sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Perjantaikahvit


Kävin perjantai-aamuna kahvilla amerikkalaisen lähetystyöntekijäystäväni kanssa. Tämä ystäväni on eri porukkaa kuin ne lähetystyöntekijätuttumme, joitten kanssa vietimme viikonlopun Hopkinsissa. Belizessä on paljon amerikkalaisia lähetystyöntekijöitä. Maa on kai heille kielen puolesta vähän helpompi paikka kuin alueen espanjankieliset maat. Ja vaikka kristinusko on kyllä jo laajalti löytänyt Belizen ja belizeläiset, työsarkaa lähetystyötä tekeville kyllä riittää. Uskontosävytteisen työn lisäksi lähetystyöntekijät tekevät nimittäin tietysti myös kaikenlaista tärkeää käytännön työtä; rakentavat taloja, järjestävät puhdasta vettä kyliin joissa sitä ei vielä ole saatavilla, antavat lapsille tukiopetusta, ja niin edelleen. 

Perjantainen kahvittelukaverini on yksi ensimmäisistä ystävistäni Belmopanissa. Tutustuimme erään toisen tuttavapariskunnan pikkukahvilassa - lähetystyöntekijöitä muuten itse asiassa hekin. Tuttavuus syventyi ystävyydeksi, kun lapsemme alkoivat käydä samassa leikkikoulussa ja törmäsimme melkein päivittäin leikkikoulun portilla. Uskonnolla tai uskonnottomuudella ei oikeastaan ole ystävyytemme kanssa mitään tekemistä, vaikka ihailen kyllä ystävääni siitä kuinka rehellisesti ja nöyrästi hän omaa uskontoaan elää ja edustaa. Meidän ystävyytemme perustuu siihen, että meillä molemmilla on pieniä lapsia ja olemme asuneet muutamassakin samassa maassa, ja tunnemme jonkinlaista sielujen sympatiaa toisiamme kohtaan. Juttua riittää aina kun tapaamme.

Vielä viime vuoden loppupuolella vähän pelkäsin, ettei minua täällä ehkä hyväksyttäisi jos ihmiset tietäisivät ateismistani. Olin kuitenkin väärässä. On ollut yksi elämäni suuria iloja kuinka lämpimästi minuun on suhtauduttu Belmopanissa senkin jälkeen kun ihmisille on selvinnyt uskonpuutteeni. On hienoa tulla hyväksytyksi omana itsenään. Tätä nykyä kerronkin reippaasti uskonnottomuudestani jos asia tulee vähänkään puheeksi. Enkä ole huomannut, että uskonnottomuuteni olisi itse asiassa ollut täällä vielä kenellekään ongelma. Paitsi siis ehkä "Dorothylle", jolla kyllä varmasti on ihan omat ongelmansa.

On terveellistä kuulua aina välillä vähemmistöön, oli se sitten minkälainen vähemmistö hyvänsä. Omista erilaisuuden kokemuksistani olen oppinut ikäänkuin kantapään kautta kuinka tärkeää onkaan kohdella muita niin kuin haluaisin itse tulla kohdelluksi.

4 kommenttia:

  1. Siinäpä se, yksi elämän monista totuuksista. Ja aina vaan niin totta.

    Ai tuo Formosan kahvila...tekisi mieli astua sisään ja tilata kaikkea hyvää ja eksoottista listalta.

    Voisit kirjoittaa kirjan nimeltä "Formosa kahvilan naiset"!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Formosa saa täällä blogissa kyllä paljon mainosta :) Osin siksi, että se on oikeasti kiva paikka ja siellä on tarjolla paljon ihania herkkuja. Ja osin siksi, että Belmopanissa ei ole montaa kahvilaa. Formosa on usein ainut paikka, joka on auki juuri silloin kun minä haluan vähän hemmotella itseäni, tai ehdin kaverin kanssa kahville.

      Poista
  2. Juuri niin! Kun kaikki olisivat yhta suvaitsevaisia...
    Itsekin vuosikaudet ulkomailla asuessani huomasin, kuinka eri tavoin juuri uskontoon/ateismiin voidaan suhtautua. Yleensa suomessahan uskonnosta ei puhuta, mutta jos ihminen tunnustaa muuta kuin kristinuskoa on se vahan outo. Itsekin olen ateisti, mutta islaminuskoisessa maassa ketaan asia ei edes kiinnostanut, lahinna mielenkiinnolla kyselivat tietoja kristinuskosta (suomalainen kuin olen) ja kristityista juhlapyhista. Koskaan kukaan ei sanallakaan vihjannut etta vaaranuskoinen olisin tai yrittanyt uskontoaan tyrkyttaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että muillakin ja muuallakin on samanlaisia hyviä kokemuksia! Ehkä tätä ateismia ei tarvitsekaan pitää niin vakan alla :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!