torstai 1. joulukuuta 2011

Miko hukassa

Minulta meni Miko hukkaan Chetumalissa viikonloppuna pariksi minuutiksi. Elämäni pisimmät pari minuuttia. Mikon hukkaaminen tuntui juuri siltä kuin olisin voinut kuvitella: en saanut kunnolla henkeä, päässäni sumeni ja olin täydellisen hätääntynyt. 

Me olimme pysähtyneet aukiolle mihin viikonloppuiltaisin toimitetaan jostain pieniä sähköautoja joita lapset voivat vuokrata ja ajella aukion ympäri. Miko valitsi kymmenistä autoista hetkessä Lightning McQueen -auton ja oli samassa jo liikkeellä. Poika oli haljeta onnesta. Cosimo kulki ensin mukana auton vierellä mutta Miko sai autosta pian hyvin otteen ja ajeli sopivan pientä ympyrää meidän läheisyydessämme, että saatoimme seurata ajelua penkiltä. 


Oli jo pimeä ilta, kello oli vähän jälkeen kuuden. Aukiolla oli katulamppuja mutta ne olivat jostain syystä poissa päältä. Yhdessä hetkessä istuin penkillä Cosimon ja ystäväpariskunnan kanssa Matilda sylissäni ja katselin Mikon autoilua. Ja seuraavassa hetkessä en enää nähnytkään Mikoa missään. 

Työnsin Matildan Cosimon syliin ja lähdin juoksemaan keskelle aukiota. Aukion oikealla reunalla näin Lightning McQueenin mutta sitä näytti ajavan pieni tummahiuksinen poika. Samanlaisia autoja oli ollut rivissä odottamassa muutama. Henkeni salpautui kun ajattelin miten huomiotaherättävästi Miko erottui muista aukion lapsista vaalean ihonsa ja tukkansa vuoksi - huonojen amerikkalaisten elokuvien juonikuviot nousivat hetkessä mieleeni. Mitä jos joku oli kiinnittänyt vaaleaan poikaamme erityistä huomiota ja houkutellut hänet pois aukiolta? 

Juoksin takaisin penkin luo ja sanoin Cosimolle ja viikonloppua kanssamme viettäneelle ystävälleni, etten näe Mikoa missään. Ystävättäreni lähti perässäni takaisin aukion toiselle laidalle. Katselimme ympärillemme ja yritimme pimeydestä löytää oikean Lightning McQueenin. Joka puolella näkyi pieniä ihmisiä autoissaan. Ja sitten näin vihdoin Mikonkin. Hän oli kiertämässä autoineen kävelytietä joka kiersi aukion ulkolaitaa, pimeässä kaikkien lamppujen ulottumattomissa. Juoksin kohti Mikoa ja tuntui, että muutamat kymmenet metrit meidän välillämme olivat vaaroja täynnä; että Miko saattaisi vielä kadota kokonaan ennen kuin ehdin hänen luoksensa. Matka pojan luo tuntui kestävän epätoivoisen kauan, kuin painajaisunessa. Helpotuksen huokaus puhkeaa minusta edelleen kun ajattelen hetkeä jolloin olin taas Mikon vieressä. 

Ohjasin pojan autoineen takaisin sähköautojen parkkipaikalle. Hänen ajoaikansa oli joka tapauksessa lopussa enkä halunnut enää maksaa uudesta kymmenminuuttisesta. Halusin pitää Mikon vieressäni missä näkisin hänet koko ajan.

Myöhemmin Cosimo sanoi, että Mikon katoaminen Meksikossa on varmaankin epätodennäköisempää kuin esimerkiksi Suomessa. Vaaleutensa vuoksi häntä ei Meksikossa voi olla huomaamatta, ja jos jonkun onnistuisi hänet kaapata Miko varmasti huutaisi kovaa. Toisin kuin vaikkapa Suomessa, Meksikossa ihmiset puuttuvat hyvin herkästi toistensa asioihin. Pieni huutava vaalea poika väärissä käsissä kiinnittäisi nopeasti ympäristön huomion. On rauhoittavaa ajatella näin; hyvä uskoa, että Meksikossa lapseni pistävät hyvällä tavalla silmään ja että siellä heistä ehkäpä huolehtivat muutkin kuin vain me.

Yhteisöllisyydestä Meksiko saa minulta mielessäni lisää pisteitä. Maa on kaikin puolin tehnyt minuun vaikutuksen parina viime vuotena kun olemme siellä aikaa viettäneet. En ole varma mistä oli kotoisin stereotyyppinen mielikuvani Meksikosta mutta maa on kaikkea muuta kuin mitä odotin. Ja siis kirjaimellisesti kaikkea muuta: Meksiko on valtava ja sieltä löytyy kaikkea. Ääripäitä ja keskivertoa, rikasta historiaa ja tiedostavaa ajan hermoa. Meksikon vuoksi voisin inspiroitua opettelemaan espanjaakin. Olisi huimaa kyetä ymmärtämään moniulotteista maata paremmin. 

Ps. Belizen virallinen kieli on englanti. Täällä puhutaan myös paljon espanjaa, ja lisäksi kriolia, garifunaa, kiinaa, hindustania, ainakin kolmea eri maya-kieltä, ja alasaksaa. Belizeä paremmin ymmärtääkseni ei siis riittäisi opetella espanjaa vaan olisi opittava lisäksi vähintäänkin kriolia, ainakin yksi maya-kielistä, ja mielellään myös kiinaa ja alasaksaa. Siksi Belizessä asuminen ei ole herättänyt minussa innostusta kieltenopiskeluun; en tiedä mistä aloittaisin. Belizen moninaisuudesta lisää toisella kertaa.

2 kommenttia:

  1. Huhhuh, mutta onneksi kaikki oli hyvin. Tuttuja tunteita äideille.

    VastaaPoista
  2. Onneksi joo! Mä seurailen Mikon ja Matildan menoa yleensä hyvin tarkasti mutta tuon tapahtuman jälkeen olen kyllä ollut vieläkin tarkemmin selvillä siitä missä ne viilettävät.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!