tiistai 11. joulukuuta 2012

Illallista ansaitsemassa

Kävimme eilen illalla edustamassa Yhdysvaltain suurlähettilään residenssissä. Illalliskutsuilla juhlistettiin mahtavaa lukutaitoprojektia, jota Yhdysvaltain suurlähettilään rouva on osaltaan ollut työstämässä. Suurlähettilään rouva on Belizen-vuosinaan tehnyt paljon töitä kouluihin ja koulutukseen liittyvien kysymysten parissa. Cosimo on myös kiinnostunut koulutuksesta ja sen suhteesta kehitykseen, ja on tehnyt niiltä tiimoilta jonkin verran yhteistyötä suurlähettilään rouvan kanssa. Me olimme siksi tilaisuuden kutsulistalla, vaikkei Cosimo tässä kyseisessä lukutaitoprojektissa olekaan ollut mukana.

Valmistautuminen edustusjuhliin sujui minulta niin kuin tavallista. Koitin päälle useampaa eri asukokonaisuutta. Parhaimmillaan ne eivät näyttäneet oikein hyvältä, pahimmillaan en saanut vetoketjua vedettyä kiinni. Ihmettelin taas kerran palaanko ikinä takaisin niihin mittoihin joissa olin ennen Matildaa vai olisiko vähitellen aika antaa hyviin koteihin kokoelma mekkojani, joihin en ole nyt mahtunut useampaan vuoteen? Onneksi lopulta löysin sopivan asun, siihen sopivat kengät ja vielä korunkin. Tukkanikin suostui asettumaan suurinpiirtein niin kuin toivoin ja ehdin kevyesti meikatakin. 

Edustusrouva lähdössä edustamaan.
Valmistautuessani illan juhliin mietiskelin edustustilaisuuksien syvintä olemusta. Samoissa mietteissä olen usein ennen edustustilaisuuksia. Cosimolla on näissä tilaisuuksissa rooli. Hän on paikalla edustamassa työpaikkaansa ja hoitaa tilaisuuksissa työasioita: tutustuu ihmisiin, sopii tapaamisia, käy työhön liittyviä keskusteluita vähän rennommissa olosuhteissa. Minä en toisaalta aina ole ihan varma siitä mikä minun tehtäväni oikein onkaan. Tuntuu siltä niin kuin minunkin tulisi ansaita juhlakutsuni, tehdä työtä illalliseni eteen. En voi hyvällä omallatunnolla vain yksinkertaisesti nauttia pöydän antimista ja hyvästä seurasta. Mutta mikä on edustusrouvan rooli ja vastuu edustustilaisuuksissa? Mikä minun olisi katsottava tehtäväkseni?

Cosimo saa silloin tällöin kutsuja edustustilaisuuksiin tai työillallisille jonne puolisoita ei ole kutsuttu mukaan. Silloin puhutaan vain asiaa, hoidetaan työasioita koko illan ajan. Kun puolisotkin ovat mukana, meidän on kai teoriassa tarkoitus tuoda edustustilaisuuksiin epävirallisuuden elementti. Olemme paikalla keventämässä tunnelmaa, varmistamassa ettei koko ilta kulu vain työasioista puhumiseen. Kuulostaa aika simppeliltä, mutta ei ole ihan niin yksinkertaista käytännössä. Minä en ole luonteeltani kovin kevytmielinen vaan ennemminkin päinvastoin. Ei ole ollut minulle ihan helppoa opetella puhumaan niitä näitä. Yliopistoaikoina saatoin ottaa baarissa puheeksi naisten aseman ja olin vähän tyrmistynyt, kun muut halusivatkin vain pitää hauskaa ja jättää vakavammat asiat luentosaliin. Ei ole myöskään ihan helppoa viedä Cosimon ajatuksia ja puheita pois työasioista. Hänellä ja hänen työtovereillaan on paha tapa ajautua puhumaan työstä myös vapaa-ajalla. 

Ilta sujui kuitenkin lopulta oikein hyvin. Juttelin tilaisuuden aluksi niin erään vanhan tuttuni kuin muun muassa Belizen yliopiston edustajan kanssa. Keskustelu eteni kevyesti ja helposti aiheesta toiseen, jokainen sai suunvuoron ja kaikilla tuntui olevan mukavaa. Myöhemmin illalla Cosimo ja minä istuuduimme samaan illallispöytään Belizen yliopiston johtajan ja hänen vaimonsa kanssa. Toisella puolellani istui Yhdysvaltain suurlähetystön PR-mies, lomittain vastapäätä minua suurlähetystön varalähettiläs ja vastapäätä minua eläkkeelle jäänyt Belizen valtion virkanainen. Puhuin ensin jonkun aikaa Cosimon ja yliopiston johtajan ja tämän vaimon kanssa V.S. Naipaulista ja Iso-Britanniasta, ja Italian ja Suomen eroista. Sitten suurlähetystön PR-miehen kanssa muun muassa Pohjois-Amerikan vuodenajoista ja lasten kasvamisesta monikielisyyteen. Eläkkeellä olevan valtion virkanaisen kanssa vaihdoin muutaman sanan Nobelin rauhanpalkinnosta, joka äskettäin jaettiin Euroopan Unionille. 

Ja kas kummaa, huomasin illan kuluessa, että olen kuin huomaamatta oppinut kuinka hoitaa tämän oman roolini. Olen löytänyt tasapainon yksityisen ja yleisen välille, osaan tarpeen mukaan käsitellä melkein asiaa kuin asiaa kevyesti, mutta toisaalta uskallan tätä nykyä myös ottaa ajatuksella kantaa vakavampiin kysymyksiin. Olen edustustilaisuuksissa oma itseni, vain vähän pehmeämpi ja säännöstelty versio itsestäni. 

Minusta tuntuu, että ansaitsin illalliseni. 

10 kommenttia:

  1. Tää oli oikein mielenkiintoista luettavaa!
    Olen joskus nuorempana haaveillut diplomaatin elämästä, mutta myöhemmin todennut ettei se varmaan olekaan mun juttu. Muutamissa eri maiden suurlähetystöjen itsenäisyyspäiväjuhlissa olen päässyt käymään ja todennut heti, että olen kyllä ihan väärässä paikassa. Minussa ei ole yhtään social butterfly -ainesta enkä ole hyvä juttelemaan niitä näitä tuntemattomien kanssa. Saati sitten, että osaisin puhutella fiksuja, vanhoja ihmisiä tällaisena nuorena opiskelijana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa päteä tähänkin asiaan se, että kaikkeen tottuu. En olisi ikinä osannut kuvitella sen enempää mieheäni kuin itseänikään näissä tehtävissä! Olemme molemmat toisaalta aika suorapuheisia ja samaan aikaan kuitenkin omalla tavallamme myös vähän ujoja, emmekä sinänsä siis ole kumpikaan mitään synnynnäisiä diplomaatteja. Mutta Cosimo on osoittanut olevansa todella hyvä tälläkin työnsä osa-alueella. Hän tietää niin paljon erilaisista asioista, että osaa puhua melkein mistä tahansa kenen kanssa hyvänsä. Aika pitkälle pääsee siis jo hyvällä yleissivistyksellä jota sinäkin nuorena opiskelijana varmasti koko ajan keräät lisää ja lisää! Ja mitä vanhemmaksi tulee sitä vähemmän fiksut vanhat ihmiset hirvittävät :) Olin eilen vain iloinen siitä, että sain tilaisuuden puhua Belizen yliopiston äärimmäisen älykkään ja sivistyneen johtajan kanssa: oli todella mielenkiintoista kuulla mitä hän maailmanmenosta ajatteli.

      Riippuu varmasti myös paljon ympäristöstä miten helppoa tai vaikeaa näihin kuvioihin on asettua. Täällä Belizessä on edustustilaisuuksissa tavallisesti aika rento tunnelma, kun taas esimerkiksi Jamaikalla meno oli huomattavasti jäykempää ja juhlallisempaa. En tiedä olisinko siellä koskaan päässyt siihen pisteeseen, että olisin tuntenut hallitsevani tilanteen näissä edustuskuvioissa.

      Poista
  2. Miten nättinä olet ja mikä mielenkiintoinen koru! No kyllä ansaitsit illallisen ja hyvää punaviiniä sen lisäksi! Kippis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sofia :) Korun ostin joskus aikoja sitten Italiasta. Mitä lie kiviä siinä, ei todellakaan ole mikään arvokoru, mutta lempikorujani joka tapauksessa.

      Valkoviiniä uskaltauduin juomaan lasillisen verran ja loppuilta menikin sitten soodavedellä. Sen olen myös oppinut, että yhtä lasillista enempää ei kannata juoda että jaksaisi pysyä skarppina ja keskustelussa sopivasti mukana.

      Poista
  3. Napakka analyysi expatin arjesta. Niinpä. Isoja plussia, kookkaita miinuksia. Ikuista balanssin hakua. Ikiomaa arkea niin monessa mielessä. Vuosien myötä olen kasvanut entistä tarkemmaksi oman ajan jakamisen kanssa - vaikka annan suurimman osan duunille ja diplomatialle, toivoisin suuremman osan perheelle ja itselleni. Siinäpä se, dilemma, dilemma. Tsempit, ja hei-ihanaa joulun odotusta. Jx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle nämä edustustilaisuudet ja diplomaatinrouvana toimiminen ovat onneksi vain ihan sivuhomma. Valtaosa ajastani kuluu lasten ja koirien kanssa, t-paidassa, tukka pystyssä, ilman meikkiä :) Enimmillään kerran viikossa suostun iltaisin jättämään lapset, ellei ole kyse jostain ihan erikoistapauksesta. Ja edustan mieheni rinnalla vain täällä kotikylässä, tunnin ajomatkan päähän entiseen pääkaupunkiin en lähde mukaan edustustilaisuuksiin, koska en halua olla niin kaukana lapsista jos jotain täällä kotona vaikka tapahtuisi. Onneksi minulle näitä edustusiltoja osuu kohdalle ihan enimmilläänkin keskimäärin pari kuukaudessa. Mutta siksi niihin onkin ehkä joskus vähän vaikea orientoitua; muistaa pitkän tauon jälkeen, että mikä se edustusrouvan homman nimi taas olikaan.

      On osoittautunut hyväksi asiaksi, ettei minulla tunnu olevan työelämän suhteen oikein minkäänlaista kunnianhimoa. Olen toistaiseksi hyvin tyytyväinen kotiäiti. Koska olen täällä kotosalla olen pystynyt pitämään elämäni aika hyvin tasapainossa ja oman aikani pitkälti omanani ja perheen aikana. Mutta vaikka viihdynkin hyvin arkea pyörittämässä kotona, tekee hyvää silloin tällöin lähteä ulos kotiovesta ja huomata, että päässä pyörii muutakin kuin lastenohjelmien tunnussävelmät! Eilinen ilta oli siltäkin osin menestys :)

      Tsemppejä ja joulunodotusta myös Nairobiin!

      Poista
  4. Tuosta EU:lle myönnetystä Nobelista tulikin mieleen että kun siitä tuossa eräänä aamuna telkkarissa uutisoitiin, niin olin näkeväni vilahduksen Cosimosta ruudussa! Näinköhän mä ihan väärin? (silmälasien hankinta on kyllä ollut mielessä...) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cosimo taisi sattumalta kyllä olla Brysselissä silloin kun tieto palkinnosta tuli mutta ei se ainakaan tarkoituksella ole mihinkään asiaan liittyviin kuvauksiin osallistunut... Ainakaan minun tietääkseni. Että ehkä silmälaseille olisi tilausta :)

      Poista
  5. Nostan sinulle hattua! Vaatii kyllä aika hyvää yleissivistystä keskustella mitä erilaisimpien ihmisten kanssa noin monista eri asioista. Ei onnistuisi minulta. :-) Voin muutenkin kuvitella, miten vaikeaa edustusrouvan roolin löytäminen on, kun työnkuvaa ei varmaankaan ole missään sen tarkemmin määritelty. Joudutko muuten omasta mielestäsi olemaan roolisi puolesta tavallista enemmän ajan hermolla, siis seuraatko uutisia ja maailman tapahtumia keskivertoa enemmän? Tyhmä kysymys varmaankin, mutta menköön. :-)

    Mielenkiintoinen postaus, ja kiva kun laitoit kuvankin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä elän yleissivistyksenkin osalta mieheni siivellä ;) Hän tietää paljon hyvin monenlaisista asioista, ja tuntuu muistavan kaiken lukemansa. Minulle sen sijaan tuntuu jäävän mieleen lähinnä sellaiset hyvin keskeiset ja tärkeät asiat kuten Angelina Jolien lasten nimet... En siis katso olevani erityisen yleissivistynyt, enkä oikeastaan taida siihen edes pyrkiä. Cosimo ja minun välinen vitsi onkin, että minä keskityn emotionaaliseen älykkyyteen (emotional intelligence), hän siihen kaikkeen muuhun :)

      Itse asiassa suurin oivallukseni näitten edustustilaisuuksien kohdalla onkin ollut se, että riittää ihan hyvin, että olen vain ihan oma itseni. Meidän puolisoiden roolihan taitaa tosiaan tilaisuuksissa ennen kaikkea olla se, että annamme tilaisuuden ja myönnytyksen muille tilaisuuden osanottajille puhua muustakin kuin työstä ja työhön liittyvistä asioista. Tuomme vähän toisenlaista väriä ja asiaa tilaisuuksiin. Olenkin siis antanut itselleni luvan puhua niinkin arkipäiväisistä asioista kuin lapsistani, joskus koiristanikin. Ja esimerkiksi Italian ja Suomen eroista puhuin yliopiston johtajan kanssa ihan omasta näkökulmastani. Naipaulista osasin kertoa puolestaan muun muassa sen, että äitini pitää hänestä! :)

      Ei tyhmä kysymys ollenkaan tuo uutisten seuraaminen! Pyrin ihan oman kiinnostukseni vuoksi seuraamaan uutisia, mutta tätä nykyä kyllä aika suurpiirteisesti. Olen kuitenkin myös oivaltanut sen, ettei edustustilaisuuksissa (tai yleensäkään elämässä) ole niin vaarallista jos ei tiedä kaikkea kaikesta. Ne jotka tietävät haluavat mielellään kertoa asioista oman näkemyksensä. Jos tuntuu, että oma tieto ei riitä, voi siis aina kysyä kysymyksiä ja antaa muille tilaisuuden puhua. Ihmisethän yleensä pitävät siitä kun saavat puheenvuoron!

      Poista

Kiitos kommentistasi!