keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Suru sohvalla

Olen elänyt jo jonkun aikaa sen tiedon kanssa, että lähtö Belizestä häämöttää tulevaisuudessa. Löydän tavallisesti asioiden hyvät puolet verrattain nopeasti, kunhan olen saanut kaikessa rauhassa ensin hetken muhia huonolla, pimeällä puolella. Belizestä muuton suhteen en ole kuitenkaan osannut yrityksistäni huolimatta vielä kääntää huonoa hyväksi. 

Lasten kanssa elän päivät kyllä hetkessä niin kuin ennenkin. Mutta iltaisin, kun olen saanut lapset nukkumaan, ahdistus ja suru istuu viereeni sohvalle viettämään iltaa. 

Kun tietäisin minne olemme menossa, voisin käyttää iltahetket hyödyllisesti etsimällä tietoa tulevasta. Tai jos tietäisin milloin olemme lähdössä, voisin vähitellen alkaa tehdä konkreettisia valmisteluja. Mutta olemme todennäköisesti Belizessä vielä hyvän aikaa, ja voi olla, että saamme tiedon tulevasta kodistamme vasta vähän ennen lähtöä. Minun on siis ennen kaikkea nyt opittava elämään tämän epävarmuuden ja epätietoisuuden kanssa. 

Olen yrittänyt kirkastaa harmaata oloani: värjäsin tukkani, ostin uutta kynsilakkaa ja lakkasin varpaankynteni kirsikanpunaisiksi. Koetan liikkua ja innostaa jämähtäneitä ajatuksianikin liikkeelle: olen vienyt koiria lenkille ihan uudella tarmolla, ja alkanut tosissani opettaa niitä kävelemään kauniisti hihnassa. Mutta iltaisin suru löytää minut reippaista vahtikoiristani, värjätystä tukastani ja herkullisenpunaisista varpaankynsistäni huolimatta. Se istuutuu viereeni sohvalle ja sillä tuntuu olevan runsaasti aikaa. 

Taitaa olla aika kaivaa lautapelit esiin ja istuutua illoiksi Cosimon kanssa keittiön pöydän ääreen miettimään tulevaisuuden sijaan pelistrategioita.

Istukoon suru yksin sohvalla.

8 kommenttia:

  1. Ikävä kuulla, että joudutte muuttamaan, mutta toivottavasti pääsette asettumaan johonkin toiseen, ihanaan paikkaan, jossa viihdytte vielä paremmin!! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä Maria! Tänä aamuna tuntuu onneksi jo vähän toiveikkaalta.

      Poista
  2. Totta ihmeessä on aina surullista joutua eroon tutuista ihmisistä ja ympäristöstä. Lapsiperheessä erityisesti vaikka oma perhe säilyykin ennallaan.
    Sitten kun muutto on tapahtunut ja on käynnistettävä arkikuviot se alkaa helpottaa vähitellen. Toivottavasti pääsette turvalliseen maahan.
    Lukija Etelä-Suomesta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustavasta kommentista! Meillä on maan valinnassa jonkun verran sananvaltaa, emmekä lasten kanssa lähde mihinkään oikeasti vaarallisiin maihin, eli siltä osin tulevaisuus on onneksi ihan valoisa. Mutta niinhän se on, että tutusta ympäristöstä on haastavaa lähteä asettumaan uuteen, oli uusi koti miten kiva paikka hyvänsä. Mutta olet oikeassa, että tämä odotus on varmasti pahempaa kuin mikään todellisuus. Tämän limbon ajaksi täytyy jostain löytää se kyky elää hetkessä jota olen niin kovasti hehkuttanut...! ;)

      Poista
  3. Oi harmi Kata, jotenkin sinulle sopii hyvin elämä Belizessä. Mutta kyllä sinä mihin vaan sopeudut ja löydät uusia polkuja ja juttuja, olet voimakas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sofia, että jaksat luoda muhun uskoa itseeni! Täytyy yrittää nauttia lopusta ajasta Belizessä niin paljon kuin mahdollista ja sitten vaan heittäytyä uusiin seikkailuihin, tuli mitä tuli.

      Poista
  4. Tsemppiä Kata! Tuntuu vähän kohtuuttomalta, että koko ajan pitää muuttaa. Miksiköhän diplomaattien ei anneta asua samassa maassa kauemmin. Johtaako liika tuttuus siihen, ettei näe asioita enää ulkopuolisen silmin ja "puolueettomasti"? Toivotaan, että teille löytyy ihana paikka, jossa on samanlainen hyvä tunnelma kuin Belizessä. Varmasti löytyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän yhtenään muuttamisen takana on kai juurikin tuo ajatus, että jos liian hyvin asettuu aloilleen, saattaakin ehkä alkaa edustaa kohdemaan etua. En tiedä tosin, että onko muutaman vuoden välein muuttaminen ainut tapa hallita kyseistä ongelmaa. Tai onko se sitten lopulta niin vaarallistakaan, jos ja kun alkaa oikeasti ymmärtää missä kohdemaassa on kysymys? Ainakin kehitysyhteistyössä luulisi olevan vain hyvä pystyä kohdemaan näkökulmasta miettimään minkälaista tukea ja yhteistyötä eri maissa todella kaivataan...

      Me olisimme saaneet olla Belizessä vähän pitempäänkin, mutta ennen pitkää olisi muutto toki ollut edessä. Tämä ajoitus tulee itse asiassa Cosimon aloitteesta. Ymmärrän hyvin, että Cosimon oli aika alkaa miettiä nyt lähtöä, mutta se ei sinänsä oikeastaan auta minua tässä lähtöön liittyvässä surussa.

      Kiitos Eeva tsempeistä! Toivon, etteivät Belmopanin suotuisat olosuhteet ole niin ainutlaatuiset kuin miltä tuntuvat, ja että maailmassa on joku muukin yhtä ihastuttava kulma - tai muutamakin - meitä vielä odottamassa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!