lauantai 7. huhtikuuta 2012

Käännekohta

Eilinen mukava lounas toi mieleen muiston toisesta vierailusta muutaman vuoden takaa. Olimme asuneet Kingstonissa varmaankin puolisentoista vuotta, kun eräs paikallinen ystävämme kutsui meidät kotiinsa illalliselle. Ystävämme oli yksi Cosimon Jamaikan työpaikan autonkuljettajista, hauska, avulias, harras kristitty mies. Hän suhtautuu meihin niin kuin Raamattu kehottaa lähimmäisiin suhtautumaan, vaikka tietääkin meidän olevan uskonnottomia. Kun vielä asuimme Jamaikalla, ystävämme ja hänen vaimonsa hoitivat Poppya lomiemme aikana. He olivat ja ovat meille tärkeitä ja läheisiä ihmisiä Kingstonissa.

Olen kotoisin pienehköstä helsinkiläisestä kerrostaloasunnosta, ja ennen Jamaikalle muuttoa olin viettänyt ulkomaanvuoteni lähinnä opiskelija-asunnoissa ja muissa verrattain vaatimattomissa asumuksissa. Jamaikalla asuin kuitenkin yhtäkkiä valtavassa rivitaloasunnossa aidatun asuinalueen sisällä. Talossamme oli kuusi huonetta ja keittiö, iso veranta, neljä kylpyhuonetta ja yksi vessa. Talo oli kahdelle ihmiselle aivan liian suuri. Mutta verrattuna monien ulkomaalaisten ja rikkaitten jamaikalaisten tuttujeni koteihin Kingstonissa kotimme oli itse asiassa pienenpuoleinen ja oikeastaan kaipasi kovasti remonttia. Kotimme tuntui siis yhtäältä minulle turhan hienolta ja suurelta, mutta oli toisaalta pieni ja huonokuntoinen verrattuna moniin Kingstonissa näkemiini hulppeisiin koteihin. 

Ystävämme ja hänen vaimonsa koti on tavallisella asuinalueella Kingstonissa, ei hyvässä muttei ihan huonossakaan kaupunginosassa. Talo on pieni ja kotoisa. Emme olleet sitä iltaa ennen käyneet ystävämme ja hänen vaimonsa luona, mutta heidän kotinsa leppoisa vaatimattomuus sai minut hetkessä rentoutumaan ja tuntemaan oloni kotoisaksi.

Jamaikalla yhteiskuntaluokat eivät rakennu samalla tavoin kuin Suomessa, mutta kingstonilainen autonkuljettajaystävämme vaimoineen tuntui minulle sinä iltana ja siitä eteenpäin paljon sopivammalta ja oikeammalta vertaisryhmältä kuin ulkomaalaisten ja rikkaitten jamaikalaisten muodostama cocktail-seurapiiri, johon minä muka jollain tavalla kuuluin. Toisaalta olin hyvin tietoinen siitä kuinka erilaisista oloista ystävämme ja me lopulta olimme lähtöisin ja kuinka erilaista elämää elimme. Meidän erilaisuuksiemme vuoksi arvostin vielä enemmän sitä, että ystävämme ja hänen vaimonsa olivat avanneet kotinsa oven meille ja käyttäneet rajallisia varojaan, jotta voisivat tarjota meille hyvän aterian.

Kun kävin Kingstonissa Mikon taaperoryhmän tapaamisissa suurissa ja mahtavissa taloissa tunsin oloni usein pieneksi ja typeräksi. Minusta tuntui, etten kuulunut juhlalliseen ympäristöön. Hienot puitteet voivat peittää taakseen paljon, kun taas vähän vaatimattomammat olot paljastavat nopeasti sen mikä on tärkeää: erilaisuudesta huolimatta olemme kaikki lopulta kuitenkin aika samanlaisia.

Sinä iltana ystävämme kotona sain ensimmäistä kertaa Jamaikalla jotenkin suhteutettua itseni minua ympäröivään todellisuuteen. Sen illan jälkeen osasin katsoa myös meidän omaa kotiamme Kingstonissa vihdoin omilla silmilläni ja omista lähtökohdistani. Minua ei enää ikinä sen illan jälkeen nolottanut se, että minä, tavallinen suomalaistyttö, asuin itselleni liian isossa talossa. Toisaalta en myöskään enää diplomaatinrouvan näkökulmastani hävennyt kotimme vanhentuneita keittiönkaappeja kun luonani kävi kylässä tuttavia, jotka itse asuivat hienommissa oloissa Kingstonissa. Sinä iltana ystäviemme kotona sain annoksen hukassa ollutta perspektiiviä. Suomalaistytön ja diplomaatinrouvan ääriviivat yhdistyivät yhdeksi ja minusta tuli taas vain minä. Samalla minulle todella kirkastui, ettei kannata kuluttaa turhaan aikaa yrittämällä tehdä vaikutusta ihmisiin, jotka katsovat minua tai keittiönkaappejani nenäänsä pitkin. Pitää pyrkiä olemaan todella läsnä niille, jotka osaavat minua arvostaa tällaisena kuin olen.

4 kommenttia:

  1. Ihastuttavan lämminhenkinen pohdinta aina ajankohtaisesta asiasta. Kiitos lukukokemuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista! Tuo kuvaamani ilta oli tosiaan minulle tärkeä käännekohta täällä maailmalla. Hienoa, jos osasin illalle ja illan oivalluksille tehdä kirjoituksella oikeutta.

      Poista
  2. Lueskelen nyt blogiasi alusta uutta kohden - ja pidän jokaisesta tekstistäsi! Kirjoitat kauniisti ja selkeästi tekemistäsi tarkkanäköisistä havainnoista. Vietän oikeastaan sairaspäiviä kotosalla ja vuosien aikana kirjoittamasi tekstit viihdyttävät minua tuntikausia.

    Tämä blogitekstisi muutaman vuoden takaa puhutteli minua erityisen paljon, samoin kuin kuvauksesi ensimmäisestä taaperotapaamisesta Kingstonissa. Haen vasta maahan muuttaneena itse omaa paikkaani täällä avautuvissa ympyröissä ja laillasi mietin, mitä kotini, vaatteeni yms. minusta viestivät - vaikken niin olisi valinnut -, kuinka tuo viesti ymmärretään ja miten siihen suhtaudutaan.

    Kaikkialla maailmassa, kai, arvostetaan varallisuutta ja sen mukanaan tuomia helpotuksia tavalliseen arkeen. Siksi kai tuntuu itsestään selvältä olettaa, että komeat keittiönkaapistot antaisivat lentävän lähdön ystävystymiselle, asettumiselle ja oman paikan löytämiselle. Mutta kuten sinä sen hyvin kuvaat, kyse ei lopulta ole arvostuksen, varsinkaan väärän sellaisen, saavuttamisesta vaan uskalluksesta paljastua omaksi itsekseen.

    Jatkan lukuseikkailuani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi! Hienoa kuulla, että blogi viihdyttää ja lohduttavaa tietää, että muillakin on näitä samanlaisia mietteitä. Tämä teksti on minulle näinä päivinä taas myös ajankohtainen. Täytyy muistaa ja osata olla oma itsensä ympäristöstä huolimatta, ainoastaan silloin voi luoda toisiin todellisia yhteyksiä. On ikävä ystäviä jotka todella tuntevat minut kun rakentaa ystävyyssuhteita taas ihan alusta asti, mutta tässä sitä taas mennään...

      Toivottavasti paranet pian!

      Poista

Kiitos kommentistasi!