sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Belizen kevät

Kostea kuumuus on alkanut tiukkaan kisaan sateitten kanssa. Sää vaihtuu pitkin päivää kovasta auringonpaisteesta kevyen sateen kautta kunnon kuuroihin ja taas takaisin. 

Me emme ole vieläkään tottuneet käyttämään kotona ilmastointia joten kevät Belizessä on totuttelemista hikisyyteen; kevyeen kosteaan kerrokseen joka loppukeväästä peittää kauttaaltaan ihon läpi vuorokauden. Kattotuulettimet auttavat jonkun verran mutta kun ilma on tarpeeksi kuuma nekään eivät pysty huonetta viilentämään vaan pyörittävät vain lämmintä ilmaa ympäri ympäri. 

Kaikki valittavat helteestä, myös belizeläiset, mutta ei meistä moni varmaankaan auringonpaahdetta haluaisi kylmään kuitenkaan vaihtaa. Minulla on ikävä vuodenaikoja; vähän omaksi yllätyksekseni kaipaan erityisesti välivuodenaikoja, syksyn ruskaa ja kevään varovaisia ensimmäisiä auringonsäteitä sulattamassa jääpuikkoja ränneistä. Luntakin haluan joka talvi nähdä jos mahdollista, ja Suomen kesän. Mutta vaikka ikävöin vuodenaikoja enkä aina meinaa jaksaa tukahduttavaa kuumuutta, nautin silti Belizen lämmöstä kovasti. 

Jamaikan vuosista lähtien olen vältellyt säästä puhumista. Tuntuu ilkeältä hekumoida helteellä kun Suomessa palellaan parinkymmenen asteen pakkasessa ja tiputellaan katolta lunta metrinkorkuisten kinosten päälle. Mutta tämä nyt vain on minun todellisuuteni tällä hetkellä. Hellettä pitää. En jaksa sitä enää peitellä sen kummemmin.

Olemme asuneet tropiikissa yhteensä viisi vuotta ja kuumuus ja aurinko ovat arkipäivää. Olemme asettuneet Belmopaniin kahden vuoden aikana niin aloillemme, että on todella vaikea kuvitella, että ikinä asuisimme missään muualla kuin täällä ja näissä olosuhteissa. Mutta muutto on joka tapauksessa ennen pitkää edessä. Voi hyvin olla, että jatkossa asumme jossain missä aurinko ei ole samalla tavalla itsestäänselvyys kuin näissä oloissa. Elän nyt siis hetkessä niin kovasti kuin vain osaan ja nautin auringosta ja kuumasta menneiden ja tulevien vuosien varalle. 

2 kommenttia:

  1. Ymmärrän hyvin että sinulla on ikävä vuodenaikoja. Kuumuudessa ja kosteudessa eläminen on varmaan myös välillä rankkaa, ihan niin kuin meillä kohta 4 viikkoa rajuja pakkasia. Nauti silti ja ime itseesi lämpöä ja auringon valoa, ehkä matka vie sinut seuraavaksi Grönlantiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, seuraavaksi palellaan ehkä Islannissa tai Kazakstanissa tai ties missä - lämmittelen nyt varastoon. Iloa ja valoa myös sinne pakkasten keskelle!

      Poista

Kiitos kommentistasi!