keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Kingstonin muistoja

Jamaika on taas viime aikoina ollut mielessäni. Yritän kai edelleen käsitellä siellä asumiseen liittyneitä tunnelmiani ja saada niistä jotain tolkkua. 

Minua ärsyttää Jamaikan ja Kingstonin ihannointi. Mutta ärsyttää myöskin se selittämätön inho ja kauhu mitä monet Jamaikaa kohtaan tuntevat, tietämättä maasta mitään. Meille toivotettiin mukaan enkeleitä kun muutimme Jamaikalle, maahan jossa toivottaja ei ollut koskaan käynyt mutta joka oli kuulemma pelottavan vaarallinen paikka. Ja toisaalta ihmiset vinkkasivat silmää kun kuulivat muutosta ja ajattelivat - niin, en edes tiedä mitä. Huumeita, reggaeta, rantoja, ylenpalttisen rentoa elämää? Jamaikalla on melkein yliluonnollinen maine, sekä hyvässä että pahassa. Se ei kuitenkaan todellisuudessa ole mikään maanpäällinen huumehelvetti eikä sen enempää myöskään reggaetaivas. 

On paljon ihmisiä jotka haluaisivat saada elää Kingstonissa. Se on mielestäni erikoista. Etenkin kun monet näistä Kingstonin ihailijoista tuntuvat ihannoivan juuri Kingstonin köyhien elämää. Luulen, että monet Kingstonin gettojen asukkaista asuisivat mielellään jossain kaukana muualla. He eivät heilu päivät pitkät reggaen tahtiin auringossa Red Stripe -pullo toisessa kädessä ja huumesätkä toisessa, vaan yrittävät selvitä päivästä toiseen erittäin haastavissa olosuhteissa. 

Me asuimme toisessa ääripäässä, hyvässä kaupunginosassa vartioidulla asuinalueella. Meidän elämässämme oli omat haasteensa. Emme voineet liikkua melkein minnekään ilman autoa. Se ei ehkä vaikuta isolta asialta mutta oli käytännössä tukahduttavaa. 

Cosimo yritti muutaman kerran kävellä töihin viiden minuutin ajomatkan päähän mutta luovutti kun joka kerran useampi ihminen pysäytti autonsa ja kysyi huolestuneena tarvitsiko Cosimo apua. Valkoiset eivät Kingstonissa juurikaan kävele ja valkoinen mies puvunpaidassa liikkeellä jalan kiinnitti heti kaikkien huomion. 

Minä vein koiraa ulos kävelylle asuinalueen ulkopuolelle mutta se oli turhauttavaa hommaa sekin. Saatoin kävellä vain pienen lenkin, aina samaa tietä. Toisessa suunnassa asuinalue muuttui pian niin epämääräiseksi, ettei sinne kannattanut lähteä. Jo muutaman talon päässä naapurin koirat vahtivat reviiriään niin raivokkaasti - ja vapaina - etten halunnut lähteä yrittämään kuinka lähelle pääsisin ennen kuin joku koirista olisi kurkussa kiinni. 

Koirien ihmisvihaan oli tietysti syynsä. Kun kuljin Poppyn kanssa ulkona lähellä asuinaluettamme eräänä iltapäivänä, ryhmä alakoululaisia matkallaan koulusta kotiin pysähtyi tuijottamaan meitä. Ryhmän suurin poika otti rauhallisesti maasta käteensä kiven ja heitti sen päin Poppya. Minulla kiehahti yli. Kysyin pojalta miksi hän yritti heittää koiraani kivellä. Selitin, että tämä oli iso ja voimakas koira ja jos se haluaisi, se voisi tehdä pahaa jälkeä; koiria ei kannata houkutella hyökkäämään. Lapset kohauttivat olkiaan ja menivät menojaan. 

En tiennyt mitä tuosta kohtaamisesta olisi pitänyt ajatella. Hämmennyksessäni ei itsessään ollut mitään uutta: elämäni Jamaikalla oli täynnä hämmennystä ja kysymyksiä. Osin varmasti siksi, että se oli ensimmäinen kokemukseni elämästä niin kaukana omasta todellisuudestani. Mutta osin myös siksi, että Jamaika on eriskummallinen ja moniulotteinen maa jota ei voi tiivistää pariin mielikuvaan tai ennakkoluuloon. Se on ristiriitojen ja ääripäiden maa, josta on vaikea saada otetta. Siksikin kai ihmettelen miten niin monet sitä ihailevat ja ihannoivat. Ja toisaalta miksi se herättää niin paljon vihaa monissa jotka eivät ole koskaan käyneet maata lähelläkään. 

Minä en tiedä mitä ajatella Jamaikasta ja Kingstonista vaikka asuin siellä kolme vuotta, en tiedä miten kuvata maata tai kaupunkia kysyjille lyhyesti jos ollenkaan. Kahdessa vuodessa Belizessä olen kotiutunut nopeammin ja minusta tuntuu, että olen paljon paremmin selvillä asuinympäristöstäni kuin koko aikana Jamaikalla. Ja edelleen yritän ymmärtää Kingstonia ja Jamaikaa ja vuosiamme siellä ja saada niitä jotenkin asettumaan muistojeni aikajanaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!