torstai 15. marraskuuta 2012

Vartijoista ja vahtikoirista

Hämmästyttävää kyllä alan tottua siihen, että taloni edessä on jatkuvasti vieras ihminen. Vartijat ovat myös tietysti joka päivä itse asiassa vähän vähemmän vieraita. Päivävartijoihin olemme sattuneesta syystä tutustuneet vähän paremmin kuin yövartijoihin. Joka tapauksessa olemme kohdanneet nyt jo useamman kerran kaikki taloamme vartioivat miehet ja hekin taitavat jo aika hyvin tietää meidän rutiinimme. Tämä on uusi todellisuutemme, niin meidän kuin vartijoidenkin.

Koirat ovat sopeutuneet ihan yllättävän hyvin vartijoihin. Poppy jonka luulin hermostuvan vartijoista viikkokausiksi onkin ollut alusta asti hyvin rauhallinen heidän suhteensa. Pongokaan ei onneksi sentään murise olohuoneen ikkunan edessä seisoville vartijoille mutta herää kuitenkin edelleen joka yö haukkumaan vartioautoa, joka pysähtyy alkuyöstä aina hetkeksi talomme eteen. Skippy ei piittaa vartijoista ollenkaan, mutta ihmettelee kyllä vähän sitä, ettei enää pääse niin usein nuuskimaan etupihalle kuin aikaisemmin.

Pongo ja Poppy

Taitaa olla niin, että mitä enemmän minä totun vartijoiden läsnäoloon, sitä nopeammin sopeutuvat myös koirat. Ja toisaalta myös päinvastoin: nyt kun olen huomannut, että koirat ovat ottaneet uudet olosuhteet vastaan ilman sen kummempia ongelmia on myös minun ollut vähän helpompi asennoitua uuteen tilanteeseen. 

On vaikea sanoin kuvailla miten rakkaita ja tärkeitä ovat nämä kolme koiraa minulle, kaikki omalla yksilöllisellä tavallaan mutta silti jokainen ihan yhtä lailla.

Pongo
Poppy tuli meille ihan pienenä pentuna vuonna 2009, Pongo muutaman kuukauden ikäisenä loppuvuodesta 2010. Molemmat koirat olivat ensimmäiset kaksi elinvuottaan aikamoisia toheloita. Rakkaitahan ne olivat toki alusta asti, mutta niitten pentumaiselta sähellykseltä minun oli vaikea hahmottaa kummankaan koiran todellista luonnetta. Niihin aikoihin kun Poppy täytti kaksi vuotta ymmärsin vihdoin miten lojaali ja jalo koira se onkaan, ja kuinka sen elämän tarkoitus on suojella meitä, sen omia ihmisiä, ja yhteistä kotiamme. Vähän samaan tapaan Pongon todellinen luonne on avautunut minulle todella vasta nyt kun se on tänä syksynä, kaksivuotiaana, vähän rauhoittunut. Pongo on täynnä hyväntahtoista energiaa. Se on kolmesta koirastamme kiltein. Se jaksaa loputtomasti ottaa vastaan lasten hellyydenosoituksia ja antaa myös koirakavereidensa pomottaa sitä aika tavalla ennen kuin näyttää missä sen raja tulee vastaan. Poppy ja Skippy ovat tässä mielessä vähän arvaamattomampia ja tarvitsevat enemmän omaa tilaa niin lapsilta kuin toisilta koiriltakin.

Poppy kookospähkinän kimpussa
Rakkaista koirista on myös paljon huolta. Poppy sai riehakkaan leikin kesken vahingossa jommankumman koirakaverinsa hampaat kylkeensä muutama viikko sitten. Haavan paranemiseen tarvittiin useampi antibioottipiikki ja paljon hellää huolenpitoa. Nyt on Poppy jo taas loistokunnossa, mutta Skippyn huono takajalka on puolestaan viime viikkoina alkanut vaivata sitä todella. Yöt ovat täällä Belizessä kuluneiden viikkojen aikana viilentyneet huomattavasti ja kylmempi yöilma selvästi ottaa koiran jalkaan. Olemmekin päätelleet, että sillä on todennäköisesti takajalassa reuma. Jalka on jäykkä ja vähän turvonnutkin, ja koira on selvästi kipuinen. Onneksi reuman hoitoon pitäisi olla ihan hyvä lääke, jonka saamme toivottavasti pian käyttöön Skippyn oloa kohentamaan. Toistaiseksi yritän pitää koiran mahdollisimman lämpimänä ja hieroa sen särkevää jalkaa joka ilta. 

Harmittaa Skippyn puolesta. Se on vasta yksivuotias ja sen pitäisi vain touhottaa pentumaisena ympäriinsä ilman minkäänlaista huolta tai kipua. Skippy vaikuttaa ikäistään vanhemmalta koska se ei yksinkertaisesti jaksa toheltaa niin kuin tavallinen yksivuotias koira. Skippyyn onkin toisaalta tavallaan ollut helpompi luoda syvällisempi suhde jo nyt, ennen maagista kahden vuoden ikää, koska se on niin rauhallinen. Kyllä Skippylläkin energiaa riittää ja se on tarvittaessa nopea kuin salama, mutta se ei kuitenkaan jaksa peuhata koko päivää vaan makailee mieluusti pehmeällä pedillään suuren osan päivästä, sieltä tarkkailee muitten touhua ja torkahtelee välillä. 

Skippy
Poppy on nopea ja toisaalta kestävä, ja Pongo on lempeä jättiläinen. Molemmat vahtivat taloamme raivokkaan innostuneesti. Skippy pitää koirien kesken puolensa mutta on ihmisten suhteen kuin vahaa: se haluaa olla mieliksi ja toisaalta on myös hyvin mielellään hoidettavana. Ja toki nuo kaksi muutakin kaipaavat paljon rapsutuksia. Iltaisin kun olen saanut lapset unten maille istunkin tavallisesti pitkän pätkän alakerrassa koirien kanssa ja rapsutan yhtä korvan takaa, toista mahasta, samalla kun hieron kolmannen kipeää jalkaa. Ihanaa ja rauhoittavaa puuhaa niin koirille kuin minullekin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!