keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Kaksi yötä viidakossa

Monta kuukautta sitten voitimme kaksi hotellipakettia huutokaupassa, joka oli järjestetty tukemaan Belmopanin eläinsuojeluyhdistyksen toimintaa. Yhden voiton lunastimme jo aikaa sitten: vietimme kaksi päivää ihanalla Thatch Caye -saarella hoitokoiramme Scruffyn seurassa. Toista hotellipakettia emme olleet millään saada käytettyä. Ensin Cosimon pyytämät lomapäivät peruttiin ja sitten emme Matildan tuoreen keliakia-diagnoosin vuoksi uskaltaneet lähteä vieraaseen hotelliin tuntemattoman ravintolan armoille. Nyt Belizen turistisesonki on aluillaan ja huutokauppavoittomme viimeiset käyttöpäivät alkoivat olla käsillä - turistisesongin aikaan ei huutokauppavoittoja voi tavallisesti lunastaa koska hotellihuoneet täyttyvät tällöin ihan oikeista maksavista asiakkaista. Halusimme käyttää huutokauppavoiton hyväksemme ennen kuin oli liian myöhäistä. Sunnuntaina lähdimme siis vihdoin viidakkoon muutamaksi yöksi. Ian Anderson's Caves Branch on alle puolen tunnin ajomatkan päässä Belmopanista: ensin parisenkymmentä minuuttia pitkin kaunista Hummingbird-maantietä ja viimeinen kilometri-pari korkeiden puiden reunustamaa viidakkotietä. 

Caves Branchin hotellialueella on erilaisia asumuksia hosteltyyppisestä majoituksesta ylellisiin puumajoihin. Me asuimme isohkossa maantasolla olevassa majassa, joka oli jaettu kahteen erilliseen tilaan: makuuhuoneeseen ja olo- tai lastenhuoneeseen. Ikkunoiden sijaan taloa ympäröi kauttaaltaan hyttysverkko. Meillä oli yhdistetyn vessan ja suihkuhuoneen lisäksi myös viidakkosuihku: toinen suihkuhuone taivasalla. Majamme oli lyhyen kävelymatkan päässä hotellin päätalolta. Kaikki ateriat syötiin päätalon isossa avoimessa ruokasalissa, jonka yhteydessä oli myös hotellin vastaanotto, baari ja pieni kauppa. Ruokasalissa oli useampi pitkä pöytä joitten ääressä vieraat istuivat miten milloinkin; tarkoitus oli jutella muitten vieraitten kanssa aterioiden aikana. Aamiainen ja illallinen olivat molemmat seisovia pöytiä ja tarjolla oli useampia eri vaihtoehtoja, mutta päivän yksi ainoa lounasvaihtoehto tarjoiltiin pöytiin. 

En ollut varoittanut ravintolaa etukäteen Matildan keliakiasta, koska otan mieluummin mukaan varalta omia eväitä kuin yritän selittää Matildan ruokavaliota alusta alkaen vain muutaman aterian vuoksi. Olisi ehkä jälkeenpäin ajatellen kuitenkin ollut hyvä tehdä tytön sairaudesta vähän isompi asia heti alkuun. Ensimmäisellä ateriallamme, ensimmäisen päivän iltana, Matilda oli nimittäin juuri alkanut hyvällä ruokahalulla syödä maissilastuja, kun ystävällinen tarjoilija toi hänelle pöytään pienen Fruit Loops -muropurkin. Vehnämuroja, joita Matilda ei missään nimessä voi syödä. Tarjoilija tarkoitti hyvää tietysti, mutta lopputulos oli pienoinen katastrofi. Matilda halusi murot, Miko halusi murot. Kumpikaan ei halunnut enää maissilastuja. Seurue joka oli istuutunut kanssamme samaan pöytään siirtyi siinä vaiheessa toisaalle kun molemmat lapset olivat puhjenneet itkuun ja minä sihisin Mikolle, että unohtaisi jo muropaketin, jonka olin jo sujauttanut piiloon laukkuuni. Matilda suostui onneksi vihdoin taas syömään maissilastuja kun sai luvan dipata niitä vesilasiinsa ja Miko rauhoittui hänkin omia aikojaan ja söi loppuaterian kaikessa rauhassa. Minun ruokahaluni oli siinä vaiheessa kuitenkin jo aika tavalla mennyttä. 

Ravintolassa ruokailu pienen keliaakikko-lapsen kanssa on aika hankalaa ihan parhaissakin olosuhteissa, mutta seisovat pöydät ovat erityisen ongelmallisia. On huomattavasti helpompaa tilata ruokalistalta joku sopivaksi tuunattu ateria kuin yrittää selvittää mitkä ruokalajit seisovan pöydän valikoimasta saattaisivat sopia keliaakikolle. Ja seisovissa pöydissä on lisäksi ongelmana se, että ruokailijat saattavat vahingossa kastaa saman kauhan useampaan soppaan mikä voi tehdä ainoasta gluteenittomasta vaihtoehdosta hetkessä gluteenillista. Ateriat sujuivat sittemmin vähän ensimmäistä ilta-ateriaa paremmin, mutta ihan rentoja ei ruokailuistamme yksikään ollut. Maailmaa ei ole tehty keliaakikoille, eikä se ole hotellin tai ravintolan syytä. Mutta nyt me tiedämme, että meidän on parempi tästä lähin majoittua sellaisissa hotelleissa, joissa on mahdollisuus tilata ruokalistalta erilaisia vaihtoehtoja. Matilda on onneksi hyvin kaikkiruokainen ja sinänsä helppo ruokittava, kunhan hänelle sopivia ruokia vain on tarjolla edes muutama.  

Hotellin uima-altaalla ja porealtaassa kului lapsilta ja Cosimolta muutama tovi. Yöt alkavat tähän aikaan olla aika kylmiä läpi Belizen ja viidakossa on aina vielä muutaman asteen kylmempää. Uima-altaiden vesi ei ehdi kuumempienkaan päivien aikana kovin lämmitä kylmien öiden jäljiltä. Minä en siksi ollenkaan uskaltautunut altaaseen. En yhtään pidä kylmästä vedestä, en edes silloin kun siitä pääsee välillä pois lämmittelemään porealtaaseen. Vahdin siis lapsia Cosimon avuksi altaan reunalta käsin. Muuten aika hotellilla kului lepäillen. Nukuimme koko porukka päiväunet ja lapset katselivat minun tietokoneeltani muutaman lastenelokuvan. Öiksi molemmat lapset halusivat välttämättä äidin viereen nukkumaan. Vieras paikka jännitti ja pelotti vähän. Makuuhuoneen sänky oli liian pieni koko perheelle, joten Cosimo sai jäädä kaikessa rauhassa vierashuoneen puolelle ja minä valloitin lasten kanssa makuuhuoneen. Matilda, Miko ja minä nukuimme kaksi yötä somasti kuin kissaperhe, vierekkäin ja lomittain. Se sopi minulle ihan hyvin. Unenlämpöiset lapset ovat aika vastustamattomia ja jotenkin viidakon pimeydessä oli hyvä tietää ihan tarkkaan missä molemmat pienet olivat. 

Caves Branchin tekee minusta Belizen hotellien joukossa erityisen mielenkiintoiseksi kaikki se mitä siellä hotellitoiminnan ohella tehdään. Hotellialueella on hieno viidakkopuutarha ja oma pieni juustopaja, jossa hotellin omistaja tekee omia juustojaan myyntiin. Hotellin omistaja perheineen asuu hotellialueella ja on aktiivisesti mukana hotellin toiminnassa, mikä tuo Caves Branchiin oman tunnelmansa. Jos vain ateriapuoli saadaan Matildan osalta järjestykseen viettäisin hotellilla mielelläni vielä toistekin muutaman yön.
Hotellin uima-allasalue. Takana häämöttää hotellin ohi virtaava joki.

Crown of Thorns - kuka tietää mikä tämän kauniin kasvin nimi mahtaa olla suomeksi?

Torch Ginger - entä mikä lienee tämän vaikuttavannäköisen kasvin suomenkielinen nimi?




Hotellin kasvitieteellisen puutarhan orkideahuoneesta löytyi myös Belizen kansalliskukka, musta orkidea (encyclia cochleatum latinankieliseltä nimeltään)




4 kommenttia:

  1. Minun laktoosi-intolerantikkotätini kävi viime keväänä Intiassa, ja tiedän, millainen painajainen seisova pöytä voi olla, vaikka laktoosi-intoleranssi ei tietenkään ole verrattavissa keliakiaan. Ravintoloiden kannalta seisovat pöydät ovat varmaan helppoja, mutta ruoka-ainerajoitteisille ne ovat kyllä painajainen. Valmistusaineksia ei ole merkitty mitenkään, joten niistä pitää ruveta erikseen kyselemään, ja tarjoilijat harvoin tietävät ihan tarkalleen, mitä kaikkea ruoissa on, eivätkä he välttämättä ymmärrä allergioiden ja muiden sairauksien vakavuuttakaan. Sitten haetaan paikalle kokki, ja kun vihdoin selviää, että ruoka-ainerajoitteinen ei voi syödä muuta kuin hedelmiä, kenelläkään ei ole kiva olo. :-( Ja kun kyseessä on lapsi, niin tilanne on vieläkin ikävämpi.

    Kivan tuntuinen paikka, vaikka sana 'viidakko' sai kyllä ihon hieman kananlihalle. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo seisovat pöydät toimivat tosiaan hyvin ravintoloiden näkökulmasta ja ovat ihan käteviä myös niille ruokailijoille, jotka syövät huoletta ihan mitä vain. Mutta todellakaan ei ole selvää onko tarjolla olevassa ruuassa lihaa tai maitoa tai vaikkapa sitä kirottua gluteenia. Ja sepä se kun ei voi luottaa siihen, että tarjoilijat tai kokitkaan muistavat kertoa mitä aineksia eri ruokalajeissa on käytetty, ja toisaalta he eivät tosiaan aina ymmärrä, että ruokailijalle voi olla todellakin erittäin tärkeää välttää jotain tiettyä ainetta.

      Matildan illallinen oli toisena hotelli-iltana yhdistelmä riisiä ja vesimelonia. Minulla oli paha mieli ja niin oli tarjoilijallakin, mutta onneksi Matildaa itseään ei sillä kertaa tuntunut tilanne vaivaavan.

      Näissä oloissa viidakko on itse asiassa aika ihana paikka: siellä on vähän viileämpää, taatusti varjopaikkoja, ja joka puolella rehevää luontoa. Oli aika huimaa herätä aamulla kahden pienen ihmiskissanpojan välistä ja katsella kuinka heti hyttysverkon toisella puolella alkoi villi luonto. Jotenkin minulle tuli paikasta mieleen Suomen Lappi! :)

      Poista
  2. Peetu kyselee mikä on tuo toiseksi alimmaisen kuvan laatikko (siellä yläreunassa) joka on naruilla kiinnitetty puihin. Terveisin Peetu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Peetu! Laatikko on orkideakukkalaatikko. Orkideat eivät kasva mullassa, joten niitä voi kannatella ihan vain tuollaisissa laatikoissa tai vaikkapa seinällä roikkumassa. Tuo kuvan laatikko roikkui hotellin kasvipuutarhan orkideahuoneen ovella. Oli muuten aivan ihana paikka tuo orkideahuone niin kuin oikeastaan koko kasvipuutarha!

      Poista

Kiitos kommentistasi!