lauantai 5. toukokuuta 2012

Onnentytön paluu

Kävin eilen Belize Cityssä pyörähtämässä Cosimon ja autonkuljettajan kanssa. Kaupunki näytti olevan entisellään viime viikkojen murhista ja väkivallasta huolimatta. Ihan tuttuun tapaan siellä liikkui autojen rinnalla pyöriä ja ihmisiä, ihmiset kävivät kauppaa ja hoitivat asioita. Emme silti jääneet odottamaan illan pimenemistä vaan lähdimme hyvissä ajoin ajelemaan takaisin kotiinpäin.

Belize City on tunnin ajomatkan päässä Belmopanista. Harmittelin etukäteen pitkää automatkaa, mutta kotimatkalla autossa annoin katseeni levätä Belizen soisessa maassa ja muistin, että olen onnentyttö. Tulee olemaan kovaa lähteä tästä ihanasta maasta. Mutta niin kuin minulle on viime päivinä kasvokkain ja blogin kommenteissakin muistutettu, elän kuitenkin aika jännittävää elämää. Saan tutustua erilaisiin maihin ja kulttuureihin, ja nähdä ja kokea hämmästyttävän hienoja asioita. Olen nähnyt täällä Belmopanissa koiranulkoilutuslenkillä villipapukaijoja, ja pihapuussa opossumin. Minulle ovat tuttuja maantiet Jamaikalla ja Väli-Amerikan Belizessä, maissa joista en tiennyt juuri mitään ennen kuin niihin muutin. Tunnen hyvin muutaman maailman suurkaupungeista. Olen löytänyt maailman ääristä hyviä ystäviä, joitten kanssa minulla on paljon yhteistä monista eroista huolimatta. 

Joskus haaveilen siitä, että olisin asunut koko ikäni samassa paikassa, kauniissa Helsingissä. Mutta silloin en olisi tutustunut moniin läheisiin ystäviini, en tuntisi Cosimoakaan, ja minulta olisi jäänyt kokematta kaikki tämä: Englannin luihin asti kylmettävä talvi, Belgian toukokuinen aurinko, amerikkalainen arki, Jamaikan auringonlaskut, ja ihana Belize kokonaisuudessaan. Vaikka on raskasta muuttaa, ja kulttuurishokki saa minusta joka muuton jälkeen otteen pitkäksi aikaa, en ehkä kuitenkaan vaihtaisi tätä elämääni muuhun. Minun silmäni ovat auki niin monille asioille, joista en tietäisi mitään, jos en olisi elänyt juuri tätä elämää. 

4 kommenttia:

  1. Rikasta elämää elät! Varmasti suurin kulttuurishokki olisi muuttaa pysyvästi suomeen!

    Asuin itse lapsena hetken ulkomailla ja aina jotenkin sitä kaipaan. Ehkä joskus, ehkä ei. Asun pysyvästi kaupungissa, jossa olen syntynyt.

    Pidäthän kuitenkin blogia, vaikka muutat uuteen paikkaan? Olen jäänyt ihanaan blogiisi koukkuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Harriet, että tykkäät blogista! Uskon, että jatkan blogin pitämistä jos vain uusi maa sen suo. Emme ole toivottavasti menossa minnekään Pohjois-Koreaan mistä ei ehkä niin kevyesti omia vaikutelmia kirjoitella... Mä olen jäänyt koukkuun tähän blogin kirjoittamiseen siinä määrin, että on vaikea kuvitella, etten tätä jatkaisi.

      Poista
  2. Näin minä myös ajattelen Kata. Ihan niinkuin Harriet kirjoittaa, olisi varmaan kulttuurishokki muuttaa pysyvästi Suomeen. Vaikka välillä tympii tämäkin alppimaa niin kuitenkin uskon että tulisi ikävä vuoria ja pientä järveä kotimme vieressä jonka ympärillä juoksen minimaratoneja. Ja on kyllä aika ihanaa asua euroopan sydämmessä. Plus kaikki ne mielenkiintoiset ihmiset eri maailman kolkista. Onnenflickoja ollaan Kataliini!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Onnenflickoja hyvinkin :)

      Joku aika kirjoitinkin siitä Suomeen asettumisen vaikeudesta ja on totta, että se olisi varmaan vielä suurempi kulttuurishokki, yrittää asettua sinne näiden vuosien jälkeen.

      Joskus surettaa ihan vain tämä yhtenäinen muuttaminen, mutta onhan tämä surujen joukossa aika iloinen suru kuitenkin. Joudun muuttamaan usein, mutta toisaalta saan myös kokea paljon. Elämä on yhtä vaihtokauppaa!

      Poista

Kiitos kommentistasi!