keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Uusia tuulia

Lastenhoitajamme löysi uuden työn. Olen häntä kannustanut hakemaan muita töitä, koska me emme ole täällä ikuisesti ja hänen olisi hyvä saada kokemusta myös muunlaisista hommista kuin lasten- ja kodinhoidosta. Muutaman viikon päästä lastenhoitaja lopettaa meillä ja vaihtaa uuteen työhönsä. Olen todella iloinen hänen puolestaan ja uskon, että hän pärjää hyvin uudessa työssään, mutta Matildan puolesta olen surullinen. Matilda pitää lastenhoitajasta kovasti ja lastenhoitaja on ollut puolentoista vuoden ajan tuttu ja turvallinen ihminen Matildan elämässä. 

Omalta osaltani en osaa oikein vielä edes kuvitella minkälaista tulee olemaan elämä ilman tuttua lastenhoitajaa. Syksy tuo joka tapauksessa tullessaan kaikin puolin uudenlaisen todellisuuden. Miko on viimeiset pari vuotta käynyt leikkikoulussa kaksi ja puoli tuntia joka arkiaamu. Syksyllä hän alkaa käydä esikoulussa aamusta pitkälle iltapäivään. Arki tulee Mikon pitemmän koulupäivän myötä jäsentymään ihan eri tavalla kuin tähän asti. Vaikka vähän hirvittää mitä tuleman pitää, odotan toisaalta oikeastaan ihan uteliaan innostuneena Mikon kouluvuoden alkua ja sen mukanaan tuomia muutoksia. 

Matilda voisi syksyllä aloittaa Mikon leikkikoulussa mutta olen kahden vaiheilla haluanko Matildaa leikkikouluun lähettää. En halua pitää tyttöä kädestä joka hetki tai ohjata hänen jokaista askeltaan, mutta mieluusti seisoskelisin kyllä vielä toistaiseksi jossain huoneen tai pihan nurkassa etäältä seurailemassa miten tyttönen yksin pärjää isompien lasten kanssa. Leikkikoulussa se ei ole mahdollista, vaan sinne pitäisi aika nopeasti jättää lapsi itsekseen. En tiedä olemmeko Matilda ja minä siihen vielä ihan valmiita. Tämä tuntuu ehkä päättömältä ja turhalta huolelta niille, jotka ovat laittaneet lapsensa jo paljon varhaisemmin päiväkotiin. Mutta minä otan asian siltä kannalta, että kun kerran olen tällaisessa tilanteessa, että minulla on mahdollisuus pitää lapsi myös kanssani kotona, haluan miettiä kaikkia vaihtoehtoja tarkkaan. Mikon kohdalla jälkeenpäin kaduin, että olin laittanut hänet leikkikouluun ensimmäistä kertaa jo kaksivuotiaana ja sitten kunnolla kun poika oli vasta vähän alle kahden ja puolen. Alkuajat leikkikoulussa olivat pienelle pojalle nimittäin vähän hankalaa aikaa. Vaikka Miko yleensä ottaen kyllä viihtyi ihan hyvin muutaman tunnin verran aamulla leikkikoulussa, jännitys purkautui silti painajaisina ja yleisenä levottomuutena, ja poika saattoi itkeä kun jätin hänet aamulla kouluun leikkimään. Se oli äidille raastavaa, varsinkin kun se tuntui niin tarpeettomalta: olisihan hän voinut olla kotonakin. Kolmevuotiaasta eteenpäin leikkikoulussa käynti oli sen sijaan Mikolle mukavaa ja helppoa, eikä hän enää sittemmin oirehtinut siitä millään tavalla. Ero kaksivuotiaan ja kolmevuotiaan välillä oli ainakin Mikon kohdalla aika valtava. 

Aamut Matildan kanssa ilman lastenhoitajaa sujuvat sinänsä varmasti kaikessa järjestyksessä. Kotiapulainen onneksi jatkaa näillä näkymin meillä edelleen. Hän tulee mahtavan hyvin toimeen lasten kanssa ja on heitä hoitanutkin aina silloin tällöin. Olemme jo sopineet, että syksystä alkaen hän joskus vahtii Matildaa taloudenhoidon sijaan, että saan silloin tällöin aamuisin muutaman vapaahetken. Mutta kotiapulainen ei voi oman pienen lapsensa hoidon vuoksi juurikaan auttaa meitä lasten iltahoidossa, eikä tämänhetkinen lastenhoitajammekaan taida enää kokopäiväisen työnsä jälkeen jaksaa tehdä lastenhoitotöitä iltaisin. Minun täytyy siis jostain löytää lapsille satunnainen iltavahti tai jättää suosiolla niin edustus- kuin muutkin iltamenot väliin. Ei ole ihan helppoa löytää ihmistä jonka hoiviin luotan lapseni, eli tuo toinen vaihtoehto näyttää tällä hetkellä aika lailla todennäköisemmältä. En ole tätä nykyä mikään kummoinen iltajuhlaihminen vaan viihdyn erinomaisen hyvin täällä kotosalla, että sinänsä tuo ei olisi suuri menetys. Mutta uskon kyllä, että jossain vaiheessa alan kyllä kaivata rauhallista aikaa aikuisten kesken.

En yhtäältä pidä ollenkaan muutoksista, mutta toisaalta nautin kyllä tavallaan siitä, että korttipakka sekoittuu ja saan käteeni ihan uudenlaiset kortit. Elämä muuttuu ja minä muutun sen mukana; ilman muutoksia ja uusia tuulia ei tulisi uusia ajatuksia ja oivalluksiakaan. Joten antaa tulla mitä tuleman pitää! Olen melkein valmis...  

4 kommenttia:

  1. Hyvä asenne, seisoa elämässä kädet avoinna ja ottaa vastaan mitä ikinä sieltä tuleekaan. Ja ihminen muuttuu, näin on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuesta Sofia! Sinä olet aina yhtä mahtavan kannustava ja rohkaiseva ja arvostan sitä kovasti.

      Yritän ottaa vastaan mitä tuleman pitää mahdollisimman avoimin mielin ja käsin - elämässä sattuu ja tapahtuu vaikka tappelisin vastaan. Ja muutokset osoittautuvat usein hyviksi asioiksi, kunhan elämä vähän tasoittuu taas uusiin uomiinsa.

      Poista
  2. Olen huomannut, että lasten kanssa elämä on jatkuvaa muutosta. Tarhan aloitus, esikoulun aloitus, koulun aloitus, kuka hakee ja kuka vie, kuka menee sinne ja kuka tänne. Jotenkin ne asiat aina kuitenkin lutviutuvat ja löytävät oman paikkansa. Ja lapset kasvavat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on: juuri kun saa jostain elämänvaiheesta kiinni ja tuntuu, että tilanne on jollain tavalla hallinnassa, elämä yllättää, lapset kasvavat yhdestä vaiheesta toiseen, ja kaikki muuttuu taas! Nautin kyllä oikeastaan noista uusista aluista, on jännä ja hauska nähdä miten pojalla lähtee koulunkäynti alkuun, mutta juuri nyt vähän kyllä myös hirvittävät kaikki kerralla tapahtuvat muutokset.

      Poista

Kiitos kommentistasi!