torstai 14. helmikuuta 2013

Pientä hyvää käytöstä

Erilaisten ryhmien dynamiikkaan kuuluu tavallisesti se, että jotkut kuuluvat ryhmään ja toiset eivät. Se on yksi suuri syy siihen, etten pidä ryhmistä: inhoan sitä kun joku jätetään yhteisen menon ulkopuolelle. Tämänkin olen alkujaan oppinut lapsuudenkodistani. Äitini ei esimerkiksi antanut meidän lasten kuiskia seurassa ja olen seurannut hänen jalanjäljissään: lapset eivät meillä saa kuiskia sen enempää keskenään kuin meidän vanhempienkaan kanssa. Jos on jotain sanottavaa, se on sanottava kaikille, tai säästettävä toiseen hetkeen.

Tuttavapiiriini täällä Belmopanissa kuuluu kuitenkin ihmisiä, jotka eivät lainkaan jaa tätä minun katsantokantaani. Erään tuttavani pojan syntymäpäiväjuhliin eivät olleet kaikki tuttavapiirin lapset tervetulleita. Ymmärrän kyllä, että lastenjuhlien kutsulistaa on jotenkin rajattava, mutta kuulostaa minun korviini ikävältä rajata lasten määrää kutsumalla kaikki koulun pojat paitsi yhtä. Ilman kutsua jäänyt poika ei ollut Miko, eli en ole ärsyyntynyt omani puolesta vaan ihan periaatteen vuoksi. Samainen äiti on nyt myös ottanut asiakseen sulkea tuttavapiiristämme pois erään vastikään ryhmään ilmaantuneen naisen. Lapsellista touhua, mutta aikuiset ovat usein lapsellisia. 

Kyseisellä tuttavallani on omat syynsä epäsosiaaliseen käytökseensä, mutta minun näkemykseni mukaan syyt ovat huonoja. Mielestäni ei ole mitään hyvää syytä käyttäytyä huonosti. Tosiasia on se, että kaikki mahtuvat menoon mukaan, ja kaikkia kohtaan täytyy pystyä olemaan vähintäänkin kohtelias. Minä en voi katsoa sivusta tämäntyyppistä huonoa käytöstä ja olla tekemättä mitään. Olenkin noussut hiljaiseen vastarintaan syrjijä-äitiä kohtaan ja alkanut ottaa vielä entistäkin enemmän huomioon naista, jota syrjijä-äiti ja muutamat muutkin vanhemmat pyrkivät jättämään muun ryhmän ulkopuolelle. 

Eilen iltapäivällä tein taas kerran parhaani osoittaakseni tuttavilleni, että minä en ainakaan lähde mukaan kenenkään sorsimiseen. Otin muittenkin edestä huomioon uutta tulokasta. Mitä enemmän he naista välttelivät, sen enemmän otin minä tehtäväkseni puhua tämän kanssa. Onneksi samassa hommassa oli myös eräs hyvä ystäväni, joka ei hänkään siedä sitä, että joku jätetään ulkopuolelle. Toivon todella, ettei ryhmän uusi tulokas ole ehtinyt huomata erikoista tilannetta; että edes osa jännitteestä ja seurueen epäsosiaalisuudesta on jäänyt kielimuurin taakse. 

Ei pitäisi olla mikään erityinen hyvä teko käyttäytyä asiallisesti muita ihmisiä kohtaan ja ottaa toiset huomioon; sen pitäisi mielestäni kuulua hyvän käytöksen peruselementteihin. Mutta tässä kyseisessä seurueessa yleinen ystävällisyys ei valitettavasti ole mikään itsestäänselvyys. Uuden tulokkaan toivottaminen vilpittömästi tervetulleeksi tähän porukkaan on ajatuksella tehty valinta ja siksi lasken sen eilisen päivän pieneksi hyväksi teoksi. 

On vaikea sanoa miksi jotkut ihmiset tuntevat tarvetta näyttää toisille heidän paikkansa jättämällä heidät pois yhteisestä menosta. Emmekö me yritä opettaa lapsillemme, että kaikki pitää ottaa leikkiin mukaan? Joillekin ihmisille tuntuu mikä tahansa ryhmä tai porukka olevan sitä kiinnostavampi mitä enemmän sen ulkopuolelle jää ihmisiä. Se on mielestäni erikoista. Kuka edes jaksaa kuukaudesta ja vuodesta toiseen viettää aina aikaa saman tarkkaanrajatun porukan kanssa? Samat jutut, samat riidat, samat naamat tapaamisesta toiseen. Tässä kuvaamassani yhden äidin syrjimisessä ei tosin ole niinkään kyse siitä, että halutaan pitää ryhmän rajoista tarkkaan huolta, koska kyseessä on ryhmä, joka muuttaa usein muotoaan. En itse asiassa edes ihan ymmärrä mistä tässä on kysymys, vaikka tiedänkin kyllä syyt syrjimisen taustalla. Mutta ei ole niin väliä ymmärränkö miksi jotkut käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät. Itse haluan joka tapauksessa tehdä toisenlaisia valintoja.


Ps. Hyvä muuten todellakin palaa takaisin. Tiistaina muutama Cosimon kollega auttoi meitä tuomaan koirille uuden koirankopin, puolen tunnin ajomatkan päästä Spanish Lookoutin mennoniittakylästä Belmopaniin. Kaksi Cosimon työkaveria ja suosikkivartijamme auttoivat kantamaan kopin paikalleen. Koirilla on ollut tähän asti takapihalla yksi koirankoppi johon niitä on periaatteessa mahtunut kaksi auringon- ja sateensuojaan. Pihalla on myös lasten kiipeilyteline jonka suojissa koirat ovat levänneet varjossa tai pitäneet tarvittaessa sadettakin. Vaikka takapihalle antaa suojaa myös suuri mangopuu, halusimme hankkia koirille toisen kopin niin että niille kaikille olisi oma paikkansa. Uusi koppi on tarkoitettu ainakin kahdelle koiralle. Siinä on paljon tilaa, kaksi ovea vieri vieressä ja takaseinällä jopa pienet ikkunat. Koppi on suuri ja valtavan painava. Olen hämmentynyt ja kiitollinen siitä miten auttajamme eivät tehneet itsestään numeroa, eivät odottaneet mitään vesilasillista kummempaa palkkioksi. He auttoivat meitä vain siksi, että voivat. 

7 kommenttia:

  1. Tämä oli oikein mielenkiintoinen postaus ja jäin oikein mietiskelemään...

    En itse ole mitenkään kovinkaan sosiaalinen ihminen, enkä myöskään koe oloani kotoisaksi ryhmässä. Omaan silti käytöstavat, enkä itsekään ymmärrä jonkun syrjimistä tai porukasta pois jättämistä.Se on kiusaamista, suoraan sanoen.

    Olen laittanut merkille sellaisen seikan, että porukan hylkimäksi joutuu yleensä ihminen, joka on sinut itsensä kanssa. Hänestä huokuu se, että hänellä on rauha -olipa hän sitten porukan keskellä tai seisoipa hän porukan ulkopuolella. jostakin kumman syystä porukan "kingit" ottavat tällaisen silmätikukseen ja pyrkivät "opettamaan tavoille". En tiedä, miksi näin on. Ihminen taitaa olla lapsellinen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsellista on tosiaan kiusaaminen ja syrjiminen missä iässä hyvänsä. Joskus olen minäkin huomannut, että vahvoja ja itsenäisiä voidaan jättää ulkopuolelle - ehkä heissä ärsyttää se että pärjäävät ilmankin ryhmää. Mutta kouluaikoina huomasin kyllä että myös ne saatettiin ottaa silmätikuksi jotka eivät osanneet toimia kirjoittamattomien sääntöjen mukaan.

      En itse ainakaan tietoisesti kiusannut ketään koulussa mutta en noussut myöskään aktiivisesti kiusaajia vastaan ja kadun sitä edelleen. Hämmentävää että aikuisiällä on tullut näitä tilaisuuksia toimia fiksummin - olisin luullut että nämä kiusaamiset olisivat jääneet peruskoulun pihalle!

      Poista
  2. Nämä kiusaamiset eivät valitettavasti ole jääneet sinne peruskoulun pihalle... Työelämässäkin sitä on ja kaikista pahinta on, että se kiusaaja voi olla se pomokin...

    En myöskään koulussa tietoisesti ketään kiusannut. Itse asiassa minä olisin voinut olla juuri se, jota oltaisiin kiusattu: minulla oli silmälasit, hammasraudat, olin hyvä koulussa ja harrastin metsässä rämpimistä ja lukemista. Toisaalta olin se, joka puolusti kiusattuja:olin ja olen edelleenkin melko terävä suustani tarvittaessa, joten kiusaajat aika usein huomasivat häviävänsä (=nolaavansa itsensä) kinastelussa kanssani.

    Nyt aikuisena olen saanut hyvän tilaisuuden tehdä kiusaamisen vastaista työtä kirjoittamalla, ja sitä kautta vaikuttamalla, aiheesta (ja sen aiheen vierestä)ammattialani lehtiin.

    Oliikohan se päivän hyvä työni...? En olekaan sitä ajatellut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä muistan kouluajoilta, että silloin tällöin joku yritti minua kiusata. Jostain löysin aina silloin itsestäni suuren itsevarmuuden puuskan ja olin kuin en olisi huomannutkaan, vaikka sydän väpätti hirveää vauhtia. Siihen ne kiusaamiset sitten jäivät. Mutta jotenkin en ymmärtänyt tai osannut löytää tuota itsevarmuutta itsestäni puolustaakseni toden teolla kiusattuja. Yritin kyllä oman muistikuvani mukaan olla kaikkia kohtaan ystävällinen, mutta paljon enemmänkin olisin voinut tehdä.

      Varmasti on päivän hyvä työ kirjoittaa aiheesta ja pyrkiä vaikuttamaan kiusaamiseen nyt aikuisiällä (sun työpaikka kiehtoo mua enemmän ja enemmän!). Todellakin kiusaaminen jatkuu työelämässäkin ja siinä voi olla hyvinkin järeät keinot käytössä mikä tekee siitä hyvin stressaavaa. Vierestä olen nyt katsonut useampaakin tällaista työpaikkakiusaustapausta ja ihmetellyt kuinka ahdistuneelta täytyy tuntua ihmisestä joka kokee tarvetta käyttää omaa esimiesasemaansa muiden höykyttämiseen! Kunpa osaisivat käsitellä omaa epävarmuuttaan ja ahdistustaan muin keinoin.

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  3. Suomalaisilla on nykyään kummallinen asenne jossa kaikki saavat ja muka osaavat tehdä kaikkea.
    Mitä jos tilanne olisi sellainen, jossa lasten joukossa on yksi joka kiusaa muita ja joku nyt ei vain sellaista halua kutsua synttäreilleen.

    En minäkään halunnut lapsena kutsua kuin vain ne joista pidin. En muita. Eikä tällä ollut mitään tekemistä minkään "kiusaamisen" kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän kyseisen lapsen, jonka tämä eräs äiti halusi jättää kutsumatta lapsensa syntymäpäiväjuhliin. Ei ole todellakaan mikään kiusaajapoika vaan kaikkea muuta. Kyse on siis ikävä kyllä kiusaajaäidistä, joka itse syrjii aikuisia ja antaa lapsensa syrjiä lapsia.

      Sinun koulussasi lapsena ei ehkä ollut 19 lasta. Tämän kokoisessa koulussa ei ole samalla tavalla varaa kutsua "vain ne joista pitää" kuin isommissa kuvioissa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!