maanantai 24. syyskuuta 2012

Edustusrouvan lomakuvia

Naurattaa, että kesäloman alussa kirjoittamani blogikirjoitus on viime viikkojen aikana noussut yhdeksi blogin luetuimmista kirjoituksista. Edustusrouva lomailee taitaa kuulostaa mielenkiintoisemmalta kuin mitä kirjoituksen sisältö itse asiassa on?

Mielikuvissa edustusrouvat lomailevat hulppeasti. Me emme kuitenkaan lomailleet kesällä Rivieralla tai New Yorkin osavaltion Hamptonsissa, emme huvijahdeilla emmekä suurissa huviloissa. Vietimme aikaa Espoossa, Oulun seudulla ja ruotsinlaivalla. Jonkun hetken olimme myös Tukholmassa ja Brysselissä, mutta sielläkin ihan lasten ehdoilla; päivämme kuluivat leikkipuistoissa ja lasten nähtävyyksissä - eivät pitkillä nautinnollisilla lounailla tai iltamenoissa. Kaiken kaikkiaan lomamme koostui lapsiperheille tutuista ja tavallisista aineksista: ajasta isovanhempien ja ystävien kanssa, leikeistä ja päiväunista. 

Edustusrouva-sanaan ja -ilmiöön liittyy Suomessa lähinnä negatiivisia ajatuksia ja oletuksia: Edustusrouva on rikas ja elää sen mukaisesti. Edustusrouvalla ei ole omaa identiteettiä eikä elämää, vaan hän elää kaikin puolin miehensä siivellä. Diplomaatinrouvassa ja kotirouvassakin on vähän sama kaiku kuin edustusrouvassa. Me rouvat olemme monen mielestä vähän säälittäviä tapauksia. Kotiäitikin tuntuu Suomessa olevan melkein kirosana, mutta yleisessä keskustelussa tuntuisi silti olevan hyväksyttävämpää olla kotiäiti kuin kotirouva: jos nainen ei määritä itseään oman työnsä kautta niin määrittäköön sentään lastensa kautta! 

Työ tuntuu olevan monille tärkein ja keskeisin tapa kuvailla ja arvioida itseään ja muita. Monet nostavat työnsä tai ammattinsa esille esimerkiksi silloin kun lyhyesti esittelevät itsensä uusille ihmisille. Kukaan ei kuitenkaan taida olettaa, että opettaja on vain opettaja, tai sairaanhoitaja vain sairaanhoitaja. Lienee kaikille selvää, että työ on lopulta vain yksi osa ihmisen arkea ja olemusta. Se ettei ihminen syystä tai toisesta ole palkkatyössä ei tee hänestä sen yksiulotteisempaa. Meitä kotiäitejä ja edustusrouvia on ihan yhtä monenlaisia kuin on vaikkapa bussinkuljettajia tai lääkäreitäkin… 

Mutta pitemmittä puheitta alla muutama lomakuva, kun kesälomasta on jo sen verran aikaa, että lomakuvia on muistinvirkistykseksi kiva vähän katsella.









13 kommenttia:

  1. ihania kesätunnelmia! heh, kuva mikosta junibackenin pihalla näyttää tutulta... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tutulta näyttää myös varmaan tuo Lintsikuva... Törkeästi laitoin lupaa kysymättä sen mukaan! :)

      Poista
    2. juu ei mitään, anna mennä vaan! :)

      Poista
  2. Täällähän näitä jo löytyi, ihana kesäinen tuulahdus Pohjolaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täältä löytyivät, sun inspiroiminasi :) Ja saatanpa laittaa vielä lisääkin. Oli vaan jotenkin taas sähellystä Bloggerin kanssa kuvien lisääminen, että vähän aikaa taidan taas tukeutua ihan tekstiin vain...

      Poista
  3. Hei!

    Olen eksynyt tänne muutaman kerran Mimmin blogin kautta ja pitänyt kovasti kirjoituksistasi, mutta vasta nyt ehdin kommentoimaan. Ihan ensimmäiseksi ihania nuo teidän lomakuvat :-). Nuo mahtavat pilvet tuossa ensimmäisessä kuvassa... sellaisia ei näy ikinä täällä sateisessa ja tuulisessa Britanniassa!

    Tosiaan edustusrouvakulttuuri taitaa olla suomalaisittain aika vieras käsite, johon liittyy paljon ennakkoluuloja. Tuntuu, että itsensä arvottaminen työpersoonan kautta on toinen. Olen itse törmännyt tähän jälkimmäiseen ongelmaan Suomen vierailuilla. Ihmisetm jotka tietävät, että olen tiedenainen, olettavat minun käyttäytyvän tietyllä tavalla, ja menevät sitten täysin hämilleen, kun käyttäydynkin ihan tavallisesti enkä puhu koskaan töistäni. Muistuu mieleen yksi luokkakokous, jossa vastapäätä istuva mies (jonka kanssa leikin samalla hiekkalaatikolla joskus 7-vuotiaana ;-)) puhui melkein kirjakieltä ja oli jotenkin selvästi tietoinen itsestään. Kävi sitten ilmi, että mies on syöpätutkimuksen professori. Ajattelin, että ahaa... Joku meni sitten kertomaan, että minäkin olen yliopistoalalla. Vanha leikkikaverini kiinnostui heti. Hän alkoi heti tenttaamaan, mitä tutkimusta teen ja tarkalleen missä. Kun hän kuuli että työskentelen yhdessä maailman "huippuyliopistoissa" (tuokin on muuten todella suomalainen termi), hän meni täysin hiljaiseksi. Täällä Englannissa ei koskaan käy näin... Yliopistoihmisiä pidetään päin vastoin jotenkin kummallisina. Jos jokin aiheuttaa kateutta, niin se on jonkun rikkaus tai jonkun kuuluminen ns. ylempään yhteiskuntaluokkaan. Olen miettinyt, että koska Suomi ei ole luokkayhteiskunta ja tuloerotkin ovat aika pienet, niin ihmisiä luokitellaan sitten koulutuksen ja työn perusteella. Tietysti muissakin maissa voi olla vastaavaa, mutta Suomessa ongelma on täysin kärjistynyt. Ei siis ihme, että saat ongelmasta osaksesi. Oma kantani on, että kannattaa viitata sille kintaalla :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisikohan se tosiaan niin, että Suomessa tuo ihmisen määrittäminen töitten perusteella olisi kärjistynyt ihan huippuunsa koska meillä ei ole oikein muita määrittäjiä (niin kuin luokka tms)? Se on mielenkiintoinen ajatus.

      Jostain luin äskettäin mietelauseen, jossa todettiin, ettei pidä tehdä omaksi asiakseen sitä mitä muut sinusta ajattelevat. Se on varmasti hyvä ohje ja aika usein onneksi osaankin vähät välittää muitten ajatuksista. En tiedä mikä joskus herkistää minut ottamaan arvostelusta itseeni.

      Kiitos ajatuksia herättävästä kommentista Tuuli ja tervetuloa blogiin!

      Poista
  4. Olen myös samoilla linjoilla Tuulin kanssa -sellaisille ihmisille, jotka määrittävät toisen ihmisen vain hänen tekemänsä työn kautta, voi ihan hyvällä omallatunnolla viitata kintaalla.

    Aika lähellä tätä vastakkainasettelua on täällä Suomessa aina käynnissä oleva keskustelu niin sanotuista koti -ja uraäideistä. Naisen täytyy ilmeisesti olla joko tai. Mutta totuus on, että suurin osa meistä on kumpaakin: olen työssäkäyvä äiti ja voin ihan hyvin kysyä, että "mikä ihmeen ura?" Minulla on työ, muttei uraa. Ja olen ihan rauhassa voinut olla lasten kanssa kotona, poissa työstäni, kun he olivat pieniä.

    Nämä ovat niitä iänikuisia kiistoja, joille minä itse annan piutpaut :9

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se onkin ihmeellistä, että näistä monimutkaisista asioista halutaan tehdä niin mustavalkoisia! Ikäänkuin olisi olemassa vain yksi tai parhaimmillaan kaksi tapaa elää ja olla...

      Niinhän se on, että näitä arvosteluja ja arvosteluita ei pidä ottaa kuuleviin korviinsa. Olenkin itse asiassa aika hyvä välttelemään ihmisiä joitten kanssa kemiat eivät mene syystä tai toisesta yksiin ja yritän ympäröidä itseni ennen kaikkea ihmisillä joista saan hyvää energiaa ja voimaa. Nyt olen tainnut vain pyöriä viime päivinä liikaa internetin ihmeellisessä maailmassa ja törmätä ajatuksiin ja ennakkoluuloihin joita en tavallisessa arjessani niin kohtaa. Taitaa olla taas tällä mammalla mediapaaston aika! :)

      Poista
  5. Muistui mieleeni noin 5 vuoden takainen kysymys, jonka lähes koko elämänsä expattiperheen lapsena elänyt tyttäreni esitti meille Suomessa kesälomalla, "Käykö naisetkin töissä??". Hän oli oikeasti tajunnut, että Suomessa ei kaikki äidit olleetkaan "vain" kotona ;).
    Vuosien kotiäiteilyn aiana olen kyllä saanut monenmoista kommenttia kuulla, ihan lähimmiltäkin sukulaisilta. Valitettavasti vaan monen suomalaisen ikävän kommentin takaa kuultaa kateus :(. Ja olen kyllä sitä mieltä ettei kaukana koti-Suomesta, perheestä, sukulaisista, omasta kielestä, ruisleivästä, haastavaa arkea pyörittävän kotiäidin elämä ole kovinkaan suuri kateuden aihe.

    Kiitos mielenkiintoisesta blogista,en ole ennen kommentoinut mutta luen kyllä innolla ja mielenkiinnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen aina välillä yrittänyt selittää meidän lapsille, että osa äideistä ja isistä käy töissä ja osa eri syistä taas ei käy. Kun kerroin pojalleni ehkä puolisen vuotta sitten, että en tee juuri nyt töitä ennen kaikkea siksi, että saisin olla hänen ja pikkusiskonsa kanssa kotona kun he ovat vielä pieniä, poika oli sitä mieltä, että kyllähän heitä voisi joku muukin hoitaa sillä aikaa kun minä olisin töissä :) Meidän lähipiirissä on onneksi myös täällä myös työssäkäyviä äitejä, eli sekin puoli on edes pienesti edustettuna. Mutta niinhän se on, että tässä ympäristössä ja expat-kuvioissa yleensäkin pitempään kotonaoleva äiti on tavallisempaa arkea kuin Suomessa.

      Minusta tuntuu, että vielä kateutta useammin minua salaa säälitään ja se harmittaa. Olen tehnyt omalta osaltani tällaisen ratkaisun ja olen sen kanssa sinut ja itse asiassa todella onnellinen tästä tilaisuudesta olla kaikessa rauhassa lasten kanssa kotona. Ei pitäisi välittää siitä mitä muut ajattelevat, mutta ärsyttää se, että ihmiset olettavat elämästäni kaikenmoista sen sijaan, että suoraan kysyisivät niistä asioista jotka ehkä minun arjessani ja valinnoissani askarruttavat heidän mieltään.

      Kiitos Suzhouren kommentista! Tosi kiva, että viihdyt blogia lukemassa.

      Poista
    2. Heippa. Olen ensimmäistä kertaa tutustumassa blogiisi, ja jäänpä seurailemaan. Olen itse kotirouvana Saksassa, ja meillä on 8- ja 9,5-vuotiaat lapset. Kun kerroin lapsille, että olin nähnyt työpaikkailmoituksen, joka voisi sopia äidille, ja kysyin heidän mielipidettään asiasta, oli vastaus, että EI. Hetken mietittyään toinen heistä totesi, että mikäpä siinä, mutta olisithan sitten kotona, kun he tulevat koulusta (koulu loppuu täällä 12.20). Ollaan siis kaikki samaa mieltä siitä, että näin on parempi :)

      Poista
    3. Hei ja tervetuloa Hanna! Luulen, että meilläkin lapset alkaisivat aika pian vastustaa, jos oikeasti lähtisin töihin enkä olisikaan täällä kotona heti ja helposti saatavilla :) Ja vaikka tämä kotiäitinä oleminen on joskus rankkaakin olen kyllä tosi kiitollinen siitä, että minulla on tämä mahdollisuus. En vaihtaisi tätä mihinkään, vaikka joskus myöhemmin tulevaisuudessa toivon kyllä vielä palaavani työelämäänkin.

      Kiva, että löysit perille ja että jäät seuraamaan blogia! Mä lähdenkin nyt puolestaan tutustumaan sinun blogiisi.

      Poista

Kiitos kommentistasi!