sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Edustusrouva ja kapinen koira

En ole oikeasti mikään edustusrouva niin kuin hyvin tiedät jos minut tunnet. Mutta olen sitten kuitenkin. Edustan mieheni rinnalla ajoittain. Siivoilen yhtenä hetkenä koirankakkaa pihalta ja seuraavassa hetkessä olen juhlimassa Yhdysvaltain itsenäisyyttä suurlähetystön kutsuvierastilaisuudessa. Tai pesen vauvanoksennusta housuiltani ja toivon, että housut ehtivät kuivua autossa matkalla edustuslounaalle.

Eräs päivä noin vuoden takaa kuvaa hyvin tämänhetkistä elämääni: 

Elettiin joulukuuta 2010. Olimme muutamaa päivää aikaisemmin ottaneet kadulta talteen kulkukoiranpennun joka oli huonossa kunnossa. Olimme antaneet koiralle nimeksi Pongo ja vieneet sen eläinlääkäriin. Pongo oli kirjaimellisesti kapinen koira, syyhypunkit olivat vieneet suuren osan sen karvoista ja se oli luurangonlaiha. Pitkähihaiset housut ja paita päälläni hoidin koiraa niin hyvin kuin osasin ja toivoin, ettei tauti tarttuisi minuun tai - vielä pahempaa - pieniin lapsiini. Pongo oli saanut eläinlääkäriltä antibioottikuurin, söi antihistamiinia kutinaan ja sai ruokaa monta kertaa päivässä saadakseen lihaa luiden päälle. Lääkittyäni illalla Pongon panin sen kuljetuslaatikkoon jonne se jäi tyytyväisenä nukkumaan. Kävin yläkerrassa suihkussa, laitoin koiranhoitovaatteet sivuun ja vaihdoin päälleni edustusvaatteet. Siinä vaiheessa, noin kuusi kuukautta Matildan syntymän jälkeen, aloin vähitellen melkein mahtua vanhoihin vaatteisiini.

Au pair Heli jäi lasten ja koirien kanssa kotiin kun me Cosimon kanssa pakkauduimme autoon. Tunsin oloni hieman epämukavaksi vähän ahtaissa vaatteissani mutta oli mukavaa päästä pitkästä aikaa Cosimon kanssa ulos. Ajoimme lyhyen matkan Brasilian suurlähetystön korkean virkailijan kotiin. Siellä vietettiin Brasilian suurlähettiläsparin ja Meksikon suurlähettiläsparin läksiäisiä. Molemmat pariskunnat olivat lähdössä pian Belizestä. 

Otin viinilasillisen tarjoilijalta. Tervehdimme muita vieraita ja vaihdoimme muutaman sanan illan isännän kanssa samalla kun nautimme seisten alkupaloja. Juttelimme Yhdysvaltain suurlähettilään ja YK:n edustajan kanssa vähän aikaisemmin puhjenneesta Wikileaks-skandaalista. Kun viralliset puheet alkoivat minä heijasin hissukseen korkokenkieni varassa ja ihmettelin kuinka olin nyt tässä. Vain tuntia aikaisemmin olin rymyvaatteissa ollut hoitamassa mitä suloisinta ja sairainta pientä koiraa. Nyt seisoin suurlähettiläiden ja belizeläisten silmäätekevien keskellä parhaat päälläni. 

Omalta jutulta tuntui kapinen koira mutta nautin myös iltatilaisuudesta, ja ennen kaikkea minua huvitti kahden todellisuuden välinen ristiriita. Päivä kuvastaa pähkinänkuoressa elämääni Belizessä. Tasapaino on kyllä aina vahvasti lasten ja koirien ja kodin puolella, edustaminen vie enimmilläänkin vain muutaman tunnin viikossa. Mutta edustaminen tasapainottaa omalta osaltaan arkea varsinkin kun emme muuten tulisi varmaan koskaan iltaisin lähteneeksi ulos kaksin.

2 kommenttia:

  1. Voi pientyä koiraa syyhypunkit on tosi inhoja vie karvan ja kaikkee. On omilla koirillanikin ollu ja yksi sai niin tarttu sitten kolmeen muuhunkin, ei onneksi minuun mieheeni tai lapsiin. Eläinlääkäriin sitten vaan ja lääkettä napaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On muuten tosiaan ikävä sairaus. Meillä ei onneksi tauti levinnyt sen enempää eläimiin kuin ihmisiinkään, mutta aika lailla työtä teetti saada sairaus hoidettua ihan yhdeltäkin koiralta.

      Poista

Kiitos kommentistasi!