torstai 2. helmikuuta 2012

Kyläilyä

Olen tutustunut Mikon leikkikoulun kautta moniin Yhdysvaltain suurlähetystön työntekijöiden perheisiin. Suurin osa suurlähestystön työntekijöistä asuu ja elää suurlähetystön asuinalueella omassa ilmastoidussa todellisuudessaan. Kaikki talot ovat siellä päällisin puolin samanlaisia ja onkin aina mielenkiintoista nähdä miten jokainen perhe on tehnyt kodistaan omannäköisensä. Suurlähetystön asuinalueelle meno vaatii tosin vähän ylimääräistä energiaa. Ei välimatkan vuoksi - asuinalue on muutaman tienpätkän päässä meiltä - vaan alueen turvajärjestelyjen takia. 

Suurlähetystön asuinalueelle ei voi vain mennä, vaan sinne kutsutaan.  Asuinalueella asuvan kutsujan pitää hyvissä ajoin ilmoittaa alueen vartijoille tulijan nimi ja auton tuntomerkit. Portilla täytyy odotella kun vartija tarkistaa henkilöllisyyspaperit ja katsoo sitten kepin päässä olevalla peilillä auton alle pommien varalta. Pitää osata avata auton konepelti jotta vartija voi tarkistaa auton moottorin siltä varalta, että sinne on piilotettu jotain sopimatonta. Kun vihdoin saa luvan ajaa sisälle on ehtinyt juuri alkaa melkein epäillä itsekin, että on kaikkien epäilysten ja tutkimusten arvoinen. Vartijat ovat kyllä erittäin kohteliaita ja ystävällisiä, mikä onneksi vie vähän huomiota pois auton vakavasta ja perusteellisesta tarkastuksesta.

Jamaikalla lähes kaikki tuntemani ihmiset asuivat aidatuilla ja vartioiduilla asuinalueilla joten portilla odotteluun olen onneksi jo ehtinyt tottua. Tosin Jamaikalla ei asuinalueiden porteilla tehty kovin juhlallisia tarkastuksia, ja diplomaattikilvillä pääsi monesti ajamaan sisään ilman kummempia kysymyksiä. Yhdysvaltain suurlähetystön asuinalueelle pääsy oli kyllä Kingstonissakin samanlainen prosessi kuin täällä. 

Muitten belmopanissa asuvien ystävieni luokse pääsen kyläilemään vähemmällä vaivalla. Belmopanin alueella ei taida muita suljettuja asuinalueita suurlähetystön asuinalueen lisäksi ollakaan vaan ihmiset asuvat lähinnä omakotitaloissa tai enimmillään rivitaloissa. Enintään täytyy siis soittaa ovikelloa tai töötätä portilla ilmoittaakseen olevansa paikalla. Vartijoita ei täällä tavallisilla yksityisihmisillä ole ja muutenkin meno on kylämaista siinä mielessä, että kyläilemään voi mennä vähän milloin vain. 

*****

Tänään vietin mitä mukavimman aamun vierailemalla ensin yhden ystävän luona Yhdysvaltain suurlähetystön asuinalueella ja sitten heti perään toisen ystävän luona samalla suunnalla kylää. Sain ensin kupillisen hyvää kenialaista kahvia pikkuleipien kera ja sitten taivaallista iranilaista teetä. Kun kävin aamun päätteeksi hakemassa Mikon leikkikoulusta sateli hiljalleen. Nyt ollaan jo muutama tunti saatu kuunnella välillä vähän hiljenevää ja välillä trooppiseksi sateeksi asti vahvistuvaa ropinaa. Iltapäivä taitaa siis kulua ihan kotioloissa, sateelta suojassa. Viimeiset pari päivää on satanut todella paljon, takapiha tulvehtii, taivas on harmaa ja iltaisin ja öisin on vähän vilpakkaa. Takatalvi siis jatkuu aina vaan, vaikka ollaan jo monta kuukautta kuivan kauden puolella. 

2 kommenttia:

  1. Moi! Löysin blogisi ja tulen toistekin.

    Luen parhaillaan kirjaa "Bilingual", kirjoittaja Fracois Grosjean. Kirja on tehty kaikille, ei vain meille lingvistiikkaa lukeneille. Eli mukavan järkiperäistä tekstiä, joka kuitenkin pohjaa ihan tieteellisiin tutkimuksiin. Suosittelen!

    Meillä kasvaa kaksi tanskalais-suomalaista lasta. Täällä on onneksi niin paljon suomalaisia, että he tulevat varmasti kuulemaan kieltä myös muilta, niin lapsilta kuin aikuisiltakin. Kotikielemme on tanska.

    VastaaPoista
  2. Moi Mimmi! Kiva, että olet löytänyt blogini. Tervetuloa!

    Ja kiitos kirjavinkistä, täytyy panna korvan taakse. Monikielisyys on mielenkiintoinen ilmiö, sitä on hauska saada seurailla kodin piirissä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!