lauantai 23. kesäkuuta 2012

Juhannusonnea

Juhannus kuluu täällä tavallisen perjantaipäivän malliin. Jossain lähellä surisee ruohonleikkuri kovaan ääneen. Matilda nukkuu päiväunia ja Miko leikkii Legoilla. Koirat ovat tahoillaan päivälevolla. Cosimo on vielä toistaiseksi töissä. 

Aamulla kävin kauppakierroksella ostamassa tarvikkeita Matildan sunnuntaisia syntymäpäiväjuhlia varten. Vieraaksi olemme kutsuneet Matildan kaksi pientä tyttökaveria perheineen. Odotettavissa ovat hyvin matalan profiilin juhlat: teetä ja mehua, kurkkuvoileipiä, suklaaneliöitä (brownies) ja mustikkamuffinsseja. Ei mitään pelejä tai leikkejä, eikä minkään valtakunnan lahjapussukoita vieraiden poisvietäväksi. Vähän kerrallaan uskallan toteuttaa lastenjuhlia enemmän ja enemmän omista lähtökohdistani sen sijaan, että pyrkisin vastaamaan ympäristön odotuksiin. Se tuntuu hyvältä.

Ollaan taas siinä vaiheessa vuotta, että melkein joka ilta ja yö ukostaa. Pongo-parka! Se on ehkä aavistuksen verran rauhoittunut eikä enää kulje levottomana ympäri taloa ukkosmyrskyn aikaan, mutta tärisee kuitenkin edelleen kauttaaltaan koko myrskyn ajan. Aion yrittää seuraavaksi sille sellaista paitaa, jonka pitäisi rauhoittaa sellaisia koiria, jotka pelkäävät ukkosta tai vaikkapa ilotulituksia. Kunhan nyt vaan saisin jostain paidan hankituksi ja toimitetuksi tänne Belizeen. Skippy ei onnekseen ukkosta kuule ja nukkuu tyytyväisenä läpi kaikkien myrskyjen, eikä Poppykaan niistä välitä. Ihailen Poppyn rautaisia hermoja, se on todellakin välillä talouden ainoa järkevä aikuinen! 

Olen viime aikoina miettinyt paljon sitä, miten paljon nämä meidän koiramme ovat minulle opettaneet. Poppy oli levoton ja vähän mahdotonkin pentu; hyperenerginen ja nopea liikkeissään. Useamman kerran itkin Poppyn pentuaikoina, että kunpa olisi sille joku toinen hyvä koti! Sellaistahan ei vaan tietysti Jamaikalta helposti sekarotuiselle kulkukoiralle löydy enkä halunnut lähettää koiraa minnekään onnettomiin oloihin. En kai olisi rakasta sekopäätä lopulta antanut pois edes hyvään kotiin, mutta olimme kyllä pitkään helisemässä pikku-Mikon ja nilkkoja ja ranteita loputtomasti jäystävän väkkäränä pyörivän Poppy-pennun kanssa. Vielä Belizen alkuaikoinakin Poppy oli niin energinen ja innokas vahtikoira, että en meinannut saada päiväunia Mikon kanssa nukuttua, kun Poppy poukkasi yhtenään ikkunassa haukkumassa kaikkia ohikulkijoita. Mutta sitten taisin itse saada lisää itsevarmuutta koiranhoitoon ja toisaalta Poppykin aikuistui, ja yhtäkkiä oltiinkin siinä tilanteessa, että aloimme elää rauhallista yhteiseloa. Poppysta tuli minun tukeni ja turvani, rauhallinen seuralaiseni. Edelleen se on raivokas vahtikoira, mutta ei juurikaan hauku turhaan. Tunnen oloni äärimmäisen turvalliseksi ja rauhalliseksi Poppyn kanssa. Ensimmäiset pari vuotta Poppyn elämästä en ymmärtänyt lainkaan mitä sen päässä liikkui, mutta nyt minusta tuntuu, että olemme usein samalla aaltopituudella. Poppy on oppinut lukemaan minua ja minä Poppya.

Pongoa tunsin ymmärtäväni alusta asti, ja se tuntui puolestaan hyvin nopeasti tajuavan, että olin sen suhteen hyvällä asialla. Sairas ja aliravittu Pongo antoi minun hoitaa itseään ja tuntui luottavan siihen, että lääkkeet ja pesut ja hoidot olivat sen omaksi hyväksi. Ensimmäisinä viikkoina meillä Pongo olisi halunnut vain istua minun sylissäni kaiken aikaa. Sen iho oli sairauden vuoksi rikki ja sen karvat kuluneet pois; kukaan ei ollut varmasti koskenut sitä pitkään aikaan. Pidin Pongoa hyvänä niin paljon kuin mahdollista, ja rapsutukset ja silitykset varmasti auttoivat sitä omalta osaltaan lääkkeiden ohella toipumaan. Poppya käytimme aikoinaan paljon eläinlääkärillä erinäisistä syistä, mutta Pongon hoidossa minun oli luotettava paljon enemmän itseeni, eläinlääkäripalvelut Belmopanissa kun ovat huomattavasti huonommalla tolalla kuin Kingstonissa. Opinkin Pongon ensimmäisenä vuonna meillä paljon koiran käytännön sairaanhoidosta. Pongon alkuajoista omaksumiani tapoja noudatan nyt myös Skippyn hoidossa, ja samoja oppeja käytin hyväkseni myös silloin kun Scruffy oli meillä hoidossa ennen kuin lähti omaan uuteen kotiinsa.

Ja entäs sitten Skippy… Meillä korotetaan paljon ääntä. En ole siitä mitenkään ylpeä, mutta niin se vain on. Onkin kuin johdatusta, että meillä on nyt koira, joka ei kuule kovempaakaan huutoa tai ärinää. Skippyä ei voi käskeä, siihen voi vedota vain hyvällä. Tämä jos mikä on asia, jossa minä tarvitsen opetusta! Ja Skippy palkitsee kaikki harjoitukset olemalla hyvin rakastettava. Se suhtautuu Mikoon ja Matildaan iloisesti ja kärsivällisesti, on aina valmis leikkiin Pongon kanssa, ja ymmärtää kunnioittaa Poppya. Skippy haluaa miellyttää meitä aikuisihmisiä ja on meihin jo nyt liikuttavan kiintynyt. Jos meidän kodistamme jotain puuttui, se taisi olla juuri tämä pieni koira. 

Tällä seurueella käymme nyt juhannuksen viettoon. Ruokalistalla on pestopastaa ja Pedigreetä, aikuisihmisille ehkä pullo olutta, lapsille lasilliset mehua, ja koirille raikasta vettä. Nukkumaan menemme varmaan hyvissä ajoin niin kuin tavallista. Tässä on minulle erinomaisen juhannuksen ainekset, vaikka grillilenkkiä voisin kyllä lisäksi vielä ihan mielelläni vähän maistella!

8 kommenttia:

  1. Teidän juhannussuunnitelmat kuulostavat erittäin hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Sazu!! Mitäs teidän juhannukseen kuuluu?

      Poista
  2. Täälläkin ukkostaa koko ajan ja kuuma on, mutta en valita. Meilläkin ihan rento juhannus, töitä ja illalla vaan tavallista menoa, meinasin unohtaa että on juhannus. Mutta en ole oikeastaan ikinä ollut juhannusfani, pakkojuhlimista, jotenkin.

    Ja nuo sinun koirat, ihan niinkuin lapset, ne ovat valinneet sinut ja teillä kaikilla on tehtävä toisenne elämässä. Kaikki hyvä tulee elämässä jossain vaiheessa takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää rauhallista juhannusta teille Sofia! Meillä valmistaudutaan nyt Matildan pieniin synttärijuhliin ja niihin päättyykin sitten tämä rento juhannusviikonloppu meidän osalta.

      Poista
  3. Moi Kata ja oikein hyvää juhannusta myös sinne!

    Kiitos tästä huikeasta Belizen matkasta, jonka olen läpikäynyt tänä juhannuksena lukemalla blogikirjoituksesi! Löysin blogiisi sattumalta toisen blogin kautta ja kirjoitat asioista oikein mielenkiintoisesti -olen oppinut erittäin paljon.

    Kaikkea hyvää teille sinne kauas! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Pia! Tosi kiva, että löysit perille ja olet viihtynyt lukemassa! Hyvää juhannusviikonlopun loppua myös sinulle. Toivottavasti kohdataan täällä blogin sivuilla toistekin!

      Poista
    2. Aivan varmasti! Olen välillä monta kertaa ollut itsekin ihan herkistyneenä täällä, kun olen lukenut mietteitäsi -viimeksi nyt, kun luin, että teillä on muutto edessä jossakin vaiheessa. Niin hyvin on tuntunut teidän perhe viihtyneen siellä Belmopanissa. Joten siinä vaiheessa kun pakkailette kimpsujanne ja kampsujanne ja teette muuttoa, minä ja moni muu "virtuaalituttu" muuttaa kanssanne sinne minne menettekin...

      Itselläni ei ole blogia (ehkä jonain päivänä sekin asia korjaantuu...) ja omat lapseni ovat jo 11- ja 9-vuotiaita. Heillä myöskin on noin kahden vuoden ikäero, aivan kuten sinun lapsillasi.

      Poista
    3. Tosi mukava kuulla, että myötäelät meidän elämän eri vaiheissa! Ennen kuin aloitin blogin en tajunnut kuinka lohduttavaa ja rohkaisevaa voikaan olla heikolla hetkellä - ja ihan muutenkin - saada virtuaalista tukea vaikkapa ihan toiselta puolelta maailmaa, alunperin tuntemattomilta ihmisiltä. Koukuttavaa hommaa on tämä blogin pitäminen kaikin puolin. Blogin kirjoittaminen on hyvä tapa saada omia ajatuksia purettua ja toisaalta minä ainakin olen saanut blogimaailman kautta ja ihan tämän oman blogin kommenteista paljon mietittävää ja uusia näkökulmia erilaisiin asioihin. Suosittelen siis sullekin! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!