maanantai 14. marraskuuta 2011

Skeptikko bloggaa

Kun kaverit Suomessa alkoivat saada ja hankkia kännyköitä joskus 1990-luvun puolivälissä, minä ihmettelin mitä järkeä laitteessa on. Ei kai kenenkään tarvinnut olla koko ajan saatavilla ja kuka puhelimeen edes soittaisi? Suhtauduin samalla tavalla epäillen myös internettiin kun samoihin aikoihin tulin siitä enemmän tietoiseksi. Pauhasin, etten internettiä tarvinnut ja aioin ihan varmasti tulla ilman sitä toimeen. 

Syksyllä 1996 muutin Bristoliin. Minusta tuli heti sähköpostin ahkera käyttäjä ja vähän kerrallaan internetin maailma aukesi minulle. Samaan aikaan hankin vanhempieni toiveesta ensimmäisen kännykkäni. Sekä sähköposti että kännykkä olivat minulle elintärkeitä yhteydenpitovälineitä ensimmäisten kuukausien aikana Bristolissa, ja kaukana kotoa tajusin nopeasti molempien arvon. Olin Bristolin yliopistossa ja ehkäpä koko kaupungissakin siihen aikaan yksi harvoista joilla oli kännykkä ja sain osakseni hämmästyneitä katseita ja kommentteja kun vastasin puhelimeen keskellä katua tai ruuhkabussissa. Osat olivat hetkessä vaihtuneet.

Tätä nykyä minulla on jo ollut kännykkä niin monta vuotta, että alkaa olla hankala muistaa millaista oli elää ilman sitä. Tai ilman internettiä. Pärjään ilman nettiyhteyttä kyllä helposti viikonlopun tai viikonkin verran mutta mielelläni silti pidän konetta käden ulottuvilla ja tarkistan sieltä useamman kerran päivän mittaan uutiset ja sähköpostin, Facebookista muitten päivityksiä, ja kaikkea muuta mitä päivän mittaan tulee mieleen. Muutama aamu sitten esimerkiksi sain tietää, että Matildan öinen kuumemittarilukema 101.1 fahrenheitia ei ollut niin paha kuin yöllä pelkäsin: noin 38,4 celsius-astetta. Ja tänään löysin hyviä ideoita leikkikeittiön rakentamiseen.

Suhtauduin blogi-ilmiöön alunperin vähän samalla tapaa kuin aikoinaan kännyköihin ja internettiin; ihmettelin itsekseni ja myös ääneen miksi ihmiset tuntevat tarvetta jakaa ajatuksiaan koko maailman luettavaksi. Ja ihmettelen sitä kyllä edelleen! Osassa blogeja joita itse seuraan käsitellään vaikeita asioita ja henkilökohtaisia onnettomuuksia enkä aina tiedä pitäisikö lukea eteenpäin vai äkkiä katsoa pois ja panna kone kiinni. 

Mutta nyt kun olen päässyt bloginpitämisen makuun mietin enenevässä määrin myös mikseivät kaikki aloita omaa blogia. On terapeuttista ja virkistävää kirjoittaa ajatuksia koneelle. Tässä saa rauhassa pohtia asioita ilman, että kukaan keskeyttää - ja toisaalta antaa muille tilaisuuden kommentoida eli varsinaisesta yksinpuhelusta ei kuitenkaan ole kyse. Tiedän, että kynnys kommentoida blogeja voi olla korkealla; olen itse kommentoinut vasta muutaman kerran lukemiani blogikirjoituksia vaikka paljon useammin tulee lukiessa mieleen jotain sanottavaa. Liian usein alan epäillä itseäni ja miettiä miksi ihmeessä kirjoittaja haluaisi kuulla mitä minulla on mielessä. Mutta nyt vähän aikaa blogia kirjoittaneena alan ymmärtää kommenttien merkityksen. Tuntuu hauskalta lukea oman blogikirjoituksen muissa herättämiä ajatuksia: silloin nämä tekstit eivät olekaan enää vain minun koneellani täällä kaukaisessa Belizessä vaan todistetusti lentävät ja elävät internetin ihmeellisessä avaruudessa.

Hauskaa on seurata myös blogien välistä keskustelua: osa seuraamistani bloggareista on ystäviä tai tuttavia keskenään ja saattavat viitata toistensa teksteihin omissaan. Mutta siitä olen vielä aika kaukana koska tunnen itse tällä hetkellä vain yhden toisen bloggarin. Vai käyköhän tässä nyt niin kuin kännyköitten ja internetin kanssa, että kun minäkin vihdoin olen lähtenyt tähän hullutukseen mukaan kaikilla muillakin on kohta oma blogi? Toivon niin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!