maanantai 25. helmikuuta 2013

Voi aikaero

Käyn iltaisin nukkumaan mutta herään heti muutaman tunnin päästä. Alitajunta ja elimistö elävät edelleen Belizen ajassa ja luulevat kai minun iltaisin käyvän vain päiväunille. Herään siis joka yö muutaman unitunnin päästä viettämään belizeläistä iltapäivää. Ikävästi täällä Italiassa on silloin jo yö. Näyttää kuuluvan asiaan tämä yöheräily, koska Cosimokin on taas myös hereillä. Lapset sentään onneksi nukkuvat kaikessa järjestyksessä. 

Iltaisin ja öisin kaikki huolet, murheet ja harmit tuntuvat aina suuremmilta. Olen jo useamman vuoden ymmärtänyt jättää vakavampien asioiden miettimisen seuraavalle aamulle. En anna itselleni lupaa lähteä ahdistumaan iltaisin. Se vie yöunet, ja usein ihan turhaan, koska aamulla kaikki näyttää tavallisesti kuitenkin paljon lohdullisemmalta ja mahdollisemmalta kuin iltaisin ja öisin. Aikaerohämmennys ja heräily pitkin yötä sekoittavat  kuitenkin minua. On hankalampi panna mieltä vaivaavat ajatukset sivuun odottamaan aamua kun ei saakaan sopivaan aikaan iltaa unta tai herää keskellä yötä kesken unien. 

Onneksi on internet ja kaikki sieltä löytyvä turhanpäiväinen ja viihdyttävä. Päivitetyt seuraamani blogit olen tietysti käynyt lukemassa - ne eivät ole turhanpäiväisiä vaan kuin kirje ystävältä - ja olen ajautunut tutustumaan ihan uusiinkin blogeihin tässä yön pimeydessä. Tarkasti olen kyllä katsonut, etten tule lukeneeksi mitään mieltä järkyttävää; olen seurannut linkkejä varovaisesti ja ajatuksella, kohti myönteisiä ja iloisia asioita. Julkkisjuoruissakin olen taas kärryillä, vaikka illan Oscar-asuja en vielä päässytkään arvioimaan. 

Josko nyt saisin pääni hiljaiseksi ja uneen? Belizessä kello lähestyy ilta kuutta. Minun tavanomainen nukkumaanmenoaikani ei ole tästä enää niin kovin kaukana. Monena iltana olisin enemmän kuin valmis rauhoittumaan nukkumaan jo näihin aikoihin. Miten onkin ikävä omiin kuvioihin ja iltarutiineihin. Koiria on ikävä. Ja on ikävä omaa kotia, omaa tilaa, jossa ei tarvitse hiippailla ja varoa häiritsemästä niin kuin täällä anoppilassa. Omaa sänkyäkin on ikävä, vaikka itse asiassa sehän on meillä täällä melkein mukana matkassa: otin ihanan tilkkutäkimme kuivapestäväksi Suomeen ja tuossa se on tuolilla vieressä viikattuna. Täytyy ehkä ottaa täkki kainaloon ja kuvitella itseni Belmopaniin; jos se auttaisi nukahtamaan ja nukkumaan aamuun asti?

4 kommenttia:

  1. Tuo on hyvä periaate, että kieltäytyy iltaisin tai yömyöhään ajattelemasta mitään ieltä järkyttävää... minä toteutan sitä ajatusta myös. Joskus tosin heräilen aamuyöstä murehtimaan, mutta jotenkin olen opetellut päättäväisesti työntämään ikävät asiat aamulla ajateltaviksi...

    Mutta tuo aikaero. Ja koti-ikävä. Siihen ei taida auttaa edes positiiviset ajatukset?

    Oikein paljon terveisiä ja ajatuksia sinne! Olette minun ajatuksissani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pia <3

      Nyt jo vähän helpottaa kun ollaan päästy koti-Suomeen ja aikaeroväsymyskin alkaa väistyä vähän kerrallaan!

      Poista
  2. Tsemppiä koti-ikävään! Mä oon muuten pessyt sen oman tilkkutäkkini (oletan että puhutaan samasta?) ihan normaalisti pesukoneessa, mutta hienopesuohjelmalla 30 asteessa vain. Ei tapahtunut mitään kutistumista, värien lähtemistä tai muutakaan! Mutta toisaalta, eihän sitä koskaan tiedä kuinka yksilöitä noi kaikki on... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää! Sama täkki on tosiaankin kyseessä.

      Meillä kotiapulainen laittoi kerran pesuun meidän vastaavanlaisen sinisen tilkkutäkin (meillähän on noita täkkejä nykyisin aikamoinen kokoelma!) ja se päästi ihan käsittämättömästi sinistä väriä pesukoneeseen. Pesukoneen sivuja pestiin sitten useamman pesun verran puhtaaksi sinisestä. En sitten uskaltanut ottaa mun lempitäkin kanssa mitään riskejä ja ehkä hyvä silti, että tuotiin se tänne kotiin pestäväksi kun se meidän pesukone Belizessä on vähän mitä on...

      Poista

Kiitos kommentistasi!