tiistai 14. helmikuuta 2012

Pieni hyvä kiitos

Aamuisen internet-ärtyilyn jälkeen autosta loppui jäähdytysneste kesken kaiken. Olin onneksi matkalla eläinsuojeluyhdistyksen Lillyn luo. Lillyn mies täytti nestesäiliön ja näytti minulle kuinka hoitaa homma seuraavalla kerralla itse. Auton moottori on minulle ihan tuntematon alue ja osaan avata konepellinkin vain siksi, että se täytyy Yhdysvaltain suurlähetystön asuinalueelle mennessä avata pommitarkastusta varten. Puolustuksekseni täytyy sanoa, että olen ihan yhtä huono monissa perinteisissä naisten töissä enkä esimerkiksi osaa keittää kahvinkeittimellä kahvia. "Kun ei osaa, ei ole pakko tehdä" -asenne taitaa vaikuttaa minussa enemmän kuin olen tiedostanutkaan. 

Lillyltä sain kuulla huonoja uutisia. Hoitokoiramme Scruffy ei vain ota parantuakseen uudessa kodissaan. Koska olen jo kerran hoitanut syyhyistä koiraa hyvin tuloksin, haluaisin käydä hakemassa Scruffyn kotiin hoitaakseni sen kuntoon. Salaa epäilen, että koira parantuisi meidän hoidossamme ja parhaan kaverinsa Pongon seurassa nopeasti. 

Paino sydämelläni kasvoi entisestään kun kuulin Lillyltä, että naapurustossamme pyörivän kahden kulkukoiran varalle ei ole mitään hyvää suunnitelmaa. Koiria uhkaa kaupungin kulkukoiramyrkytys ja parasta mitä voimme niille tällä hetkellä tarjota näyttäisi olevan, että eläinsuojeluyhdistys ehtii ne lopettaa kivuttomasti ennen kuin kaupunki ehtii järjestää myrkytyksen. 

Yritän tavallisesti olla surematta eläinkohtaloita täällä koska jos alan surra jokaista onnetonta tai koditonta eläintä siitä ei seuraa muuta kuin lamaannus. Mutta olen ehtinyt viime viikkoina vähän tutustua näihin kahteen koiraan ja ne ovat nuoria, somia ja verrattain terveitä, vaikkakin arkoja. Uskon, että niistä tulisi johonkin kotiin hyvä vahtikoirapari. Sopivia koteja ei vain näytä löytyvän aikaisemmin pelastetuille koirillekaan, saati sitten jokaiselle vastaantulevalle kulkukoiralle. Mekään, Cosimo ja minä, emme voi ottaa kadulta omaksemme kaikkia vastaantulevia kodittomia koiria, vaikka haluaisimmekin. Lapsuuteni unelmatyö koirakennelinpitäjänä ei valitettavasti voi toteutua näissä olosuhteissa: kahden koiran kanssa maasta toiseen matkustaminen tulee olemaan jo haastavaa, kokonaisen koiralauman kanssa emme voi muutaman vuoden välein muuttaa.

Silmät kyynelissä lähdin Lillyn luota kotiinpäin. 

*****

Mutta nyt päivän hyvään tekoon. George Price Centre suosittelee tälle päivälle kiitosviestin lähettämistä. Tässä se tulee, lyhyesti ja ytimekkäästi:

Suuret kiitokset teille hyvät ihmiset kun luette blogia ja jaksatte kommentoidakin! Kirjoittaminen on terapeuttista ja äärimmäisen mukavaa mutta se ei olisi ollenkaan näin antoisaa ilman teitä lukijoita. Tätäkin päivää on kirkastanut ja piristänyt blogikirjoittaminen ja kommenttien lukeminen. Kiitos. Ja hyvää ystävänpäivää.  

4 kommenttia:

  1. Kiitos vain itsellesi, kun kertoilet elämästäsi siellä toisella puolen maapalloa. Tarinoitasi on tosi kiva lukea.

    Ja ne eläinkohtalot... voi että! On vain hyväksyttävä se fakta, että kaikkia ei voi pelastaa. Sama realiteetti taitaa päteä muuten kaikkiin maailman ongelmiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se! Välillä sitä jaksaa porskuttaa eteenpäin ja miettiä pieniä hyviä juttuja, ja toisinaan taas tulee päiviä, että maailman ongelmat tuntuu kaatuvan päälle. Tällä viikolla on ollut noitten eläinkohtaloitten lisäksi mielessä painamassa myös parin ystävän ongelmat. Ylös ja eteenpäin pääsee taas kun pystyy hyväksymään, että kaikkia ei voi pelastaa. Suurimman ajan olen onneksi tuolla hyväksynnän puolella. Ja yritämme auttaa minkä voimme.

      Tosi kiva, että jaksat lukea blogia! Mä yritän kohta tutustua paremmin puolestani sun blogiin. Kiva uusi löytö!

      Poista
  2. Kiitos itsellesi, mielenkiinnolla seuraan elämää tropiikissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska tietää, että ruudun toisella puolella on kiinnostuneita lukijoita! Sun blogia on myös kiva lukea.

      Poista

Kiitos kommentistasi!