torstai 2. helmikuuta 2012

Kotirouvan kootut selitykset

Olen ollut kotirouvana nyt kohta viisi ja puoli vuotta. Kotirouva-sana tuntuu herättävän monissa ihmisissä vahvoja tunteita. Näiden kotirouva-vuosien aikana minulta on useasti kysytty samoja kysymyksiä. Alla kootut vastaukset.

Mikset käy töissä?
Jätin vakituisen työpaikkani Brysselissä kun muutimme Cosimon työn vuoksi Kingstoniin, enkä ole ollut varsinaisesti töissä sittemmin. Jamaikalla on ulkomaalaisen hyvin vaikea saada työlupaa. Maassa on paljon työttömiä omasta takaa; hyvin toimeentulevien ulkomaalaisten puolisoiden ei pidä vähiä työpaikkoja saadakaan. Ennen lapsia tein kyllä Jamaikalta jonkun verran etätöitä entiseen Brysselin työpaikkaani, mutta Mikon syntymän aikoihin nelisen vuotta sitten sekin vähä jäi. Täällä Belizessä minulla olisi sinänsä lupa tehdä töitä, tai viisumi ei sitä ainakaan aktiivisesti kiellä. Toistaiseksi en kuitenkaan ole pyrkinyt täällä töihin.

Olethan sinä töissä: hoidat kotia ja lapsia. Vai mitä?
Rehellisesti sanottuna kotia meillä hoitaa pitkälti kotiapulainen. Lapsia hoidan kyllä pääasiassa itse. Miko käy muutaman tunnin arkiaamuisin leikkikoulussa leikkimässä ja sillä aikaa Matildaa puolestaan leikittää kotona ihana lastenhoitajamme. Sen parin tunnin ajan kun lapset ovat aamulla hoidossa minä hoidan asioita tai juon kupillisen kahvia kaikessa rauhassa. Kaiken muun ajan olen lasten kanssa. Satunnaisia edustusiltoja lukuunottamatta, jolloin lapsia hoitaa sama lastenhoitaja kuin Matildaa arkiaamuisin.

Cosimo tietysti hoitaa myös lapsia omalta osaltaan silloin kun ei ole töissä. Meillä ei ole täällä lähellä lasten isovanhempia tai muita sukulaisia joihin voisimme tarpeen tullen turvautua eli siksi meidän on täytynyt kehittää oma turvaverkkomme. Minä teen meillä melkein kaiken ruuan, mutta Cosimokin kokkaa kyllä aika usein. Ja suhteellisen usein meidän iltaruokamme tekee joku kylän belizeläisistä tai kiinalaisista ravintoloista. 

Oli miten oli, omien lasteni hoitaminen, ruuanlaitto, kotityöt omassa kodissani - nämä eivät mikään ole minusta työtä vaan elämää. En ymmärrä miksi kaikki pitää määrittää työn kautta. Monenlainen oleminen ja tekeminen voi olla mielekästä vaikkei sitä työksi kutsuttaisikaan eikä siitä saisi rahallista korvausta.

Teethän sinä niitä edustushommia kuitenkin?
Edustaminen kuuluu tällä hetkellä Cosimon työhön, ja minä otan edustamisen hänen rinnallaan ihan vakavasti, mutta kyllä satunnaiset edustustilaisuudet minulle itselleni ovat juhlaa eivätkä työtä. En oikeasti ajattele itseäni edustusrouvana, blogin nimi on siis itseironinen.

Meidän kotimme ei ole myöskään missään mielessä edustuskoti, eli emme onneksi joudu järjestämään edustustilaisuuksia kotonamme. Edustaminen minun kohdallani tarkoittaa siis vaatimatonta tälläytymistä, lasillista viiniä, joskus illallistakin. Belmopanissa seurakin on edustustilaisuuksissa tavallisesti erinomaista, eli nautinnon puolelle jäävät pitemmätkin iltamenot. 

Eikö sinulla ole tylsää kun et käy töissä?
Ei, ei ole tylsää, kiitos kysymästä. Tässäkin mielessä tunnen itseni onnentytöksi: olen vähän niin kuin jatkuvalla lomalla. Arkielämäähän tässä toki eletään, mutta hyvässä seurassa ja ihanteellisissa olosuhteissa. Ulkona huojuvat palmut auttavat omalta osaltaan minua pääsemään joka aamu lomatunnelmaan. Saan viettää suuren osan ajastani maailman parhaiden pienten ihmisten kanssa. Itse asiassa ja vähän omaksi yllätykseksenikin nautin päivittäisistä rutiineista ja tavallisesta arjesta. 

Jos totta puhutaan, en kadehdi työ-, koti- ja harrastusrumbaa pyörittäviä työssäkäyviä vanhempia. Arjen pyörittäminen on ajoittain kiireistä näinkin, vaikka olen itse kotona, kotiapulainen ja lastenhoitaja osan arkipäivää apunani. Voin vain kuvitella millaista voi olla kahden työssäkäyvän vanhemman arki kun lapset ovat vielä pieniä. Saati sitten työssäkäyvien yksinhuoltajien arki. 

Kun asuimme vielä Kingstonissa oli hankalaa, etten päässyt vapaasti liikkumaan kotoa kun en osannut vielä ajaa autoa. Mutta ei elämä sielläkään varsinaisesti tylsää ollut. Mitä sitä ihmiset viikonloppuisin tai muina lomapäivinä kotona ollessaan tekevät? Lukevat kirjoja, katsovat televisiota, ompelevat irtilähteneen housunnapin tai korjaavat revenneen paidan, soittelevat perheenjäsenille tai ystäville. Sellaisilla hommilla täytin minäkin päiväni. Tapasin tuttuja kun sain kyydin järjestettyä tai kutsuin heitä kotiini kyläilemään. Ennen kuin Miko syntyi leivoin Jamaikalla leipää melkein päivittäin, ja ruuanlaittoon meni ja menee edelleen myös oma aikansa. 

Aiotko mennä takaisin töihin vai oletko sitä mieltä, että äidin paikka on kotona?
Vaikka tämä kotonaolo minulle oikein hyvin tällä hetkellä sopiikin, en missään nimessä ole mikään kotiäitiyden puolestapuhuja, tai pienten lasten vanhempien työssäkäynnin vastustaja. Enkä vastusta päiväkoteja, päinvastoin. Omatkin lapsenihan ovat osan aikaa päivästä muiden hoidossa, toinen leikkikoulussa ja toinen kotona. Minulla on ihania muistoja omista päiväkotiajoistani.

Kaikki eivät voi valita ollako kotona vai ei, ja kaikille ei kotonaoleminen vain sovi. Jokainen tehköön minkä parhaaksi näkee oman elämäntilanteensa puitteissa. Kaikissa ratkaisuissa on puolensa. 

Itse aion kyllä ennen pitkää palata töihin, kunhan lapset tuosta vähän vielä kasvavat, mutta on vaikea sanoa minkälaisiin töihin. Paljon riippuu siitä missä silloin olemme ja minkälaisia töitä maassa on tarjolla. Viime aikoina olen vähän miettinyt myös uudelleenkouluttautumista, mutta saa nähdä miten suunnitelma etenee. Niin töissä kuin opiskelussakin olen vähän olosuhteitten armoilla: kaikkialla ei ole tarjolla monipuolisia opiskelumahdollisuuksia ja kaikkea ei voi opiskella etänäkään. 

*****

Kerrottakoon nyt vielä, että viimeisin varsinainen ja vakituinen työpaikkani oli feministisessä järjestössä, joka pyrkii edistämään sukupuolten välistä tasa-arvoa ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Olen siis korkeasti koulutettu onnellinen feministi-kotirouva ja -äiti. Eikä mikään näistä elementeistä ole omassa mielessäni ristiriidassa keskenään. 


Ps. Kotirouvan eläkeasioista kysytään myös usein. Minun eläkeasiani ovat ihan hyvässä jamassa, eli minun puolestani ei tarvitse senkään asian vuoksi huolehtia. 

4 kommenttia:

  1. Olet aivan oikeassa! Minäkin olin kotona lasten kanssa 9 vuotta ja kädet olivat täynnä työtä, aina oli ja on tekemistä. Sehän on luxusta että saa olla kotona lasten kanssa ja lasten hyväksi myös. Nyt olen ollut 3 vuotta töissä mutta kyllä välillä kotiäidin arkea kaipailen!

    VastaaPoista
  2. Luksukselta tämä tosiaan ennen kaikkea tuntuu. Olen todella kiitollinen, että elämä tai kohtalo tai mikä lie järjesti minulle tällaisen tilaisuuden viettää hyvällä omallatunnolla rauhallista aikaa kotona lasten kanssa.

    Ja hyvä tietää, että työelämästäkin saa tosiaan vielä kotona vietettyjen vuosien jälkeen kiinni! Sehän on eläkkeen lisäksi toinen asia mistä kotiäitejä monesti varoitellaan: ettei töitä löydykään sitten kun niitä olisi valmis tai kykeneväinen tekemään. Itse uskon, että elämä aina jotenkin järjestyy. Onnekseni en ole työelämän suhteen kunnianhimoinen, eli en unelmoi mistään huipputyöstä tai uralla etenemisestä niinkään kuin jostain itselleni mielekkäistä hommista sitten kun töitten aika taas tulee.

    VastaaPoista
  3. Reilun 10v työputken jälkeen mä odotan innolla seuraavaa 1,5v kotona. Elämään mahtuu kaikenlaisia vaiheita, ja niillä kaikilla on tarkoituksensa.
    Anna T

    VastaaPoista
  4. Niinpä Anna! Kaikilla elämänvaiheilla on tarkoituksensa ja aikansa, ja kaikissa vaiheissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Ihanaa aikaa kotona sinulle!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!