torstai 13. joulukuuta 2012

Hyvä koulu

Miko koulun joulukonsertti oli ihana. Nauroin kyynelet silmissä pienille esikoululaisille, Mikolle ja hänen kahdelle luokkatoverilleen, jotka reippaina esittivät ihan esityksen aluksi kaksi joululaulua kolmisin. Ja myöhemmin esityksen aikana vähän kyynelehdin muun muassa silloin, kun vähän ujoksi tietämäni kuusivuotias lauloi pienen soolo-osuuden minimusikaalin loppupuolella. 

Mikon koulu tuntuu tuovan kaikista oppilaistaan parhaat puolet esiin. Kaikki koulun oppilaat, neljävuotiasta esikoululaisista isoihin kaksitoistavuotiaisiin asti, ovat itsevarmoja ja reippaita mutta toisaalta ystävällisiä ja hyväkäytöksisiä. Mikon koulussa on mukava ja rento tunnelma, mutta toisaalta lapsilta odotetaan kuitenkin paljon. Minä olen muutamaankin kertaan ollut vähän huolissani siitä kuinka Miko kykenee vastaamaan suuriin odotuksiin. Pieniin esikoululaisiin ei ymmärtääkseni kohdistu niinkään akateemisia odotuksia, mutta heiltä odotetaan hyvää käytöstä, mikä ei ole mikään itsestäänselvyys kun on puhe nelivuotiaista. Koulussa on muun muassa kielletty kaikenlaiset aseleikit. Minä ensi alkuun ajattelin, että siitä nyt ei ainakaan tule mitään; miten ihmeessä opettaja voi saada kolme nelivuotiasta esikoululaispoikaa jättämään sotaleikit sikseen, kun he ovat vasta ne keksineet? Mutta niin vain on, etteivät pojat koulussa leiki ampuvansa toinen toisiaan ja itse asiassa kaikenlaiset sotaleikit ovat aika lailla jääneet myös poikien leikkiessä yhdessä toistensa kotona. 

Joku kuukausi sitten sain Mikon opettajalta palautetta, että Miko lähtee hyvin herkästi mukaan kaikenlaiseen pelleilyyn. Olin tämän huomannut jo itsekin ja pidin sitä jollain tavalla itsestäänselvänäkin. Eivätkö kaikki nelivuotiaat mieluummin hölmöile kuin istu paikallaan kuuntelemassa vanhempien tai opettajan ohjeita? Juttelemme Mikon kanssa kyllä usein siitä, että muiden hölmöihin juttuihin ei kuulu lähteä mukaan, mutta en ollut ajatellut tämänkään opin menevän perille kuin vasta kun poika on vähän vanhempi. Koulu osasi odottaa enemmän. Mikon opettaja oli ottanut asiakseen käsitellä tätä kysymystä Mikon kanssa ja vain muutamaa viikkoa myöhemmin sain taas palautetta opettajalta, tällä kertaa hyvää sellaista. Sen sijaan, että olisi kesken opetuksen ilman lupaa lähtenyt leikkiin mukaan, Miko olikin eräänä päivänä kehottanut kahta pelleilevää luokkakaveriaan istumaan alas ja kuuntelemaan opettajaa. 

Hyvät opettajat tietävät mitä lapsilta ja nuorilta on realistista odottaa ja osaavat asettaa tason sellaiseksi, että oppilaat saavat tilaisuuksia ylittää itsensä ja yllättää vanhempansakin. Ihailen ja arvostan Mikon koulun opettajakuntaa ja olen todella iloinen siitä, että Miko saa käydä tätä mahtavaa koulua. Mutta toisaalta olen samaan aikaan vähän surullinen, koska epäilen, ettei hänen kohdalleen ikinä osuu yhtä hyvää opinahjoa. On helppoa tehdä yhteistyötä hyvän opettajan ja hyvän koulun kanssa. Hirvittää ajatella, että jonain päivänä Mikolla voi olla opettajanaan sellainen ihminen, joka ei ymmärrä odottaa ja edellyttää pojalta hyvää käytöstä, vaan päättää tämän vain olevan levoton.

Olin peruskouluaikoina hyvä koulussa. Peruskoulun päättötodistuksestani puuttui muistaakseni vain muutama kymppi, ja yksikään numero ei ollut alle kahdeksan. Jostain syystä lukion biologia lähti minulta kuitenkin huonosti käyntiin. Ensimmäiseen huonosti menneen kokeen perusteella lukion biologian opettaja tuntui päättävän, ettei minusta ollut mihinkään. Minä nuori typerä ihminen luotin opettajan arvostelukykyyn ja uskoin hänen olevan oikeassa, enkä sittemmin enää edes oikein yrittänyt tehdä mitään biologian suhteen. Letitin tunneilla tukkaani ja annoin opettajan sanojen mennä toisesta korvasta ulos. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt ettei ollut kuitenkaan mitään syytä siihen, ettenkö olisi voinut olla biologiassa vaikka miten hyvä - jos opettaja olisi suhtautunut minuun toisella tavalla, tai jos minä itse olisin osannut olla niin viisas ja vahva, etten olisi välittänyt siitä millä tavalla opettaja minuun suhtautui.  

Se onkin ehkä Mikon koulun ihan paras puoli: siellä uskotaan jokaisen oppilaan kykyihin ja taitoihin. Joskus voi joltakulta kestää kauemmin saada jostain asiayhteydestä kiinni ja joku oppilas saattaa tarvita vähän erilaista apua kuin toiset, mutta kun opettaja uskoo oppilaisiinsa, oppi menee kyllä lopulta perille. Tällaisen oppimisympäristön toivoisin ihan kaikille maailman lapsille.

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihanalta koululta. Tuollaisten opettajien ohjauksessa lasten tulevaisuus on kyllä aika hyvissä käsissä.

    Minusta yksi tärkeimmistä opettajan piirteistä on tasapuolisuus, ja siihen liittyen myös ennakkoluulottomuus ja avoimuus. Itselläni on koulusta (ala-asteelta lähinnä) ikäviä muistoja, koska koin muutaman opettajan jotenkin karsastavan minua. En tiedä, tapahtuiko niin todella ja jos tapahtui, miksi, mutta minulla oli vahvasti sellainen tunne, että he eivät pitäneet minusta. Vaikka oppilas olisi minkälainen tahansa ja hänen perhetaustansa olisi mikä tahansa (omassani ei kyllä ollut mitään erikoista), opettajien pitäisi pysyä neutraaleina henkilöinä ja pitää omat henkilökohtaiset ajatuksensa ja tunteensa kurissa.

    Näin aikuisena olen tajunnut, kuinka paljon eri opettajani (varsinkin siellä ala-asteella) ovat vaikuttaneet minuun ja siihen, millainen omakuva minulle muodostui. On onni saada hyvät opettajat. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samaa mieltä tuosta tasapuolisuus-asiasta. Opettajalla ei saa olla suosikkeja eikä toisaalta myöskään inhokkeja, oli syy mikä hyvänsä. Opettajan pitäisi uskoa lasten kykyihin ja toisaalta osata nähdä heissä jokaisessa se hyvä mikä heissä on. Lapset kyllä vaistoavat jos opettaja ei heistä jotenkin tunnu pitävän ja tekevät asiasta omat johtopäätöksensä. Ihan varmasti se vaikuttaa omakuvan kehittymiseen! Todella toivon, että lapsillani tulee jatkossakin olemaan näitä fiksuja opettajia, jotka saavat kaikki lapset tuntemaan itsensä siksi kaikkein tärkeimmäksi lapseksi koko koulussa.

      Poista
  2. Kouluissa on eroja, kyllä vain! Teillä on onni suosinut. Meidän tytöt ovat käyneet Pariisin- ja Pekingin ruotsalaista koulua, Pekingin kansainvälistä sekä nyt sitten suomalaista. Pariisissa oli hyvä meininki ihan innokkaiden opettajien ansioista, ei pahemmin käytöshäiriöitä ja pikkuruisista tiloista huolimatta homma hoitui. Pekingissä ruotasalaiset sössivät ja pahasti, en viihtynyt siellä itse opettaja erityisemmin eivätkä lapsenikaan. Kaikenlainen kuri oli kadoksissa ja siten myös oppimisrauha. Niinpä vaihdoimme kansainväliseen (amerikkalaiseen) kouluun, jossa ei järjestyshäiriöistä ollut puhettakaan. Pikemminkin piti jarrutella, ettei numerot ole kaikki kaikessa ja otetaanpa hieman rennommin. Koulu piti tiiviisti yhteyttä koteihin ja vaikka oppilaita oli 1900 (4-18v.) tuntui siltä kuin kaikki tuntisivat kaikki.

    Mielenkiintoista nyt seurata tätä suomalaista systeemiä. Kontaktinpito kodin ja koulun välillä riippuu tyystin yksittäisestä opettajasta eli hyvin vaihtelevaa. Toisen lapsen opettaja ei koskaan edes vastaa yhteydenottoihini, toinen taas heti samantien. Toisen luokassa on häiriköintiä, motivaationpuutetta, kohellusta, ilkeilyä (5.luokka) ja toisen luokka toimii mukavasti yhteen ja lapsi viihtyy sekä oppii. Suurin ongelma ollaan varmasti me vanhemmat. Yksi lapsen opettaja sanoi, etteivät kaikki vanhemmat edes usko asiantilaa, jos he opettajat ottavat kotiin häiriökäytöksen vuoksi yhteyttä: "Eihän se meidän lapsi varmaan nyt silleen..." Pidä siinä nyt sitten luokka järjestyksessä.

    Jep jep, ylihuomenna esikoinen saapuu Suomeen ja aloittaa maanantaina suomalaisen yläasteen. Mielenkiinnolla odotan maanantai-iltapäivän kommentteja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olemme todellakin onnekkaita ja etukäteen jo hirvittää, koska tiedän, että tämä onni ei jatku loputtomiin. Meidät on nyt kerta kaikkiaan piloille hemmoteltu koulun suunnalta! En tiedä miten saamme taas odotukset tasoitettua jollekin normaalille tasolle, kun täältä tulee lähtö ja Mikolla on koulunvaihto edessä.

      Lasten kouluasiat heijastuvat niin paljon koko perheeseen, niin kuin tietysti vanhempien työjutut myös. Teillä on ollut onnea siinä mielessä, että Pekingissä oli tilaisuus vaihtaa koulua. Kaikkialla ei välttämättä useampia vaihtoehtoja olekaan tarjolla.

      Suomen-kuviot ovat varmasti tosiaan mielenkiintoiset, varsinkin pitkän poissaolon jälkeen. Riippuu todellakin varmasti paljon vanhemmista miten yhteistyö koulun ja kotien välillä pelaa. Toivotaan, että teidän kaikki kolme asettuvat uusiin kuvioihinsa hyvin ja häirikköluokkakin tuosta rauhoittuu!

      Poista

Kiitos kommentistasi!