keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Vaihtelevaa muttei sentään hallanvaaraa

Muutama päivä sitten aurinko porotti niin, että oli vaikea kuvitella minkäänlaista muuta säätä. Tänä aamuna puolestaan satoi siihen malliin, että tuntui siltä ettei sateeseen enää ikinä tule loppua. Hetken tuntui siltä niin kuin olisi aina satanut ja tulisi aina satamaan. 

Illalla ei ollut vielä mitään merkkiä tulevasta sateesta. Puolenyön aikaan alkoi ukkosmyrsky. Pongo poukkasi tapansa mukaan yläkertaan kauhusta väristen. Minä tapani mukaan ohjasin sen takaisin alakertaan ja muistutin sitä, ettei ukkosta tarvitse pelätä. Meitä on neuvottu olemaan rauhallisia hermostuneen koiran seurassa. Ei ole kuulemma hyvä jäädä sitä ukkosmyrskyn tai ilotulitusten ajaksi halaamaan ja silittämään vaikka mieli tekisikin. Jos kovasti lohdutamme koiraa kun sitä pelottaa, vain vahvistamme sen uskoa siitä, että sillä on todella jotain pelättävää. Yritämme siis käyttäytyä niin tavallisesti kuin mahdollista ja kyllä Pongo aina lopulta vähän kerrallaan rauhoittuukin kun huomaa, ettei meitä muita hirvitä.

Koiraparka. Meidän on alettava jotenkin totuttaa sitä koviin ääniin ja jyrinään. Kuinka se muuten selviää ilman sydänkohtausta pitkistä lennoista, kun seuraavan kerran muutamme? Lentokoneen ruumaan sille on vaikea matkustamosta käsin osoittaa, ettei meitä muita pelota ja kaikki on hyvin!

Mikokin heräsi ukkoseen ja oli peloissaan. Matilda ei herännyt jyrinään tai sateeseen, mutta sen sijaan havahtui joka kerta kun Miko huuteli minua turvakseen. Sain Mikon muutaman kerran rauhoitettua takaisin nukkumaan, istuin ja makoilin pojan sängyssä hänen vieressään kunnes hän nukahti. Mutta kerta toisensa jälkeen poika huusi minut takaisin luokseen. Lopulta Cosimo nukkui Mikon sängyssä pojan kanssa sen mitä yöstä oli vielä jäljellä. 

Viimeöinen ukkosmyrsky oli omalaatuinen siltä osin, että salamoita eivät seuranneet kovat ja nopeat ukkosenräsähdykset, vaan ukkonen jäi pitkäksi aikaa hiljaisemmin kumisemaan taivaalle. Yhtäsoittoista kuminaa kesti kerrallaan jopa yli puoli minuuttia. Ja sitten taas salamoi ja kumina alkoi uudestaan. En muista vastaavaa ukkosta koskaan ennen kuulleeni.  

Aamun valjetessa sade vähitellen väistyi. Aurinko kuivaa hetkessä märän maan ja pian näyttää kai taas siltä niin kuin koskaan ei olisi satanutkaan. 

2 kommenttia:

  1. Uskoakseni olet ihan oikeassa Pongon ukkospelon kanssa. Itse olen saanut hysteerisen omistajan "pilaaman" 1-v uroskoiran totutettua liikenteeseen ja vastaantulijoihin muutamassa päivässä toimimalla itse johdonmukaisesti rautaisen tyynesti. Tsemppiä Pongolle, kyllä se siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia rohkaisusta! Toivotaan,että me osataan koiraa auttaa. Täytyy ehkä yrittää soittaa ukkosen ääntä koneelta joku päivä kaikessa rauhassa ja vähän kerrallaan alkaa siedättää Pongoa sitä kestämään. Täällä melkein aina ukostaa öisin, mikä tekee tositilanneharjoituksista vähän haastavia.

      Pongo on meille tullut suoraan kadulta, enkä tiedä mistä se on ukkos- ja ilotulistuskammon kehittänyt. Ikävä kyllä sen hermostunut poukkoilu on alkanut tarttua myös meidän vanhempaankin koiraan, joka ei aikaisemmin pelännyt ukkosta tai muita kovia ääniä! Eli nyt viimeistään täytyy tosiaan ryhtyä toimiin, että saadaan tuo kauhu taltutettua.

      Poista

Kiitos kommentistasi!