tiistai 12. helmikuuta 2013

Pieni hyvä lainatavara

Ystäväni sai muutama viikko sitten kolmannen lapsensa. Cosimo ja minä teimme ystäväperheelle etukäteen pakastimeen aterioita kiireisten ja väsyttävien ensimmäisien päivien varalle. Täällä Belizessä sairaalasta kotiudutaan nimittäin jopa keisarinleikkaustenkin jälkeen tavallisesti jo heti vauvan syntymää seuraavana päivänä. Teki hyvää voida auttaa ystävää, eikä aterioiden tekeminen tuonut meille mitään ylimääräistä vaivaa. Teimme käytännössä vain isomman satsin ruokaa kerralla: osan samantien syötäväksi, osan meille pakkaseen ja osan ystävän perhettä varten.  

Tänään kävin viemässä ystävälle lainaan Ergo-vauvankantorepun vastasyntyneille tarkoitettuine lisäosineen. Minun kokemukseni on ollut se, että kun vauva pienestä asti kulkee kantorepussa, reppua on helppo käyttää lapsen kanssa pitkälle taaperovaiheeseen asti. Ihastuin Matildan vauva-aikana Ergoon niin täysin, että meillä on itse asiassa kaksikin Ergoa. Kannan Matildaa edelleen selässä Ergossa esimerkiksi maailman lentokentillä. Meiltä ovat lastenrattaat menneet lentomatkoilla rikki tai hukkaan jo useamman kerran lasten kanssa matkustaessa, mutta Ergo ei ole pettänyt vielä koskaan. Vaikka minulla on siis edelleen Ergo matkoilla silloin tällöin käytössä, toinen Ergo ja vastasyntyneiden osa liikenivät oikein hyvin ystävän käyttöön. 

Tuntuu ihan päivänselvältä lainata hyvälle ystävälle tavara, joka toivottavasti helpottaa hänen arkeaan kolmen alle viisivuotiaan kanssa. On siis tietysti oikeasti kyse ihan tavallisesta ystävän teosta. Mutta lasken silti repun lainaamisen pienten hyvien tekojen viikon yhdeksi teoksi siksi, etten tiedä olisinko näin kevyesti antanut omia tavaroitani lainaan ennen kuin tosissani hurahdin tähän hyvän tekemiseen. Vielä muutama vuosi sitten olisin saattanut huolehtia siitä, että omaisuuteni menee lainassa rikki tai jotenkin muuten pilalle, ja olisin mieluummin pitänyt sitä kaapissa turvassa ja suojassa elämältä kuin antanut toiselle käyttöön.

Hyvän tekemistä ja muiden ihmisten ja eläinten huomioonottamista olen kyllä oppinut jo lapsuudenkodissani. Omaan kehitykseeni suhteessa muiden auttamiseen on ehdottomasti myös vaikuttanut tämä köyhemmissä maissa asuminen; tunnen vastuuta ja tarvetta jakaa omasta hyvästä onnestani muille huonompiosaisille. Mutta ennen kaikkea olen Cosimolta yhteisten vuosien aikana oppinut paljon arkipäiväisistä hyvistä teoista ja hyvän tekemisestä niin kodin piirissä kuin oman perhepiirin ulkopuolellakin. 

Cosimo ei pelkää muiden reaktioita eikä arvioita vaan pyrkii tekemään sen minkä hänen sisäinen kompassinsa milloinkin kertoo olevan oikein. Hän on reilu ja antelias eikä suhtaudu omistavasti tavaroihinsa tai muuhun omaisuuteensa. Cosimon aloitteesta jätämme esimerkiksi joka lomamme ajaksi molemmat automme Cosimon paikallisten kollegoitten käyttöön. Autonkuljettajalla, sihteerillä ja tutulla vartijalla ei kellään ole omaa autoa. Lomamme aikana he keskenään sumplivat kuka milloinkin tarvitsee käyttöönsä mitäkin autoa. Kilometrejä ehkä kertyy, mutta onko sillä niin väliä? Minun autonrämälleni tekee itse asiassa vain hyvää, että joku sitä ajelee. Siitä kuluisi vain akku ennen pitkää tyhjiin jos se seisoisi koko loman autotallissa. 

En tee palveluksia vastapalveluksen toivossa, mutta uskon kyllä abstraktimmalla tasolla, että hyvä palaa takaisin tekijälleen. Ja jos ei palaakaan, niin silläkään ei ole niin väliä. Toisten huomioonottamisesta ja auttamisesta tulee hyvä mieli ja se riittää palkkioksi ihan itsessään. 

6 kommenttia:

  1. Ihailen hyviä eleitäsi, varsinkin ruokien tekemistä pakkaseen ystäväperheellesi. Se on minusta kivasti ajateltu ja tehty :)
    Itsekin pyriin pieniin hyviin tekoihin, mutta minulla tuppaa olemaan liian usein takaraivossa ajatus, että "vastapalvelusta odotellessa", ja sitten petyn verisesti, kun sitä ei tulekaan :D Pitäisi oppia nauttimaan omista hyvistä teoista ja olla välittämättä siitä, jos vastapalvelusta ei aina tule takaisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastapalvelusta odotellessa usein vain pettyy tosiaan :) Olen huomannut, että mukavammin ja helpommin luonnistuu kaikenlainen hyvän tekeminen niin ihan omassa perhepiirissä kuin laajemminkin kun ajattelee, että jotain kautta se itselle palaa takaisin - vähintäänkin sitten ihan vain omana hyvänä mielenä!
      Tämä pienten hyvien tekojen viikko (Random Acts of Kindness week) on siitä kätevä, että tässä ehtii miettiä tämän hyvän tekemisen syvintä olemusta ja muistuttaa itseään tekemään hyvää.

      Poista
  2. Minä taas olen viime viikkoina saanut huomata, kuinka joskus aikoinani tekemäni pienen pienet hyvät teot ovat tulleet nyt moninkertaisina takaisin. Yksi ystävä vei minut sairaalaan ja odotti, toinen on vienut lapsen kouluun, kolmas kävi kanssani kaupassa, naapuri vei lapsen jalkapalloharjoituksiin jne. En nimittäin pysty juuri nyt ajamaan ja mies ei aina pysty olemaan paikalla. Ihan itkettää, kun olen tajunnut kuinka auttavaisia ihmiset ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että ihmiset ovat osanneet olla sinulle avuksi ja olemassa kun hätä ja tarve on suurin! Minäkin ihan liikutun...

      Poista
  3. Mina olen myös oppinut rennompaan tavaroiden lainaamiseen mieheni kautta ja osittain varmaan Turkissakin, taalla ei ajatella etta mitahan minun autolle tapahtuu kun lainaa vaan tottakai sita lainataan jos se on vapaana. Leikkipuistossa lelut ovat kaikkien yhteisia ja niita opitaan jakamaan, bussissa tai junassa ei voi syöda yksin evaita vaan niista automaattisesti tarjotaan vieruskaverille jne. Se on sellaista arkipaivaista toisten huomioimista ja itselle ainakin oppi siihen etta tavarat on vain tavaroita ja on kiva jos saa toisille hyvan mielen aikaiseksi. Tuo konkreettinen apu on tarkeaa, saimme myös naapureilta ruokaa kun kotiuduimme vauvan kanssa sairaalasta ja siita ruuan tuomisesta eka viikon aikana oli iso apu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arkipäiväinen auttaminen on sitä parasta apua mielestäni. Ihanalta kuulostaa tuo eväiden jakaminen bussi- tai junaseurueen kesken! Täytyy varmaankin vain muistaa pakata riittävästi evästä mukaan, että riittää itsellekin :)

      Suomessa olisi paljon opittavaa tuntemattomien ja esimerkiksi naapureiden huomioonottamisesta. Siellä kun tuntuu olevan monille vaikeaa ihan jo se, että pitäisi seuraavalle ovestatulijalle ovea auki...

      Poista

Kiitos kommentistasi!