maanantai 7. tammikuuta 2013

Joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään?

Lauantaina aurinko paistoi Espoossa haaleansiniseltä pilvettömältä taivaalta muutaman tunnin verran. Värjöttelin aamupäivällä lasten kanssa pihalla jonkun hetken leikkimässä. Lapsilta olisi riittänyt kuntoa pitemmällekin ulkoilulle, mutta minulle tuli yksinkertaisesti liian kylmä, varpaita ja sormia paleli. En enää muista kuuluuko paleleminen asiaan vai onko niin, että minulla on vain huonot varusteet. Täytyy yrittää toisella kertaa paksummilla sukilla ja kintailla uudestaan. 

Kaikkea en enää muista talvisäässä selviytymisestä mutta yllättävän paljon on kuitenkin edelleen alitajunnassa. Miko olisi halunnut laskea lauantai-aamuna pulkalla pihassa mäkeä, mutta tiesin heti ettei se näillä lumilla oikein mukavasti onnistuisi, vaikken oikein tarkkaan ymmärräkään miksi. Pihan kinokset ovat nyt muutaman päivän olleet kovia, eivät anna myöten ennen kuin niihin yhtäkkiä putoaa nilkkaan asti. Joulukuun pehmeästä pulkkamäestä ei ole enää merkkiäkään. 

Lumen erilaiset olomuodot ovat kaukaa minulle tuttuja, muistikuvat ja tuntuma lumeen taitavat olla itse asiassa kotoisin ihan lapsuudesta asti. En ole laskettelija enkä ole viettänyt nuoruudessa tai aikuisiällä kovin paljon aikaa lumen parissa; en muista milloin viimeksi olin pulkkamäessä itse laskemassa vaikka lapsia olenkin kyllä nyt vedellyt jonkun kerran ylös ja alaskin mäkeä. Lumi ja lumileikit ovat minulle silti niin tuttuja omasta lapsuudesta, että huomaan vähän omaksi yllätykseksenikin, että osaan jotenkin suhtautua niihin paremmin kuin leikkeihin Belmopanin pihassamme. Belmopanissa pihalla täytyy miettiä sitä miten kauan ulkona voi huoletta olla ennen kuin aurinko polttaa; huolehtia tulevatko lapset leikeissään tökänneeksi vahingossa karvajalkaista myrkkyhämähäkkiä; ihmetellä miten irrottaa monta paksua kerrosta mutaa kengänpohjista ja hellevaatteista ulkoleikkien jälkeen. Nämä ovat kaikki minulle ihan vieraita asioita ja siksi kai tuntuvat niin työläiltäkin. Lumileikit tuntuvat Belmopanin pihaleikkeihin verrattuna tutuilta ja turvallisilta. 

Samalla tapaa tutulta tuntuvat muuten legot. Leikin legoilla itse innolla lapsuudessani ja nyt niillä leikkivät omat lapseni. On jotenkin hykerryttävää kerätä lattialta legoja nyt äidin ominaisuudessa. Legopalikoiden kolina laatikon pohjaa vasten on tuttua tutumpi ääni; käteni muistavat vielä lapsuudesta miltä tuntuu kerätä legoja lattialta kämmenellinen kerrallaan. Nyt ovat vain kämmenet paljon suuremmat kuin silloin kun lapsena olin legonsiivoushommissa. 

*****

Lomat Suomessa tuovat mieleen paljon ajatuksia jotka muuten jäävät taka-alalle. Helsingissä melkein jokainen kadunkulma muistuttaa jostakusta ihmisestä tai jostain tapahtumasta; vanhempien kotona on paljon sellaisia tavaroita jotka myös vievät minut kauas menneisyyteen. Lapsuus ja nuoruus kulkevat täällä Suomessa käydessäni jollain tavalla koko ajan rinnalla. En tiedä olisiko näin jos olisin asunut täällä lapsuuden ja nuoruuden päälle myös näitä aikuisvuosiani, olisivatko vanhat muistot silloin käyneet vähän kerrallaan utuisemmiksi ja kaukaisemmiksi, olisinko miettinyt nämä suomalaiset muistoni ennen pitkää pois mielestä? Nyt muistelen monia vanhoja lapsuuden ja nuoruuden asioita vain kerran pari vuodessa muutaman viikon lomien ajan. Muistot pysyvät sillä tavoin jotenkin kirkkaina mielessäni kun nostan ne esiin vain silloin tällöin, kuin vanha valokuva jota ei ole vielä katsottu niin puhki ettei sitä oikein enää edes näe. Välillä tekee hyvää ajatella vanhoja aikoja, mutta on se väsyttävääkin elää samaan aikaan ikäänkuin useammassa ulottuvuudessa. 

8 kommenttia:

  1. Kaunista luettavaa,kiitos mahdollisuudesta nähdä elämän kristallipalloa, myös aivan uudelta kannalta. Mukavaa loppulomaa. terv. Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista kommentista Leena ja kaikkea hyvää alkaneelle vuodelle!

      Poista
  2. Hahaa, ihanan positiivisia nämä suomalaiset vanhat sananlaskut. Tikulla silmään vaan! :D

    Kyllä se "lumen taju" on tuonne jonnekin ohjelmoituna. Siskoni oli aikoinaan matkailualantöissä Lapissa, siellä piti vahtia brittituristeja, etteivät lähteneet ilman pipoa ulos tai ettei takaisin tullessa kellään ollut näkyviä paleltumia. Eräskin äiti kuulemma lämmitti lapsensa paleltuneita korvia hiustenkuivaajalla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet britit eivät tosiaan tunnu tietävän siitä miten kylmässä ilmassa toimitaan. Aikoinaan kun opiskelin Englannissa ihmettelin yhtenään kylmässä talvisäässä iltamenoissa paljain säärin heiluvia paikallisia opiskelutovereitani. Minä toisaalta kai vaikutin heidän mielestään aivan neuroottiselta kylmän suhteen, kun kuljin monta kerrosta vaatteita päälläni enkä tälläytynyt kesävaatteisiin talvisin edes juhlatilaisuuksiin.

      On muuten ihanan kaamea sananlasku tuo tosiaan; en tiedä mistä se tuli mieleen pitkästä aikaa. Kävin sitä varan vuoksi googlaamassa varmistaakseni etten ihan väärin muistanut ja huomasin, etten siihen kuuluu vielä vähän jatkoakin: "Joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään; ja sitä molempiin joka unohtaa." Ehkä vanhojen muistelu ei siis olekaan niin paha asia kuin unohtaminen?

      Poista
  3. Puit hienosti sanoiksi sen kuinka niita vanhoja muistoja tulee lammiteltya, en usko etta miettisin samalla tavoin vanhoja aikoja ellen asuisi ulkomailla, onkohan se sellainen turva palata valilla johonkin lapsuuden ja nuoruuden tunnelmiin? Meilla on Ankarassa mukavan talvista mutta ei taalla kylla ole lumeen totuttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä on ajatella, että todennäköisesti muistot näyttäisivät nyt aika erilaisilta jos olisin elänyt koko ikäni suurinpiirtein samoissa kuvioissa. Jotenkin tämä poissaolo värittää historiaa ja nostaa siitä esille asioita, joilla ei ehkä olisi samalla tavalla merkitystä jos olisin aina asunut Suomessa.

      Suomessa saa kyllä aika ainutlaatuisen kurssin lumen ja kylmän kanssa pärjäämiseen! :) Nyt lähdemme pian taas ihmettelemään miten helteessä selvitään...

      Poista
  4. Oi hienosti sanoit useammassa ulottuvuudessa elämisestä! Viime päivinä olen huomannut koko Kiinan muistamisen olevn uuvuttavaa. Siihen sisältyy niin paljon, monella tasolla, kamalasti tunteita ja muistoja. Ja jos ajatukset eksyvät vaikka lehden matkailumainoskuvan avituksella Ranskaan, niin pää menee myös ihan pyörälle, vaikka sieltä lähdöstä on jo melkein viisi vuotta. Ehkä tuntemukseni liittyvät juuri nyt uuteen asuinpaikkaan juurtumisen käynnistymisestä? Ja sinulla uuden tulevan odottamisesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollut tullut tuota ajatelleeksi, mutta hyvin järkeenkäyvältä tuntuisi, että nämä vanhojen todellisuuksien muistelut vielä korostuvat näissä käännekohdissa. Muistan myös miettineeni läpi vanhoja elämänvaiheita kun olen ollut asettumassa uuteen ympäristöön. Ja tämä tulevan odottaminen on tosiaan tällaista aikaa missä mieli ei ole oikein kunnolla kiinni missään ja siksi se kai harhailee vanhoissa tutuissa kuvioissa sitäkin tarmokkaammin.

      Kiitos Vilijonkka, että autoit saamaan näitä sekavia ajatuksiani vähän järjestykseen! Tuntuu hyvältä ajatella, että kunhan taas saamme kiinni jostain uudesta, tämä vaeltava mielikin vähän rauhoittuisi.

      Poista

Kiitos kommentistasi!