maanantai 17. joulukuuta 2012

Ei aakkosia

Koko syksyn on Miko esikoulussa opetellut kirjaimia. Me emme ole koskaan itse pyrkineet opettamaan Mikolle aakkosia, joten poika tunsi oikeastaan kai vain M-kirjaimen, kun syksyllä aloitti koulun. Olen sitä mieltä, että neli-viisivuotiaiden ei vielä tarvitse ollenkaan osata lukea eikä välttämättä osata edes kirjaimia. Nelivuotiaan ja vähän isommankin lapsen aivoille tulisi mielestäni jättää ennen kaikkea tilaa omaksua niitä asioita, joita lapsi itse pitää tärkeinä, sen sijaan, että heille varta vasten opetettaisiin erilaisia tietoja ja taitoja. Lapsen tehtävä on leikkiä; opiskelemaan ehtii kyllä myöhemminkin. Suomen koululaitos on osoittanut kansainvälisissä vertailuissakin, että vaikka koulun aloittaa "vasta" seitsemänvuotiaana hyvin ehtii oppia kaiken tarvittavan ja enemmänkin ennen aikuisikää. Siksi emme ole yrittäneet opettaa Mikolle tai Matildalle kotona aakkosia. Samasta syystä toivoisin, ettei esikoululaisia Mikon koulussa vielä niin kannustettaisi oppia lukemaan. Yritän kuitenkin luottaa siihen, että hyvä koulu ja sen mahtavat opettajat tietävät mitä tekevät. Onneksi esikoululaiset Mikon koulussa oppivat sentään kaiken leikin kautta, eli tiedon omaksuminen tapahtuu ainakin sinänsä luonnollisella tavalla. 

Miko taitaa joka tapauksessa tätä nykyä osata melkein kaikki kirjaimet ja tavailee niitä mielellään kirjankansista ja muropakettien kyljestä. Emme ole edelleenkään harjoitelleet aakkosia kotona pojan kanssa, vaikka muutaman kerran hänen opettajansa onkin pyytänyt niitä kertaamaan. Kaikki oppi on siis tullut suoraan koulusta muutaman viime kuukauden aikana. Monet vanhemmat täällä tuntuvat olevan innoissaan siitä kun heidän pienetkin lapsensa oppivat koulussa uutta, ja he pyrkivät kotona tukemaan koulun tavoitteita. Minä en ole niin yksiselitteisen tyytyväinen. Tietysti on mukavaa, jos Miko itse on iloinen siitä, että osaa uusia asioita. Mutta minusta tuntuu, että tämä kirjainten opiskelu ja muu aktiivinen oppiminen on ollut kuitenkin pienelle pojalle vähän liikaa. Koulun aloittaminen oli itsessään Mikolle jo iso muutos: pitemmät päivät, uusi ympäristö ja osin uudet kaveritkin olisivat olleet syksylle jo yksinään ihan riittävä haaste. Minulle olisikin hyvin sopinut se, että esikoululaisten opetus olisi keskittynyt ihan vain yleisten käytössääntöjen kertaamiseen. Kirjaimia ja numeroita olisi ehtinyt opetella tulevien kouluvuosien aikana sitten sitäkin tehokkaammin.

Kuten olen jo useampaan kertaan sanonut Mikon koulu on ihana paikka, jossa on myönteinen ja kannustava ilmapiiri. Opettajat ovat motivoituneita ja fiksuja, ja Mikon koulukaverit oikein kivoja ja hyväkäytöksisiä lapsia. Tähän viimeiseen kouluviikkoon asti Miko jaksoikin joka aamu lähteä kouluun täynnä intoa ja iloa. Mutta viime viikonlopusta asti hän on ollut ihan poikki. Koko ajan vähän väsyttää ja aika usein kiukuttaakin. Toisaalta samaan aikaan hänen aivonsa yrittävät selvästi hahmottaa kirjaimia koko ajan enemmän ja aakkoset ovat hänellä kovasti mielessä. Tuntuu siltä, että oppiminen on vienyt voimat siinä määrin, ettei Mikosta ole oikein enää mihinkään muuhun. Koko viime viikon poika sanoi, ettei jaksa enää totella opettajaa eikä meitä vanhempia. Eikä todella tunnu jaksavan… Onneksi Mikolla on nyt koulusta nelisen viikkoa lomaa - koulu on kolme viikkoa joulutauolla ja me lomailemme siihen vielä viikon päälle. Toivon, että Mikon aivot saavat tänä aikana riittävästi lepoa ja että kirjainten miettimisen sijaan hän jaksaa pian taas ruveta kuuntelemaan vanhempiensa ja opettajansa ohjeita. 

Vaikka olen tosiaan hyvin tyytyväinen Mikon kouluun ja onnellinen siitä, että hän on saanut aloittaa koulu-uransa niin mahtavassa ympäristössä, olen kuitenkin edelleen vahvasti niillä linjoilla, että alle kuusivuotiaitten ei tulisi vielä viettää aikaa kovin koulumaisessa ympäristössä. Heidän pienet päänsä tarvitsevat aikaa ja rauhaa, että he oppisivat hahmottamaan maailmaa ja omaa paikkaansa täällä. Pienetkin lapset kaipaavat toki silloin tällöin haasteita, mutta olen sitä mieltä, että tämänikäisille jo niinkin yksinkertainen asia kuin kärsivällisyys on jo aikamoinen haaste. Ja juuri esimerkiksi kärsivällisyyden hallitsemista minä pidän paljon tärkeämpänä asiana tässä vaiheessa kuin aakkosten tai numeroiden.

Matilda ei välttämättä pääse keliakiansa vuoksi aloittamaan koulua yhtä nuorena kuin Miko. Ennen neljää vuotta en aio häntä todennäköisesti lähettää minkäänlaiseen päiväkotiin taikka kouluun, ellei kohdalle osu jotain oikein erinomaisen hyvää paikkaa ja opettajia, joiden voin todella luottaa pitävän tarkkaa huolta Matildan ruokavaliosta. Muilta pienten keliaakikoiden vanhemmilta olen kuullut, että kuusivuotiaana lapset alkavat olla aika hyviä pitämään itsekin huolta omasta ruokavaliostaan ja alkavat osata varoa gluteenia. Voikin olla, että Matilda pääsee aloittamaan koulun vasta sitten, kun hän on niin vanha, että ymmärtää itse sairautensa asettamat rajoitukset. Se oli minulle syksyllä vielä vähän ahdistava ajatus, mutta nyt alan olla sitä mieltä, että kunhan Matilda vain saa viettää paljon aikaa ikäistensä kanssa, ei koululla ja koulun ajoituksen ajankohdalla ole niin kovasti väliä. Kuten sanottu sosiaaliset taidot ovat ne minulle tässä vaiheessa tärkeät taidot. Sosiaalisia taitoja voi opetella myös muualla kuin koulussa. Ja kaiken muun ehtii oppia tuonnempanakin. 

Viikon päästä lähdemme kohti koti-Suomea. Miko on jo tulevan viikon joululomalla, eli koko viikon minulla on täällä seuranani pitkästä aikaa kaksi lasta. Osaksi viikkoa minulle tulee hoidettavaksi myös ystävän seitsemänvuotias ja silloin tällöin viikon aikana lisäksi satunnaisia muita vierailevia leikkikavereita. Ihmettelen vähän miten saamme ajan kulumaan, mutta toisaalta olen iloinen, että Miko saa aamulla nukkua pitkään ja muutenkin ottaa nyt kuukauden verran ihan rennosti. Ei kiirettä mihinkään. Ei aakkosia.  

2 kommenttia:

  1. En ole koskaan ymmärtänyt sitä, miksi lapset pitäisi laittaa niin aikaisin kouluun. Ihan kauhistuttaa se, miten pienten lasten pitäisi muka alkaa päntätä päähänsä kaikenlaista, kun myöhemminkin ihan varmasti ehtisi! Lasten on saatava olla lapsia!

    Täällä aloitetaan koulu myös todella varhain, 3-4 -vuotiaana, ja kun täällä on ollut suomalaisia lapsia, jotka eivät ole vielä viisivuotiaina olleet koulussa, niin ihmiset ovat olleet ihan kauhuissaan, että kuinka lapsi ei ole vielä koulussa! Sitten on syyllistetty vanhempia ja annettu ymmärtää, että kyllä se lapsi pitäisi laittaa kiireen vilkkaa kouluun tai muuten hänestä ei tule ikinä mitään.

    Todellakin ehtii oppia kaiken tarvittavan, vaikka menisi kouluun vasta 7-vuotiaana; sehän on minusta loppujen lopuksi koulutuksen laadusta kiinni, kuinka lapset oppivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Belizessä alkaa kai kouluvelvollisuus neljän tai viiden vuoden ikäisenä, suurin osa aloittaa neljävuotiaina. Paikallisissa kouluissa on minusta järkyttävää se, että pieniä oikeasti istutetaan tuolilla opiskelemassa... Mikon koulussa on siis sentään se hyvä puoli, että he leikkivät ja kuin huomaamattaan oppivat mitä oppivat. Vaikka näyttää sekin tosiaan olevan aika raskasta pienille!

      Suomalainen koulusysteemi perustuu käsitykseni mukaan pitkälti lasten kehitykseen liittyviin tutkimuksiin. Olen lukenut, ettei alle seitsemänvuotiaita tutkimusten mukaan pitäisi aktiivisesti opettaa lukemaan, sillä heidän aivonsa eivät itse asiassa useimmiten ole siihen valmiit. He saattavat siis kyllä oppia lukemaan, mutta millä hinnalla? Mikä luonnollinen kehitysvaihe siinä sitten kärsii kun energia ja aivokapasiteetti meneekin kirjaimiin ja tavaamiseen?

      Olisin siinä mielessä mielelläni pitänyt Mikon kotona tai jossain vähemmän koulumaisessa ympäristössä vielä jonkun aikaa, mutta toisaalta hän kaipaa kyllä päiviinsä rakennetta, uusia asioita, niitä sosiaalisia kuvioita ja turvallisia aikuisia joilta oppia elämästä. Siinä mielessä tämä Mikon koulu onkin ollut aivan mahtava paikka. Paikalliset päiväkodit täällä nimittäin eivät ole kovin kummoisia, vaan lähinnä lapsiparkkeja. Opettajat eivät päiväkodeissa/leikkikouluissa välttämättä pyri opettamaan lapsille kuinka toisten lasten kanssa leikitään vaan lapset puuhaavat vähän mitä huvittaa ja sosiaalisen ympäristön edut jäävät siten pitkälti kokematta! Leikkikoulussaan Miko sai kyllä siis viettää aikaa ikäistensä kanssa leikkien, mutta levoton ympäristö ja johdonmukaisuuden puute teki hänet ärtyneeksi ja levottomaksi.

      Olen siis oikeasti kyllä todella tyytyväinen, että Miko saa olla ihanassa koulussaan, mutta iloinen myös siitä, että nyt lomaillaan eikä opetella muutamaan viikkoon mitään! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!