tiistai 20. maaliskuuta 2012

Hyvän käytöksen taakka

Tänään olin ensimmäistä päivää ihan terve. Vieläkään ei ihan tehnyt mieli lähteä potkimaan ilmaa tae-bon tahtiin, mutta kauppakierroksen jaksoin aamulla tehdä. Valmistinpa lämpimän lounaan lapsille ja sen päälle vielä ilta-ateriankin vähän pitemmän kaavan kautta. Ja riitti minulta energiaa räyhätä puhelimessa myös internet-firman työntekijälle. 

Firma katkaisi tänä aamuna meidän internet-yhteytemme, koska emme olleet maksaneet laskuja useampaan kuukauteen. Olin kuitenkin heille muutama viikko sitten soittanut ja sanonut, etteivät laskut olleet tulleet perille. Tiesin, että laskut ovat maksamatta, mutta ilman laskua en tiennyt mitä summaa lähteä pankkiin maksamaan. Inhimillisestä väärinkäsityksestähän tietysti oli kyse: firman virkailija oli luullut lähettäneensä laskut sähköpostiimme, muttei jostain syystä ollutkaan niitä lähettänyt. Hän pyysi sähköpostitse anteeksi virhettään ja minäkin sitten pyysin omasta puolesta anteeksi ärhentelyäni. 

Olinkin pahoillani ja todella harmistunut suuttumisestani siihen asti kun sain pyydettyä asianomaiselta anteeksi. Suutun nopeasti ja kiehahdan yli ennen kuin ehdin oikein huomatakaan mitä on tapahtunut. Mutta yhtä nopeasti tilanne on minun osaltani ohi. Hämmästelen itsekin pian omaa reaktiotani ja palan halusta saada käsitellä tilanteen pois päiväjärjestyksestä mahdollisimman nopeasti. 

En ajattele, että minun diplomaattina täytyy olla kaikissa tilanteissa diplomaattinen; täytyy pitää odotukset realistisella tasolla! Mutta olen kyllä sitä mieltä, että minun on täällä käyttäydyttävä paremmin kuin Suomessa tai vaikkapa lomalla Yhdysvalloissa. Me olemme täällä kuitenkin ikäänkuin Belizen ja belizeläisten vieraina, ja edustamme muutakin kuin itseämme. Siksi ärähtäminen näissä oloissa tuntuu isommalta asialta kuin jos suutahtaisin asiakaspalvelijalle vaikkapa Suomessa.

Jamaikalla tämä hyvän käytöksen taakka painoi olkapäilläni vielä paljon raskaammin. Kun internet-yhteys Kingstonissa katkesi syystä tai toisesta, kesti helposti viikonkin saada se takaisin päälle. Kaupunki oli monta kertaa isompi kuin Belmopan ja korjaajat eivät yksinkertaisesti ehtineet kaikkialle saman päivän aikana. Korjaajaa viikonkin odotellessani ehdin soittaa internet-yhtiöön aika monta kertaa ja purra huulen rikki, etten purkaisi kaikkea turhautumistani puheluun vastaavaan virkailijaparkaan. Mutta en muista menettäneeni malttiani Kingstonissa kovinkaan montaa kertaa. Siellä olin eurooppalaisuuden lisäksi vielä valkoinen. Minusta tuntui, että jos suuttuisin, menettäisin kasvoni, ja sen lisäksi huono käytökseni tulisi kirjatuksi valkoisten kautta aikojen tekemien pahojen tekojen kirjaan. 

Valkoinenhan minä olen toki edelleen, mutta Belizessä värikysymys ei ole samalla tavalla keskeinen kuin Jamaikalla. Täällä Belizessä on niin paljon kaikenlaista porukkaa omasta takaa, että on vaikea sanoa kuka milloinkin on "me" ja kuka taas "ne muut". Meitä luullaan silloin tällöin amerikkalaisiksi maahanmuuttajiksi, ja toisaalta aika usein kai myös moderniksi mennoniittaperheeksi. Joka tapauksessa täällä hyvin monimuotoisessa seurassa emme ole sen erilaisempia kuin kukaan muukaan ja kuulumme samaan aikaan moneen eri ryhmään ja yhteisöön. 

Toisin kuin Jamaikalla Belizessä ei ole koskaan varsinaisesti ollut orjuutta, eli täällä emme samalla tavalla myöskään joudu kasvokkain orjakaupan historian ja siitä seuraavan syyllisyyden tai syyllistämisen kanssa. Jamaika kun puolestaan oli orjakaupan keskeisiä maita. Orjuuden aika elää siellä edelleen haamuna nykyisyyden rinnalla. 

Olin varmaan Jamaikalla nöyrempi vieras kuin täällä Belizessä myös siksi, että Kingston oli ensimmäinen kokemukseni diplomaatin elämästä. En Jamaikalla vielä oikein tiennyt miten suhtautua tilanteen meille tarjoamiin etuihin, enkä hahmottanut miten minun tuli käyttäytyä tässä uudessa todellisuudessani. 

Belizeen toisaalta sujahdin kuin jalka vanhaan tuttuun kenkään: joskus saattaa vielä hetken hiertää jokin, mutta suurimman osan ajasta on helppo olla ja kulkea eteenpäin. Belize on paljon helpompi maa kuin Jamaika monessa mielessä, mutta Jamaikan vuosien jälkeen olen myös saanut kiinni siitä miten olla minä ja toisaalta olla diplomaatti. Olen rentoutunut niin paljon, etten enää koko ajan mieti kuinka minun pitäisi käyttäytyä. Siitä seuraa, että saatan korottaa ääntäni ja turhautua ihmisiin myös kodin ulkopuolella. 

Onneksi osaan sentään pyytää anteeksi. 


Ps. Lapsillemme syntyi viime yönä uusi serkkutyttö. Uutta vauvaa miettiessäni ihmettelin kuinka laajalle serkukset ovatkaan maailmalle levittäytyneet. Vauvaserkku ja hänen isosiskonsa asuvat nimittäin vanhempineen Kapkaupungissa, Etelä-Afrikassa. Brysselissä, Belgiassa asuu meidän lastemme serkuista kolme, ja Torinossa, Italiassa samoin kolme. Yksi lasten serkuista asuu New York Cityssä. Ja nämä meidän pikkuserkukset siis elävät toistaiseksi täällä Belmopanin kylässä, Belizessä. Siinä sitä on jollekin tulevaisuuden sukututkijalle mietittävää! Varsinkin kun välimatkojen lisäksi tulevaisuuden tutkijaa tulee sekoittamaan se, että miehen puolelta perhe ei ole ihan tavallinen ydinperhe vaan siinä on monta erilaista kerrosta ja yhdistävää tekijää. 

2 kommenttia:

  1. Minusta ei diplomaatin rouvaa tulisi ikinä - sen verran kiehahtelee täälläkin. Ja asun sentään Tanskassa, jossa homma pelaa joten kuten. Ei kuitenkaan läheskään aina niin hyvin kuin oletan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin itse asiassa hommat kyllä oikeasti hoituvat hyvin. Belmopan on niin pieni, että melkein mille tahansa vialle löytyy korjaaja muutaman tunnin sisällä. Ja Jamaikallakin on paljon todellisuutta huonompi maine: kun näki miten kovasti ihmiset siellä teki töitä, aamusta iltaan, ei sinänsä tehnytkään mieli natista.

      Mutta mä siis kiehahtelen ihan kaikkialla, ja valitettavan usein ei ole mitään hyvää syytä mun ärsyyntymiseen...

      Vähän yllätyksekseni olen huomannut, että maailman diplomaatit eivät välttämättä kaikki ole niin hyvin käyttäytyviä, eivät siis myöskään ne ihan oikeat alalle jonkinlaisen koulutuksenkin saaneet diplomaatit (joita me emme siis ole). Kaikenlaisia tyyppejä on ajautunut tähänkin työhön... Mä vähän luulenkin, että kaikilla ei tuota hyvän käytöksen taakkaa ole ollenkaan kannettavanaan! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!