tiistai 20. marraskuuta 2012

Voimaa tallilta

Olen tässä syys-talven mittaan ollut useamman viikon hyvin väsyksissä, jotenkin voimaton niin fyysisesti kuin henkisestikin. Nyt lääkärin määräämä B-vitamiini on kai alkanut toimia, tai sitten olen saanut sopivassa suhteessa lepoa ja liikuntaa. Jostain olen joka tapauksessa parin viime päivän aikana saanut taas vähitellen vähän lisää voimaa. Sain muutama ilta sitten vihdoin ommeltua Skippylle kunnollisen oman koiransängyn. Lauantaina heti ensi töikseni aamulla pesin käsin koirien pedit ja kuivatin ne päivän aikana auringossa kuiviksi. Aikaisin sunnuntaiaamuna leikkasin koirien kynnet. Kaikki asioita, jotka minun olisi pitänyt tehdä jo aikaa sitten. Pieniä asioita jotka kaikki yhdessä kasvoivat liian pitkäksi listaksi, johon en väsymykseltäni saanut mitään otetta. 

Sunnuntai-iltapäivällä kävin hakemassa lasten kanssa lisää voimaa ratsastustunnilta. Lapset ratsastivat Mr Brownilla, suurella ja melko rauhallisella hevosella, joka ei varmasti yhtäkkiä innostu lähtemään juoksuun. Minä ratsastin tällä kertaa tallin suurimmalla hevosella, vanhalla Grandpa-ratsulla, joka reagoi juuri sopivasti ohjastukseen. Ravasin ja ensimmäistä kertaa laukkasinkin vähän.

Ratsastustunneista on nyt talven myötä tullut riemukkaita ja nautinnollisia. Tässä kotiäidin elämässäni onnistumisen hetket ovat aika harvassa. Hyvänä päivänä lapset syövät hyvin, eivät pahemmin riitele ja käyvät illalla nukkumaan kauniisti. Hyvän päivän palkinto on rauhallinen ja hiljainen iltahetki lasten nukkumaanmenon jälkeen. Onnistumisen tunteet jäävät minun arjessani aika usein väsymyksen alle. (En jaksa enää osallistua Suomessa kuukaudesta toiseen jatkuviin kotiäitiensyyllistämistalkoisiin paitsi toteamalla, että mikään työni ei ole ollut näin kokonaisvaltaista, raskasta ja väsyttävää kuin tämä kotiäitinä oleminen. Mikään muu homma ei ole myöskään ollut näin antoisaa tai tuntunut yhtä olennaiselta.)

Autolla ajaminen ja ratsastaminen ovatkin olleet viime kuukausina ja vuosina niitä asioita joissa olen tuntenut oppivani uutta ja välillä tuntenut suorastaan onnistumisen riemua. Haluan ja hamuan lisää onnistumisen tunteita ja lisää riemua: olen aikeissa ruveta käymään toisella ratsastustunnilla viikossa, arkiaamuna kaksin ystävän kanssa, ilman lapsia. Toivottavasti suunnitelma onnistuu. Tekisi hyvää saada ratsastaa ihan ilman huolta lapsista - Miko koulussa ja Matilda lastenhoitajan hyvässä huomassa - ja tehdä jotain ihan vain itseäni varten ja omaksi ilokseni. 

Keväällä ja kesällä kävin ihan innolla ratsastustunneilla, mutta jotenkin kuitenkin jännitin tunneille menoa niin, että suurin ilo tunneista oli itse asiassa tunnin jälkeinen helpotus! Nyt olen ihan eri tavalla innostunut menemään ratsastustunneille ja ratsastaminen tuntuu ihan erilaiselta. Nautin joka hetkestä tallilla, niin hevosten kanssa puuhailusta kuin itse ratsastuksestakin. En muista, että olisin ollut tällä tavalla innostunut pitkään aikaan oikein mistään. Olen elänyt hyvinkin tyytyväisenä tavallista arkeani eteenpäin, mutta intoa ja riemua on elämästä tainnut viime aikoina kyllä puuttua. Tekee hyvää olla innostunut! Näillä ratsastustunnista saamillani voimilla saatan hyvinkin saada tällä viikolla yläkerran lipaston laatikot vihdoin siivottua ja kylpyhuoneen hyllyt järjestettyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!