tiistai 28. helmikuuta 2012

Hälyttävää

Belmopanissa tehdään jonkun verran murtovarkauksia ja niitten varalta monissa paremmissa taloissa täällä on käytössä hälytysjärjestelmä, niin meilläkin. Hälyttimien lisäksi, tai niitten sijasta, suurta osaa kylän taloista vartioi vahtikoira tai parikin. Niin meilläkin. Emme tosin hankkineet vartavasten kotiimme vahtikoiria. Koiramme ovat tulleet meille sattumalta emmekä tienneet alunperin minkälaisia koiria niistä oli kasvamassa. Molemmista povattiin itse asiassa pienten tassujen perusteella pieniä koiria, mutta kuinkas sitten kävikään? Tassut kasvoivat ja koirat kasvoivat ja nyt meillä on pihalla kaksi isoa koiraa jotka vahtivat taloamme raivokkaasti, yhteistyössä hälytysjärjestelmän kanssa. Lisäksi naapurustoamme valvovat Yhdysvaltain suurlähetystön vartioautot, jotka kiertävät lähetystön lähiteillä tarkistamassa, että kaikki on niin kuin pitää. 

Jamaikalla meillä oli myös käytössä hälytysjärjestelmä. Sekä olohuoneen että makuuhuoneen seinässä oli ohjauspaneeli josta säädimme hälytyksen päälle kun halusimme, ja lisäksi meillä oli kaksi kannettavaa paniikkinappia joita tavallisesti pidimme makuuhuoneen sängyn ja olohuoneen sohvan vieressä hätätapausten varalta. 

Koskaan emme Kingstonissa paniikkinappia tai hälytysjärjestelmää lopulta tarvinneet, mutta useamman kerran hälytys pärähti soimaan vahingossa. Verannan ovi oli muutaman kerran epähuomiossa jäänyt lukitsematta, aukesi tuulenpuuskassa ja oven aukeamisesta ilmoittava sensori pani hälyttimen soimaan. Eräänä yönä kun Cosimo oli työmatkalla Belizessä ja olin pikku-Mikon kanssa yksin kotona tuli kova ukonilma. Salama löi jonnekin lähelle maahan niin, että talo tärähti. Autojen hälyttimet kaikkialla alkoivat tärähdyksen seurauksena soida ja meidän talomme hälytin samoin. 

Joka kerran kun Kingstonin kodissamme hälytin pärähti päälle, vartiointifirma lähetti paikalle vartijaryhmän. Kolme tai neljä isoa aseistettua mustiinpukeutunutta miestä oli muutaman minuutin kuluessa oven takana kolkuttamassa. Heistä yksi oli kai aina koulutettu suhtautumaan rauhoittavasti säikähtäneisiin asiakkaisiin, koska kohtaamiset vartijaryhmän kanssa olivat lopulta aina aika leppoisia ja mukavia vaikka tapahtuivatkin niin usein keskellä yötä. Vartija, joka vaikutti muitten aseistettujen vartijoiden esimieheltä, jutteli niitä näitä sillä aikaa kun toiset vartijat kävivät läpi talon varmistamassa ettei mitään hätää ollut. Talo tarkistettiin aina läpikotaisin, silloinkin kun kyse oli selvästi vahingossa auenneesta ovesta tai salamasta. 

Hälytysjärjestelmästä huolimatta minua pelotti aluksi vähän Kingstonin talossamme kun Cosimo oli työmatkalla yön yli. Päivisin asuinalueella oli niin paljon vilskettä ja vilinää, ettei tullut mieleen pelätä. Mutta öisin kun pihapiiri hiljeni minua alkoi hirvittää. Se, että talossa yleensäkin oli hälytysjärjestelmä antoi ymmärtää, että oli jotain pelättävää. Kalterit ikkunoissa ja vartija asuinalueen portilla itsessään myös kertoivat tarinaa siitä, että aidan ja kalterien toisella puolella väijyi vaaroja. Asuinalueemme oli paremman kaupunginosan reunalla, mutta ihan lähellä oli vähemmän rauhallisia alueita, ja iltaisin ja öisin Kingstonissa saattoi kuulla laukauksia. Kaikki kaupungin ikävät uutiset nousivat iltaisin ja öisin yksin ollessani mieleen, ja katselin hermostuneena yötä kalterien lävitse paniikkinappi yöpöydällä vieressäni.

Kun Poppy tuli taloon ja kasvoi vähitellen isommaksi ja raivokkaammaksi vahdiksi en enää koskaan tosissani pelännyt kotona. Osin oli varmasti kyse siitä, että aloin tottua uuteen todellisuuteeni ja ymmärtää mitä Kingstonissa oli syytä pelätä ja mitä ei. Ja toisaalta tiesin, että Poppy varoittaisi minua hyvissä ajoin jos joku lähestyisi taloa yöllä, ja että se tekisi omalta osaltaan kaikkensa suojellaakseen meitä jos joku yrittäisi pyrkiä meille sisälle. 

Valitettavasti Poppy suojeli ja suojelee edelleen meitä epäilyttävien tuntemattomien lisäksi myös odotetuilta vierailta, ohikäveleviltä tutuilta ja kaikilta mahdollisilta korjausmiehiltä. Se on meitä kohtaan lempeä ja pyrkii iltaisin syliin kuin pieni koira, mutta osaa olla myös todella raivokas jos portin takana seisoo sille tuntematon ihminen - tai joku vanha tuttu huonolla asialla. 

Pongo ei jaksa ihan kaikkia ohikulkijoita haukkua niin kuin Poppy mutta toisaalta se on Poppyakin tarkkakuuloisempi. Pongo herää yöllä syvästäkin unesta ikkunaan pelottamaan talon edestä asiattomat kulkijat pois. Molemmat koirat näyttävät ja kuulostavat haukkuessaan aika pelottavilta. 

Nyt meillä on naapurissa lisäksi kaksi isoa vahtikoiraa. Tuttavamme muutaman talon päästä oli tervehtinyt uuden vierusnaapurimme valkoista koiraa sillä seurauksella, että eläinystävä-tutullamme on nyt kädessään kaksi reikää. Näiden pihapiirin neljän koiran ja Yhdysvaltain suurlähetystön läheisyyden rinnalla sähköinen hälytysjärjestelmämme tuntuu lähinnä kätevältä varajärjestelmältä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!