torstai 10. toukokuuta 2012

Kohti tasa-arvoa vai tasapäistämistä?

Kotihoidontukikeskustelu jatkuu Suomessa (olen sitä jo käsitellyt kerran jos toisen ja kolmannenkin) - ja siitä on tullut ennen kaikkea tasa-arvokeskustelu. 

Erikoista tässä keskustelussa on mielestäni se, että juuri kotihoidontuesta on noussut näinkin suuri hälinä, kun toisaalta muut naisten ja miesten väliset erot suomalaisessa yhteiskunnassa eivät tunnu juurikaan ketään häiritsevän. Nyky-Suomessa on ihan sopivaa, että naisia ei oteta vaikutusvaltaisen hyvä veli -klubiin jäseniksi, vaikka silmäniloksi he ovatkin vieraan ominaisuudessa tervetulleita. Asiasta on hyväksyttävää puhua avoimesti ilman, että automaattisesti saisi kuvaannollisesta klapista päähänsä. Ja monet miehet ja naiset ovat lähteneet suorastaan selittelemään kuinka hyväksyttäviä ja suorastaan myönteisiä ilmiöitä nämä miesten kerhot ovatkaan. Saavathan naisetkin perustaa oman kerhonsa ja sulkea miehet sen ulkopuolelle, ja niin edelleen.

Tällainen arvomaailma sotii perustavanlaisesti tasa-arvoa vastaan, mutta siitä lopulta aika harvoin puhutaan, eikä se tunnu ihmisiä häiritsevän ollenkaan niin paljon kuin se, että isät eivät hoida lapsiaan kotona tarkalleen yhtä kauan kuin äidit. 

Mielenkiintoista on myös se, että se mitä tämänhetkinen tasa-arvokeskustelu ennen kaikkea puolustaa ovat itse asiassa sellaiset arvot ja tavat, joita on perinteisesti pidetty miesten juttuina. Ei siis suinkaan ole alettu peräänkuuluttaa vaikkapa sitä, että isät olisivat pienten lastensa kanssa kotona noin vuoden verran, niin kuin suomalaisilla äideillä on viime vuosikymmenien aikana ollut tapana. Ei, vaan äitien tavallisesti käyttämä vanhempainvapaavuosi halutaan rikkoa pienempiin osiin ja kotihoidontukea leikata.

Koska naiset miehiä useammin hoitavat pieniä lapsiaan kotona, nuoria naisia syrjitään työhönotossa ja naisten eläkeputki on miesten putkea katkonaisempi ja lyhyempi. Oletusarvo on siis se, että jos naiset ja miehet hoitaisivat lapsia kotona samassa suhteessa, päästäisiin eroon naisten ja miesten välisestä epäsuhdasta työmarkkinoilla. Tässä suunnitelmassa ei mielestäni ole kuitenkaan niinkään kyse tasa-arvosta, vaan työmarkkinoiden ja markkinatalouden tarpeista, joitten päälle on kiireessä puettu tasa-arvon kaapu. Ennen kaikkea uudistuksella saadaan ukot ja akat mahdollisimman nopeasti takaisin töihin. 

Kotihoidontuen uudistamisen ympärillä edelleen jatkuvassa keskustelussa on kerta toisensa jälkeen annettu ymmärtää, että aika pienten lasten kanssa kotona tulisi lakisääteisesti jakaa tasapuolisesti äitien ja isien kesken, koska muuten naisten ja miesten tasa-arvoinen asema kotona ja työmarkkinoilla ei koskaan voi toteutua. Jos tasa-arvoksi katsotaan se, että kaikki ihmiset elävät pitkälti samannäköisen elämän, on totta, ettei naisten ja miesten välillä voida katsoa olevan tasa-arvoa niin kauan kuin äidit isiä useammin ensisijaisesti hoitavat pieniä lapsia kotona. Tasa-arvo ei kuitenkaan tarkoita tasapäisyyttä; tasa-arvon toteutumisen edellytyksenä ei ole se, että kaikki tekevät täsmälleen samat ratkaisut. Sukupuolten välisellä tasa-arvolla tarkoitetaan itse asiassa naisten ja miesten yhtäläisiä oikeuksia, velvollisuuksia ja mahdollisuuksia kaikilla elämän osa-alueilla. Yhtäläiset oikeudet, velvollisuudet ja mahdollisuudet pyrkivät takaamaan sen, että kaikilla on yhtäläinen tilaisuus tehdä itselleen ja läheisilleen sopivia valintoja ja elää mahdollisimman hyvä elämä. 

Pienten lasten kotihoidon osalta tilanne on Suomessa tältä osin mielestäni aika hyvässä huomassa. Vanhempainvapaa on mahdollista jakaa vanhempien kesken vapaasti osiin ja tasan; sen voi käyttää joko lapsen isä tai äiti, tai molemmat vuorotellen. Kotihoidontuki on sekin yhtä lailla sekä äitien että isien käytettävissä. Minulta on jäänyt varmaankin jotain ratkaisevaa ymmärtämättä tai huomioimatta, koska en millään tajua mikä tässä tämänhetkisessä kuviossa tarkalleen sotii tasa-arvoa vastaan. 

Olisi kätevää, jos tasa-arvo olisi mitattavissa isyyslomien pituudessa, tai siinä kuinka suuri prosentti kansanedustajista on naisia. Mutta todellinen tasa-arvo ei perustu prosentteihin ja numeroihin, ei laskettaviin eikä mitattaviin asioihin. Todellinen tasa-arvo lähtee asenteista. Ja asenteiden on mielestäni muututtava laajamittaisesti ja rakentavalla tavalla ennen kuin Suomessa voidaan puhua todellisesta tasa-arvosta miesten ja naisten välillä. Jos näitä asenteita ei tiedosteta eikä pidetä ongelmana, niitä on hyvin vaikea lähestyä. En usko, että kotihoidontuen leikkaaminen ratkaisevalla tavalla auttaa tässä asiassa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!