torstai 31. tammikuuta 2013

Muutosta toiseen

Olen muuttanut elämäni aikani maasta toiseen kymmenisen kertaa, jos mukaan lasketaan myös väliaikaiset muutot takaisin Suomeen ulkomaankokemusten välillä. Muuttaminen on minulle siis tuttua ja osaan jo odottaa miltä tuntuu asettua uusiin kuvioihin. Silti muutto hirvittää. Käytännön asiat hoituvat kyllä joka kerta vähän enemmän rutiinilla, mutta henkisellä tasolla muuttaminen on minun kokemukseni mukaan sitä hankalampaa mitä enemmän tietää ja muistaa siitä kuinka kauan asettuminen uuteen maahan voikaan kestää. 

Jamaikalle muutto oli aikanaan minulle aikamoinen shokki. En oirehtinut ainoastaan asettumista itse maahan vaan vaikeaa minulle oli Jamaikalla alkuun ennen kaikkea se, että olin ensimmäistä kertaa maailmalla edustamassa jotain muutakin kuin itseäni. Vaikkei kukaan ole minua velvoittanut saati palkannut edustamaan Euroopan Unionia, tunnen silti jonkinlaista vastuuta Euroopan ja EU:n kuvasta maailmalla. Jamaikalla roolini diplomaatinrouvana oli ihan uusi ja otin siitä aika lailla paineita. 

Ainut ihminen jonka tunsin Kingstonissa oli tuore aviomieheni Cosimo, joka oli kaiket päivät töissä. Minulla ei ollut ajokorttia kun muutimme Kingstoniin, eli olin liikkumisen suhteen aika lailla Cosimon ja hänen vapaahetkiensä armoilla. Taksit ovat Kingstonissa ihan toimiva ja edullinen vaihtoehto, mutten koskaan tullut kuitenkaan lähteneeksi huvin tai vaikka kauppareissun vuoksi taksilla liikenteeseen. Tuntui jotenkin hölmöltä ottaa taksi ruokakauppaan ja takaisin. Elin siis Kingstonissa aikamoista hiljaiseloa. 

Sen lisäksi, että olin alkuun maassa aika yksin ja yksinäinenkin, tunsin uuden roolini vuoksi tarvetta olla Jamaikalla parempaakin parempi ihminen. Halusin olla hyvä eurooppalainen ja hyvä diplomaatinrouva. En halunnut koskaan menettää paikallisten edessä malttiani enkä käyttäytyä vaativasti, en halunnut antaa kenellekään aihetta paheksua Eurooppaa tai diplomaattikuntaa. Olen itse asiassa aika äkkipikainen ja helposti ärsyyntyvä ihminen, mutta edellytin itseltäni Kingstonissa alkuun melkein epäinhimillistä joustamista paikallisten ja osin myös muiden ulkomaalaisten suhteen. 

Ei siis ehkä ihme, että aloin vähitellen kadottaa itseni. Minusta alkoi vähän kerrallaan tuntua, että olin Jamaikalla olemassa vain muitten ihmisten elämän sivuosassa. En osannut ottaa itselleni tilaa. Olin kiitollinen kun minua kutsuttiin mukaan menoihin, enkä tullut ajatelleeksi, että minun läsnäoloni lisäsi oman ainutlaatuisen elementtinsä jokaiseen tilaisuuteen. 

Belizeen muutto oli käännekohta. Vähitellen minusta tuli täällä taas oman elämäni päähenkilö ja aloin hahmottaa kuinka lähestyä omista lähtökohdistani tätä edustusrouvan hommaani. Olen edelleen sitä mieltä, että eri maitten ja yhteisöjen edustajien tulee maailmalla pyrkiä käyttäytymään hyvin ja asiallisesti, mutta tätä nykyä osaan paremmin suhteuttaa hyvän ja asiallisen käytöksen eri ympäristöihin ja tilanteisiin. Enää ei mielestäni ole hyvän käytöksen merkki joustaa aina ja kaikessa. On tärkeää pitää kiinni omista arvoista ja ajatuksista, periaatteista ja mielipiteistä. Nykyään olen oikeastaan sitä mieltä, että diplomaatit ja heidän puolisonsa voivat lopulta todella edustaa omaa maataan ja yhteisöään vain omien aitojen persooniensa kautta.  

Toivon todella, että tämä sisäinen rauha ja jonkinlainen itsetietoisuus mitä täällä Belmopanissa tunnen eivät ole paikkaan sidottuja; että osaan olla rennosti ja rohkeasti oma itseni myös seuraavassa asemamaassa. Muuttaminen yhdestä ympäristöstä toiseen on kuitenkin aika kokonaisvaltainen kokemus. Ympäristö ja ihmiset vaikuttavat siihen miten itsemme näemme. Minuun vaikuttaa paljon myös ympäristön kieli. On ihan erilaista asua maassa, jonka äidinkielen hallitsee kuin maassa, jossa joutuu kommunikoimaan joko huonosti ihan vieraalla kielellä tai vaikkapa tulkin välityksellä. Minun tunnelmiini vaikuttaa paljon myös se miten helposti pystyn tutustumaan uuteen ympäristööni. En usko, että olisin koskaan voinut todella asettua Kingstoniin, koska siellä oli lähes mahdotonta käydä kävelyllä. Minä otan tilan haltuuni jalan; auton ikkunasta en saa ympäristööni samanlaista otetta. 

Tällaisissa mietteissä mietin mahdollisia tulevia kotikaupunkeja ja -maita ja odottelen mitä tuleman pitää. Toistaiseksi ja edelleen on kaikki ihan auki, kohdemaasta ja aikataulusta lähtien. 

4 kommenttia:

  1. Yhdyn sata prosenttisesti lauseeseen "Ympäristö ja ihmiset vaikuttavat siihen miten itsemme näemme". Ei minullakaan aina ole ollut helppoa täällä Itävallassa, vaikka osasin tullessani saksaa täydellisesti. En usko että kenelläkään on helppoa, kun jättää oman maansa taakseen. Sopeutuminen vie hirveästi voimia. Mutta vaikka kuinka yrittäisi, ei sitä aina voi sopeutua, eikä tarvitsekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä ei varmaan tule edes ajatelleeksi miten paljon ympäristö ja muut ihmiset vaikuttavat omaan identiteettiin ennen kuin lähtee ihan uudenlaisiin kuvioihin ja joutuu kokemaan sen käytännössä. Uuteen ympäristöön sopeutuminen vie todellakin hirveästi voimia. Sitä vähän jännitän, että kuinka paljon niitä taas tarvitaan. Kun voimat ovat lopussa, on minun kokemukseni mukaan vaikeampi muistaa, että kuka sitä taas oikein olikaan.

      Aina ei tosiaan voi sopeutua. Minä vain vähän pelkään, että jos en ihan oikeasti asetu jokaiseen maahan huomaan vuosien päästä, että olen elänyt elämäni muutaman vuoden "selviytymisjaksoissa", sinnitellen läpi erilaisten kokemusten. Siksi kai tämä Belize on ollut ihana yllätys, koska olen osannut elää täällä ihan oikeasti elämässä kiinni ja aloillani.

      Poista
  2. Hienoa itsetutkiskelua. Ajattele, miten elämä kasvattaa – ihan huomaamatta. Ulkomailla olo ja varsinkin kielitaidottomuus heittää joskus sellaisiin tilanteisiin, joihin ei koskaan kotimaassa joutuisi, ja siinä joutuu tutkiskelemaan itseäänkin ihan uudessa valossa.

    Minun on myös saatava tutkia ympäristöä omin päin - minusta tulee ihan hirveän ahdistunut, jos joudun olemaan koko ajan liikkumisen suhteen riippuvainen muista. Ihan kuin olisin vankilassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle oli varsinkin tuo Jamaikan oppiaika aika raskasta aikaa. Jotenkin tuntuu, että vaikeamman kautta tuli opittua jos jotakin... Mutta niin se on, että hyvässä ja pahassa maailma on opettanut jos jonkinlaisia asioita, joita en varmaankaan olisi tullut oppineeksi muuten.

      Vankilalta tuntui Kingston minulle monessakin mielessä: ikkunoiden tiheiden kalterien läpi tirkistelin Kingstonin ympärillä nousevia kauniita vuoria ja ikävöin vapauteen! Siksikin ovat nämä Belizen vuoden olleet niin kiitollista aikaa. Meillä on kyllä alakerrassa kalterit, mutta ne ovat niin harvat, että ikkunoista näkee sentään ulos. Yläkerrassa ei ole kaltereita lainkaan, ja kadulla voi kävellä lasten ja koirien kanssa aika huoletta. Toivotaan, että seuraavassa maassa emme ihan kokonaan menetä taas vapautta liikkua jalan itseksemme.

      Poista

Kiitos kommentistasi!