torstai 10. marraskuuta 2011

Edustusrouva ♥ Belmopan

Belmopanissa on arviolta 20 000 asukasta. Asumme siis kylässä vaikka virallisesti Belmopan onkin kaupunki. Belmopanista tuli Belizen pääkaupunki sen jälkeen kun hurrikaani Hattie teki vuonna 1961 suurta tuhoa silloisessa pääkaupungissa Belize Cityssä. Belmopan on sisämaassa eivätkä myrskyt uhkaa sitä samalla tapaa kuin merenrannan kyliä ja kaupunkeja. 

Virallisesta asemastaan huolimatta Belmopan on kuitenkin ennen kaikkea kylä. Kylän ympäri kiertävän kehätien ajaa viidessä minuutissa, kylän läpi samoin. Kaikki tuntevat täällä toisensa jos eivät ole suorastaan serkuksia. 

Me muutimme tänne kohta kaksi vuotta sitten ja olemme täällä toistaiseksi, siihen asti kunnes muutamme jonnekin toisaalle Cosimon työn perässä. 

Luulin, että kyläelämä olisi mielestäni klaustrofobista mutta yllätyksekseni suurimman osan ajasta viihdyn täällä pienissä piireissä. Kun olin ensimmäistä kertaa Belmopanissa tutustumassa uuteen kotimaahani vähän ennen muuttoa, aavistin miltä tuntuisi olla osa tätä yhteisöä. Kesti hetken päästä siihen pisteeseen mutta nyt minusta tuntuu, että olen kotonani täällä ja elän sitä elämää jonka silloin kaksi vuotta sitten kuvittelin:

Aamulla Mikon leikkikoulussa melkein kaikki vanhemmat ovat minulle enemmän tai vähemmän tuttuja. Kahvilassa tarjoilija tervehtii minua nimeltä ja kysyy mitä lapsille kuuluu. Törmään torilla putkimieheen joka kyselee kuinka meidän putkemme jakselevat ja ovatko koirat malttaneet olla kiskomatta takapihan vesijohtoa. 

Edustustilaisuuksissa tapaamme aina melkein saman seurueen ja tätä nykyä he ovat minulle mukavalla tavalla tuttuja, osa ihan oikeita ystäviä. Kukaan ei näissä pienissä piireissä jaksa olla turhantärkeä joten edustustilaisuuksissakin on tavallisesti aika leppoisa tunnelma. 

On erikoisella tavalla helpottavaa tietää, että kaikki tietävät toistensa asiat. On mukavaa ajella autolla kun edessä ja takana ei koko tienpätkällä ole muita autoja. Pidän siitä, että jokaista vastaantulijaa tervehditään. Ja on ihan mahtavaa, että Cosimon työpaikka on viiden minuutin kävelymatkan päässä kotoa eikä hänen päivistään mene ruuhkassa istumiseen hukkaan hetkeäkään. 

Pienessä kyläyhteisössä on tietysti myös huonot puolensa ja aina välillä täältä on päästävä pois, suurempiin kuvioihin. Mutta jostain syystä kyläelämän hiljaisuus on vienyt minut enemmän mennessään kuin mikään niistä suurkaupungeista joissa olen tähän asti asunut. 

Täällä on helppo elää tätä hetkeä ja siitä syystä en kai osaa enkä halua miettiä seuraavaa muuttoa. Tätä voisi kutsua tosiasioiden välttelyksi - mutta minä kutsun sitä mielenrauhaksi. Peace Belize!

4 kommenttia:

  1. Unbelizeable - ei sitä muuten voi kuvailla! :) Ihanaa että sä oot kotiutunut sinne noin hyvin. Kuulostaa todella siltä että olet paikkasi löytänyt, onnittelut siitä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Yritän nauttia olostani täysin siemauksin ja ehkä sitä enemmän koska tiedän, että tämä elämänvaihe ei jatku ikuisesti.

    VastaaPoista
  3. Hei täältähän löytyi mielenkiintoinen blogi, jään mukaan matkaasi :)

    VastaaPoista
  4. Tervetuloa Maikki! Kiva, että löysit blogin ja tykkäät!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!