tiistai 29. tammikuuta 2013

Pieniä hyviä tekoja vuonna 2013

Parin viikon päästä, 11.-17. helmikuuta, on taas satunnaisten hyvien tekojen viikko. Se antoi viime vuonna minulle ajattelemisen ja kirjoittamisen aihetta, joten ajattelin myös tänä vuonna tehdä viikon verran sattumanvaraisia pieniä hyviä tekoja ja käsitellä aihetta täällä blogissa. 

Tällä kertaa en aio odottaa, että paikallinen rauhantutkimuskeskus ehdottaisi minulle viikon verran hyviä tekoja. Heiltä jäi viime vuonna ainakin yksi päivä kokonaan välistä ja muutenkin ehdotukset tulivat usein niin myöhään aamupäivällä, etten meinannut ehtiä niitä lainkaan toteuttaa. Tälle vuodelle olenkin itse laatinut itselleni hyvien tekojen listan. 

Osin aion mennä sieltä missä aita on matalin ja tehdä ja käsitellä niitä pieniä hyviä tekoja joita muutenkin säännöllisesti arjessa teen. Mutta haluan myös sopivassa suhteessa haastaa itseni ja yrittää tehdä asioita, jotka vaativat vähän enemmän. Aion viikon aikana toteuttaa myös ainakin yhden satunnaisten hyvien tekojen klassikon. 

Tervetuloa siis seuraamaan pienten hyvien tekojen viikkoa 11. helmikuuta lähtien! Jos jotakuta muuta kiinnostaa juhlistaa satunnaisten hyvien tekojen viikkoa, ehdotuksia pienille ja vähän isommillekin hyville teoille löytyy (englanniksi) muun muassa täältä: The Random Acts of Kindness Foundation.

6 kommenttia:

  1. Teillä onkin siellä kiva viikko tiedossa.
    En muista, että sellaista olisi virallisesti täällä Suomessa.
    Punaisella Ristillä oli joskus "arjen hyviä tekoja " kampanja.
    Tietenkin jokainen voi tehdä elämässään hyviä tekoja päivittäin, mutta tuollainen ehkä innostaisi ihmisiä yrittämään jotain:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kiva idea minunkin mielestäni, Yhdysvalloista kai alunperin kotoisin? Pari viikkoa saa tässä vielä lämmitellä ja kuivaharjoitella ennen kuin tuo varsinainen viikko hyvine tekoineen alkaa :)

      Ei täällä Belizessäkään virallisesti tuota viikkoa juhlisteta, eikä se taida missäänpäin maailmaa olla kuin pienen porukan harrastus. Viime vuonna huomasin, että paikallinen rauhantutkimuskeskus kannusti ihmisiä tekemään pieniä hyviä tekoja satunnaisten hyvien tekojen viikon nimissä. Minua viikko kiinnosti viime vuonna alunperin lähinnä blogin kirjoittamisen aineistona, mutta muutaman edellisen blogikirjoitukseni ja niitten kommenttien pohjalta tuntuu siltä, että hyvät teot ovatkin paljon ristiriitaisempi ja mielenkiintoisempi ilmiö kuin olin ollenkaan ymmärtänyt! Toivon, että ehdin pienten hyvien tekojen viikon aikana miettiä hyvän tekemistä ja hyväntekeväisyyttä vähän eri perspektiiveistä.

      Poista
  2. Voi miten ihana idea, taidanpa lähteä tähän mukaan :)
    Katselin tuota listaa linkin takaa, eräs kohta siellä sai hymyn huulille, tällaiselle joka itse rescue-koirien adoptointitoiminnassa on mukana: "adopt a soldier" :D Näin jo sieluni silmin, miten onnellinen perhe saapuu lentokentälle vastaanottamaan heille saapuvan adoptio-sotilaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naureskelin muuten ihan samaa muutama päivä sitten :)

      Kivaa jos lähdet myös tekemään satunnaisia hyviä tekoja! Mielenkiinnolla jään odottelemaan blogiraportteja.

      Poista
  3. Enpä olekaan aikaisemmin kuullut tuosta, mutta täytyy sanoa, että todella hienoa idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienten hyvien tekojen päivä pitäisi varmaan olla joka päivä! Mutta ajatus on kai se, että jos lähtee tarkoituksella ja ajatuksella tekemään viikon verran hyvää, voi vaihde vähän niin kuin vahingossa jäädä päälle. Hyvän tekeminen on kyllä minun kokemukseni mukaan aika addiktoivaa. Tulee hyvä olo siitä kun tekee jonkun hyvän työn jolla helpottaa tai ilahduttaa jonkun toisen ihmisen tai eläimen elämää. Itsekästä hommaa siis itse asiassa koko hyvän tekeminen :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!