torstai 22. maaliskuuta 2012

Tässä nyt

Onnistuin olemaan liikuttumatta pääministerin vaimon puheen aikana, vaikka hän puhui kauniisti ja rehellisesti vaikeista asioista. Puhe teki minuun vaikutuksen, mutta sitä täytyy vielä vähän sulatella ennen kuin sen sanomaa osaan sen kummemmin arvioida. Yhdysvaltain suurlähettilään vaimo, tilaisuuden emäntä ja pääministerin vaimon ystävä, liikuttui itse kyyneliin asti useamman kerran esitellessään tilaisuuden puhujavierasta. Se rentoutti minut kuuntelemaan mitä puhujalla oli sanottavanaan sen sijaan, että olisin pelännyt liikuttumista. 

Tilaisuudessa oli välittömämpi tunnelma kuin eilen. Tai ehkä minä olin rennompi koska olin tällä kertaa edustamassa vain omaa itseäni. Olen Belmopanin kansainvälisten naisten ryhmän jäsen siksi, että olen kansainvälinen ja nainen, eikä jäsenyydelläni ole mitään yhteyttä Cosimon töihin. Istuin kyllä diplomaatinrouville varatussa pöydässä, mutta lähinnä siksi, että siellä istui myös eräs rakkaista ystävistäni - diplomaatin vaimo hänkin - ja halusin viettää aikaa hänen kanssaan. Paikalla oli yhteensä varmaankin viitisenkymmentä ihmistä, kaikki kynnellekykenevät Belmopanin kansainvälisten naisten kerhon jäsenet ja lisäksi vierailijoita. Tällä kertaa oli mielestäni hyvin selvää miksi olimme kaikki kokoontuneet yhteen. Halusimme ilmaista tukemme syöpää vastaan taistelevalle pääministerin vaimolle ja kuulla mitä hänellä oli sanottavanaan. 

Seisoin vaikuttavan puheen jälkeen jonottamassa juotavaa, katselin ympärilleni ja huomasin, että elin täysin hetkessä. Olin tietoinen ihmisistä ympärilläni, kauniista palmuasetelmista suurlähettilään aidan vieressä, loistavasti valitusta taustamusiikista, lasista kädessäni. Ja sama tietoisuuden tila jatkui tänne kotiin asti. Avasin kotiporttia ja todella näin kuinka sininen taivas on, ja kuinka punaisia kukat naapurimme puussa. Tietoisuus ei ollut vain tämänpäiväisen puheen ansiota; pyrin aktiivisesti elämään hetkessä ja todella pysähtymään kuuntelemaan ja katselemaan ympärilleni. Mutta liian usein en siinä onnistu. Ehkä pääministerin vaimon sanat ja tarina vahvistivat tarmoani elää hetkessä ja olla kiitollinen kaikesta kauniista mikä minua ympäröi. Minä olen tässä nyt. 

2 kommenttia:

  1. Tuollaiset hetket, tässä ja nyt ovat ihan mielettömiä. Aika harvoin tajuaa, miten hyvin asiat ovatkaan!

    Pakko vielä todeta, että mä ihailen sun kirjoitusvauhtia - en ehdi edes lukea mieleenkiintoisia postauksia samaan tahtiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäsennän ajatuksiani kirjoittamisen kautta ja nyt on päällä ollut viime päivinä kiirettä... Hyvä, että sormet pysyy ajatusten vauhdissa mukana :)

      On tosiaan hienoja hetkiä sellaiset missä on todella hetken olemassa ja elää tietoisesti hetkessä. Pitäisi ehkä opetella meditoimaan ja rauhoittumaan oikein kunnolla, että niitä tulisi kohdalle useamminkin.

      Poista

Kiitos kommentistasi!