lauantai 12. marraskuuta 2011

Perjantai-illan mietteitä

Lintsasimme eilen edustustilaisuudesta, minun muistini mukaan ensimmäisen kerran ikinä. Päivä oli ollut pitkä: Matilda ja minä olimme kuin olimmekin viettäneet taas aamun taaperotapaamisessa, olimme käyneet porukalla pikavierailulla tutun asuntoesittelyssä, Mikolla oli ollut leikkikoulun jälkeen uimatunti ja sen jälkeen kaveri kylässä leikkimässä iltapäivän. Kun Cosimo vihdoin tuli illalla kotiin halusimme vain istua rauhassa ruokapöydässä ja laittaa lapset kaikessa järjestyksessä nukkumaan. Mummi, eli minun äitini, on meillä kyläilemässä parhaillaan ja olisi ollut valmis hoitamaan lapsia edustuskeikan ajan, mutta saikin sitten tilalle vapaaillan ja lasin viiniä. Mikon kaveri ja kaverin äiti jäivät hekin meille syömään. Hyvä ilta.

Aina tällainen lintsaus ei onnistuisi - on tilaisuuksia jonne on mentävä - mutta oli mukavaa, että eilen meidän onnistui muuttaa suunnitelmia ihan viime hetkellä. Pikasuihkun, vaatteidenvaihdon ja edustamisen sijaan sain rauhallisesti siirtyä lasten kanssa yöpuulle kun olimme ensin saatelleet Mikon kaverin äiteineen portille illan pimettyä.

Lasten nukkumaanmenorutiineissa on jotain oudon rauhoittavaa ja minusta on harmi jäädä niistä paitsi. Me käymme harvoin ulkona ilman lapsia omia aikojamme, tavallisesti meidät vie illalla pois kotoa Cosimon työ. Joskus iltaedustustilaisuuksissa on ihan oikeasti hauskaa - uskon, että Belize on tässä mielessä aika harvinaislaatuinen paikka! - mutta vaikka kuinka nauttisin iltamenoista on minusta sääli menettää yhdenkään illan rutiinit. Osin kai siksi, että yöt ovat usein levottomampia kun olemme olleet illan poissa: lapset heräilevät herkemmin läpi yön ja aikaisemmin aamulla. Mutta osin ihan itse rutiinien vuoksi. Tiedän itsekin rauhoittua illalla kun rauhoitan lapsia kohti unta. 

Ja nämä hetket iltaisin lasten iltarutiinien jälkeen ovat kyllä hetkien aatelia: kun lapset ovat jo nukkumassa sängyissään ja koirat nukkuvat pitkin olohuoneen lattioita (tai koira per nojatuoli niin kuin juuri nyt), ja Cosimo ja minä saamme viettää muutaman tunnin rauhallista aikaa keskenämme. Vaikka olemmekin tavallisesti niin väsyneitä, että tuskin saamme sanaa suustamme kumpikaan! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!