tiistai 13. maaliskuuta 2012

Kipeä

Olin ihan poikki kun palasimme viikonlopunvietosta. Iltaviideltä olisin ollut valmis sänkyyn. Vaikka unet olivatkin jääneet viikonloppuna vähän vähiin, uupumukseni oli silti vähän erikoista. Otin iltapalan kanssa särkylääkkeen ja menin lopulta kahdeksalta nukkumaan. Keskiyöllä heräsin siihen, että naapurin koira haukkui. Minulla oli kylmä ja todella huono olo. Tunsin kuinka kuume nousi. Kävin hakemassa alakerrasta särkylääkettä. Miko nukkui taloutemme lämpimimmän peiton päällä. Vedin peiton hänen altaan, laitoin hänelle oman vähän ohuemman peittoni, ja vetäydyin paksun täkin alle odottamaan, että kuume laskisi. Jokin aika myöhemmin heräsin siihen, että olin hikoillut kuumeen pois. Sain nukuttua kello 5:50 asti. Matildan sisäinen kello herättää hänet tätä nykyä tarkalleen kymmentä vaille kuusi. Joka aamu.

Tänä aamuna olen virallisesti sairas. Kuumeeseen ja lihaskipuihin särkylääke tehoaa vähän muttei täydellisesti. Makaan siis sängyssä MacBook sylissä, amerikkalainen talkshow päällä makuuhuoneen televisiossa - jota muuten ei meillä laiteta päälle oikeastaan muuten kuin sairaustapauksissa - ja yritän parantua muutamassa tunnissa mahdollisimman tehokkaasti. Cosimo vei Mikon leikkikouluun ja käy pojan myös myöhemmin hakemassa, lastenhoitaja leikkii Matildan kanssa. Mutta iltapäivällä minun täytyy yhdistää sairastaminen ja lastenhoito. Arvaan ja toivon, että Mikki Hiiren kerhotalo ja muut televisioystävät tulevat avukseni. Pyrimme rajoittamaan lasten televisionkatselua vain iltoihin, mutta kun kuka vain meistä on sairas televisionkatseluun liittyvät säännöt ja periaatteet lentävät ensimmäisenä ikkunasta. 

10 kommenttia:

  1. Minullakin on tänään huono olo, migreeniä. Olen popsinut varmaan kilon tabletteja. Miehellä oli 3 päivää kuumetta. Vanhemmat tulevat tänään Suomesta viikoksi meille. Toivottavasti eivät saa tartuntaa. Anna lasten vaan katsoa televisiota, välillä se on päivän pelastaja! Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sofia. Paranemisia myös sinnepäin! Migreeni on kamalaa. Toivotaan, että pääsette kaikki nauttimaan vanhempien vierailusta!

      Poista
  2. Get well soon! Televisio on juuri tuota varten keksitty :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, ihan hyvällä omatunnolla annan television auttaa tänään arjessa. Ja internet pitää mua noin suurinpiirtein hereillä ja auttaa vähän unohtamaan kivut ja säryt.

      Poista
  3. Lasten hoitaminen kipeänä ei ole herkkua :( Pikaista paranemista ja toivottavasti muut pysyvät terveinä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Toivotaan tosiaan, että muut pysyy nyt terveinä. Mä vähän luulen, että sain sen Matildan joku aika sitten sairastaman taudin. Mullakin on vain kuumetta ja tosi kipuinen olo mutta ei oikein mitään muita oireita ainakaan toistaiseksi.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos! Eiköhän tämä tästä, tänään tuntuu jo vähän paremmalta.

      Poista
  5. Olosi kohenemista!
    Onneksi lasten hoito on järjestyksessä ainakin osan päivästä,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Vähän parempi vointi on jo tänään. Onneksi on auttajia todellakin, aamulla lastenhoitaja ja iltapäivällä lastenhoitajan sisko kotiapulaisemme auttelee kyllä lastenkin kanssa tarvittaessa. Eilen kaipasi vaan talokin hoitoa, tänään pyydän ehkä kotiapulaista hoitamaan lapsia kodin sijaan jos olo on vielä kurja.

      Poista

Kiitos kommentistasi!