maanantai 11. helmikuuta 2013

Huolta huomisesta

Miko oli muutamaa kuukautta vailla kahden kun muutimme Jamaikalta Belizeen. Se oli siltäkin osin helppo muutto, että alle kaksivuotiaalle ei ollut niin väliksi missä ollaan kunhan ollaan kaikki yhdessä. En muista Mikon millään tavalla oirehtineen muutosta, hän sopeutui helposti uuteen ympäristöönsä. En kuitenkaan kuvittele tuon yhden hyvän kokemuksen pohjalta lasten itsestäänselvästi ongelmitta sopeutuvan kaikkeen uuteen. Ympäristöstä toiseen muuttaminen ei ole itse kullekaan mikään ihan läpihuutojuttu. 

Tiedän omalta osaltani kuinka raskaita nämä suuret muutot voivat olla - ja minulla on kuitenkin aikuisen kyky käsitellä menetystä, menneisyyttä ja tulevaisuutta. Minulla on myös mahdollisuus tehdä päätöksiä niin muuttoon liittyvistä suurista linjoista kuin yksityiskohdistakin, kun taas lasten on vain nöyrästi otettava muutokset vastaan.

Lapsemme ovat kyllä perheemme täysivaltaisia jäseniä, mutta me vanhemmat olemme tämän elämän rakentaneet ja meidän on siis myös lopulta kannettava vastuu muuttoihin ja muihin suuriin elämänmuutoksiin liittyvistä päätöksistä. En tiedä missä vaiheessa otamme lapset mukaan tähän päätöksentekoon. He eivät vielä pitkään aikaan pysty täysin ymmärtämään mitä maasta toiseen muuttaminen lopulta tarkoittaa tai mitä kaikkea näitten päätösten takana onkaan. Meidän vanhempien tehtävä on siis tehdä vaikeat päätökset ja varmistaa, että lasten perusturvallisuudentunne säilyy suurista muutoksista huolimatta. Siinä riittää äidille ja isälle työsarkaa tuleviksi kuukausiksi!

Vaikka lapsemme eivät voi muutosta päättää suuntaan tai toiseen, he ovat kuitenkin toki siltä osin mukana suunnitelmissa, että juttelemme heidän kanssaan tulevasta muutostamme sopivasti muttei liikaa. Lasten täytyy ennen kaikkea saada elää tätä tavallista ja tuttua arkea niin kauan kuin mahdollista. Emme kuitenkaan halua yllättää heitä muutolla, joten se elää puheissamme sen verran, ettei ajatus muutosta olisi lapsille ihan vieras. He tietävät, että ennen pitkää olemme lähdössä jonnekin toisaalle täältä Belmopanin kodistamme.

Olemme jo useamman vuoden ajan puhuneet Mikon kanssa aina silloin tällöin tästä kiertolaisen elämästämme. Välillä Miko huolehtii otammeko tulevassa muutossa mukaan yhden tai toisen kodin tavaroista, tai esimerkiksi koirat. Ja hän pohtii usein sitä, ettei tämä koti ole meidän omamme vaan vain lainassa. Muutama päivä sitten otin myös Matildan kanssa muuton oikein ajatuksella puheeksi. Kerroin Matildalle, että jonkun ajan päästä pakkaamme kaikki tavarat ison rekan kyytiin, koirat kuljetuslaatikkoihinsa, ja muutamme uuteen kotiin. Matilda katsoi minua silmät suurina. Kun hän oli varmistanut, että otamme varmasti mukaan kaikki lelut, kaikki kirjat, sekä Matildan että Mikon sängyn, tyttö rauhoittui ja vaihtoi tyytyväisenä puheenaihetta. 

Auttaa varmasti asiaan, että ystäväpiirissämme Belmopanissa muutkin tekevät lähtöä. Toisten lähtövalmistelut auttavat tavallaan normalisoimaan meidänkin muuttoamme. Muuttaminen kuuluu tähän kuvioon; emme ole ainoita lähtijöitä. 

Arvelen, että kotihoidettu kaksivuotiaamme sopeutuu ehkä helpommin uuteen todellisuuteen, koska hänen elämänpiirinsä on toistaiseksi kuitenkin aika lailla rajoittunut kotiin ja omaan perheeseen. Mutta kyllä hänelläkin on täällä Belizessä omat ihmisensä ja rutiininsa joitten menettäminen tulee olemaan tytölle kovaa: rakas lastenhoitaja ja kotiapulainen, tärkeä ratsastusharrastus, omat pienet ystävät. Nelivuotiaamme joutuu lisäksi jättämään jälkeensä mahtavan koulunsa ja paikallisen ystäväpiirinsä. Vaikka pikkusisko on asunut Belizessä koko ikänsä, isoveli on ehtinyt asua Belizessä siskoaankin pitempään; tämä on ainut kotimaa minkä Miko muistaa. 

Ja entäs minä itse sitten. Minä olen ehtinyt Kingstonissa ja Belmopanissa tottua olemaan kaupungin tai suorastaan koko maan ainut suomalainen lasteni ohella. Tuleekin tuntumaan oudolta, jos päädymme näitten yli kuuden vuoden jälkeen kaupunkiin, josta löytyykin muita suomalaisia yhteisöksi asti! Vaikka olen mitä suurimmassa määrin suomalainen, en ole toistaiseksi ulkomaanvuosieni aikana ollut kovin innostunut ulkosuomalaisten yhteisöistä enkä ole juurikaan ulkomailla asuessani erityisesti pyrkinyt erityisesti suomalaisten seuraan. En ole kovin hyvä toimimaan yleensäkään minkään ryhmän jäsenenä; kaikenlaiset porukat saavat monesti minut vain tuntemaan itseni ennen kaikkea ulkopuoliseksi ja oudoksi. Mutta uudessa maassa täytyy olla avoin uudelle. Haluan osoittaa lapsillemme omalla käytökselläni ja teoillani, että on hyvä antaa kaikelle uudelle, niin uusille kaveriporukoille kuin vaikkapa uusille harrastusmahdollisuuksille tilaisuus. Kaikista uusista tutuista ei ehkä tule ystäviä eikä koko kaveriporukasta omaa, mutta aina on mahdollista, että isommasta porukasta löytyy uusia hyviä ystäviä. 

Viime aikoina on tosin ollut paljon mielessäni myös se, että uusien ystävien kanssa täytyy uusissa kuvioissa olla siinä mielessä varovainen, ettei pidä antaa heidän mielipiteittensä vaikuttaa omaan suhteeseen uuteen kotimaahan. Se on helpommin sanottu kuin tehty. Olen huomannut täällä Belizessä, että on suuri merkitys sillä kenen kanssa uudet tulokkaat aikansa viettävät. Jos maahan vasta muuttanut ulkomaalainen lähtee mukaan valittajien porukkaan hänestä tulee itsestäänkin mitä todennäköisimmin valittaja: ei ole tekemistä, kaupoista ei löydy mitään, kaikki on kurjaa. Jos uusi tulokas toisaalta löytää seurakseen paikallisia, tai meitä muita joille Belize on ihan oikea ja rakas koti, on paljon todennäköisempää, että hänkin näkee uuden ympäristönsä suopeammassa valossa maan puutteista huolimatta.

En halua missään maailmankolkassa lähteä mukaan tuohon valittajaporukkaan. Jokaisessa paikassa on omat hyvät puolensa ja on kaikkien meidän omalla vastuulla järjestää elämämme niin, että lasimme ovat puoleksi täynnä tai jopa vuotavat ylitse. En halua kadottaa myönteistä elämänasennettani muutossa ja yritän selvästi työstää näitä muuttoon liittyviä ajatuksia niin että saisin ne edes jonkun verran pois päiväjärjestyksestä ennen varsinaisia muuttojärjestelyjä. Uskon nimittäin vahvasti, että kaikkein tärkein tekijä lasten sopeutumista ajatellen on vanhempien asenne muuttoon tai elämänmuutoksiin yleensäkin. Mitä innostuneempia ja tyytyväisempiä me aikuiset olemme, sen rohkeammin uskaltavat myös lapset lähteä asettumaan uuteen ympäristöön ja innostumaan uusista asioista ja ihmisistä. Onneksi olen huomannutkin omien huolteni alkavan vähitellen väistyä ja innostuksen kasvavan. 

Meillä on vetämässä tällä hetkellä ensisijaisesti kaksi maata joista molemmat olisivat varmasti omalla tavallaan hyviä vaihtoehtoja. Toinen olisi meille varmasti aika helppo ratkaisu sijaintinsa huomioon ottaen, mutta toinen kiehtoisi toisaalta minua eksoottisuudessaan. Englanninkielinen vaihtoehto on nyt toistaiseksi siirtynyt taka-alalle, eli molemmissa tällä hetkellä harkinnan alla olevissa maissa täytyisi meidän oppia edes jonkun verran ihan uutta kieltä. Tosin lapsille olisi molemmissa maissa tarjolla englanninkielinen hyvä kansainvälinen koulu. Jännittävää!

16 kommenttia:

  1. Teilla on jannat ajat ja varmasti stressaavatkin, tuo etta millaisiin ihmisiin tutustuu ja millaisen ensivaikutelman saa on kylla niin totta! Olen elanyt taalla varsinkin aika paikallista elamaa aina mutta sivusta seurannut kuinka joillekin kaikki kiva jaa kokematta ja nakematta kun alusta asti on ollut vaara asenne, yksi mista ajattelin kirjoittaa joskus myös blogissa on se miten hankalaan valikateen voi joutua sellaisten ulkosuomalaisten kanssa jotka haukkuvat maata, kulttuuria ja ihmisia ja sivuuttavat sellaisen seikan etta ne ovat toisen sukua, oma lapsi on puoliksi paikallinen ja mies taysin. Hienoa etta molemmissa maissa olisi hyvat koulut, se on jo aika iso juttu! Olen itsekin jo ihan pistoksissa mihin te seuraavaksi matkaatte!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joillain ihmisillä ei tunnu tosiaan olevan hienotunteisuutta lainkaan sen suhteen mitä puhuvat paikallisten tai heidän perheenjäsentensä kuullen! Tätä olemme täällä juuri päivitelleet ihan muutama päivä sitten miehen kanssa, vaikka täällä ei tietysti ole kyse juuri ulkosuomalaisista vaan ulkomaalaisista ihan yleensä. Itse yritän välttää lähtemästä mukaan siihen napinaan oli seurassa ketä hyvänsä, mutta etenkin silloin kun paikalla on myös paikallisia tai kuuloetäisyydellä vaikkapa paikallinen kotiapulainen, pyrin myös viemään muiden osalta keskustelun muille raiteille kuin siihen valitukseen.

      Minä tunnen täältä myös paljon ihmisiä, jotka eivät koskaan antaneet Belizelle tilaisuutta ja nyt ovatkin sitten jo muuttamassa toisaalle kahden valituksentäyteisen vuoden jälkeen... Harmittaa niin heidän itsensä kuin tämän valloittavan maankin puolesta.

      Ihanaa, että elät Petra hengessä mukana! Noitten kahden rinnalle voi nousta vielä muitakin ehdokkaita, mutta minä olisin ihan tyytyväinen noista tämänhetkisistä ehkokkaista kumpaan vaan.

      Poista
  2. Loysin blogiisi ihan vastikaa Ulkosuomalaisen aidin blogin kautta ja oli heti kommentoitava. Itse en nuorempana ikina valittanyt suomalaisyhteisoista. Muuttaessamme Malawiin (melko vaikeisiin oloihin) kiinnostuin ensimmaista kertaa muista suomalaisista. Meidan yhteisossamme oli perati 5 henkea ja tapasinmme silloin talloin, kokoonkutsujana oli usein Suomen (suomalainen) kunniakonsuli. Taalla Ugandassa meita lienee enemman, mutta ksoka paakaupunki on suuri ja kunniakonsuli on paikallinen eika jarjesta mitaan tapaamisia, emme ole koskaan tavanneet muita suomalaisia. Huomaan kaipaavani suomenkielista seuraa, myos siksi, etta lapset kuulisivat suomea jsotain muualta kuin pelkastaan meilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Emppa! Toivottavasti viihdyit ja tulet toistekin.

      Minä en oikeastaan kaipaa suomenkielistä seuraa noin yleensä, vaikka perhettä ja ystäviä Suomessa tietysti ikävöinkin. Jossain vaiheessa tuntui siltä että tekisi hyvää käyttää suomen kieltä muutenkin kuin lasten kanssa, mutta siihen on ollut tämä blogin kirjoittaminen hyvä ratkaisu. Olen myös niin tottunut näitten kuluneiden Jamaikan ja Belizen vuosien aikana siihen, että olen lapsilleni ainut suomen kielen lähde (mieheni puhuu puolestaan lapsille omaa äidinkieltään italiaa) satunnaisia au paireja lukuunottamatta, etten enää muista siitä oikein edes huolehtia. Olisi toki mukavaa tutustua samanhenkisiin maanmiehiin tai -naisiin, siinä kuin keneen tahansa samanhenkiseen ihmiseen, mutta en osaa silti kuvitella itseäni hakeutumassa erityisesti juuri suomalaiseen seuraan.

      Kohta seitsemäntoista vuotta (apua miten aika lentää!) on kulunut enemmän tai vähemmän poissa Suomesta, osa vuosista maissa joissa suomalaisia on enemmänkin ja osa nyt sitten taas täällä ikäänkuin omissa oloissa. Brysselissä olin vuosia sitten ehkä eniten Suomi-kuvioissa mukana, apuopettajana paikallisessa Suomi-koulussa, mutta sekään ei liittynyt niinkään suomalaisien kontaktien kaipuuseen vaan siihen, että halusin selvittää olisiko minusta uudelleenkouluttautumaan opettajaksi. (Ei olisi, taitaa olla vastaus!)

      Ugandasta varmasti tosiaan löytyy enemmänkin suomalaisia. Voisi kuvitella, että siellä olisi myös suomalaisyhteisöllä yhteistä tekemistä halukkaille? Tiedän muuten mieheni kautta yhden Malawissa vielä joku vuosi sitten asuneen suomalaisen. Sinäkin ehkä tunnet siis hänet! Pieni maailma. Mieheni piti myös aikoinaan muuttaa töitä tekemään Malawiin, mutta se ei sitten lopulta onnistunutkaan. Hyvä niin, koska siinä tapauksessa en olisi häntä varmaankaan kohdannut enää uudestaan.

      Poista
    2. Heh, kyseessa lienee joko Marika tai Julia?

      Poista
    3. Marikapa hyvinkin :) Minä tapasin hänet muistaakseni vain kerran lyhyesti Brysselissä, mutta mies tunsi töitten puolesta Marikan paremminkin. Missäköhänpäin maailmaa Marika nykyään vaikuttaa, tiedätkö?

      Poista
    4. Maailma on tosi pieni :)

      Joo tiedan, muuttivat miehensa kansa Bangkokiin jokunen vuosi sitten (mulla naa vuosiluvut heittelee vahan haranpyllya) ja ovat siella edelleen. Heilla on nykyaan myos alle 1 v poika.

      Poista
    5. Oi, kiitos tiedosta! Välitän miehellekin tiedon eteenpäin. Jos olette yhteydessä niin kerrohan terveisiä, varsinkin Cosimolta.

      Poista
  3. Mielenkiintoisia muutoksia edessä.Täälläpäin meillä on suomalainen kirjasto,jossa tapaamme kerran kuukaudessa ja kirjojen ohella jutellaan ja juodaan pullakahvit;ihan mukavaa.Poikani asui täällä 5-vuotiaaksi asti,ja silloin
    kirjasto oli oikeastaan ainoa paikka missä hän kuuli suomenkieltä,ennen muuttoamme takaisin Suomeen.Toivottavasti lapsesi sopeutuvat helposti uuteen ympäristöön,mikä ei tosiaankaan aina ole itsestään selvää,kuten huomasin aikoinani pojastani,kun muutimme Suomeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsen persoonallisuuskin varmasti vaikuttaa siihen miten muutto vaikuttaa, mutta kyllä maasta toiseen muutto on varmasti aina iso juttu kun lapsi on ehtinyt ympäristöstään tietoiseen ikään. Helppoa en siis odota, mutta toivon, että sopeutuvat sentään... Ja uskon, että ennen pitkää varmaan kyllä, kunhan me vanhemmat tosiaan jaksamme pysyä muutosten tuulissa suhteellisen tyyninä itse.

      Suomalainen kirjasto kuulostaa itse asiassa tosi hyvältä! Siinä voi epäsosiaalisempi tulla paikalle kyräilemään ihan vain kirjojen vuoksi ja sitten innostua halutessaan mukaan keskusteluun :)

      Poista
  4. Tapasin vuosia sitten yhden MEPin avustajan, joka oli diplomaattiperheen poika ja muisteli lapsuuttaan/nuoruuttaan kovin positiivisin tunnelmin. Muuttaminen oli kuulemma toki rankkaa mutta siihenkin tottui ja kansainvälisissä kouluissa on aina paljon samassa tilanteessa olevia. Jännittävää kuulla, mihin maahan päädytte :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustavasta kommentista Mimmi! Minäkin olen onneksi kuullut aikuisiksi kasvaneilta kiertolaislapsilta pitkälti vain hyviä puolia tästä muuttamisesta. Toivon todella, että meidänkin lapsemme kasvavat arvostamaan tätä vähän erikoista elämäänsä!

      Toivottavasti pian saadaan jonkunlaista suuntaa-antavaa tietoa tai päätöstä siitä minne ollaan menossa ja millä aikataululla!

      Poista
  5. Lapset sopeutuvat uuteen ympäristöön onneksi yleensä aika hyvin, varsinkin kun ovat vielä noin pieniä. Näin minä ainakin uskon ja toivon, vaikka en mikään asiantuntija olekaan. :-) Muutenkin minusta tuntuu, että olette selittäneet asiat lapsillenne oikein kivasti.

    Mutta miten tutulta tuntuikaan tuo, että et ole hyvä toimimaan ryhmän jäsenenä ja että tunnet itsesi ulkopuoliseksi! Minä kyllä tykkään olla ryhmässäkin, jos se on sellainen ryhmä, jonka olen ite valinnut, mutta mistään ”keinotekoisesti” yhden tekijän (esim. kansallisuuden) perusteella muodostetuissa ryhmissä en viihdy – ellei nyt sitten satu niin onnellisesti, että ollaan muutenkin samalla aaltopituudella.

    Ja nuo valittajien porukat! Argh! En voi sietää sitä, että kokoonnutaan puhumaan siitä, kuinka vaikeaa ja vastenmielistä uudessa kotimaassa on ja kuinka paljon paremmin asiat entisessä kotimaassa olivat. Minä olen kyllä sitä mieltä, että sitä saa mitä tilaa – jos on liikkeellä avoimin mielin, kokee asiat aivan varmasti eri tavoin kuin jos on jatkuvasti negatiivinen.

    Minuakin jännittää teidän puolestanne. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että olet Hippu oikeassa noitten meidän lasten suhteen! Joinain päivinä olen tämän asian osalta suorastaan melkein itsetyytyväinen ja toisinaan sitten taas mietin, että mitäköhän ihmettä tästä tulee ja miten noita pieniä herkkiä ihmisiä parhaiten tukea tässä itsellenikin käsittämättömässä kiertolaisen elämässä...

      Onpa jotenkin mukava myös kuulla, ettet ole sinäkään mitään ryhmäihmisiä. Jos olen outo niin en ole sitten ainakaan yksin outo :) On minullakin sellaisia ryhmiä joissa jotenkin viihdyn, mutta parhaimmillani olen kuitenkin ehkä yhden tai muutaman muun ihmisen seurassa, ihan omaa perhettä nyt lukuunottamatta, joitten kanssa pärjään paremmin kuin muitten ihmisryhmien kanssa noin yleensä.

      Valittaja-expatit ovat minulle yksi naitten ulkomaankuvioiden ärsyttävimmistä puolista. Olen kirjoittanut valittajadiplomaateista, mutta kyllä valittajia tuntuu löytyvän ihan läpi linjan ulkomaalaisista maassa kuin maassa. Juuri osui muuten Facebookista silmään jonkun linkittämä artikkeli siitä kuinka valittajien kuunteleminen on vahingollista aivoille. En yhtään ihmettelisi jos näin olisi. Toistaiseksi ehdin lukea vain otsikon; täytyy käydä lukemassa itse artikkeli vielä ajatuksella.

      Tänään tuntuu taas ettei muutto lainkaan edisty ja olen ihan pihalla siitä minne tästä ollaan lähdössä ja milloin jos minnekään. Olisi kiva saada taas tuo muuttovaihde ihan kunnolla päälle niin päästäisiin asiassa eteenpäin, mutta tämä näyttäisi olevan kestävyyslaji eikä pikamatka, eli minun täytynee vain suosiolla opetella kärsivällisyyttä.

      Poista
  6. Hei,
    Olen monen mutkan kautta törmännyt blogiinne ja lukenut sitä erittäin mielelläni. Teillä on suuria muutoksia edessä, toivottavasti asiat ratkeavat juuri niin kuin olet toivonut.

    Meidän perheellä on myös muutto ulkomaille edessä. Muutokset eivät ole niin niin suuria kuin teillä, pysymme kuitenkin Euroopassa. Se ei silti muuta äidin pohdintoja muuton vaikutuksista lapsiin, kaikkien sopeutumisesta uuteen ympäristöön jne. Toisaalta muutos on uusi mahdollisuus, kivaa ja jännittävää mutta välillä se pistää harmittamaan, arki kun vihdoin ja viimein saatu pyörimään, niin miksi pistää kaikki uusiksi.

    Lähden kaikesta huolimatt innostuneena uuteen maahan. Toivottavasti ystävystyn "positiivisten" ihmisten kanssa ja saamme ihanan kokemuksen koko perheelle.

    Toivottavasti jatkat blogisi kirjoittamista jatkossakin.

    Terv. A.Kivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Ja anteeksi, etten aikaisemmin huomannut tätä kommenttiasi! Tervetuloa blogiin. Kiva, että olet tänne löytänyt.

      Lapsiperheillä ovat varmasti pitkälti samat huolet oli muutto sitten lähemmäs tai kauemmas. Elämänmuutos on kuitenkin aina muutto ihan uuteen ympäristöön, jossa mahdollisesti puhutaan vielä ihan vierasta kieltäkin.

      Minuakin välillä harmittaa kovasti joutua laittamaan koko elämä taas uudestaan järjestykseen. Arki on meillä täällä niin hyvällä mallilla ja kaikki toimii juuri nyt. Mutta toisaalta yritän muistuttaa itseäni, että elämä joka tapauksessa muuttuu koko ajan, uusien tuulten pyöritykseen joutuu ennen pitkää ilman muuttojakin. Muutot ovat suuria koitoksia mutta toisaalta myös hienoja uusia mahdollisuuksia.

      Toivon, että teidänkin muutto sujuu suunnitelmien mukaan, ja että kohtaamme uudestaankin täällä kommenttiosiossa. Todella mielenkiintoista on kuulla muitten muuttajien kokemuksia ja ajatuksia, varsinkin kun muutetaan lasten kanssa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!