maanantai 18. kesäkuuta 2012

Kolme menee siinä missä kaksikin?

Harmaasta säästä huolimatta lähdimme eilen ratsastustunnille. Viimeiset pari kolme ratsastuskertaa sade ja ukkonen ovat pakottaneet meidät joko peruuttamaan tunnin kokonaan tai lopettamaan ennen aikojaan. Olin jo alkanut vähän epäillä, että tähän aikaan vuodesta ei ratsastus iltapäivisin onnistu lainkaan. Onneksi lähdimme kuitenkin katsomaan miltä tallilla näytti. Ei nimittäin satanut ollenkaan vaan oli mukavan viileää, ja Miko ja minä pääsimme ihanalle maastoratsatukselle ratsastuksenopettajan ja hänen kahden nuoren avustajansa kanssa. Maastoratsastus on joka kerta yhtä mahtavaa. Tuntuu jotenkin enemmän siltä, että todella ratsastaa, kun saa olla kentän sijaan liikkeellä luonnossa. Oli hienoa katsoa miten opettajan nuoret avustajat laukkasivat vähän matkaa edellämme, ja upeaa nähdä miten Miko jaksoi olla valppaana kokonaisen tunnin verran uuden ponin selässä. Katselimme puita ja pensaita ja ihastelimme yli lentäviä papukaijoja. Miko ei olisi halunnut nousta ponin selästä tunnin lopussa lainkaan ja kyllä minäkin olisin vielä jaksanut jatkaa ainakin toisen mokoman verran. 

Mutta kotona odotti koiralauma ja minua vähän jännitti nähdä miten Skippy oli jaksanut odottaa sisällä yksikseen. Sitä ei voi vielä jättää isojen koirien kanssa olemaan ilman valvontaa ennen kuin leikkaushaava on kokonaan parantunut. Se oli siis ratsastustunnin ajan sisällä ja Poppy ja Pongo puolestaan pihalla. Tähän asti Skippyllä on aina ollut seurana sisällä joku ihminen, nyt se oli ensimmäistä kertaa vähän pitemmän aikaa ihan itsekseen. Mutta hyvin oli sujunut, ei ollut tullut Skippylle mieleen alkaa syödä sähköjohtoja tai pissailla sisälle sillä aikaa kun kävimme ratsastamassa. 

Muutenkin koira-asiat näyttäisivät olevan aika hyvällä mallilla. Skippyn itsevarmuus on viikossa kasvanut huimasti ja se on alkanut ymmärtää talon tapoja ja aikatauluja. Skippy voi paljon paremmin ja käyttäytyy nyt niin kuin höntin yksivuotiaan tuleekin, touhottaa ja yrittää jäystää minun käsiäni ja isompien koirien korvia. Tänään kävivät Pongo ja Skippy myös ensimmäisen kerran ihan todella leikkimään. Minulla oli täysi työ saada Skippy kiinni ja sisälle rauhoittumaan. Kaksi viikkoa leikkauksen jälkeen sen pitäisi ottaa rauhallisesti eikä juosta ja remuta, että haava varmasti paranisi kunnolla. Viikko on vielä tuota toipilasaikaa jäljellä. Ihanaa silti, että koirista on nyt jo tullut ihan oikeat kaverukset ja että niillä on hauskaa yhdessä. Poppy ei ole enää kolmevuotiaana niin kova leikkimään kuin alle kaksivuotias ylienerginen Pongo, ja on kaikkien kolmen koiran kannalta mukavaa, jos Skippystä tulee Pongolle leikkikaveri. 

Nyt kun Skippy ei ole enää niin arka ja se ymmärtää milloin meillä tehdään mitäkin, sen kuurous ei juurikaan tunnu eikä näy. Se seurailee Poppyn ja Pongon menoa ja toisaalta katsoo myös minua paljon silmiin ja yrittää ymmärtää mitä siltä odotan. Se tottelee oikeastaan melkein paremmin kuin kuulevat koiramme, jotka turhan usein ovat niin kuin eivät minua kuulisikaan! Alkuviikosta minua vielä vähän hirvitti, että mitä tästä oikein tulee, mutta nyt alan uskoa, että ehkäpä kolme koiraa menee siinä missä kaksikin. On vaan niin ihana koira tuo Skippy, että mielelläni sen lisäisin meidän sekalaiseen laumaamme. Tallille emme sitä joka tapauksessakaan aio enää palauttaa. Siellä se on vaarassa saada hevosen kaviosta päähänsä tai jäädä auton alle, kun ei kuule sitä lähestyviä vaaroja. 

Tänään sunnuntaina ollaan pidetty sadetta; minä ja lapset ja koirat kotona, ja Cosimo vaihteeksi töissä. Nyt ollaan onneksi taas koko porukka koossa kotona. Cosimo laittaa ruokaa, Miko rakentaa mahtavia Duplo-robotteja, Matilda leikkii Skippyn kanssa, ja Poppy ja Pongo päivystävät etupihalla. Taustalla soi italialainen musiikki. Minä vedän tätä rauhallista sunnuntai-iltapäivän hetkeä sisääni ja nautin.

6 kommenttia:

  1. Voi ihanaa! Mulla on kamala koirakuume! Katsoimme jo viime kesänä sellaista pientä tuon jätin kaveriksi, mutta unohdimme sen, kun odotimme toista lasta. Nyt se sama koirakuume on nostanut päätään.

    Tosin aikoinaan meillä oli kaksi isoa. Ajattelin silloin, että kaksi menee siinä missä yksikin, mutta oli niistä tupla homma. Nyt ottaisin pienen. Mies ei vain ole samoilla linjoilla kanssani...

    Mutta kyllä kolme menee siinä missä kaksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi on munkin kokemuksen mukaan paljon enemmän kuin yksi, mutta kolmas ei toisaalta niin tunnu enää missään! ;) Paitsi eilen vähän kyllä tuntui kun kävelytin kaikkia kolmea samaan aikaan... Siinä oli kahden hihnan sijaan kolme sekaisin ja yhdessä vaiheessa huomasin, ettei mulla edes ollut otetta Poppyn hihnasta vaan se vaan onnen kaupalla oli pysynyt mukana matkassa. Noita yhteislenkkejä täytyy siis vielä harjoitella, eiliseen asti käveli koirat suosiolla ulkona kahdessa satsissa, missä oli siinäkin kyllä puolensa koska me ihmiset saatiin siten enemmän liikuntaa. Lenkeilläkään ei ole itse asiassa niinkään kolmas koira ongelmana vaan tuo meidän ihan ensimmäinen koira Poppy, joka on ulkona niin hyperintensiivinen! Skippy kävelee hienosti rinnalla tai perässä.

      Onnea teidän koiraharkintoihin. Vaikka kahdesta koirasta onkin kaksin enemmän työtä, niistä on myös niin paljon iloa toisilleen ja ihmisilleen, että ovat kyllä kaiken homman arvoisia!

      Poista
  2. Jääkö Skippy teille nyt pysyvästi?

    Kiitosta vaan! Olen yrittänyt lämmitellä miestäni asialle!! Katsotaan kuin käy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että Skippy jää meille, ellei jotain ihmeellistä tapahdu... Tallille emme halua sitä enää viedä takaisin hevosten tallottavaksi - se on todella täysin kuuro. Minä pidän kyllä vielä vähän silmiäni ja korviani auki, josko Skippylle löytyisi joku toinen hyvä koti. Mutta olen samaa mieltä kuin Cosimo, että Skippyn annamme pois vain meitä parempaan kotiin. Ja sillä on kyllä täällä meillä aika hyvät oltavat; parempaa ei ihan helpolla löydy :)

      Poista
    2. Hei,

      En luultavasti ole aikaisemmin kommentoinut, mutta sinulla on ihana blogi!

      Uusi koiratulokas on tosiaan päässyt hyvään kotiin. Sitä pientä onnisti.

      Miten sitten kun muutatte, koirat pakataan myös mukaan?

      Terveisiä Lontoosta,
      Anna

      Poista
    3. Hei Anna! Tosi kiva, että viihdyt blogia lukemassa!

      Koirat pakataan muuttaessa mukaan. Poppy, meidän vanhin koiramme (joka on sekin tosin vielä aika nuori, vasta 3,5-vuotias), on jo muuttanut kanssamme Jamaikalta tänne Belizeen, ja nyt seuraavassa muutossa sillä on koiraseuraa siis enemmänkin. Meillä on onneksi mahdollisuus valita tulevaa kotimaata sen verran, että voimme miettiä sitä myös koirien kannalta. Kamalaahan se on laittaa koiria lentokoneen ruumaan, mutta matka on onneksi koirankin elämässä lopulta aika lyhyt hetki.

      Poista

Kiitos kommentistasi!