lauantai 9. kesäkuuta 2012

Hyvän ja pahan tasapaino

Minulle on viime päivien pohdiskelujen myötä valjennut muutama asia itsestäni. Kun joudun todistamaan läheltä lasten tai eläinten huonoa kohtelua joudun tolaltani. Jos en pysty auttamaan asianomaisia lapsia tai eläimiä minussa herää halu pyrkiä jollain muulla tavalla tasoittamaan maailmassa kiertävän hyvän ja pahan määrää. Joten kun tutun kaksivuotiaan sijaisvanhemmat luopuivat sijaislapsestaan lomamatkansa vuoksi, minä aloin harkita, että alkaisin "isosiskoksi" jollekin tukemamme lastenkodin lapselle. Koska tunnen jatkuvaa syyllisyyttä näkemistäni kulkukoirista, aloin järjestää yhden tutun kodittoman koiran sterilisaatioleikkausta ja toipilasaikaa meidän kotonamme. Loputtomasti lisääntyvät koirat ovat suuri ongelma täällä Belizessä ja asia, joka on hyvin lähellä minun sydäntäni. Yksikin pentue vähemmän on jo askel parempaan suuntaan.

Olen näitten pohdiskelujeni myötä alkanut ymmärtää, että minulla on jonkinlainen jumalakompleksi: koska en ateistina voi luottaa omaa ja muitten elämää korkeamman voiman käsiin, minusta tuntuu, että minun täytyy olla itse hyvä voima. Tarve tehdä hyvää näyttää heräävän etenkin silloin, kun lähiympäristössäni on surua tai kärsimystä. En oikeasti usko hyvään ja pahaan, vaan inhimillisyyden ja eläimellisyyden laajaan kirjoon. Mutta kärjistäen haluan uskoa maailman olevan hyvä paikka ja tahdon taistella pahan voimia vastaan. Haluan uskoa ihmisten hyvään tahtoon toisiaan kohtaan. Silloin kun alkaa vaikuttaa siltä, että olen väärässä - silloin kun näyttää siltä, että pahuus on maailman vaikuttava voima ja että ihmiset ovat ennen kaikkea itsekkäitä eivätkä välitä muusta kuin itsestään, minun on jo vaikka ihan vain omien tekojeni kautta osoitettava itselleni, että ympärilläni on oikeasti paljon hyvää, ja että hyvä voittaa pahan. 

Valitettavasti en jumalakompleksistani huolimatta ole erehtymätön enkä missään määrin taivaallisen seesteinen, ja levitän ikävä kyllä omalta osaltani myös pahaa mieltä ympärilleni. Ihan jo kodin piirissä ärtyilen varsinkin kun olen väsynyt, ja olen usein väsynyt. Muutama päivä sitten ärähdin hyvälle ystävälleni, koska hän sanoi, että harkitsee adoptoivansa lapsen joskus tulevaisuudessa kunhan hänen "omat" lapsensa ovat vähän isompia. Sanoin ensin ihan rauhallisesti, että omahan olisi myös adoptoitu lapsi, vain eri tavalla perheeseen saapunut. Mutta kun ystäväni jatkoi puheissaan lasten jaottelua omiin ja adoptoituihin menetin malttini. Ärähtämiseni ei valitettavasti ollut mitenkään epätavallista. Käyttäydyn yleensä ottaen turhan usein niin kuin minulla olisi maailmasta ja elämästä jumalallista tietoa. Saarnaan läheisilleni. Onneksi osaan kuitenkin myös nöyrästi pyytää anteeksi! 

Luin tällä viikolla A.J. Jacobsin kirjan The Year of Living Biblically (suomenkielinen käännös on kai nimeltään Raamatullinen vuosi) ja olen siksi miettinyt paljon uskontoon liittyviä kysymyksiä. Jacobs kertoo kirjassa vuodesta, jonka aikana hän pyrki noudattamaan Raamattua kirjaimellisesti. Hän antoi vuoden ajan tukkansa ja partansa kasvaa, pyrki olemaan valehtelematta, kivitti aviorikoksen tekijöitä, ja yritti lisääntyä ja täyttää maan. Muun muassa. Kirja on samanaikaisesti huvittava ja vakava, ja antoi ainakin minulle paljon ajattelemisen aihetta.

Luulen, että olisi usein helpompaa, jos voisin jättää niin kärsimyksen kuin hyvät teotkin Jumalan huolehdittavaksi. On aika raskasta kun on vastuulla koko maailma ilman mitään jumalaista tukea tai lupausta tuonpuoleisesta! Minun maailmankuvani mukaan hyvä ja paha ja kaikki sen väliltä on lähtöisin meiltä ihmisiltä itseltämme, ja olemme kaikki vastuussa siitä minkälaisessa maailmassa elämme. Minä en siis voi tukeutua siihen, että joku korkeampi voima tarkkailisi maailmaa ja jakaisi kärsimystä niille, jotka sen jaksavat kantaa, ja onnea ja menestystä niille, jotka sitä puolestaan tarvitsevat.

En tarkoita mitenkään pilkata kristinuskoa tai muita uskontoja tai uskovia, jotka löytävät lohtua uskonnosta. Meillä on kaikilla oma tapamme selittää ja ymmärtää elämää ja maailmankaikeutta. Minulla ei ole mitään uskontoja vastaan kunhan niitten nimissä tehdään hyvää eikä pahaa, ja kunhan niitten välityksellä ei pyritä rajoittamaan muitten oikeuksia. Ei ole minulle väliä sillä minkä vuoksi ihmiset haluavat levittää hyvää mieltä ympärilleen, ja auttaa toisiaan ja muita luomakunnan edustajia, kunhan haluavat. Oli hyvien tekojen takana Jumala tai silkka hyvä tahto, syyllisyydentunto tai vaikkapa ammattiylpeys, mitä siitä? Tärkeintä on mielestäni lisätä hyvän määrää maailmassa ja yrittää pitää paha aisoissa.

*****

Koska haluan tehdä hyvää mutta en ole erehtymätön, minulla on nyt kotonani Pongon ja Poppyn lisäksi koiravieras, joka pitäisi steriloida huomenaamulla, mutta joka saattaa ikävä kyllä jo olla pieniin päin… Ei ole helppoa tämä hyvän tekeminen!

4 kommenttia:

  1. Jos kaikki toimisivat niinkuin sinä Kata, tämä maailma olisi aivan ihana paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sofia :)

      Välillä menee tämä hyvän tekeminen kyllä pieleen, hyvistä tarkoitusperistä huolimatta... Ja toisaalta olen tosiaan aika temperamenttinen ja tuon kyllä oman osuuteni pahaa ihan jo sitä kautta maailmaan. Mutta yritystä riittää!

      Poista
  2. Noita asioita on kyllä hyvä välillä miettiä oikein tosissaan. Minusta on kuitenkin helpompi uskoa Jumalaan kuin siihen, että tämä kaikki olisi syntynyt tyhjästä. Kun jokin räjähtää, tulee vain silppua, ei varmasti tällaisiä ihmisyksilöitä ja kaikkia mahdollisia eläimiä ym.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä mietin näitä asioita paljon, mutta en silti usko Jumalaan. Olisi varmasti monessakin mielessä helpompaa uskoa, vaan toisaalta helppo ei aina ole hyvä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!