lauantai 1. syyskuuta 2012

Tunnustus

Sain Pialta tunnustuksen. Lämmittää mieltä tällainen palaute! Kiitos Pia.



Pidän aika monista blogeista mutta tällä kertaa haluan omalta osaltani kiittää viittä blogia ja bloggaajaa. Nämä viisi blogia ovat keskenään aika erilaisia. Mutta on niissä jotain yhteistäkin: ne ovat kaikki minulle ennen kaikkea hyvän mielen blogeja, vaikka eivät aina käsittelekään kevyitä ja iloisia asioita vaan antavat aihetta myös vakavammalle pohdiskelulle. Kaikilla viidellä bloggaajalla on mielestäni asenne elämää kohtaan kohdallaan ja se heijastuu heidän blogeihinsa ja tekee niistä mielenkiintoista ja miellyttävää luettavaa. 

Pitemmittä puheitta tunnustus lähtee minulta seuraaviin osoitteisiin:


Käykäähän tutustumassa jos eivät vielä ole tuttuja. 

*****
Tunnustuksen säännöt:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi Post it -lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se on kerrottu vain Post it -lapulla, ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

5 kommenttia:

  1. Kiitos <3 samat sanat omasta blogistasi, tänne palaa joka päivä mielenkiinnolla uusia juttuja lukemaan :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos ihanasta tunnustuksesta ja tosiaan samat sanat myös omalle blogillesi :). Mutta pakko myöntää olevani tosi huono jatkamaan tunnustuksia ja haasteita :(. Mutta olen kovin otettu tunnustuksesta, tuli tosi hyvä mieli tästä :).

    VastaaPoista
  3. Kiitos tunnustuksesta! Olen siitä erittäin otettu! Voisin samantien jättää tähän sinulle tunustuksen! Vierailen täällä blogissasi todella usein!

    VastaaPoista
  4. Kiva, että tunnustus on mennyt eteenpäin ja ilahduttanut teitä :) Oli mukava saada tilaisuus nostaa esille teidän blogit, joista tosiaan pidän kovasti. Mutta ei mitään stressiä ketjun jatkamisesta Ronjalle tai kenellekään muullekaan!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!