sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Voi vaalit

Olisin ollut ensimmäisten joukossa äänestämässä presidentinvaaleissa jos lähin äänestyspaikka ei olisi Mexico Cityssä. Linnuntietä Belmopanin ja Mexico Cityn välimatka on yli tuhannen kilometrin luokkaa. Käytännössä matka taittuu täältä meiltä joko autolla Chetumaliin ja sieltä lentokoneella Mexico Cityyn, tai yhdellä koneella Belize Citystä Cancuniin ja sieltä toisella koneella Mexico Cityyn. Matka on pitkä ja kallis ja pahimmillaan matkan varrella täytyy yöpyä jossain jos lentoyhteydet eivät osu sopivaan aikaan. 

Saimme koittaa tuota Belmopan-Chetumal-Mexico City-reittiä kun viime vuonna yhtäkkiä kauhukseni huomasin, että passini oli mennyt vanhaksi. Jouduimme joulun alla pikavisiitille Suomen Meksikon suurlähetystöön passia uusimaan. Suomen passithan on nimittäin uusittava henkilökohtaisesti. Oli sanalla sanoen mielenkiintoista matkustaa ilman voimassaolevaa passia yli rajan. Onneksi minulla oli Suomen suurlähetystön loistavan konsulin kirjoittama paperi yhdessä taskussa ja toisessa taskussa Meksikon äärimmäisen avuliaan Belizen suurlähettilään henkilökohtainen puhelinnumero. Pääsin rajan yli, sain passin uusittua, ja me neljä vietimme mahtavan viikonlopun Mexico Cityssä. 

Lähtisin sinne ihan todella innoissani uudelle vierailulle, mutta kaikkiin saumoihin ei Meksikon matkailu meiltä onnistu. Jos koskaan, minun olisi näin jälkikäteen ajateltuna pitänyt ehdottomasti järjestää itseni Meksikoon äänestämään eduskuntavaaleissa. Mutta kuka osasi etukäteen arvata miten niissä vaaleissa tulisi käymään? Näissä presidentinvaaleissa olisin myös erittäin mielelläni äänestänyt mutta minkäs teet. Nyt täytyy vaan hiljentyä netin ääreen seuraamaan ääntenlaskua ja toivoa, että te muut olette äänestäneet hyvin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!