perjantai 5. lokakuuta 2012

Humanisti kukkahattutäti

Minä kasvoin onnellisten tähtien alla. Minut on kasvatettu saduilla ja tarinoilla, ja lapsuuteni oli hyvä ja turvallinen. Olin kai ensimmäisellä tai toisella luokalla koulussa, kun kouluun tuli tutkijoita tekemään jonkinlaista yhteiskuntaan liittyvää tutkimusta. Tutkijat juttelivat lasten kanssa yksi kerrallaan ja kysyivät meiltä erilaisista asioista. Minulta kysyttiin muun muassa osasinko sanoa miksi joillain ihmisillä ei ole rahaa. "He ovat varmaankin unohtaneet lompakkonsa kotiin," arveli ala-asteikäinen minä. 

Olin tällä tavalla yhteiskunnallisesti viaton aika pitkään, ja olen kai jollain tasolla vähän edelleen. Tämän viattomuuteni vuoksi en pitkään aikaan todella ymmärtänyt, että Suomessa on niin paljon rasismia. Olen toki ollut tajunnan tasolla jo kauan tietoinen rasismista Suomessa ja muualla maailmassa. Olen lukenut uutisia äärioikeiston noususta Euroopassa, norjalaisen joukkomurhaajan motiiveista, ja Suomen viime eduskuntavaalien tuloksesta. Olen opiskellut sosiologiaa ja valtio-oppia ja opiskelujenkin kautta lähestynyt näitä kysymyksiä. Olen ääneen päivitellyt sitä kuinka ennakkoluuloisia monet suomalaiset ovat ulkomaalaisia kohtaan. Mutta jotenkin suomalaisten rasismi oli pitkään silti minulle etäinen ja vähän epätodellinen asia. Olen halunnut uskoa hyvää kansanmiehistäni ja -naisistani, ja ihmisistä yleensä. 

Jokin aika sitten osuin saman päivän sisällä ihan sattumalta useampaan blogiin, joissa tavalla tai toisella fiksusti käsiteltiin monikulttuurisuutta Suomessa. Samaan aikaan seurasin ulkosuomalaisten keskustelupalstalla läheltä keskustelua maahanmuutosta ja maahanmuuttajista. Sain blogikirjoitusten ja ulkosuomalaisten keskustelun kautta ensimmäistä kertaa kunnolla kosketuspintaa monikulttuurisuuteen liittyviin asenteisiin, ajatuksiin ja ongelmiin Suomessa. Vähän kerrallaan ymmärsin, että keskustelupalstan maahanmuuttoa käsittelevässä keskustelussa esille tulleet, minulle vieraat ja pöyristyttävät toteamukset ovat suomalaisen maahanmuuttokritiikin keskeisiä teesejä: Ulkomaalaisiin kuluu Suomessa paljon rahaa, joka on maahanmuuttokriitikoiden näkemyksen mukaan suoraan kantasuomalaisilta pois. Pakolaisiin käytetyt rahat pitäisi kriitikoiden mielestä mieluummin käyttää kantasuomalaisten hyödyksi ja iloksi. Ulkomaalaiset rikolliset tulisi lähettää Suomesta takaisin kotimaahansa, ja itse asiassa joiltain alueilta ei tulisi ulkomaalaisia päästää Suomeen lainkaan, koska heidän kulttuurinsa on niin erilainen, etteivät he mitenkään kykene ikinä ymmärtämään suomalaisia arvoja. Ja niin edelleen.

Silmäni aukesivat: Suomessa on paljon enemmän rasismia ja muukalaisvihaa kuin olin aikaisemmin ymmärtänyt. 

Vaikka rasismiksi ja muukalaisvihaksihan ei sovi ihmisten asenteita kutsua. Hehän ovat maahanmuuttokriittisiä, siinä kaikki. Maahanmuuttokritiikki on kyllä erikoinen ja harhaanjohtava termi. Maahanmuuttokritiikki kun näyttää useimmiten itse asiassa olevan pakolaiskritiikkiä tai ihonvärikritiikkiä. Aika harvalla maahanmuuttokriitikolla tuntuu lopulta olevan sanottavaa vaikkapa valkoisista amerikkalaisista maahanmuuttajista tai muista suomalaiseen katukuvaan helposti katoavista ulkomaalaisista. Miksi edes puhutaan maahanmuutosta ja maahanmuuttokritiikistä, kun erilainen väritys ja pakolaistausta ovat todellisuudessa ne asiat, jotka tuntuvat Suomen rasisteja erityisesti huolestuttavan? Mielenkiintoista on myös se, etten ole vielä toistaiseksi kuullut kenenkään koskaan missään myöntävän, että olisi rasisti. "Rehellisyyden", "maahanmuuttokritiikin" ja "avoimen keskustelun" nimissä on sopivaa sanoa vaikka mitä, mutta mikään ei ole koskaan rasismia. Rasismisyytöksistä ihmiset tuohtuvat, ryhtyvät puolustuskannalle ja usein suorastaan vastahyökkäykseen.

Jos vastustaa rasismia tai esittää rasistisille toteamuksille vastalauseita tuomitaan kukkahattutädiksi tai humanistiksi. On vaikea kuvitella minkälaisen ihmisen mielestä humanisti on haukkumanimi. Humanistit kai puolustavat ja edustavat humaaneja arvoja? Kyseinen nimike on heitetty minuakin päin kesken kiivaan keskustelun ikään kuin yrityksenä halventaa minua ja mielipiteitäni. Olen kuitenkin ottanut sen ihan vain kohteliaisuutena. Minä olen ihan varmasti mieluummin humanisti kun epähumaani; hyvin paljon mieluummin kukkahattutäti kuin rasisti.

Pakolaisten kotouttaminen on maahanmuuttokriitikkojen mukaan mennyt pahasti pieleen, koska pakolaiset ja muut maahanmuuttajat eivät ole hetkessä osanneet omaksua kaikkia suomalaisten tärkeinä pitäviä ominaisuuksia ja arvoja. Kotouttamisessa on ihan varmasti puutteensa, mutta pahasti on mennyt pieleen myös monien suomalaisten kohdalla monikulttuurisuuskasvatus. Erilaisuutta pidetään Suomessa vaarallisena, ja ulkomaalaiset ovat monelle kaiken pahan alku. Jos ihmiset näkisivät vaivaa tutustuakseen näihin pelkäämiinsä ihmisiin, he todennäköisesti löytäisivät yhtymäkohtia itseensä, saattaisivatpa suorastaan saada uusia ystäviä. Mutta rasisti mieluummin kieltää toisen ihmisyyden kuin pyrkii lähestymään omaa ihmisyyttään tutustumalla erilaisista lähtökohdista kotoisin olevaan ulkomaalaiseen. 

Me olemme kaikki tavalla tai toisella riippuvaisia toisistamme tässä maailmassa. Ei ole mahdollista keskittyä itse kukin ainoastaan omaan kansallisvaltioomme; emme voi hoitaa vain omaa tonttiamme ja toivoa, että kaikki muut hoitavat omansa. Maailman moninaisuus on tosiasia eikä katoa mihinkään sillä, että maat sulkevat rajansa ja ihmiset silmänsä muitten maitten kansalaisten kokemuksilta ja kärsimyksiltä. Minä en näe mitään muuta vaihtoehtoa kuin pyrkiä ymmärtämään toinen toistemme erilaisuutta, löytämään yhtymäkohtia, ja pyrkimään kunnioittamaan ja tukemaan toinen toisiamme. Meidän on pakko oppia jotenkin elämään yhdessä, niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. 

Tervetuloa siis Belizeen opettelemaan monikulttuurisuutta! Täällä elävät rinta rinnan hyvin erilaiset etniset ryhmät, osin omissa yhteisöissään, mutta pitkälti kaikki ryhmät sekaisin keskenään, suurimmaksi osaksi kaikessa rauhassa ja ystävyydessä, köyhyydestä ja rajallisista resursseista huolimatta. Jos se on mahdollista täällä, niin miksei Suomessakin?

6 kommenttia:

  1. Tuohon viimeiseen maahanmuuttokriittinen vastaus kuuluu: onhan se mahdollista. Esim islam itsessään ei ole ongelma, koska tataareissa ei ole mitään vikaa, ja mustat eivät ole ongelma, koska mustat jenkit ovat ihan tervetulleita (kunhan ovat mieluusti esim. professoreita tai huippu-urheilijoita). Näin maahanmuuttokriitikot antavat ymmärtää, ettei kyseessä ole rasismi tai muukalaisviha, vaan ihan faktojen perusteella tässä keskustellan.

    No selvä, keskustellaan sitten faktojen perusteella ja jätetään sellaiset ikävät termit kuin "rasismi" taakse. Aika usein maahanmuuttokriittisten kriittisyys kohdistuu ihmisiin, jotka ovat heikommista lähtökohdista. Itse olen eri mieltä siitä, että heikommista lähtökohdista olevista ihmisistä ei tulisi huolehtia, jos he eivät ole savolaisia tai pohjanmaalaisia. Jos todetaan, että vain lähellä itseään olevista ihmisistä tulee pitää huolta, kuten moni maahamuuttokriitikko tuntuu ajattelevan, rajanhan voi vetää kuinka lähelle itseään tahansa, vaikkapa omaan perheeseen. Ja sitten ollaankin jo käytännössä republikaaniaatteen ytimessä: I keep my money and guns, you keep the change.

    Reiluuden nimissä, välillä kukkahattutätiosaston (eli aika usein minun ja kavereideni...) vastakritiikki on aika jytkyä kamaa sekin eikä välttämättä pyri ollenkaan vastapuolen ymmärtämiseen, ja maahanmuuttokriitikoilla on välillä ihan hyviäkin pointteja esim siitä, kannattaako pakolaisia tuoda Suomeen vai suunnata samat resurssit paikan päällä auttamiseen. Jos vielä tämän jälkeen samat heput kannattaisivat sitä paikan päällä auttamista eivätkä olisi ajamassa kehitysapua alas, tästä ajatuksesta varmaan voiskin kehittyä jotain hedelmällistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun mielestäni heitot siitä, että rahaa pitäisi ennen kaikkea suunnata kehitysavun kautta paikan päällä auttamiseen ovat usein aika kaukaahaettuja ja naiivejakin. Ja todellakin jos samaan aikaan vielä vastustetaan myös kehitysapua noin yleensä, niin tyhjä ympyrähän siitä muodostuu kaiken kaikkiaan... Mutta ei kehitysavun kautta joka tapauksessakaan päästä "pakolaisongelmasta", vaikka siihen suunnattaisiinkin enemmän resursseja. On paikkoja ja tilanteita joissa kehitysapu toimii ja toisaalta on tilanteita joista ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lähteä pois ja pakoon, pakolaiseksi. En usko, että monikaan ihminen haluaa jättää kotimaataan taakseen jotta saisi elää pakolaisena vieraassa maassa, usein suuressa epävarmuudessa. Joskus ei vain ole mitään muuta vaihtoehtoa. Minun on vaikea ymmärtää sitä, ettei maahanmuuttokriitikoilta ja muilta pakolaisten vastustajilta löydy empatiaa suuren myllerryksen kokeneille ihmisille. On mielestäni jotenkin pöyristyttävää, että maahanmuuttokriitikolla tuntuu olevan ensimmäisenä mielessä oma taloudellinen tilanne, kun pakolainen on puolestaan joutunut lähtemään kotimaastaan, on todennäköisesti menettänyt lähes kaiken omaisuutensa ja ehkä vielä perheensäkin...

      Pelkään, että ns maahanmuuttokriitikoiden ja ns kukkahattutätien ei ole kovin helppoa löytää yhteistä kieltä. Jos yhden ryhmän suurin toive on pysyä ylhäisessä yksinäisyydessään "omiensa" ympäröimänä, ja toinen ryhmä puolestaan pyrkii olemaan avoin muuta maailmaa kohtaan, en tiedä mikä olisi se kultainen keskitie, joka molemmille kävisi. Mutta todellakin tämänkin porukan kanssa täytyisi jotenkin oppia elämään. Ja se on kyllä minulle se ihan suurin haaste, jos eri kansanryhmiä ajatellaan. Miten suvaita suvaitsematonta?

      Poista
  2. ERITTÄIN HYVÄ KIRJOITUS! Olen niin samaa mieltä kanssasi, sinä vain sen osasit muotoilla loistavasti. Tämä kirjoitus pitäisi saada laajempaan jakoon, vaikka niinhän se tuppaa olemaan että ne joiden olisi omasta mielestäni syytä säätää asenteitaan, eivät sitä kuitenkaan lukisi, saatika muuttaisivat ajatusmaailmaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Josefiina! Olen näitä ajatuksia pyöritellyt päässäni jo jonkin aikaa - ihan heti sen jälkeen kun olin tuota ulkosuomalaisten keskustelua seurannut ja siihen osallistunutkin olin niin raivon ja turhautumisen sekaisessa tilassa, etten osannut oikein asiasta ajatella mitään jäsenneltyä. Oli surullista ja masentavaa vihdoin kirkkaasti tajuta, että Suomessa ja maailmassa on niin paljon vihaa ja epäluuloisutta, joka tuntuu perustuvan vain pelkoon ja tietämättömyyteen.

      Maahanmuuttokriitikot ja heidän vastustajansa ovat tosiaan varmaankin niin vastakkaisilla puolilla samaa asiaa, että on vaikea kuvitella mitään yhteistä kieltä jolla näistä asioista voisi asiallisesti keskustella ja päästä vielä johonkin tulokseen. Minua ei ole vielä toistaiseksi vakuuttanut mikään näistä maahanmuuttokritiikin keskeisistä teeseistä, enkä usko, että ikinä vakuuttaakaan. Pahaa pelkään, että maahanmuuttokritiikoista tuntuu ihan samalta vasta-argumentteja kuullessaan... Me kukkahattutätihumanistit olemme varmasti heidän näkökulmastaan naiiveja ja typeriä ja he eivät malta odottaa, että me ymmärtäisimme missä mennään!

      Luulen, että asenteiden muuttumiseen menee ehkä sukupolvi tai pari. Tajusin tässä äskettäin, että minun hyvin monikulttuurisessa ympäristössä kasvaneet lapseni eivät ole ollenkaan tietoisia ihmisten erilaisista väreistä, heille ihmiset ovat kaikki vain ihmisiä, kaikki omalla tavallaan omalaatuisia ja erilaisia ja toisaalta ihmisyydessään samanlaisia. Koskaan ei ole nelivuotias Miko tai kaksivuotias Matilda ottanut puheeksi jonkun ihmisen väriä tai alkuperää, suhteessa itseensä tai yleensä. Heillä on jos jonkinlaisia kavereita ja ihmisiä lähipiirissään; lähipiiri on lasten näkökulmasta ihan yhtä ja samaa porukkaa olivat sitten mustia tai maya-alkuperää, amerikkalaisia tai vaikka japanilaisia. Ihmisten yksilölliset erot ovat mielenkiintoisia mutta eivät lopulta lapsille kovin merkittäviä asioita. Koko Belize itsessään on hyvä esimerkki siitä, että kun tulee jatkuvasti kosketuksiin erilaisten ihmisten kanssa, alkaa osata tunnistaa ihmisissä heidän samanlaisuutensa ja inhimillisyytensä, ja erojen merkitys vähenee aika olemattomaksi. Toivon siis, että monikulttuurisuus maailmalla vain leviää ja leviää ja normaalisoituessaan alkaa tuottaa hedelmää myös Suomessa...

      Poista
  3. Minua ahdistaa Suomessa se, kuinka helppoa ja hyväksyttävää on laukoa hyvin rasistisia vitsejä ja mielipiteitä sekä yksityisessä että julkisessa keskustelussa. Tänne on kehittynyt sulkeutunut ja omahyväinen ilmapiiri, jossa suomalaisuutta korostetaan naurettavalla tavalla ja "ulkopuolisia", köyhistä maista Suomeen tulleita halveksitaan avoimesti. Se on järkyttävää, mutta en osaa tehdä asialle mitään.

    En usko, että tieto tai keskustelu auttavat asiaa. Sanat "suvaitsevainen" tai "monikulttuurisuus" ovat alkaneet saada negatiivista "kukkahattutätileimaa", joten pitäisi ehkä alkaa puhua ihan eri sanoilla. Koko suvaitsevaisuuskeskustelu voitaisiin räjäyttää ja pitäisi keskustella ennemminkin siitä, onko meillä oikeutta halveksia, nimitellä ja vähätellä naapuria. Mikä on loukkaavaa ja miksi. Mikä on itsekästä ja mikä on hyväsydämistä. Mikä on hyvän ihmisen olemus ja mikä on pahaa. Mikä on kriittistä ja mikä taas pelkkää sanojen paisuttelua.

    Tiedän kyllä, että tuollainenkin keskustelu muuttuisi helposti elitistiseksi syyttelyksi, jossa me täällä Käpylän viherihannossa halveksittaisiin lähikuppilan kaljatuoppiin sylkeviä homma-foorumilaisia. Aikuisten asenteita on melkein mahdotonta muuttaa. Täytyy yrittää aloittaa lapsista ja toivoa, että täällä kasvaisi tulevaisuudessa erilaista porukkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on minustakin järkyttävää miten ulkomaalaisista puhutaan Suomessa. Rasistisia mielipiteitä ja vitsejä heitetään siihen malliin kuin kaikki ympärillä ajattelisivat varmasti samoin. Suomeen on kehittynyt ikäänkuin kaksi porukkaa, kantasuomalaiset ja "ne muut". Ja ihmiset puheissaan ja käytöksessään kasvattavat kahden porukan välissä ammottavaa aukkoa. Myös Suomessa asuvien ulkomaalaisten kuulee puhuvan suomalaisista ja ulkomaalaisista kuin kahdesta erillisestä ryhmästä. Monilla ulkomaalaisilla ei tosin taida olla muuta vaihtoehtoa kuin eristäytyä, kun niin monien kantasuomalaisten asenteet ovat mitä ovat.

      Minä olen sitä mieltä, että ei pidä antaa myöten niille, jotka vähättelevät tai väärinkäyttävät sanoja omien tarkoitusperiensä mukaisesti. Suvaitsevaisuus ja monikulttuurisuus ovat ihan kuvaavia ja käyttökelpoisia sanoja. Jos aletaan aina kehittää uusia termejä ja uusia tapoja keskustella kun vanhoja alkaa joku kyseenalaistaa, kohtahan emme muuta teekään kuin keksi uusia sanoja ja uusia tapoja lähestyä samaa asiaa - jotka vastapuoli sitten joka tapauksessa tyrmää. Eikä tässä ole mielestäni lopulta sanoista edes kysymys vaan asenteista. Puhutaan suvaitsevaisuudesta millä nimellä tai tavalla hyvänsä se ei yksinkertaisesti kuulu maahanmuuttokriitikoiden kiinnostuksenkohteisiin.

      Kuten sanoit, ja niin kuin minäkin noissa edellisissä kommenttivastauksessa totesin, ei näitä asenteita suuntaan tai toiseen taideta keskustelulla joka tapauksessakaan muuttaa mihinkään. Jos emme me kukkahattutädit ole valmiita ottamaan maahanmuuttokriitikoiden ajatuksia vastaan, niin eivät hekään meidän. Vähän monikulttuurisemmassa Suomessa nyt kasvavat lapset toivottavasti oppivat avoimemmiksi muulle maailmalle. En tiedä mitä muutakaan toivoa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!