lauantai 24. marraskuuta 2012

Viikonloppua kohti hyvillä mielin

Kävin keskiviikkoaamuna ratsastamassa opettajan ja japanilaisen ystäväni kanssa. Satuloimme hevoset ja lähdimme saman tien maastoon, tallin läheiseen ylikasvaneeseen metsään, jonka poikki kulkee siellä täällä ratsupolkuja ja pieniä teitä. Harjoittelimme jyrkkien mäkien ratsastusta ylös ja alas, ravasimme ja lopulta laukkasimmekin läpi metsän keskellä aukeavien niittyjen. Korkealla mäenhuipulla näimme lähipuissa ja lennossa papukaijoja ja tukaaneja. Täydellinen ratsastustunti, kaikin puolin vielä paljon mahtavampi kokemus kuin miltä kuulostaa. Ja näitä on edessä tästä eteenpäin joka keskiviikkoaamu. Oi onnea.

Oli mielenkiintoista ja aika mukavaakin saada ratsastaa ensimmäistä kertaa ilman lapsia. Sain rauhassa keskittyä ihan vain itseeni ja omaan hevoseeni. Kun lapset ovat hevosen selässä puolet huomiostani on kuitenkin heissä, ja nyt olen ottanut viikonlopun tunneille huolekseni lisäksi myös ystävän lapsen. Tästä lähtien saavatkin viikonlopun tunnit mennä suosiolla lasten ehdoilla. Minä voin sitten toteuttaa itseäni kaikessa rauhassa keskiviikkoaamuisin. 

Ratsastustuntia seuraavana päivänä minua särki läpi melkein koko vartalon. Etenkin selkä ja jalat olivat selvästi saaneet tunnin aikana kyytiä ja käsivarsissakin tuntuu siltä, että ne ovat olleet töissä. Tänään tuntuu jäntevältä ja vahvalta, vaikka lihaksia vielä kivistääkin. En ollut oikein ennen tajunnutkaan kuinka kokonaisvaltaista urheilua ihan tavallinen ratsastus on. Ja kunnon ja lihasten lisäksi ratsastus tekee hyvää mielelle. Hevosen selässä täytyy keskittyä hevoseen ja varsinkin maastossa murheet ja huolet unohtuvat hyvin nopeasti. 

Muutenkin olen saanut nyt vähän huoleni ja pelkoni järjestykseen ja ainakin toistaiseksi taas vähän paremmin pois mielestä. Lievätkö B-vitamiinitabletit todella auttaneet näin tehokkaasti vai olenko vain osannut ottaa paremmin itselleni aikaa ja saanut sopivasti levättyä ja toisaalta urheiltua? Olemme alkaneet vihdoin aktiivisemmin suunnitella koirien muuttoa mikä on toisaalta tuonut huolia pintaan mutta myös auttanut tekemään huolten eteen jotain konkreettista. Toinenkin muuttoa toivottavasti helpottava projekti on aluillaan - siitä lisää sitten tuonnempana jos ja kun asiat vähän edistyvät.

*****

Torstaina vietimme koko perhe vapaapäivää. Cosimo on muutaman päivän lomalla ja Mikolla oli amerikkalaisten kiitospäivän vuoksi vapaata koulusta. Vein torstai-aamuna Mikon pirtelölle ja ranskalaisille Formosa-kahvilaan kun kerrankin oli mahdollisuus viettää vähän aikaa hänen kanssaan ihan kahden, ja sitten kävimme tervehtimässä Mikon entisen leikkikoulun opettajia ja leikkikavereita. Miko oli viimeksi ollut vanhalla koulullaan viimeisenä leikkikoulupäivänään viime kesänä. Ajattelin, että hänen olisi hyvä saada nähdä pitkästä aikaa vanha tuttu ympäristö, leikkikaverit ja opettajat. Oli ihan mukava nähdä leikkikouluporukkaa mutta vierailu myös varmisti minulle vielä kertaalleen, että oli ihan oikea päätös siirtää Miko toiseen kouluun tänä syksynä. 

Mikohan olisi nimittäin voinut jatkaa myös tuossa vanhassa leikkikoulussaan vielä tämän kouluvuoden, leikkikoulun esikoululuokalla. Leikkikoulun puolesta puhui se, että siellä koulupäivä kestää vain muutaman tunnin, aamu-yhdeksästä puoleenpäivään. Alkuun minua vähän hirvitti lähettää Mikoa pitemmäksi päiväksi uuteen kouluunsa ja mietiskelin vielä syksyllä olisiko puolipäiväisyys ollut silti vielä parempi ratkaisu.

Miko on kuitenkin onneksi osoittanut jaksavansa hyvin pitemmän koulupäivän. Hän lähtee uuteen kouluunsa aamulla hyvillä mielin ja palaa kotiin iltapäivällä iloisena ja reippaana. Pitkä päivä ei itse asiassa tunnu väsyttävän häntä ollenkaan niin paljon kuin leikkikoulu aikoinaan. Osin on varmasti kysymys siitä, että Miko on kasvanut ja kehittynyt, mutta suurin kiitos kuuluu kuitenkin Mikon uudelle koululle. Koulussa on osattu järjestää koulupäivä niin, että pienetkin koululaiset pysyvät hyvin mukana ja saavat paljon irti koulunkäynnistä. 

Mikon vanhan leikkikoulun esikoululaiset harjoittelevat kirjaimia ja numeroita niin kuin Mikokin, mutta eilisen vierailumme perusteella heillä näyttäisi olevan edelleen aika paljon ihan vain vapaata leikkiaikaa. Sehän kuulostaa sinänsä oikein hyvältä asialta: ei kai neljävuotiaiden tai sitä nuorempien vielä tarvitsekaan muuta kuin leikkiä! Mutta vapaa puuhailu on helposti aika kaoottista kun puuhailemassa on rajatussa tilassa päivästä toiseen parikymmentä lasta. 

En pidä ollenkaan tärkeänä, että pienille lapsille opetetaan kirjaimia ja numeroita - he oppivat ne kyllä tuonnempanakin - mutta järjestys ja ennalta-arvattavuus ovat mielestäni lapsille tärkeitä asioita niin kotona kuin päiväkodissa tai koulussakin. Järjestys ja rauhallinen tunnelma antavat lapsille tilaa omaksua niitä asioita, jotka ovat mielestäni tämän ikäisille tärkeitä oppeja: toisten huomioon ottamista, ystävällistä ja kohteliasta käytöstä, ja muita sosiaalisia taitoja. Mikon uuden koulun koulupäivät seuraavat aika lailla samaa kaavaa päivästä toiseen. Miko ja hänen pienet luokkakaverinsa oppivat leikin kautta kaiken mitä oppivat, ja heillä on päivän aikana myös jonkin verran ihan vapaata leikkiaikaa, mutta koulupäivässä on joka tapauksessa selvä järjestys. Se tuntuu sopivan Mikolle hyvin, ja me vanhemmat olemme iloisia, että poika viihtyy ja pärjää niin hyvin uudessa koulussaan.

Viikonloppua kohti menossa siis kaikin puolin hyvillä mielin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!