Saturday, 21 September 2019

Tallilla taas

Nuorinkin lapsi on nyt aloittanut varsinaiset ratsastustunnit joten ennen tallipäivää on enemmänkin
vaatteita ja tarvikkeita etsittävänä.

Tallille täytyy kantaa vaatteiden lisäksi mukana saappaat, evästä ja kaikenlaista muutakin sälää.

Ratsut odottamassa ratsastustuntia.

Osa poneista oli vapaalla.

Tallilla on kaksi uutta varsaa joita ihailimme kaukaa ja läheltä iltapäivän mittaan moneen otteeseen. Taustalla kentällä on nuorimmainen ensimmäisellä ratsastustunnillaan joka oli sattumalta ja kaikeksi onneksi yksityistunti.

Vanhempi tytär sai omalla tunnillaan ratsastaa toisella tallin uusista poneista.

Varsat ja emät nauttivat ruohokenttäruokailusta. Niiden takana esikoinen on menossa omalle ratsastustunnilleen. Hän puolestaan ratsasti toisella tallin uusista poneista.

Talli on meidän pakopaikkamme. Huomenna menen sinne pitkästä aikaa omalle ratsastustunnilleni. Jännittää!

Tuesday, 17 September 2019

Italiaa

Toissaviikonlopun vietimme ystävien häissä Rooman lähellä Viterbossa. Tytöillämme oli häissä rooli kukkaistyttöinä: he kannattelivat morsiamen huntua. Italialaisissa häissä ruualla on suuri merkitys ja morsiamen keliakian vuoksi tarjolla oli onneksi hyvää ja turvallista syötävää meille kaikille. Ennen häitä meillä oli jonkun verran aikaa tutustua Viterboon. Kävimme paavien palatsissa ja katedraalissa ja kierroksella tunneleissa kaupungin alla. Viterbon vanhassa kaupungissa historia etruskeista eteenpäin tuntui lähes käsin kosketeltavalta.  

Paavien palatsin hienot yksityiskohdat ihastuttivat.


Häiden jälkeen pysähdyimme vielä vähän yli vuorokauden verran Roomassa ja vietimme aikaa mieheni parhaan lapsuudenystävän ja perheensä kanssa. Aika lailla tasan kaksi vuotta sitten mieheni päätyi lomalla Italiassa vakavasti sairaana sikäläiseen sairaalaan. Kyseinen ystävä oli silloin yksi tärkeistä tukijoistamme, valmiina tulemaan paikalle heti tarvittaessa. Emme olleet nähneet ystävää ja perhettään muutamaan vuoteen ja jälleennäkeminen oli sanalla sanoen suloinen. Meidän lapsemme löysivät ystävän lapsen kanssa jälleen leikin kautta yhteisen kielen siitä huolimatta, että meidän lapsemme eivät itse asiassa puhu italiaa juuri ollenkaan vaikka sitä melko hyvin ymmärtävätkin. 

Ehdimme Roomassa leikkiä vähän turistiakin. Matkalla Piazza del Popololta Vatikaaniin osuimme vahingossa nationalistien mielenosoituksen liepeille. Oli jotenkin todella masentavaa nähdä ihan tavallisia mukavannäköisiä italialaisia kantamassa Italian lippuja ja uhoamassa ulkomaalaisille paremmuuttaan. Ilman lippuja en olisi osannut heitä epäillä sellaisiksi ihmisiksi joiden seuraa haluan kaikin tavoin vältellä. Mietin mitä he mahtavat ajatella meidän ihanista puoliksi-italialaisista lapsistamme, mitä minusta joka en ole italialainen lainkaan. Voi hyvin olla, että me olemme heidän mielestään “hyviä ulkomaalaisia” niin kuin tollo kahvilanpitäjä Torinossa kerran meitä kuvaili. Oli miten oli heidän maailmankuvansa on minulle vastenmielinen. Surkeaa, että nationalisteja oli Rooman keskustassa liikkeellä niinkin monta, tosin vain muutamia satoja kuitenkin. 

Vatikaani herätti sekin paljon ajatuksia ja olen iloinen, että sinne vihdoin päädyimme. Emme jaksaneet jonottaa Pietarinkirkkoon mutta istuimme hetken portailla sen tuntumassa ja tarkkailimme ihmisiä - ja puluja. Kävelyretkellämme Vatikaanista Trastevereen osui sattumalta kohdalle myös Villa Lante, Suomen Rooman-instituutti, upea talo komeassa ympäristössä. 

Pietarinkirkolla.


Pyrähdys Italiassa teki hyvää. Tänä kesänä tapahtui jonkinlainen käänne siinä miten italian kieltä omaksun ja ymmärrän ja olen vihdoin alkanut rohjeta varovasti puhuakin vähän enemmän. Nautin ihan eri tavalla vierailuista Italiaan nyt kun minulla on kieleen aikaisempaa vahvempi ote. Joululomalle meillä on kaikin puolin mainio suunnitelma vireillä, olemme aikeissa kohdata jouluna Italiassa ystävämme jotka tällä hetkellä asuvat Keski-Aasiassa. Viime joululomalla he esittelivät meille toista kotimaataan Japania ja nyt on meidän vuoromme esitellä puolestaan Italiaa. Maltan tuskin odottaa.  

Italia tulee meitä vähän lähemmäksi myös täällä Khartumissa muutaman päivän päästä. Koululla vietetään nimittäin tällä viikolla taas kerran lippujuhlaa missä ovat esillä kaikki koulun kymmenet kansalaisuudet ja esikoisemme kantaa tilaisuudessa Italian lippua. On minusta jotenkin vähän hassua, että juuri tämä lapsemme joka on ehkä kaikkein suomalaisin kolmesta lapsestamme on valittu edustamaan Italiaa! Mutta toisaalta on oikein mukavaa, että puoliksisuomalaisen ystäväperheemme poika saa vuorostaan tilaisuuden kantaa Suomen lippua - meidän lapsillamme on ollut se tehtävä nyt jo viisi vuotta yhteen menoon ja oli jo aikakin, että myös toisen perheen lapset saavat tuoda esille suomalaisuuttaan. Muita suomalaisia ei koululla olekaan eikä tietoni mukaan tällä hetkellä itse asiassa koko kaupungissa. 

Sunday, 15 September 2019

Taas kerran kilpailuhenkisyydestä

Kevään ja kesän tapahtumat ja tunnelmat purkautuvat hiljakseen mielen perukoilta. Hetkittäin huomaan kesken kaiken, että olen suorastaan täydellisen onnellinen. Esimerkiksi eräänä iltapäivänä kun istuin ulko-ovella, lämmin tuuli liikutti hiljakseen puiden lehtiä, linnut lauloivat pensaissa ja koirat tohelsivat pihalla. Sitten kärpäset pakottivat niin koirat kuin minutkin sisälle ja hetki oli ohi. Toisaalta myös jonkinlainen selittämätön suru nousee aika ajoin pintaan varoittamatta. Kuuntelen keittiössä musiikkia kun laitan ruokaa ja laulun sanat kirvoittavat yhtäkkiä kyynelet silmiin. 

Uuden kouluvuoden alku on sekin ollut melkoista tunteiden vuoristorataa. Yhtäältä olimme kaikki hyvin valmiita palaamaan arkeen niin lapset kuin me vanhemmatkin mutta toisaalta oli minusta myös omalla tavallaan hieman surullistakin, että pitkä kesäloma päättyi. Teki hyvää saada viettää kesällä rauhassa aikaa lasten kanssa ja tuntui vähän vaikealta taas kerran lähettää heidät koulun arvioitavaksi ja arvosteltavaksi. Kansainvälinen koulumaailma ei juuri pyri peittämään sitä, että oppilaita verrataan toisiinsa, arvioidaan ja arvostellaan yhtenään pitkin vuotta monin eri tavoin. Silloin kun kaikki sujuu hyvin ei arvioinneilla ole niin merkitystä, mutta kaikenlainen testaaminen ja vertailu korostuu silloin jos lapsi ei tunne pärjäävänsä koulun odotusten mukaisesti. 

Pienimmät koululaiset syövät koululla lounaansa ulkona katoksen alla.


Kilpailuhenkisyys myös heijastuu jollain tapaa kaikkeen tekemiseen koululla: lähes kaikkeen tuntuu liittyvän jonkinlaista kilpailua, leikkimielisempää tai vakavampaa. Kilpailu saattaa toisille olla mukava kannustin oppimiseen mutta kaikille se ei toisaalta sovi. Soisin, että koululla pyrittäisiin lähestymään oppimista useammista eri kulmista eikä yksinomaan kilpailun ja kirittämisen kautta. Olen ennenkin ihmetellyt sitä mitä käy niille lapsille jotka eivät kertakaikkiaan koskaan voita yhtäkään kisaa koulussa missä menestymistä korostetaan yli kaiken. Onko tarkoitus, että jotkut lapset oppivat näkemään oman paikkansa olevan yleisössä taputtamassa voitokkaammille ikätovereilleen? 

En halua yrittää suojella lapsiamme vastoinkäymisiltä koska vastoinkäymiset kuuluvat elämään, mutta haluaisin toisaalta heidän ja kaikkien lasten saavan kokea vastoinkäymisten lisäksi riittävästi myös onnistumisen hetkiä. Ennen kaikkea toivon, että lapsemme saisivat viettää aikaansa sellaisten ihmisten seurassa jotka arvostavat heidän hyviä puoliaan ja suhtautuvat lämmöllä tai ainakin ymmärryksellä heidän huonompiin puoliinsa. Opettajilla on valtava valta siinä miten pienet koululaiset näkevät itsensä ja kuinka he kasvattavat uskoa itseensä oppijoina. Olen nähnyt kuinka musertavaa voi olla se jos lapsesta tuntuu, ettei opettaja ymmärrä tai kaikilla tavoin oikein hyväksy häntä. Toisaalta olen useamman kerran saanut onneksi todistaa sitäkin kuinka kannustava ja reilu opettaja saa lapsen tuntemaan itsensä tähdeksi juuri sellaisena kuin on. 

Koulun tiloissa ei ole moittimista, koululta löytyy koriskentän ja tenniskenttien lisäksi myös muun muassa uima-allas ja jalkapallokenttä, hevostalleista puhumattakaan.


Toivon lapsillemme tälle vuodelle hyviä kokemuksia ja viisaita opettajia. Toistaiseksi kouluvuosi tuntuisi alkaneen ihan hyvin. Vain muutamaa päivää ennen kuin koulun oli määrä alkaa saimme tiedon, että YK päästääkin työntekijöiden perheenjäsenet takaisin maahan. Se oli suuri helpotus niin perheille itselleen kuin myös meille muille täällä ja varmasti myös koululle. Kymmenet lapset pääsivätkin aloittamaan koulun tutuissa kuvioissa. Koululla on silti selkeästi tavallista hiljaisempaa koska osa YK-perheistä oli ehtinyt jo järjestää elämänsä muualle eivätkä kaikki muutkaan lopulta palanneet pitkän kesäloman jälkeen takaisin Khartumiin. Hiljaisempi ei kuitenkaan välttämättä ole ollenkaan huono juttu. Kun oppilaita on vähän vähemmän opettajille jää hieman enemmän aikaa keskittyä heistä jokaiseen, ystävyyssuhteet ehkä tiivistyvät ja useampi koululainen mahtuu toivomiinsa harrastuksiin. 

Ratsastustunnit ja nuorimmaisen ylimääräinen uimatunti on meillä jo lyöty lukkoon ja tänä iltana varmistuvat syksyn muut harrastukset. Koulun iltapäiväharrastustoimintaan varataan paikat netin kautta ja se on aina aikamoista kisaa sekin. Osa harrastusryhmistä täyttyy muutamassa minuutissa ja jos tietokoneessa tai nettiyhteydessä on h-hetkellä jotakin vikaa saattavat paikat ryhmissä mennä nopeammille. Toisaalta silloin lapsille jää enemmän aikaa puuhailla kotona omiaan mikä ei sekään olisi yhtään hullumpi vaihtoehto! 

Wednesday, 11 September 2019

Matkan varrella opittua

Olen muuttanut maasta toiseen niin monta kertaa, etteivät yhden käden sormet riitä kansainvälisiä muuttojani laskemaan. Lyhimmillään olen pysähtynyt paikoilleni kuudeksi kuukaudeksi, mutta useammin kuitenkin olen asettunut aloilleni moneksi vuodeksi. Pisimmän pätkän olen Suomen ulkopuolella asunut täällä Sudanissa missä olemme eläneet nyt jo yli viisi vuotta. 

Jokainen muutto on oma yksilöllinen koitoksensa mutta olen huomannut, että kansainvälisissä muutoissa on kuitenkin myös omia säännönmukaisuuksiaan, asioita jotka toistuvat tavalla tai toisella maasta ja muutosta toiseen. 

Olimme viikonloppuna häissä Italiassa, Viterbon kaupungissa. Tässä pysäyttävän kauniissa ympäristössä luonnostelin mielessäni tätä tekstiä.

Lähteminen on helppoa, saapuminen on se mikä on vaikeaa. Muuton käytännön järjestelyt saattavat tuntua työläiltä ja loputtomilta mutta ovat lopulta kuitenkin muuton vähiten vaativa osa. Vaikeampaa on se mikä odottaa perillä: asettuminen uuteen vieraaseen ympäristöön, yksinäisyys, elämän rakentaminen uudestaan paikallisista aineksista.

Parin viikon päästä uudessa maassa ei tunnu enää niin vieraalta, ja kahden kuukauden rajapyykin kohdalla alkaa jo tuntea ympäristönsä ja on saanut uusista rutiineista kiinni. Kahden vuoden kuluttua uudesta paikasta on tullut koti. Jo aikaisemmin saattaa tuntea olevansa kuin kotonaan, mutta kun myöhemmin katselee alkuaikoja taaksepäin huomaa miten paljon vielä oli silloin kuitenkin vierasta ja outoa. Uuteen elämään voi tarttua kiinni kaksin käsin ja raivata itselleen lyhyessäkin ajassa paikan uudesta ympäristöstä. Mutta todellinen asettuminen ja sopeutuminen vie aikaa. Sopeutumista ei siksi kannata hätäillä tai kiirehtiä vaan antaa sille suosiolla aikaa tapahtua. 

Oudon ja uudenlaisen ihmettely on inhimillistä mutta siihen ei kannata jäädä liikaa viipyilemään. Hyvää elämää voi elää hyvin monin eri tavoin. Saadakseen mahdollisimman paljon irti uudesta ympäristöstä ja ollakseen onnellinen on rohjettava antaa omassa mielessä tilaa uudenlaisille tavoille ajatella ja toimia. Kaikkea ei tarvitse eikä pidäkään uudesta ympäristöstä omaksua mutta toisenlaisia tapoja ja tottumuksia on kuitenkin opittava kunnioittamaan. Tämä onkin yksi asettumisen haasteista: kuinka pitää kiinni siitä mikä on itselle kaikkein tärkeintä mutta miten toisaalta pitää samaan aikaan mieli avoinna uusille vaikutteille. 

Paavit pitivät majaa Viterbossa 1200-luvulla. Paavien palatsin ja katedraalin yhteydessä
on mielenkiintoinen museo.
Vaikeimpia aikoja ja suurimpia haasteita varten minulla on omat taikasanani. En ole uskonnollinen ihminen mutta vaikeina hetkinä toistan kuitenkin niin kutsuttua tyyneysrukousta mielessäni englanniksi. Vapaasti käännettynä: Luoja suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä sellaiset asiat mihin en voi vaikuttaa, rohkeutta tehdä ne muutokset mitkä voin tehdä, ja viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan. Kuulostaa ehkä helpolta mutta käytännössä olen huomannut, että erityisesti eläminen vähän haastavammissa olosuhteissa vaatii mieleltä paljon. On osattava tuntea empatiaa silloinkin kun tuntuisi helpommalta sulkea silmät, mutta toisaalta ei pidä myötäelää niin, että lamaantuu. Siinä on haastetta jokaiselle päivälle.

Tänä keväänä tyyneysrukouksen rinnalle mieleeni nousi kirkkaana myös tämä ajatus: Keskity tähän hetkeen, siihen mikä on olennaista juuri nyt. Keskittyminen olennaiseen pitää huolen siitä, että kaikki ne asiat hoituvat jotka todella hoitamista vaativat. On myös mielelle hyväksi asettaa asiat tärkeysjärjestykseen ja mittakaavaan. Silloin huomaa mikä on oikeasti olennaista ja mikä itselle kaikkein tärkeintä. Epäolennaisuudet haihtuvat taustalle ja jää tilaa ja mielenrauhaa olla aidosti läsnä ja todella kohdata omat ajatukset, läheiset ja ympäristö. 

Sininen taivas Viterbon vanhan kaupungin yllä.



Elämä on yhtä irtipäästämistä. On osattava antaa elämänvaiheiden ja ihmisten mennä menojaan; annettava lapsille tilaa kasvaa omiksi itsekseen ja ennen pitkää niin suuriksi, etteivät he enää mahdu saman katon alle; on kohdattava oma rajallisuus monin eri tavoin. Etenkin toistuvissa kansainvälisissä muutoissa kaikki tämä irrottautuminen herkästi korostuu ja voimistuu. Toisaalta toistuvat muutot maasta toiseen tekevät elämästä myös hyvällä tavalla arvaamatonta ja vapaata kun suunnitelmia ei mitenkään voi tehdä kovin pitkälle eteenpäin. Kun muuttaa muutaman vuoden välein maasta toiseen kirkastuu se, että elämä koostuu hetkistä. On elettävä juuri täällä ja tässä hetkessä koska menneisyys on kaukana takanapäin jossakin toisessa maassa ja tulevaisuudesta ei ole varmaa tietoa. 

Tuesday, 3 September 2019

Uusi kouluvuosi, uudet kujeet

Koulu alkoi vihdoin eilen. On tätä odotettukin. Kesäloma kesti lopulta kokonaiset kolme kuukautta kun kouluvuoden aloitus siirtyi maan epävarman tilanteen vuoksi parilla viikolla syyskuun alkuun. Ihan viime hetkille asti oli hieman epävarmaa alkaisiko koulu silloinkaan. Parin viime viikon ajan tilanne tuntui onneksi kehittyvän lupaavaan suuntaan ja kun YK viime keskiviikkona antoikin viime hetkellä työntekijöidensä perheenjäsenille luvan palata maahan alkoi vaikuttaa siltä, että lastemme viimeisestä kouluvuodesta täällä Khartumissa saattaakin vielä tulla jopa ihan kohtuullisen tavallinen kouluvuosi.

Yksitoistavuotias esikoinen aloitti eilen seitsemännen luokan ja siirtyi nyt siis yläasteen puolelle. Poika toi kotiin lukujärjestyksen johon on kirjattuna kaksi erilaista kouluviikkoa. En tiedä käydäänkö yläasteella koko kouluvuosi kahden viikon jaksoissa vai vaihtuuko lukujärjestys kokonaan aina parin viikon välein, se jää nähtäväksi. Ihan kaikki lukujärjestyksen lyhennelmät eivät myöskään minulle vielä auenneet mutta poika opiskelee tänä vuonna ainakin englantia, matematiikkaa, humanistisia aineita, ranskaa, tieteitä (kemiaa, biologiaa ja niin edelleen), taidetta ja musiikkia, ja liikuntaa. Varsinainen koulupäivä kestää päivittäin kello kahdeksasta kello puoli kolmeen, niin kuin tähänkin asti. 

Poikamme luokanvalvoja on hänen ranskanopettajansa, vasta maahan saapunut ranskalainen nainen, joka vaikuttaa varsin mukavalta. Luokanvalvojan kanssa ei kai kuitenkaan vietetä kovin paljon aikaa sillä jokaiseen päivään mahtuu useampia eri oppiaineita. Koulutuntien välillä on viisi minuuttia jonka aikana vaihdetaan luokkaa. Päivän mittaan on pari vähän pitempää taukoa joista yhden aikana syödään lounas, tai täkäläisittäin myöhäinen aamiainen, fatour.

Koulun komeaa kampusta.


Yläasteen luokkatasot on jaettu melko pieniin ryhmiin joista jokaisella on kai hieman erilainen päiväohjelma. Yksitoistavuotiailla on siis huomattavasti ala-asteaikoja suurempi vastuu löytää itsenäisesti joka päivä oikeaan aikaan oikeaan paikkaan oikeat varusteet mukanaan. Moni yläasteen vanhempi varoitti minua etukäteen, että yläasteen aloittaminen on lapsille kova koitos. Heidän lapsensa olivat alkuun olleet melkoisen hukassa sen suhteen missä olla mihinkin aikaan ja minkä opettajan kanssa. Onneksi meidän poikamme on aika itsenäinen ja näkyy suorastaan nauttivan siitä, että saa ottaa enemmän vastuuta itsestään. Uskon, että häntä auttaa se, että olemme yrittäneet antaa hänelle tilaisuuden kasvaa siinä määrin suomalaisittain kuin se näissä oloissa on mahdollista. Olemme jo useamman vuoden antaneet hänen viettää itsekseen aikaa kotona, hänellä on vastuu omista tavaroistaan, ja hän osaa myös esimerkiksi laittaa ruokaa ja ottaa tarvittaessa vastuuta pikkusiskoistaan kuin myös lemmikkiemme hoidosta. Pojan monen luokkatoverin kotona on kokopäiväinen kotiapulainen tai lastenhoitaja ja eivätkä he ole kaikki välttämättä samalla tavalla vielä oppineet hoitamaan omia asioitaan. 

Yhdeksänvuotias tyttäremme aloitti puolestaan tänä syksynä viidennen luokan. Hänen opettajansa on alkujaan Etelä-Afrikasta mutta niin kuin pojankin opettaja on asunut ja opettanut useammassa muussakin maassa. Tyttären koulupäivä alkaa joogalla ja luokassa tuntuu muutenkin olevan hyvä tunnelma. Viidesluokkalaisia on tänä vuonna kahden pienen rinnakkaisluokan verran ja rinnakkaisluokilla on myös yhteisiä tunteja keskenään. Viidennen luokan luokkahuoneiden välillä on luokkatason yhteisen apuopettajan pieni huone jonka kautta pääsee kulkemaan luokasta toiseen. Viidesluokkalaisella on lukujärjestyksessään ainakin englantia, matematiikkaa, musiikkia ja taidetta, arabiaa ja liikuntaa. Humanistisia ja tiedeaineita käsitellään ala-asteella erilaisten suurempien kokonaisuuksien kautta. Näitä suurempia kokonaisuuksia on kouluvuoden mittaan useampi ja niihin liittyy usein jonkinlainen esitys tai suurempi projekti jonka kautta opittua esitellään myös vanhemmille. 

Palmut tuovat kampukselle tervetullutta varjoa.


Nuorimmainen joka täyttää lokakuussa kuusi meni tänä vuonna ensimmäiselle luokalle. Hän on luokkansa vanhimpia sillä ensimmäinen luokka aloitetaan täällä sinä vuonna jolloin lapsi on elokuun alkuun mennessä täyttänyt viisi vuotta. Jotkut vanhemmat toivovat tai suorastaan vaativat, että heidän lapsensa joiden syntymäpäivä on vasta myöhemmin syksyllä saisivat aloittaa koulun jo hieman nuorempina, mutta minä pidin aikoinaan suosiolla nuorimmaisen kotona vähän pitempään. Hän aloitti kaksi vuotta sitten koulun päiväkotiluokan lähes nelivuotiaana ja se on osoittautunut erinomaisen hyväksi päätökseksi. Jo esikoulussa viime vuonna edettiin melkoisen tiivistä tahtia ja uskon, että nuorimmaisemme pysyi niin hyvin mukana opetuksessa koska on hieman vanhempi. Oppiminen on joka tapauksessa toistaiseksi ollut hänelle huomattavasti helpompaa kuin isosisaruksilleen tässä samassa vaiheessa. Viisivuotiaamme osaa jo lukea melko sujuvasti ja kirjoittaakin ikäänsä nähden melko hyvin. Englannin kielen kummalliset oikeinkirjoitussäännöt tuntuvat olevan hänelle osin suorastaan hämmentävän itsestäänselviä. 

Ensimmäisen luokan opettaja on kotoisin Botswanasta ja opettaa koulussa nyt toista vuotta. Ekaluokkalaisia on tänä vuonna vain yhden luokan verran, aavistuksen verran alle kaksikymmentä. Heillä on käytössään suuri valoisa luokkahuone. Niin kuin viidesluokkalaisilla myös ekaluokkalaisilla on opettajan lisäksi luokassa myös apuopettaja. Ekaluokkalaisten lukujärjestys sisältää aika lailla samoja elementtejä kuin viidesluokkalaistenkin: englantia, matematiikkaa, taidetta ja musiikkia, arabiaa ja liikuntaa. Ala-asteen kahdesta viikottaisesta liikuntatunnista on aina toinen uintia ja toinen jotakin muuta urheilulajia. Kun sää tästä vähän viilenee jää uinti muutamaksi kuukaudeksi pois ohjelmasta sillä ulkoaltaan vesi kylmenee talvikuukausiksi siinä määrin, että se ei tunnu miellyttävältä meille jotka olemme tottuneet lämpimämpiin vesiin. Kylmempien kuukausien ajan lapset keskittyvät erityisesti yleisurheilulajeihin. 

Eka- ja viidesluokkalaisen koulupäivät kestävät niin kuin veljensäkin aamukahdeksasta iltapäivän puoli kolmeen. Varsinaisen koulupäivän päälle tulevat harrastukset ja seuraavien päivien ja viikkojen aikana onkin taas aika miettiä lasten harrastustoimintaa. Kaksi vanhempaa lasta haluaa jatkaa ratsastusta ja nuorimmainen haluaa hänkin viimein siirtyä varsinaisille ratsastustunneille kun se on vihdoin nyt luokkatason puolesta mahdollista - koulun tallien ratsastustunneilla opetetaan lapsia ekaluokkalaisista eteenpäin. Vanhemmat lapset haluavat myös yrittää koulun uimajoukkueeseen ja jos sinne ei irtoa pääsyä niin joka tapauksessa he haluaisivat uida enemmänkin kuin koulun uimatuntien verran. Muiden harrastusten osalta menemme siltä pohjalta mitä tänä vuonna on tarjolla. Toistaiseksi on epäselvää onko koulun kautta mahdollisuus harrastaa esimerkiksi balettia niin kuin viime vuonna. 

Harrastustoiminta pidentää koulupäivää ainakin tunnilla, ratsastus monesti useammillakin tunneilla. Toisaalta harrastaminen on hyvä vastapaino koulutyölle joten jonkun verran toivomme lasten ottavan harrastuksia tällekin kouluvuodelle. 

Viime vuonna kuuluisat paikalliset taiteilijat tekivät yhdessä muutamien oppilaiden kanssa koululle taidetta, myös tämän teoksen mikä on näyttävällä paikalla kampuksen keskellä. Mukana tässä taideprojektissa oli myös vanhempi tyttäremme.



Tästä se taas lähtee! Tosin ennen kuin kunnolla pääsemme vauhtiin lähdemme käymään häissä Italiassa. Tuntuu vähän hullulta lähteä täältä pois juuri kun olemme taas tottuneet täkäläiseen elämänmenoon, mutta toisaalta en meinaa malttaa odottaa reissua, häitä ja ystävien näkemistä, Italian loppukesää, Roomaa, hyvää ruokaa ja juomaa, helppoa ja hyvää oloa. Ihan tervetulleelta tuntuu päästä hetkeksi vielä pois tuskaisesta kuumuudesta ja välttyä muutaman päivän ajan päivittäisiltä sähkökatkoilta ja muilta tämän arjen erikoisuuksilta. 

Wednesday, 28 August 2019

Arkea odotellessa

Matkalaukut on vihdoin kaikki purettu ja kotikoulut nekin aika lailla jo kouluiltu. Innolla odotamme varsinaisen koulun alkua niin lapset kuin me vanhemmatkin. On mielenkiintoista maanantaina nähdä ketkä oppilaat ovat lopulta paikalla ja minkälaisia ovat lasten uudet opettajat. Nämä hiljaiset ja hitaat viikot kotona ovat tulleet tarpeeseen, mutta niin kuin arvelinkin alamme kaikki tässä vaiheessa olla jo varsin valmiita arkirytmiin ja rutiineihin. Tosin itse asiassa varsinaisesti arki alkaa meillä vasta vähän myöhemmin. Lapset ehtivät käydä koulua vain muutaman päivän ennen kuin lähdemme vielä hetkeksi pois, ystävien häihin Italiaan. 

Oliver osallistui laukkujen purkamiseen.


Esikoinen on innostunut viime päivinä laittamaan ruokaa ja itsekin olen tällä viikolla intoutunut koettamaan muutamaa uutta reseptiä: kasvischiliä ja linssihampurilaisia. Taidamme chilin osalta pitäytyä jatkossakin lihaversiossa mutta linssihampparit menivät toisaalta ihmeellisen hyvin kaupaksi. Teimme esikoisen kanssa eilen myös ensimmäistä kertaa itseksemme japanilaisia riisipalloja. Jonkun kerran poika on tehnyt niitä yhdessä japanilaisen ystäväni kanssa ja minäkin olen sivusta niiden tekoa joskus seurannut mutta koskaan ennen emme olleet yrittäneet niitä tehdä alusta asti itse. Kovin kauniita ei riisipalloista tullut mutta ihan älyttömän hyviä kyllä. Laitoimme täytteeksi tonnikalaa ja riisipallot maistuivat varsin samanlaisilta kuin mitä Japanista muistimme. Meillä on japanilaista riisiä onneksi vielä monta kiloa eli myös riisipalloja tehdään varmasti vielä toistekin. 

Eilen iltapäivällä viihdytimme meillä muutamaa nuorimmaisen luokkakaveria perheineen ja ennen koulun alkua on tarkoitus tavata vielä esikoisenkin kaveria perheineen. Tapaamisia on ollut helppo ja nopea sopia. Vaikuttaa siltä, että monen muunkin mielestä on tärkeää pitää kiinni niistä tutuista joita täällä vielä on. Sen verran harvalukuisempi on koulun oppilaskunta tänä vuonna ja sen vähemmän tuttuja meillä kaikilla täällä. 

Minulla palkanlaskijalla on ollut vähän miettimistä uusissa seteleissä. Ensimmäistä kertaa tällä viikolla sain käsiini satasia ja viisisatasia, enkä ollut vielä ehtinyt oikein tottua kaksisatasiinkaan joita olen sentään tässä nyt jo jonkun aikaa käsitellyt. Viisikymppiset olivat ennen erivärisiä eikä silmä meinaa siksi edelleenkään tunnistaa näitä uusia punaisia samaksi rahaksi.


Laukkujen purkamisen ohessa olen siivoillut kaappeja ja hyllyjä ja kotona tuntuu sen myötä taas jotenkin ihan erityisen omalta ja mukavalta. Varmasti viihdyn täällä kotona juuri nyt niin hyvin osin siksikin, että tiedän meidän oleilevan näissä tutuissa nurkissa nyt viimeistä syksyä. Mietiskelen jo hiljakseen sitä miten huonekalumme ehkä jonnekin toisaalle asettuvat ja kuinka lasten tavarat jaetaan ensi syksynä toivottavasti vihdoin kolmeen huoneeseen nykyisen kahden sijaan, mutta toisaalta ajatus ihan uudesta kodista on myös aika väsyttävä. Kestää monta viikkoa, kuukautta, ehkä jopa vuottakin, ennen kuin uusi asunto tuntuu oikeasti kodilta. Omat huonekalut ja muut romppeet auttavat tietysti asiaa, mutta eivät ne yksin kuitenkaan täysin tee kotia. Siihen tarvitaan aikaa ja sitä jos mitä on meillä tässä viiden vuoden aikana ollut riittämiin. Nyt on aika nauttia tästä kodista niin valmiina kuin mitä tästä koskaan tulee - ennen kuin kaikki tavaramme taas kerran pakataan muuttolaatikoihin ja konttiin ja jätämme tälle talolle hyvästit. 

Thursday, 22 August 2019

Loman ja arjen rajamailla

Olemme olleet kotona nyt vähän alle viikon ja päässeet heti taas täkäläisen elämän makuun. Sähköt ovat katkenneet useampaan kertaan, tosin onneksi vain lyhyeksi aikaa ja generaattori on pärähtänyt moitteettomasti päälle jokaisen sähkökatkon aikana. Ensimmäisenä päivänä jouduin sulattamaan pakastimen koska siihen oli kesän mittaan kerääntynyt niin paljon jäätä, ettei ovi meinannut enää mennä kiinni. Toisena päivänä paluun jälkeen hajosi yksi tärkeimmistä ilmastointilaitteistamme, toinen yläkerran olohuoneen ilmastointilaitteista, joka on viimeksi huollettu kesällä. En ole saanut sitä vielä korjautettua sillä ensimmäisten kiireisten päivien aikana emme ehtineet vaihtaa rahaa enkä halunnut käyttää vähää käteistämme ilmastointiin. Onneksi tuulettimet toimivat ja auttavat aika paljonkin nyt kun ei ole niin hirvittävän kuuma, alle 40 astetta vain. 

Kolmantena päivänä keittiön putket menivät siinä määrin tukkoon, että pulppusivat vettä lattialle viemäriluukusta. Yläkerran toisen kylpyhuoneen suihkuvedet kerääntyivät puolestaan nilkkoihin ja tyhjentyivät hitaasti suihkun jälkeen viemäriin. Putkimies ehti kaikeksi onneksi nopeasti paikalle ja putsasi putket sekä kylpyhuoneessa että keittiössä. Molemmat putket vetävät nyt hienosti, mutta seuraavana aamuna vesi oli sitten toisaalta taas kerran loppu koska pihan toinen vesipumppu oli jostain syystä jäänyt pariksi päiväksi pois päältä. Pumppu saatiin päälle ja meille hanoihin vettä. Tosin hanavesi oli alkuun monta tuntia rusehtavaa koska katon vesitankin pohjalle on päässyt kertymään niin paljon hiekkaa. Tankki pitäisi puhdistaa jossain vaiheessa, se on yksi niistä monista asioista joka pitäisi hoitaa tässä syksyn mittaan.

Olen käynyt kodin ulkopuolella tämän kuluneen viikon aikana vasta muutaman kerran. Ensimmäinen reissuni ulkomaailmaan suuntautui ostoksille vanhemman tyttären ja autonkuljettajan kanssa. Edellisenä yönä oli ukostanut ja satanut ja tiet olivat mutaiset ja osin veden vallassa. Tienvarren vihannesmyyjän koju oli melkoisen tyhjillään. Sain kuitenkin ostettua melkein kaiken sen mitä olin hakemassa, perunoita, porkkanoita, kesäkurpitsaa, sipulia. Halusin vihannesten lisäksi ostaa lähikaupasta vielä muutaman tölkin maitoa ja paahtoleipää. Paikallista maitoa ei kaupan hyllyiltä kuitenkaan löytynyt lainkaan, vain saudiarabialaista. Leipää oli sitäkin vain yhdenlaista, paikallista rieskantapaista. Onneksi sekin maistuu pojallemme joka oli kaivannut leipää syödäkseen.

Kaupan kassalla järkytyin loppusummaa. En ollut varannut mukaan riittävästi rahaa. Selvisi, että saudiarabialainen maito maksaa noin viisi kertaa niin paljon kuin paikallinen maito. Nolotti vähän, että rahani olivat loppuneet kesken enkä toisaalta varmuudella tiennyt oliko maidon hinta ehkä kesän aikana noussut ihan ylipäänsä hurjasti. Hämmennykseltäni ja nolostukseltani en osannut ajatella ihan selvästi. Jätin yhden kalliin maitolitran kassalle ja maksoin nöyrästi loput ostokset. Jo heti kaupan ovella harmitti, etten ollut suosiolla luopunut jokaisesta litrasta ylihintaista maitoa. Ikinä en ole maksanut maidosta yhtä paljon! Autonkuljettaja tiesi kertoa, että toisesta lähikaupasta olisi saanut paikallista maitoa. Kun lähdimme täältä toukokuussa litra paikallista maitoa maksoi noin 60 paikallista puntaa. Nyt sen hinta täällä meidän kaupunginosassamme on paikoittain jo 75 puntaa. Eli on maito kallistunut, muttei onneksi sentään viisinkertaisesti. 

Yksi vähistä reissuistani ulkomaailmaan on suuntautunut eläinlääkäriin, kuinkas muuten. Se oli aikamoinen koitos minulle ja vanhemmalle tyttärelle jotka emme ole vielä täysin ehtineet tottua täkäläiseen ilmanalaan. Oli kuuma istua autossa kahden koiran kanssa, kovin kuuma myös nostella taas pitkästä aikaa isoja koiria eläinlääkärin hoitopöydälle. 

Laukkujen purkaminen on edelleen vähän kesken! Tässä on ollut niin paljon kaikenlaista muuta. Mutta vähän kerrallaan...


Kaikista pienistä vastoinkäymisistä huolimatta tuntuu kaikin puolin hyvältä olla kotona. Kun heinäkuussa saimme tiedon, että kouluvuoden aloitus erinäisistä syistä siirtyykin syyskuun alkuun emme vielä varmuudella tienneet pääsisimmekö ylipäätään elokuussa palaamaan Khartumiin ja kouluun. Minun pääni ei meinannut pysyä mukana varasuunnitelmissa ja varasuunnitelmien varasuunnitelmissa. Sen kuitenkin hahmotin, että jos pääsisimme tulemaan takaisin Khartumiin haluaisin palata alkuperäisen suunnitelman mukaisesti niin pian kuin mahdollista, heti kun kesäloma Euroopassa oli lomailtu. Ihan siltä varalta, että jos meidät ehkä lähetetään jossain vaiheessa taas pois maasta ehdimme tässä välissä kuitenkin viettää mahdollisimman paljon aikaa kotona koirien ja kissan kanssa. 

Ja täällä nyt siis kaikeksi onneksi olemme. Olen kiitollinen siitä, että pääsimme palaamaan ja hyvin tietoinen siitä, että olisi voinut käydä myös toisin. Monen ystävän ja tutun suunnitelmat ovat kesän aikana muuttuneet ratkaisevasti. YK:n työntekijöiden perheenjäsenet eivät pääse palaamaan Khartumiin ainakaan ennen joulua ja YK-perheet ovat vastentahtoisesti joutuneet tekemään hankalia päätöksiä ja uusia suunnitelmia. Osa täkäläisistä tutuistamme on toisaalta myös päättänyt ihan oma-aloitteisesti siirtyä muualle. Moni on kesän aikana kesken kaiken muuttanut kokonaan maasta pois tai tekee parhaillaan muuttoa. 

Me tulimme alunperin Sudaniin kuudeksi vuodeksi ja tuntuu minusta jotenkin kutkuttavalta, että olemme kuin olemmekin täällä edelleen, nyt kuudetta ja viimeistä vuotta. Maassa tehdään tällä hetkellä historiallisia päätöksiä ja allekirjoitetaan sopimuksia uudenlaisesta tulevaisuudesta. Tätä kaikkea on mielenkiintoista seurata sivusta; olen siksikin kiitollinen, että olemme täällä juuri nyt ja edelleen.

Omassa elämänpiirissämme me siirrymme vähitellen lomavaihteelta kohti arkea. Lapset ovat saaneet vielä nukkua aamuisin tavallista pitempään, mutta heti sunnuntaina aloitin heidän kanssaan kevyen kotikoulun: vähän lukemista ja kirjoittamista, hieman matematiikkaa kunkin kykyjen ja tarpeiden pohjalta, ja lisäksi omavalintaisia tutkimusprojekteja joiden teemoissa heijastuvat lasten kiinnostuksenkohteet. Tällainen vähittäinen paluu arkeen ja koulutyöhön tuntuu ainakin minusta oikeastaan oikein hyvältä ja tarpeelliseltakin. Lapsille on sovittuna myös tapaamisia kavereidensa kanssa, ja viikonloppuna meidät on kutsuttu yhtenä päivänä kuusivuotissyntymäpäiväjuhliin ja toisena tuttujen uima-altaalle. Ensi viikolla olen luvannut itse viihdyttää meillä nuorimmaisen luokkakavereita. 

Osa meidän kotikoulumateriaaleistamme. Kuvasta puuttuvat ainakin suomen kielen oppikirjat. Italiankielinen kirja on minun oppimateriaaliani jota lueskelen sillä välin kun lapset lukevat omia kirjojaan.


Tämä aika loman ja arjen rajamailla tuntuu kuluvan yhtä aikaa sekä armollisen hitaasti että ihan riittävän nopeasti. Uskon, että kun varsinainen arki vähän yli viikon päästä alkaa olemme siihen varsin valmiita. Syyskuun alussa 11-vuotias aloittaa yläasteen, 9-vuotias menee viidennelle luokalle ja 5-vuotias ensimmäiselle luokalle. Meillä alkaa uusi aika siinä mielessä, että nuorimmaisen koulupäivä venyy viime vuodesta puolellatoista tunnilla samanpituiseksi kuin isosisarusten koulupäivä. Arjen aikataulut ja rytmit muuttuvat taas kerran, toivottavasti pääasiassa hyvään suuntaan.