torstai 24. tammikuuta 2013

Onko värillä väliä?

Miko ja Matilda eivät tunnu juuri huomaavan ihmisten ihonväriä. Heillä on erinäköisiä ystäviä, joista toisilla on tumma tukka, toisilla tumma iho, toiset ovat yhtä vaaleita kuin he itse, toiset jotain siltä väliltä. Lastemme on ollut helppo kasvaa Belizessä ymmärtämään erilaisuutta. Täällä katukuvassa näkee niin monennäköisiä ihmisiä, ettei kenenkään ulkonäköön ja ihonväriin ehdi juuri kiinnittää huomiota. Mikolle ja Matildalle ihmiset ovat ihmisiä. Cosimo ja minä olemme iloisia siitä, että lapsemme ovat saaneet toistaiseksi kasvaa näin monikulttuurisessa ympäristössä. Sekä minun lapsuuteni Suomi että Cosimon lapsuuden Italia olivat nimittäin hyvin homogeenisiä yhteiskuntia; molemmat maat alkoivat muuttua vähän monikulttuurisempaan suuntaan oikeastaan vasta sitten kun me olimme aikuistuneet ja muuttaneet jo muille maille. 

Mutta kun kerroin amerikkalaiselle ystävälleni, Mikon kahden koulukaverin äidille, että olemme onnellisia, että lapsemme saavat elää monikulttuurisessa ympäristössä, jossa he kasvavat ikäänkuin värisokeiksi, ystäväni rypisti kulmiaan. Mustien lasten mustan äidin näkökulmasta ei ollutkaan hyvä, että minun valkoiset lapseni ajattelevat, että värillä ei ole väliä. Ystäväni haluaa, että niin valkoiset kuin mustatkin lapset kasvavat aikuisuuteen tietoisena siitä miten ihmisiä kohdellaan eri tavalla vain heidän ihonvärinsä perusteella.

Ymmärrän sinänsä ystäväni ajatuksen, mutta jotenkin silti tuntuisi siltä, että mitä vähemmän tulevien sukupolven aikuiset tekevät suuntaan tai toiseen asiaa ihonväristä, sen vähemmän se heihin ja heidän asenteisiinsa vaikuttaa. Jos Mikon ja Matildan mielessä ihmiset jakautuvatkin värin sijaan vaikkapa iän tai harrastusten mukaan eri ryhmiin, eikö se anna tilaa uudenlaiselle asenteelle ja suhtautumiselle erilaisuutta kohtaan? Ja miten me edes voisimme lähteä kyseenalaistamaan lastemme värisokeutta? Cosimo ja minä olemme itse hyvin neutraaleja niin erilaisten ihonvärien, kansallisuuksien kuin esimerkiksi seksuaalisen suuntautumisen suhteen. Tuntuisi luonnottomalta tästä näkökulmasta lähteä varta vasten kertomaan lapsillemme, että heidän tulisi olla tietoisia sellaisista asioista, joihin emme itsekään pyri kiinnittämään huomiota.

On kuitenkin helppoa nolata valkoinen nainen, joka on kasvanut onnellisten tähtien alla. Tunsin itseni typeräksi puhuessani rasismista mustan ystävättäreni kanssa. Uskon ehkä liiankin helposti, etten voi ymmärtää toisenlaisista todellisuuksista mitään, koska olen itse elänyt niin täydellisen etuoikeutettua elämää. On totta etten voi koskaan tietää millaista on olla musta, eikä minulla ole myöskään kokemusta todellisista vaikeuksista. En tunne Yhdysvaltain saati koko maailman historiaa niin erinomaisen hyvin, että voisin sanoa ymmärtäväni minkälaisia vaiheita ja vastoinkäymisiä aikaisemmat sukupolvet ovat kautta maailman kokeneet. 

Mutta toisaalta tiedän kyllä millaista on olla ihminen tässä ja nyt. Olen empaattinen ja haluan yrittää ymmärtää erilaisten ihmisten erilaisia kokemuksia. Minusta tuntuu, että niin kauan kuin erilaiset ryhmät sulkeutuvat ylhäiseen yksinäisyyteensä ja toteavat, ettei kukaan muu voi heitä ymmärtää, me tulemme elämään maailmassa, jossa erilaisuus on vaikea ja kielteinen asia. Jos toisaalta pyrimme ymmärtämään toinen toisiamme sen kautta mikä meille on yhteistä, sen sijaan että loputtomiin korostamme erojamme, olemme ehkä vähän lähempänä tasa-arvoisempaa maailmaa? 

15 kommenttia:

  1. Jänniä ja mielenkiintoisia juttuja niin eri näkökulmista. Mielestäni on todella hyvä, jos lapsi kasvaa monikulttuurisessa ympäristössä kiinnittämättä huomiota eri ihon väreihin. Kyllähän kaikki jossain vaiheessa elämää oppii historiasta ja siitä, miten joissain tilanteissa joillekin ihmisille värillä voi olla väliä. Mielestäni siitä ei silti tarvitse tehdä mitään "juttua" ja ikäänkuin luoda ennakkoluuloja -jos näin voi sanoa. Parempi, että lähtökohtana lapselle kaikki on saman värisiä. Miksi pitäisi pienelle lapselle "luoda ongelmia" selittämällä, että joskus ihmisen ihon väri voi olla ongelma, jos hän ei itse kiinnitä siihen huomioita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin ajattelen, että oudolta tuntuisi lähteä tekemään lapsille ongelmaa asiasta jota he tai me vanhemmat itse emme tunne ongelmaksi. Elämme täällä monikulttuurisessa ympäristössä ja meillä ja lapsillamme on kirjaimellisesti kaikennäköisiä ystäviä. He näkevät joka päivä, että meidän elämässämme kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Sen luulisi olevan se kaikkein tärkein viesti.

      Poista
  2. Sinulle on tunnustus blogissani! :)

    VastaaPoista
  3. Minä olen törmännyt useastikin tuohon ilmiöön, että mustat oikein korostavat mustien ja valkoisten erilaisuutta. Olen miettinyt, mistä se mahtaa johtua - onko kyseessä jonkinlainen ylpeys vai johtuuko se sittenkin jonkinlaisesta alemmuudentunteesta, joka ilmenee tuolla tavalla epäsuorasti? Minusta on todella kummallista ajattelua, että pitäisi jotenkin erityisesti kiinnittää huomiota ihmisen väriin, kun en itse osaa ajatella sillä tavalla ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisiko se ylpeyttä yhdistettynä alemmuudentuntoon? Seurattuani nyt muutaman viikon verran Umaya Abu-Hannan artikkelista alkanutta suomalaista keskustelua rasismi-aiheesta ymmärrän hyvin, että voi olla hyvin raskasta ja suorastaan mahdotonta elää ympäristössä, joka nostaa oman erilaisuuden jatkuvasti esille. Siinä herää varmasti kaikenlaisia tuntoja, uhmasta ahdistukseen. Suomalainen rasismi-keskustelu herättää myös minussa paljon tunteita vaikka se ei sinänsä aktiivisesti minua kosketakaan kun en edes asu Suomessa.

      Mielestäni on vähän erikoista lähteä ystäväni tavoin toisaalta vastustamaan sitä, että erilaisuutta eivät kaikki kuitenkaan huomaa tai siitä välitä... Miksi ihonväriin pitäisi tosiaan ruveta vartavasten ottamaan kantaa? Kävimme ystäväni kanssa keskustelun ystävälliseen sävyyn enkä siis lähtenyt hänen asennettaan kyseenalaistamaan siinä hetkessä, mutta näin jälkikäteen harmittaa vähän, etten kysynyt mitä hän sitten tarkalleen meiltä etuoikeutetuilta valkoisilta vanhemmilta haluaisi. Että kasvattaisimme lapsemme näkemään ihmisten värin mutta toisaalta unohtamaan sen ja olemaan välittämättä siitä...? Jotenkin tuntuisi, että pääsemme helpommin siihen lopputulokseen missä kaikki ovat tasa-arvoisia kun emme lähde tekemään ihonväristä asiaa vaan osoitamme lapsillemme, että ihmiset ovat ihmisiä.

      Poista
  4. Minusta on mahtavaa,että lapset saavat kasvaa monikulttuurisessa ympäristössä;siitä on takuulla vain plussaa myöhemmin.Olen vapaaehtoisena paikassa,jossa suurin osa lapsista on tummaihoisia ja sitten vähemmistö valkoisia,mutta en ole kertaakaan 3 vuoden aikana kuullut heidän välillään mitään skismaa erilaisten ihonväriensä johdosta,vaan heille se on ihan luonnollista.Muussa ympäristössä ,tuon paikan ulkopuolella,sitten nuo tummat lapset saavat välillä kärsiä juuri tuon ihonvärinsä johdosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä enemmän lapset näkevät maailmaa ja erinäköisiä ihmisiä ja erilaisia tapoja elää sen hyväksyvämmiksi he tulevat, tai se on ainakin minun kokemukseni. Tietysti vanhempien asenteet vaikuttavat myös varmasti paljon - aikuisilta kai ne ajatukset alunperin ovat lähtöisin. Harva lapsi itse keksisi tehdä toisen erivärisestä ihosta asiaa, tai ainakaan ilkeää asiaa.

      Luinkin blogistasi joku aika sitten vähän tuosta vapaaehtoistyöstäsi. Teet hyvää ja tärkeää työtä lasten kanssa!

      Poista
  5. Tavallaan voi ajatella, että sinun lapsesi elävät tulevaisuudessa. :) Samoin kuin //aNNiKa, uskon että historiasta oppiminen opettaa heidät riittävästi tiedostamaan, mitä ihonväri on saattanut heidän isovanhempiensa aikaan tarkoittaa. Mutta ellei lapsella itsellään ole kysymyksiä, en minäkään usko että ne oppitunnit kuuluvat alle ~kymmenvuotiaille.

    Toista näkökulmaa ymmärrän etenkin siltä kantilta, että historiallisista syistä (etenkin USA:a ajattelen kun vain sitä tunnen) erottelu ja eriarvoisuus on luonut kaksi eri kulttuuria. Ymmärrän hyvin, että vähemmistökulttuurin edustaja haluaa sitä vaalia, vaikka siitä aiheutuisi lieveilmiöitä kuten ihonvärin "huomaamista". Äärimmäisillään valtakulttuuriin, valkoiseen kulttuuriin mukautumista tai sen omaksumista pidetään oman väen pettämisenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin ajattelen, että lapsille on parasta puhua haastavammista asioista niin, että vastaa niihin kysymyksiin, joita heillä on mielessä. Muuten tulee helposti käsitelleeksi asioita tavalla, joka menee ihan yli ymmärryksen.

      Ymmärrän kyllä, että valtakulttuurin näennäinenkin hyväksyminen voi olla vähemmistökulttuurien edustajille ongelmallista. Toisaalta, jos kaikki loputtomasti pitävät kiinni omista ennakkoluuloistaan ja asenteistaan, mikään ei ikinä tule muuttumaan ihmisten suhteissa toisiinsa. Vastuu on myös vähemmistöillä.

      En tule varmasti ikinä todella ymmärtämään millaista on olla vähemmistökulttuurin edustaja, mutta toivon silti lapsilleni tasa-arvoista maailmaa ihan yhtä raivokkaasti kuin kuka tahansa äiti, ihonväristä tai alkuperästä riippumatta. Onko todella niin, että vähemmistökulttuurien edustajat toivovat, että me valkoiset hyväosaiset äidit vain istumme ja odotamme, että he saavat maailman parannettua meidän kaikkien lapsiä varten? Eikö ole mahdollista tehdä yhdessä töitä yhteisen tavoitteen eteen?

      Ei vie kenenkään osalta asiaa eteenpäin jos vähemmistöjen edustajat tyrmäävät kaikki valtakulttuurin edustajien yritykset käsitellä ihonväriin perustuvaa eriarvoisuutta. Ja siltä kuitenkin monesti tuntuu: ettei vähemmistöjen asioista saa edes varovaisesti yrittää puhua ellei ole itse ole kyseisen (tai edes toisen) vähemmistön edustaja.

      Poista
    2. Olet aivan oikeassa. Sen tulevaisuuden saavuttamista, jossa sinun lapsesi "värisokeina" jo elävät, ei edesauta se, että asiaa ei voi käsitellä ilman silkkihansikkaita, joskus ei edes niiden kanssa. Ja kuten sanot, ennakkoluuloja ja -asenteita on kaikilla osapuolilla. Mutta siitäkään ei pääse mihinkään, että meidän etuoikeutettu asemamme asettaa rajoituksensa sille, mitä me voimme tehdä tai sanoa. Erityisesti, kun takanamme on alistamisen, ylimielisyyden ja isännöinnin historia. Ehkä lopulta on niin, että parasta mitä omien asenteidemme tarkistamisen lisäksi me voimme tehdä, on kuunnella, mitä vähemmistö meidän toivoisi tekevän yhteisen tavoitteen eteen? Ja mitä sitten, jos se mitä kuulemme, on toive kasvattaa lapsistamme rotutietoisia... Vaikeaa, sanoisin, eikä helpommaksi tule kun siitä ei oikein voi puhua!

      Poista
    3. Olen kanssasi samaa mieltä, että tämä etuoikeutettu asemamme rajoittaa mitä voimme tehdä ja sanoa. Mutta toisaalta en kuitenkaan oikeastaan ymmärrä miksi yhteisessä asiassa olisi itsestäänselvästi annettava ohjat toiselle puolelle. Ei ole tärkeää vain vähemmistöille, että heitä kohdellaan tasa-arvoisesti valtaväestön kanssa. Pitäisi olla tärkeää meille kaikille yhtä lailla, että elämme tasa-arvoisessa maailmassa. Tasa-arvokysymykset eivät siis ole vain vähemmistöjen asia vaan meidän kaikkien asia ja siksi meidän kaikkien pitäisi saada ja voida puhua niistä.

      Minulla itselläni ei ole alistamisen, ylimielisyyden tai isännöinnin kanssa mitään tekemistä. Minut on kasvatettu ajattelemaan ja ymmärtämään, että me kaikki maailman ihmiset olemme samanarvoisia riippumatta alkuperästämme, ihonväristämme, seksuaalisesta suuntautumisestamme jne. Olen elänyt tämän tiedon kanssa koko elämäni. Tämän ajatuksen pohjalta en halua ajaa sen enempää enemmistön kuin vähemmistönkään asiaa vaan haluan, että me kaikki opimme elämään sovussa yhdessä - niin utopistiselta kuin se kuulostaakin.

      Vähemmistöjen edustajat antavat kuitenkin niin usein ymmärtää, ettemme me valtakulttuurien edustajat heitä voi oikein koskaan ymmärtää. Mutta eikö todella ole sanoja, joilla voisimme alkaa kuroa kasaan jonkinlaista yhteistä näkemystä elämästä, sanoja joilla selittää toinen toisillemme niitä asioita ja kokemuksia jotka eivät ole meille kaikille yhteisiä?

      Poista
    4. Korostan ehkä turhankin paljon vähemmistöstä itsestään kumpuavaa muutosta, onhan tässäkin asiassa useampi osapuoli ja vastaukseni viimeiseen kysymykseesi on ehdottomasti kyllä - dialogi, yhteen kurominen, ymmärryksen kasvattaminen ovat mahdollisia, ja joka ikisen pitäisi tarkistaa omat asenteensa ja miettiä missä voi yhteisymmärryksen kasvattamiseksi toimia. Mutta väitän, että keskustelun on tapahduttava, ei välttämättä vähemmistön aloitteesta, mutta ensisijaisesti vähemmistön lähtökohdista. Muutoin toistamme samaa vanhaa kaavaa, vaikka tällä kertaa kuinka hyvällä tarkoituksella. Emme voi paeta historiaa, vaikka me itse irtisanoudummekin kaikesta sortoon liittyneestä. Minun valkoinen naamani hyvää tarkoittavaa keskustelua aloittaessa saattaa näyttäytyä vallan muuna toisissa silmissä.

      Tarkennan aiemmasta, etten voi yleistää koskemaan meitä kaikkia hyväosaisia valkoisia, mutta itseäni ja omaa tilannettani ajatellessani tiedän, että olisin röyhkeä jos väittäisin pystyväni ymmärtämään pohjia myöden afrikkalaisamerikkalaista kanssasisartani. Mietin erityisesti kodistani parinkymmenen kilometrin päässä olevia väkivaltaisia slummiutuvia alueita, joissa sorron perintö näkyy niin kipeästi. Mitä minä voisin siellä kenellekään sanoa?

      Sinä et kuulosta mielestäni utopistiselta vaan juuri se mitä kirjoitat pitäisi kaikilla olla päämääränä. Minulla näyttää vaan olevan pessimistinen tai inhorealistinen näkökulma, ja vaikka se ei ehkä kommenteistani näy, luulen, että samalla tavalla parempaa maailmaa haluaisimme.

      Poista
    5. Hassua kyllä Pilvi voin ihan hyvin kuvitella itseni käsittelemässä tätä asiaa tuosta sinun näkökulmastasi, etkä sinä mielestäni vaikuta inhorealistiselta. Sinulla on tässä keskustelussa faktat ja elämän reaaliteetit puolellasi ja hallussa; minulla vain naiivi usko parempaan tulevaisuuteen. Ja aina en ole näin luottavainen, tänään näyttää tuulevan tästä suunnasta... Uskon siis hyvin, että samoilla linjoilla ollaan.

      Ihan samalla tapaa ajattelen minä, ettei taida minun olla mahdollista näistä lähtökohdistani todella koskaan asettua afrikkalaisamerikkalaisen naisen asemaan ja hänen elämäänsä ymmärtää, vaikka miten haluan ja yritän. Ja olet varmasti oikeassa myös siinä, että vähemmistön lähtökohdista olisi parasta näitten keskusteluiden ja muutosten tosiaan tapahduttava. Ymmärrän nyt mitä hait takaa tuossa aikaisemmassa kommentissa.

      Poista
    6. Arvelinkin, että pohjimmiltaan ajattelemme samoilla linjoilla. Optimismia tarvitaan, ja jos se joskus vaatii vähän naiviutta, niin sitä sitten lisää! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!