keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Kuninkaallisia ja ministerinrouvia

En ole tainnut muistaa sanoa, että melkein tapasin prinssi Harryn. Meidän olisi nimittäin pitänyt kuulemma olla Belizen ulkoministeriön kutsulistalla tilaisuudessa, jossa prinssi Harry tutustui Xunantunichin maya-temppeliin. Jostain syystä olimme kuitenkin tipahtaneet kutsulistalta pois. Sen sijaan Belizen uusien ministereiden virkaanastujaisiin, jotka pidetään tänä aamuna, saimmekin nyt sitten kutsun kahdesti. Ulkoministeriön kutsulistaa on siis kai korjattu muutamaankin kertaan. Tosin minulta jää nyt sekin tilaisuus väliin joka tapauksessa.

Sen sijaan olen iltapäivällä menossa Belmopanin kansainvälisten naisten ryhmän tapaamiseen Yhdysvaltain suurlähettilään kotiin. Puhujavieraana tämänpäiväisessä tilaisuudessa on Belizen pääministerin vaimo, joka tekee töitä naisten ja lasten oikeuksien puolesta. Pääministerin vaimolla on parhaillaan rintasyöpähoito kesken ja on kunnioitettavaa, että hän jaksaa kuitenkin tulla puhumaan naisryhmälle työstään. 

Näin pääministerin rouvan etäältä myös eilisessä naistenpäivän kunniaksi järjestetyssä tilaisuudessa. Hänen tukkansa on lähtenyt syöpähoitojen vuoksi, mutta hän, kaunis uljaannäköinen nainen, ei ole pyrkinyt tilaansa peittämään. Olen kuullut, että solidaarisuudenosoituksena monet belizeläiset ovat myös ajaneet hiuksensa pois.

Pääministerin vaimo on vasta 39-vuotias ja hänellä on nuori tytär. Toivon, että pystyn hänen puhettaan kuuntelemaan ilman, että silminnähden liikutun. Hän ei toki ole puhumassa itsestään vaan lasten ja naisten asiasta, mutta arvaan, että taas kerran ajatukseni tulevat vaeltamaan myös aihepiirin ulkopuolelle. 

2 kommenttia:

  1. Kyllä sinä Kata saat olla kokemassa hienoja, mielenkiintoisia juttuja. Vahvat naiset osaavat edustaa myös ilman miestään. Sinussa on presidentin aineksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkei sentään presidentin! Mutta kiitos Sofia taas kauniista sanoista.

      Poista

Kiitos kommentistasi!