keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Pari päivää paratiisissa

Vietimme äskettäin muutaman päivän paratiisissa, pienellä saarella Belizen edustalla. Voitimme jo monta kuukautta sitten eläinsuojeluyhdistyksen huutokaupassa kahden päivän ja kahden yön lomapaketin hotelliin, jossa hoitokoiramme Scruffy nykyään asuu. Belizessä pidetään paljon hyväntekeväisyystilaisuuksia, joissa usein huutokaupataan muun muassa hotellipaketteja. Hotelleille huutokauppa on parhaimmillaan hyvää mainosta, ja huutokaupan osallistuja puolestaan saa hyväntekeväisyyteen antamilleen rahoille vastikkeeksi jotain konkreettista. Kaikki voittavat.

Maksoimme parin päivän lomasta huutokaupassa ihan käyvän hinnan. Paketti ei ollut meille vain pikaloma Belizen edustan saarella, vaan halusimme päästä vierailemaan Scruffyn luona, tarkastamassa minkälaisissa oloissa koira nyt elää. Scruffysta ehti viime vuonna lyhyessä ajassa tulla osa meidän porukkaamme. Muistelemme Scruffya usein ja etenkin Miko on monesti kysellyt sen perään sen jälkeen kun koira muutti meiltä omaan kotiinsa saarelle. 

Oli hienoa nähdä Scruffy-koira uudessa ympäristössään. Sillä on saarella paljon tilaa peuhata, ja tilaisuus hypätä uimaan mereen milloin vain mieli tekee. Se vahtii hotellinjohtajan asuntoa ja ottaa terhakkaana hotellivieraat vastaan saaren pienessä satamassa. Mutta toisaalta oli haikeaakin viettää aikaa rakkaaksi tulleen koiran kanssa, joka selvästi muisti meidät ja oli liikuttavan iloinen meidät nähdessään. Scruffy vietti ensimmäisenä lomapäivänämme kaiken ajan meidän kanssamme; seurasi meitä sisälle lomamökkiimme ja kävi lattialle päivänokosille. Toisenakin päivänä se seuraili meitä ympäriinsä ja nautti kanssamme täydellisestä aamusta rannalla. 

Vaikka viime tapaamisesta on jo kuukausikaupalla, ja koira on ehtinyt kasvaa ja muuttua paljon sinä aikana, minusta tuntui siltä, että Matildakin ihan oikeasti muisti Scruffyn. Eilen illalla tyttö toisteli moneen kertaan mennessään omaan sänkyynsä nukkumaan, että Scruffy on poissa. Molemmat lapset ihmettelivät miksemme tuoneet Scruffya mukanamme takaisin kotiin. Miko tosin ymmärsi, että Scruffylla on saarella mahtava elämä - ja muistutti siitä meitä muitakin. 

*****

Muutaman päivän loma oli joka tapauksessa oikein onnistunut. Saari oli pieni paratiisi. Meidän lisäksemme saarella oli henkilökunnan lisäksi vain hiljainen pohjoismaalainen turistipariskunta. Saimme viettää maanantai-aamun omalla yksityisellä rannallamme ja muutenkin olimme paljon omassa rauhassamme, iloinen koira perheen seurana. 

Ihastuimme kaikki paikkaan niin paljon, että taidamme yrittää Scruffyn luo kyläilemään pian uudestaan.








8 kommenttia:

  1. oi, ihana loma, ainakin kuvista päätellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihanaa! Aurinko paistoi sopivasti mutta toisaalta sopivissa väleissä oli myös tunnelmallisen sateista ja suorastaan melkein myrskyistä. Ainut huono puoli koko parin päivän lomassa olivat hietasääsket (sandflies), jotka söivät meitä antaumuksella erityisesti ensimmäisenä yönä. Puremat kutittaa edelleen...

      Poista
  2. Mina ikuinen liikuttuja taalla heti aamusta kyynelehdin tatakin tarinaa ;))
    Mutta aivan ihana asuinsaari on Scruffylla, voisin antaa itsenikin adoptoitavaksi tuonne!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tuli Scruffyn vuoksi itku muutamankin kerran eilen, ja mikäköhän kaikki muu toikaan taas kyynelet silmiin päivän mittaan... Että ikuinen liikuttuja täälläkin ja nyt päällä joku kyynelkausi selvästi ;)

      Ihana on saari ja ihan mahtavat olot koiralla, mutta kun muistan miten riemukkaasti se meidän Pongon kanssa leikki, niin olen vähän surullinen siitä, että sillä ei ole muita koirakavereita. Se on saaren ainut koira eikä siis tule vahingossakaan kohdanneeksi muita koiria koskaan. Aion vähän vihjailla eläinsuojeluyhdistykselle, että jos niille osuu kohdalle joku sopiva koira sitä voisi miettiä tarjottavaksi tuonne... Tosin en tiedä halusivatko ne varta vasten saarelle vain yhden koiran.

      Poista
    2. Ma olisin varmaan myös ihan down talla hetkella sun tilanteessa. Liikaakin "inhimillistan" elainten ajatuksia, ja olen sitten itku kurkussa sen vuoksi, kun olen kuvitellut niiden tietylla tavalla tietyssa tilanteessa ajattelevan... Jo lapsena jouduin keraamaan kaikki pehmoleluni yöksi viereeni jos ensin yhden otin: kuvittelin etta ne muut ovat nyt surullisia ja miettivat mikseivat kelpaa ;))

      Poista
    3. Kun pääsisi eläinten pään sisälle - ja pehmoeläinten myös! - jotta voisi tarkistaa miten lähellä todellisuutta nämä arviot niitten tunnelmista ovat...

      Kirjoitin lukiossa luovan kirjoittamisen tunnilla kerran tarinan ihmisestä ja hänen koirastaan, kävelylenkistä kummankin näkökulmasta. Muistan sanasta sanaan vieläkin saamani palautteen: "Höpsö pieni tarina. Miksi inhimillistit koiran?" En osannut siihen mitään vastata, enkä osaa muuten edelleenkään. ;)

      Poista
  3. Hihi, mulle tuli ihan samat fiilikset ku Karoliinalle... Itkeä tillitän ja haaveilen adoptiosta tonne saarelle. Tai mä voisin mennä sijotukseen sinne joka toiseksi kuukaudeksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö että mietin sinua eilen, ja sitä että ei taitaisi minusta olla sijaisvanhemmaksi, kun sijaiskoirankin suhteen on näin vaikea ja haikea olo!

      Mulla oli jotenkin sellainen olo, että Scruffy meidät nähdessään ajatteli, että me oltiin nyt tultu sitä vihdoin hakemaan kotiin. Se rupesi niin luonnollisesti olemaan meidän kanssa heti kun veneestä nousimme ja se tajusi kuka sieltä tuli. Kuin olisi meitä kaikki nämä kuukaudet odottanut. Se vietti meidän kanssa koko päivän ja olisi tullut illalla meidän huoneeseen nukkumaankin, jos oltaisiin päästetty.

      Heijastelen varmaan vain omia tunnelmiani koiraan, mutta kovat oli joka tapauksessa syyllisyydentunteet kun kiipesimme veneeseen ja lähdimme taas kohti mannerta ja kotia. Koira istui laiturilla ja katsoi meitä tiiviisti niin kauan, että saari katosi näkyvistä :(

      Poista

Kiitos kommentistasi!