaan mahdollisimman hyvä ihminen. 

Rakastan: Kaikkein eniten rakastan omia ihmisiäni ja eläimiäni. Mutta myös esimerkiksi hyvää kahvia, vastaleikatun ruohon tuoksua, kissanpentuja ja koiranpentuja, kirjakauppoja, ja mitähän lie kaikkea muuta.

Haaveilen eniten: En ole oikein haaveilija- tai unelmoijatyyppiä. Jos jotakin haluan tai toivon pyrin menemään sitä kohti. Jos tavoite ei ole saavutettavissa muutan suuntaa ja pyrin sen sijaan kohti jotakin muuta. Olen siinä käsittämättömän onnellisessa asemassa, että minun on aika usein mahdollista toteuttaa toiveitani.

Tarvitsen: En taida lopulta tarvita kovinkaan paljoa, pärjään aika vähällä! 

Pelkään: Eniten pelkään, että läheisilleni tapahtuu jotakin. Syksyllä selvisi, että pelkään muun muassa myös magneettikuvauslaitteita ja muitakin suljettuja paikkoja, niin ikään myös korkeita paikkoja ja esimerkiksi hiihtohissejä. 

Kaipaan: Kaipaan kroonisesti perheenjäseniä ja läheisiä ystäviä eri puolilla maailmaa. Kaipaan aina Belizeen, toisinaan myös yliopistoaikojen Englantiin tai johonkin muuhun aikaisempaan hyvään elämänvaiheeseen.

Murehdin: Tällä hetkellä murehdin paljonkin muuttoon liittyviä asioita. Vaikka muutto on vielä aika kaukana herään toisinaan öisinkin murehtimaan muuttoa. Miten kaikki järjestyy? Jaksaako Poppy-vanhus vielä uuteen maahan? Miten lapset kestävät eron läheisistä ystävistään? Kuinka kauan kestää uudessa maassa löytää oma paikkamme?

Kerään: Tarkoituksella en taida kerätä mitään. Belizessä aloimme vähän vahingossa ja puolihuomaamattamme kerätä vyötiäiskoriste-esineitä. Sudanissa asuessa olemme puolestaan keränneet koristevirtahepoja mutta kokoelma on nyt täysi kun virtahepoja on yksi jokaista ihmisperheenjäsentä kohti. 

Suuret palmut ovat lempikasvejani.

Lempi-

Värini: Lila. Tai ehkä sininen. Ja toisaalta myös syvänpunainen. En ole oikein hyvä valitsemaan vain yhtä suosikkia!

Vuodenaika: Suomalainen syksy. Olen syntynyt syksyllä ja jokin suomalaisen syksyn valossa on edelleen parasta mitä tiedän. 

Eläin: Minusta ei ole lempieläintä valitsemaan, olen niin monien eläinten ystävä. En tiedä olenko vielä kohdannut sellaista eläintä mistä en pitäisi. Pojan koulukirjassa näin eilen maasian kuvan ja kylläpä ne ovatkin suloisia tyyppejä! Mutta niin ovat monet muutkin eläimet.

Kirja: Lempikirja on ehkä vielä vaikeampi kysymys kuin lempieläin! Minulla on monia lempikirjoja. Pidän esimerkiksi Margaret Atwoodin varhaisesta tuotannosta. Uspenskyn Fedja-setä, kissa ja koira on myös yksi ikisuosikkini. 

Elokuva: Lempielokuviakin minulla on monia. Muutama päivä sitten kun internet ihmeellisesti hetken toimi melko moitteettomasti katsoin Netflixistä eteläkorealaisen elokuvan Tune in for Love ja se on ehkä nyt uusin suosikkini. 

Musiikkilaji: Onkohan minulla suosikkimusiikkilajia? Pidän esimerkiksi amerikkalaisesta Jennifer Warnesista, italialaisesta Fabrizio di Andrésta ja irlantilaisesta Mary Blackistä. Toisaalta myös musikaalimusiikista. Yksi lempilevyistäni vuodesta toiseen on Famous Blue Raincoat, jolla Jennifer Warnes laulaa Leonard Cohenin lauluja. Sitä kuuntelen juuri nyt tätä kirjoittaessanikin.

Numero: Numerot ovat minulle vain numeroita eikä niillä ole sen kummempia merkityksiä. Mutta sanotaan nyt vaikka kolme.

Asia minussa: Lojaalisuus ja luotettavuus. Olen omiani kohtaan hyvin lojaali, mutta siksi myös varsin valikoiva siinä kenet lähelleni päästän, ja jos luottamukseni kerran ratkaisevalla tavalla menettää sitä voi olla vaikeaa tai ehkä suorastaan mahdotonta saada ainakaan kokonaan takaisin. 

Ruoka: Sushi.

Juoma: San Pellegrino -kuplavesi. 

Lomakohde: Japani ja Australia. 

Tuoksu: Vastaleikatun ruohon tuoksu.

Kasvi: Korkeat palmut ovat suosikkejani.

Säätila: Trooppinen sade. 

Tapa viettää vapaailta: Mieluiten vietän vapaailtaa kotona perheen kesken kaikessa rauhassa tai sitten kivassa ystäväporukassa yhdessä koko perheen kera.

Onneksi suuria palmuja löytyy myös täältä Sudanista. Tämä komea palmu seisoo esikoisen koulukaverin pihassa.

Kysymyksiä

Pidätkö tytöistä vai pojista? Ihmiset ovat minulle ihmisiä, joistakin pidän ja toisista en sitten niinkään. 

Onko sinulla salaisuuksia? Minulla ei varmaankaan ole juurikaan sellaisia salaisuuksia mitä kukaan ei tietäisi mutta sellaisia asioita on kyllä joita en kaikille kerro.

Onko sinulla valkolakkia? Minulla on valkolakki vuosimallia 1995. Tosin en tarkkaan tiedä missä se juuri nyt on, kai jossain laatikossa kotitalossamme Suomessa. En muista sitä koskaan käyttäneeni sitten lakkiaisten. Hyvin harvoin jos koskaan olen ollut Suomessa vappuna enkä tiedä välittäisinkö laittaa kellastunutta hattua päähäni vaikka tilaisuus olisikin.

Millainen oli ensimmäinen tatuointisi tai lävistys? Ensimmäinen ja viimeinen lävistykseni ovat reiät korvissa joskus vähän yli kymmenvuotiaana. Tosin ne on muistaakseni pitänyt laittaa kahdesti kun ensimmäiset reiät menivät umpeen. 

Mitä tilaat baarissa? Milloinkohan olen viimeksi ollut baarissa? Tai niin, kesällä kävimme Helsingissä Tornin baarissa. Siellä join gin tonicin. 

Poltatko tupakkaa? En.

Omistatko eläimiä? Meillä on kolme koiraa ja kissa mutta en ajattele omistavani niitä. Ennemminkin ne ehkä omistavat minut! 

Onko sinua siunattu parhaalla ystävällä? Minulla on onneksi montakin läheistä rakasta ystävää eri puolilla maailmaa.

Mitä muuttaisit itsessäsi? Oppisin mielelläni vähän vähemmän ärhäkäksi.

Lasten koulun kampuksellakin voi käydä ihastelemassa palmuja.

Kerro jotakin siitä kun…

Olit 10-vuotta nykyistä nuorempi: Kymmenen vuotta sitten asuin Kingstonissa Jamaikalla. Esikoisemme oli puolitoistavuotias ja odotin toista lastamme. Poppy-koira ei ollut vielä vuottakaan. Valmistelimme muuttoa Jamaikalta Belizeen. Järjestyksessä toinen suomalainen au pairimme oli saapunut avuksemme aikaisemmin syksyllä ja päätynyt melkein heti vakavasti sairaana paikalliseen yksityiseen sairaalaan. Stressipisteet olivat korkealla mutta toisaalta elämä oli kyllä aika ihanaakin.

Viimeksi koit romanttisen hetken: Sain eilen mieheltäni Zaventemin lentokentältä Brysselistä WhatsApp-viestin jossa oli sellaista humoristista arjen romantiikkaa mitä arvostan. 

Viimeksi sait jonkun nauramaan oikein kunnolla: Nuorimmaisemme mielestä minä olen ihan äärimmäisen hauska. Kiitollisen yleisön edessä tulee vitsailtua päivittäin!

Joku kehuu sinua taitavaksi: Ilahdun kehuista, arvostan sitä jos joku huomioi minua myönteisesti.

Teet itsellesi lounasta: Teen itselleni lounasta joka päivä. Viime aikoina lounaani on usein ollut mysliä, mustikkajauhetta, pähkinöitä ja maustamatonta jugurttia. Joskus syön lounaaksi myös edellisen päivän illalliselta jäänyttä ruokaa, tai sitten kananmunaa ja juustoa riisikakun päällä. Joka tapauksessa mieluusti jotakin nopeaa sillä illalliseksi joudun tavallisesti tekemään ruokaa pitemmällä kaavalla.

Sinulla viimeksi oli kotoisa olo: Tunnen oloni kotoisaksi päivittäin kotona ja aika usein myös muuallakin. Välttelen mahdollisimman paljon sellaisia paikkoja ja tilanteita joissa en tunne oloani kotoisaksi.

Lausut kehuja: Yritän kehua muita mahdollisimman paljon, mutta ajatuksella ja vilpittömästi, aina silloin kun kehumisen aihetta nousee mieleen. 

Viimeksi luit jotakin syvällistä: Mikähän lasketaan syvälliseksi? Luen paljon laidasta laitaan, syvällisempää ja kevyempää.

Linkitä biisi, joka on koskettanut sinua viimeksi: Beatlesien Here Comes the Sun ilahduttaa aina ja muistutti äskettäin taas kerran siitä, että ennen pitkää aurinko paistaa pitkän talvenkin jälkeen.


Lähetän ystäväkirjahaasteen eteenpäin Elinalle Shanghaihin ja S:lle Teksasiin.

Friday, 8 November 2019

Sellainen viikko

Imurimme meni jokunen viikko sitten rikki ja sen myötä pienet kuoriaiset alkoivat ottaa taloa valtaansa. Luulen, että kuoriaiset tulivat meille viime keväänä turkmenistanilaisten mattojen mukana ja pysyivät jotenkin hallinnassa siksi, että tavallisesti meillä imuroidaan muutaman kerran viikossa. Imurointi on kuulemma aika tehokas ase tämäntyyppisiä tuholaisia vastaan. Olen tuloksetta yrittänyt etsiä rikkinäiselle imurille korjaajaa mutta viime viikonloppuna tulin vihdoin siihen tulokseen, ettei auta kuin hankkia uusi imuri. Kuoriaistilanne oli saatava hallintaan ja kyllä meillä muutenkin imuria tarvitaan. 

Siinä vaiheessa kun mittani oli kuoriaisia täynnä mentiin tämän viikon ensimmäisessä arkiaamussa ja nuorimmainen oli kotona flunssassa. Tyttö oli kyllä onneksi sen verran hyvässä vedossa, että voi ihan hyvin lähteä kanssani lyhyesti imuriostoksille. Ennen kuin saatoimme lähteä mihinkään täytyi auto kuitenkin saada kotiin korjaamolta. Auton toinen takaovi oli mennyt edellisenä päivänä lukkoon eikä enää auennut ollenkaan. Autonkuljettaja vei auton heti sunnuntaiaamusta tutulle korjaamolle missä ovea ei saatu auki. Toiselta korjaamolta piti kuulemma löytyä joku joka on erikoistunut tällaisiin ongelmiin mutta lopulta apu löytyi vasta Land Roverin varaosakaupan tuntumasta. Onneksi löytyi! 

Paikallisessa kodinkonekaupassa oli kolme imurivaihtoehtoa joista valitsin sen joka ei tarvitse lainkaan pusseja, turkkilaisen imurin joka tuntuu kaikin puolin toimivalta näin muutaman päivän perusteella. Halvalla ei päästy mutta jospa tämä imuri jaksaisi nyt toimia ja ennen kaikkea saisi kuoriaiset päiviltä. 

Oikeastaan sunnuntaipäivää ei ollut tarkoitus pyhittää sen enempää imuriostoksille kuin auton oven korjaamisellekaan. Tarvitsimme itse asiassa kipeästi putkimiestä selvittämään mikä ihme oli vikana makuuhuoneemme suihkussa kun suihkun viemäri ei edelleenkään kunnolla vetänyt siitä huolimatta, että yksi putkimies oli sitä käynyt jo kertaalleen useampi viikko sitten katsomassa ja korjaamassa. Keittiön viemäri oli sekin tukossa ja haisi pahalta ja kaksi vesisäiliötämme oli saatava puhdistettua. Hanavesisäiliöiden pohjalle kertyy täällä hiekkaa siitäkin huolimatta, että meillä on käytössä suodattamia joiden tarkoitus on erotella hiekka pois vedestä. Hiekkaa on kuitenkin täällä kaikkialla niin paljon, etteivät sille minkäänlaiset suodattimet täysin pärjää. 

Aukinainen viemäriluukku talomme sivustalla ja sitä hiekkaa mikä täällä peittää kaikkia pintoja ellei niitä
ihan yhtenään puhdisteta.
Vesisäiliöiden puhdistusta olin siirtänyt ja siirtänyt koska se vie hyvän aikaa ja katolla olevan säiliön puhdistaminen edellyttää sitä, että meidän täytyy pärjätä ainakin jonkin aikaa ilman juoksevaa vettä. Työn ajaksi täytyy myös koirat sulkea pois putkimiesten tieltä ja on itse oltava menossa mukana toimittamassa sitä sun tätä työmiehille. Olen ollut pitkään flunssainen ja sen myötä niin väsynyt, että ajatus työmiehistä pihalla ja katolla vesisäiliötä puhdistamassa oli tuntunut jotenkin ihan ylivoimaiselta. Jos olisin tiennyt, että auton ovi menee rikki ja kuoriaiset lisääntyvät näin sukkelaan ilman imuria olisin kyllä taatusti hoitanut putkiasiat kuntoon jo aiemmin! Ei pitäisi jättää huomiselle sellaista minkä voi hoitaa jo tänään, tässä se taas nähtiin. Onneksi auton oven korjaamisen ja imuriostosten jälkeen putkimies ehti kuin ehtikin vielä sunnuntai-iltapäivällä paikalle ja sai putkityöt hyvään alkuun.

Koko arkiviikko meni lopulta sekä putkitöissä että auton ovien korjaamisessa ja putkitöitä riittää vielä ensi viikollekin. Paljastui, että kylpyhuoneemme suihkun viemäriaukosta kasvoi yhdellä parvekkeistamme pieni puu jonka juuri on tukkinut viemäriputken. Puu on saatu nyt poistettua mutta juurta ei saanut pois putkesta ensimmäinen eikä toinenkaan putkimies jonka paikalle kutsuimme. Keittiön viemäri vaati sekin putkimieheltä kaksi käyntiä kun ensimmäisellä kerralla hajuhaitta ei poistunutkaan. Kaksi vesitankkiamme puhdistettiin nekin lopulta kahtena eri päivänä. 

Auton takaovi saatiin auki heti sunnuntaina mutta torstaihin asti kesti saada keskuslukitus jälleen toimimaan myös takaovissa. Ja toisen yläkerran suihkun viemäriä tukkii edelleen puun juuri joka toivon mukaan hiljakseen tässä kuolee ja kuivuu ja saadaan kiskottua putkesta ensi viikolla ulos. Tämän viikon ajaksi olen siirtynyt käyttämään lasten kylpyhuonetta mikä ei ole ollut yhtään hullumpaa sillä heidän suihkunsa on itse asiassa monta kertaa meidän suihkuamme tehokkaampi. 

Talomme yhdellä parvekkeella kasvoi viemäriluukusta näillä paikoin puu jonka juuri on kokonaisuudessaan viemäriputken sisällä. Näin sotkuista työtä oli ongelman selvittäminen. Ja ensi viikolla työt jatkuvat.

Puoliso on vaihteeksi työmatkalla. Viime viikolla Darfurissa, tällä viikolla Brysselissä. Hän palaa myöhään lauantaina ja onkin sitten Khartumissa useamman viikon peräkkäin. Se tuntuu tässä vaiheessa lähes hämmentävältä ajatukselta koska hän on ollut niin paljon tässä syksyn mittaan poissa. Työreissuja on tälle syksylle osunut tavallista enemmän siksi, että viime keväänä ja kesänä ei täällä maassa voinut vapaasti liikkua moneen kuukauteen levottomuuksien vuoksi. Tänä syksynä mieheni on saanut taas kaivaa luotiliivin ja -kypärän kaapista ja on päässyt jälleen myös niin sanotulle kentälle. Se on kaikin puolin hyvä asia, mutta on tietysti venyttänyt meitä täällä kotona vähän tavallista enemmän. Minun on pitänyt yrittää muutaman kerran olla samaan aikaan kahdessa paikassa ja lapset ovat saaneet useampia tilaisuuksia olla oikein kunnolla avuksi erilaisissa arjen puuhissa. Oikein hyvin olemme pärjänneet mutta vähän kyllä nyt väsyttää! Onneksi kohdalle osui sopivasti pitkä viikonloppu profeetan syntymäpäivän kunniaksi. Lepäämistä pitää vissiinkin kyllä vielä vähän harjoitella koska tänään, pitkän viikonlopun ensimmäisenä aamuna, heräsin tietysti jo kello 5.36. Jospa toisena viikonloppupäivänä osaisin nukkua vähän pitempään. 

Sunday, 3 November 2019

Tulevia muistoja

Katselen nykyään autossa aikaisempaa tarkemmin silmin maisemia: tienvarsia joita roskat koristavat, kauppojen haalistuneita julkisivuja joiden värit hiekka ja tuuli ovat himmentäneet, ihmisiä, autoja, aaseja. Kaikki näyttää tänä syksynä vähän erilaiselta kuin tähän asti, läpikotaisin tutulta mutta jollakin tapaa samaan aikaan kuitenkin kuin uudelta. Miten en ole koskaan ennen huomannut Mashtal-tien varrella porttia jonka edustalla on kokoelma kukkaruukkuja? Portin edusta näyttää siltä, että se on joskus aikaa sitten ollut hyvinkin edustava. Se herättää miettimään sitä kuka portin takana mahtaa asua ja miten heidän elämänsä onkaan vuosien ja vuosikymmenten aikana muuttunut.

Auringonlaskut ovat viime viikkoina näyttäneet minusta erityisen kauniilta. Osin on kyse saasteista jotka tänä syksynä peittävät kaupungin aikaisempaa laajemmin, ne värittävät taivaan tavallista kirkkaammin värein. Mutta osin en ole tainnut vain ennen useinkaan huomata kuinka komeita auringonlaskut täällä toisinaan ovatkaan. 

Huomaan tuntevani haikeutta ihan kummallisia asioita kohtaan. Muun muassa tienviitat ja arabiankieliset mainokset katujen varsilla saavat minut toisinaan herkistymään, miksi ihmeessä? Ihmeellisesti tunnen näin etukäteen ikävöiväni monia niistäkin asioista jotka tekevät elämästä Khartumissa niin hankalaa. Kaikki täällä on niin tuttua! Sähkökatkot, pölyiset tiet, koulun käytävät, kaikenlaiset pyhät ja juhlapäivät joita olemme nyt tavalla tai toisella huomioineet jo monta vuotta, hiekkamyrskyt kuin myös marraskuun vaiheilla ihanasti viilenevä sää, ystävät ja ne ihmiset joita mieluummin välttelisin - kaikki kuuluvat erottamattomasti elämäämme täällä. 



Uudessa vieraassa maassa on alkuun vastassa paljon vierasta. Kestää hetken ennen kuin oikein kunnolla hahmottaa ihan vain sen mitkä ovat ne perusruokatarpeet mitä kaupasta kantaa uuteen kotiin. Kotiin joka sekin tuntuu alkuun vieraalta ja oudolta. Koti, koulu, toimisto, kaikki ovat alussa uusia paikkoja joihin kestää aikansa tottua ja asettua. Muistan vanhastaan sen, että kun uudessa paikassa yrittää tarmolla saada otteen uudesta erilaisesta arjesta voi olla tekemistä siinä, ettei samalla kadota jotakin itsestään. Tutussa ympäristössä oman itsen äärirajat tuntuvat selviltä ja jos ne hetkeksi jonnekin kiireen tai stressin myötä katoavatkin ystävien seurassa ja tutuissa paikoissa ne piirtyvät taas nopeasti takaisin. Uudessa vieraassa paikassa ei toisaalta alkuun ole niitä tuttuja joiden seura itsessään muistuttaa siitä kuka oikein olikaan, eikä myöskään sellaisia paikkoja tai muistoja joiden kautta saada kiinni omasta itsensä perimmäisestä olemuksesta. 

Toisaalta on toki monet hyvätkin puolensa siinä, että saa taas kerran tutustua ihan uuteen paikkaan ja samalla kertaa myös tilaisuuden jälleen kerran miettiä sitä kuka oikein onkaan, minkälainen ihminen ylipäänsä ja minkälainen uuden maan uusissa olosuhteissa. 

Ajatus siirtymisestä täältä tutusta ihan vieraaseen väsyttää. Mutta toisaalta jos mietin miltä tuntuisi jos olisimme muuttamassa täältä tuttujen juttujen keskeltä johonkin toiseen yhtä tuttuun paikkaan minulle tulee jotenkin klaustrofobinen olo! Kaikesta huolimatta haluan kuitenkin nähdä mitä uutta nurkan takana odottaa, enkä meinaa malttaa odottaa, että saan taas oppia jotakin ihan uutta maailmasta ja samalla toivon mukaan myös itsestäni. Jokainen maa jättää jälkensä eikä yhdenkään maan jäljiltä ole ihan niin kuin ennen. Vaikka lähteminen jännittää olen toisaalta myös utelias sen suhteen miltä tuntuu jättää tämä kaikki taakse, miltä tuntuu sitten kun tämä Khartumin tutuksi tullut todellisuus onkin enää vain muisto. 



Ps. Elina Shanghaista haastatteli minua blogiinsa jokunen aika sitten. Elinalla on blogissaan meneillään mainio haastatteluprojekti, joka pyrkii avaamaan sitä minkälaista on lähteä maailmalle puolison työn mukana. Niiltä tiimoilta kerroin minäkin ajatuksistani ja arjestani. 

Saturday, 5 October 2019

Viikon varrelta

Kulunut viikko on ollut tavallisen täysi: koulua, harrastuksia, läksyjä, eläinlääkärikeikka, yhdet synttärijuhlat, kaveritapaamisia, auton vuosihuolto. Arki kulkee pitkälti omalla painollaan mutta joka päivälle on kuitenkin aina jotakin muistettavaa, jotain ylimääräistä, uusia huolenaiheita ja asioita laitettavaksi korvan taakse. Mieli säntäilee pitkin päivää sinne tänne ja on vaikea keskittyä kunnolla mihinkään. Mies on ollut koko viikon työmatkalla Brysselissä joten kiirettä on ollut vähän tavallistakin enemmän. 

Kaikki sellaiset suunnitelmat mitkä eivät vaadi siirtymistä paikasta toiseen ovat tällä hetkellä erityisen tervetulleita ja herkästi tulee peruttua turhat menot kauemmaksi. Ruuhkista on tullut uusi jokapäiväinen riesa johon en ole vielä ehtinyt tottua. Ukkoskuurot ovat tehneet hiekkateistä mutavelliä ja tulvat rikkoneet asvalttia pitkin kaupunkia. Autot liikkuvat hitaasti epätasaisilla ajoväylillä joita osin peittävät suuret lätäköt. Siellä täällä osoitetaan välillä edelleen mieltä mikä aika ajoin myös hidastaa liikennettä. Tiistaina ja keskiviikkona seisoimme iltapäivällä ruuhkassa hyvän aikaa matkalla kotiin. Torstain ohjelmasta karsin kaiken muun paitsi olennaisen koska en jaksanut väenvängällä lähteä kolmatta päivää turhanpäiten ruuhkaan. 

Eläinlääkärireissua en kuitenkaan voinut välttää. Skippy-koiran mahassa on jonkinlainen haavauma jota jo kertaalleen kävin pari viikkoa sitten näyttämässä eläinlääkärille. Torstai-iltapäivän eläinlääkärireissu sujui onneksi suhteellisen nopeasti ja helposti ja haava saadaan toivottavasti uudella setillä lääkkeitä parannettua. Pari viikkoa sitten eläinlääkärin jonossa oli koirien ja yhden kissan lisäksi myös apina jota pienet pojat kuljettivat narussa joka oli sidottu apinan vyötärön ympärille. Ihmis- ja eläinkohtaloita riittää joka päivälle, lähes jokaisen kadun varrelle, ja osa niistä jää vaivaamaan mieltä pitkäksi aikaa. 

Jalkapallopeli keskellä tietä ja vasemmalla etualalla merkkejä siitä, ettei roskahuolto toimi tällä hetkellä kunnolla.


Suuri osa kaupungin viemäriluukuista on varastettu ja pienempien ja suurempien kolojen ja lätäköiden lisäksi on siis varottava myös aukinaisia viemäriaukkoja keskellä ajoväyliä. Viime viikolla oli polttoaineesta pulaa ja jonot bensa-asemien edessä melkoiset. Tällä viikolla bensaa ja dieseliä on näyttänyt riittävän kaikille maksukykyisille, mutta leipäjonot ovat toisaalta entisellään. 

Suuremmissa risteyksissä nuoret pojat myyvät kilpaa nenäliinapaketteja, miehet muun muassa kummallisennäköisiä piiskoja joita näkyy myynnissä vuodesta toiseen syksyisin. Alle kouluikäiset lapset ojentavat käsiään kohti auton ikkunaa ja äidit sylivauvoineen kulkevat hekin liikennevaloissa autojen lomassa. Puolisotilaallisten joukkojen avolava-autoja on tien päällä vähemmän kuin keväällä mutta toisaalta joukoista on kuitenkin tullut siinä määrin arkipäiväinen näky, että sotilas päivätorkuilla kotikorttelimme toisella laidalla konekivääri tyynynään lähinnä huvitti minua muutama päivä sitten.

Viime päivinä olen yrittänyt vähän kerrallaan siivota sähköpostejani. Kevään ja kesän aikana sattui ja tapahtui nopeaan tahtiin paljon ja ajatukseni olivat kaiken keskellä niin sotkussa etten edes huomannut kuinka sähköpostit kasaantuivat. Vanhat postit kertovat omaa tarinaansa intensiivisistä viikoista ja kuukausista: viestit pitkin kevättä joissa vanhempia kutsuttiin kesken kaiken ja hieman hätäiseen sävyyn hakemaan lapsia koulusta koska koulubussit eivät turvallisuussyistä voineetkaan tuoda koululaisia kotiin; koulun ja toimiston turvallisuuspäivitykset; sähköpostit ennen evakkoonlähtöä ja evakkoaikana; hämmentyneet viestit pitkin kesää siitä mitä seuraavaksi ehkä tapahtuu; kouluhakemukset jotka jouduimme tekemään siltä varalta, ettemme olisikaan päässeet palaamaan tänne kotiin. Kaiken tapahtuneen käsittely tulee kestämään vielä pitkään.

Alkuviikon sateiden jälkeen tallilla tulvi. Poneja märkä niitty ei tuntunut vaivaavan.


Samaan aikaan kun mieli tekee töitä menneisyyden kanssa ovat ajatukset toisaalta myös vahvasti tulevassa. Jätän mielessäni hitaita hyvästejä tälle kaupungille josta ei koskaan ole tullut kotia mutta kovin tuttu kuitenkin. Taistelen kyyneliä vastaan niinkin hulluissa paikoissa kuin Land Roverin varaosakaupassa jossa olen käynyt vuodesta toiseen hankkimassa autoon vaihto-osia mutta jonne en enää ensi syksynä tulekaan menemään. 

On hyvä, ettei lähdön ajankohta ole meidän oman päätöksemme varassa vaan aikamme täällä on kerta kaikkiaan tulossa päätökseen. Ajatukseen lähdöstä liittyy paljon erilaisia ja ristiriitaisia tunnelmia. Helpotus sekoittuu syyllisyyteen, innostus huoleen. En usko, että tulen ikävöimään tätä kaupunkia niinkään kuin kuulumisen tunnetta - sitä, että minut tunnetaan ja minä tunnen niin ympäristön kuin ihmisetkin. Ihmisiä täältä tulee ikävä mutta tärkeistä ihmisistä ei onneksi ole pakko erota iäksi ja uskon syvempien yhteyksien jatkuvan muutonkin jälkeen. 

Tunnen tänä vuonna olevani osa yhteisöä täällä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Ehkä sen vuoksi, että lähdön lähestyessä ei ole enää painetta kuulua joukkoon enkä siksi enää yritä niin kovin. Tai ehkä sosiaalisen elämän palaset ovat vain sattumalta loksahdelleet sopivalla tavalla kohdalleen juuri nyt. Ulkomaalaisten yhteisö on tänä vuonna aikaisempaa pienempi ja ehkä siksi myös aikaisempaa tiiviimpi. Tai ehkäpä olen vain kasvanut vihdoin aikuiseksi? Olo on joka tapauksessa hyvällä tavalla itseriittoinen ja kaikesta myllerryksestä huolimatta välillä suorastaan hyrisevän onnellinen. Hyrinän lisäksi olen kyllä myös hyvin väsynyt, eikä mikään ihme. Menneisyyden purkaminen ja tulevaisuuden suunnittelu vievät paljon voimia ja niiden lisäksi on tietysti koko ajan käsillä myös tämä hetki ja arki kaikkine kiemuroineen. Olemme yhtä aikaa hyvin vahvasti täällä ja toisaalta toinen jalka jo vähän tulevassa vaikkei tulevaisuuden kuvioista vielä varmaa tietoa olekaan. Se on samaan aikaan kutkuttavaa ja uuvuttavaa, vanhastaan tuttua ja toisaalta joka kerta silti ihan yhtä jännittävää. 

Juuri nyt talo on täynnä iloisia ääniä, kaikilla kolmella lapsella on ystävä kylässä. Minä yritän ottaa vähän omaa aikaa ja hiljakseen valmistautua tulevaan viikkoon joka on taas asteen verran kiireisempi, ja toisaalta myös syyslomaan joka odottaa jo ihan kulman takana. 

Saturday, 21 September 2019

Tallilla taas

Nuorinkin lapsi on nyt aloittanut varsinaiset ratsastustunnit joten ennen tallipäivää on enemmänkin
vaatteita ja tarvikkeita etsittävänä.

Tallille täytyy kantaa vaatteiden lisäksi mukana saappaat, evästä ja kaikenlaista muutakin sälää.

Ratsut odottamassa ratsastustuntia.

Osa poneista oli vapaalla.

Tallilla on kaksi uutta varsaa joita ihailimme kaukaa ja läheltä iltapäivän mittaan moneen otteeseen. Taustalla kentällä on nuorimmainen ensimmäisellä ratsastustunnillaan joka oli sattumalta ja kaikeksi onneksi yksityistunti.

Vanhempi tytär sai omalla tunnillaan ratsastaa toisella tallin uusista poneista.

Varsat ja emät nauttivat ruohokenttäruokailusta. Niiden takana esikoinen on menossa omalle ratsastustunnilleen. Hän puolestaan ratsasti toisella tallin uusista poneista.

Talli on meidän pakopaikkamme. Huomenna menen sinne pitkästä aikaa omalle ratsastustunnilleni. Jännittää!