torstai 28. maaliskuuta 2013

Hetkiä

Täällä on nyt eletty niin hetkessä, etten ole saanut edes blogia päivitetyksi. Hyviä ja vähän huonompia hetkiä sopivasti sekaisin. Ei ole ehtinyt tulla tylsää.

Muutama aamu sitten sain vihdoin oman puun mangoa aamiaiseksi. Poimimme mangot puusta yli viikko sitten mutta ne kypsyivät sisällä hitaasti. Yksi mango meni raa'asta suoraan huonoksi, mutta kaksi oli alkuviikosta vihdoin kypsiä. Yhden mangon - kevään ensimmäisen - nautin aamuhämäräisen keittiön hiljaisuudessa yksin. Toisen, suuremman, leikkasin Mikolle aamupalaksi. Vähän jäi Cosimollekin. Matilda ei mangoista toistaiseksi välitä. Mangoaamua edeltävänä yönä oli sadellut hiljakseen ja aamullakin oli vielä harmaata. Sisältä täydellisen keltainen ja sopivan makea mango oli kuitenkin kuin pala aurinkoa. Täydellinen aamiainen. 

Myöhemmin samana aamuna sain viestin, että Miko ei pääsisikään iltapäivällä menemään elämänsä ensimmäiselle tennistunnille. Ystäväni joka oli innostuneesti mainostanut minulle tennistunteja oli unohtanut tarkistaa olisiko lasten ryhmässä oikeasti tilaa uusille tulijoille. En ollut itse asiassa alunperin kovin ihastunut tenniksestä. Se kuuluu minun mielessäni vähän liian hyvin tähän expat-kuplaan: yksityiskoulu, tennis, golf… Haluan myös yleensä ottaen välttää sitä, että lastemme elämä täyttyy ohjatusta harrastamisesta. Mielestäni lapsuudessa pitää olla paljon aikaa ihan vain olemiseen ja tylsistymiseenkin. Tennistunteja on kahdesti viikossa mikä on mielestäni uimatuntien ja ratsastustuntien päälle aika paljon melkein viisivuotiaalle. Mutta oli miten oli, ystäväni oli onnistunut myymään tennistunnit minulle sanomalla, että suurin osa tunnista kuluu itse asiassa erilaisissa tasapaino- ja kestävyysharjoituksissa. Käytännössä tennistunnit olisivat siis Mikolle tilaisuus polttaa vähän ylimääräistä energiaa parina iltapäivänä viikossa, ja se olisi vain hyvä asia. Mutta kuten sanottu, toistaiseksi tunnit eivät nyt onnistu, olin minä niistä mitä mieltä hyvänsä, koska ryhmä on yksinkertaisesti täynnä. Minua harmitti kun kuulin uutisen, eikä vähiten siksi, että olin jo ehtinyt saada Mikonkin innostumaan tennistunneista.

Kahdesti olen kuluneen viikon aikana istunut tapaamassa ystäviä Formosassa aamupalalla. Uusi herkkuni kahvilassa on jasmiinilla maustettu vihreä tee, jäisenä versiona totta kai. Se maistuu erinomaisen hyvältä kanaleivän kaverina, ja erityisen maukkaalta tietysti hyvässä seurassa. Tänä aamuna viimeksi istuin teellä hyvän ystävän kanssa, mutta nyt jo maistuisi uusi kanaleipä ja tee.  

Monta hetkeä tällä viikolla on kulunut erilaisia huoltomiehiä odotellessa. Hälytysjärjestelmää piti taas jotenkin viilata, mutta huoltomiehet antoivat odottaa itseään. Kolmen vuoden jälkeen oli myös hyvä aika huoltaa pitkästä aikaa ilmastointilaitteet, joille tulee kohta taas käyttöä kun ilma vähitellen tulevien kuukausien aikana lämpenee kuumasta tuskaisen helteiseksi. Emme tavallisesti käytä ilmastointia juuri ollenkaan, mutta oikein kuumina päivinä täytyy lastenhuonetta viilentää ennen Matildan päiväunia tai nukkumisesta ei tule mitään. Kovassa helteessä on myös helpottavaa tietää, että tarpeen tullen viileämpi ilma on vain napinpainalluksen päässä. 

Tänä keväänä emme ole onneksi joutuneet juurikaan hengittämään läpi savusumun. Kevät on monesti Belizessä hyvin savuista aikaa, kun kuivan kauden päätteeksi poltetaan niittyjä, pensaita ja jopa pieniä metsäalueita. Polttamisen on kai tarkoitus hallita kasvua ja toisaalta pyrkiä pitämään maa-alueita kunnossa. Ikävä kyllä luonnontuotteiden mukana palavat - niin vahingossa kuin tarkoituksellakin - myös roskat paperikääreistä autonrenkaisiin. Viime vuonna oli savun vuoksi useamman päivän verran vaikea hengittää ja silmiä kirvelsi. Ilmastointia tarvittiin silloin ihan vain luomaan sisälle vähän puhtaampaa ilmaa. Tämä vuosi on onneksi ollut toistaiseksi paljon parempi. Viime viikolla oli yksi savuinen päivä, mutta se jäi onneksi siihen. 

Muuttoasiassa on ehkä astuttu askel eteenpäin. Tai sitten ei. Uskon, että olemme lähdössä sitten kun istun lentokoneessa matkalla uuteen kotimaahan. Siihen on vielä aikaa kävi miten kävi. Nyt juuri nautitaan keväisestä Belizestä ja tästä hetkestä. Ihan kohta tulee Miko Cosimon kyydissä koulusta kotiin ja alamme koko porukka pääsiäisloman viettoon. 

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Yksitoista

Sannabanana heitti haasteella. Kiitos! Haasteen säännöt ovat seuraavanlaiset:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Hänen pitää valita 11 bloggaajaa, jolla on alle 200 lukijaa.
5. Haastetun pitää kertoa, kenet on haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

11 asiaa minusta:
1. Pidän järjestyksestä ja siitä, että kaikilla asioilla on oma paikkansa. 
2. Se ei kuitenkaan aina näy päällepäin meidän kodissamme, koska olen myös aika mukavuudenhaluinen. En halua enkä jaksa käyttää vapaa-aikaani järjestelemällä kirjahyllyä tai keittiön pöydälle kasaantuneita papereita. 
3. En ole auringonpalvoja, enkä erityisesti pidä tropiikin helteestä.
4. On kuitenkin mielestäni ihastuttavaa ettei tarvitse palella aamulla suihkun jälkeen vaan ilma on jo aamu-seitsemältä usein suihkuvettäkin lämpimämpää.
5. Olen melkein huomaamattani oppinut valmistamaan kokonaisesta kanasta herkullisia aterioita.
6. Ja samalla ilokseni huomannut, että kotitekoisen kanaliemen valmistaminen on hyvin helppoa ja suorastaan antoisaa.
7. Olen ylpeä ja iloinen, että olen aikuisena oppinut ajamaan autoa ja ratsastamaan hevosella. 
8. Melkein yhtä ylpeä ja iloinen olen siitä, että olen oppinut tekemään itse maissitortilloita.
9. Osaan pitkästä aikaa taas elää hetkessä. Muutto on kai ovella, mutta en jaksa sitä juuri nyt ajatella.
10. En olisi uskonut, jos joku olisi minulle vielä vaikkapa kuusi vuotta sitten sanonut, että oppisin elämään epävarmuuden kanssa näinkin rennosti.
11. Olen niin villi ja vapaa, että jätän haasteen kohdat 3-6 tällä kertaa suorittamatta, koska tämä haaste on jo kai kiertänyt lähes kaikki seuraamani blogit. 

11 vastausta:

1. Kun katsot ulos ikkunasta, mitä näet?
Tästä olohuoneen ikkunasta näkyy vastapäinen kaunis talo, ja vähän meidän oman talomme vastamaalattua seinää. Aamu-auringossa seinän uusi väri ei itse asiassa näytä yhtään hullummalta.

2. Mikä on mieleenpainunein koulumuistosi?
Koulumuistoni ovat monessa osassa; ala-aste, ylä-aste ja lukio ovat kaikki omat todellisuutensa joista riittää paljon muistoja, niin hyviä kuin huonojakin. En osaa valita muistojen kuvanauhalta yhtä muistoa.

3. Suosittele elokuvaa tai kahta?
Tulen katsoneeksi tätä nykyä elokuvia oikeastaan vain lentokoneen pieneltä ruudulta pitkillä lennoilla yli Atlantin. Lastenelokuvia on sen sijaan tullut katseltua enemmänkin. Niistä tämänhetkinen suosikkini on varmaankin Tangled (suomeksi nimi on kai Kaksin karkuteillä), joka perustuu Grimmin veljesten Tähkäpää-satuun. Vaikea sanoa mikä minua elokuvassa niin viehättää mutta se on joka tapauksessa yksi niistä lastenelokuvista joita minua ei harmita katsoa kerta toisensa jälkeen. Toisena voisin suositella vaikkapa yhtä lapsuuteni suosikkielokuvista, Laulavat sadepisarat (Singing in the Rain), jota katsoessa todellisuus unohtuu.

4. Millainen on lempioloasusi?
Pyjaman- tai verkkarinhousut ja t-paita.

5. Mitä on asunnossa oltava, jotta se olisi koti?
Cosimo, Miko, Matilda, koirat ja minä. Paljon muuta en lopulta tarvitse.

6. Matkustatko oman tyynyn kanssa?
En. Käsiä ei riitä millekään ylimääräiselle kun joka tapauksessa joudun osan matkasta kantamaan myös lasten laukkuja.

7. Suosikkitaiteilijasi - ihan miltä vain saralta!
Olen huono valitsemaan suosikkeja, mutta jos ihan pakko on valita niin sanon vaikka, että Gustav Klimt, jonka työt muistuttavat minua yliopistoajoista.

8. Paras jälkiruoka, ja osaatko tehdä sen itse?
Joku kostea suklaakakku varmaankin on se paras herkku. Kerran olen onnistunut tekemään oikein hyvän suussasulavan suklaakakun. Olisikin ehkä aika yrittää jo se toinenkin kerta.

9. Oletko ostoksissasi merkkiuskovainen - ja suosikkisi?
En ole ollenkaan merkkiuskovainen. Pidän kyllä joistain merkeistä, mutta en niin paljon, että haluaisin niillä täyttää kotini tai vaikkapa vaatekaappini. Makuni on aika eklektinen. 

10. Mikä kirja sinulla on kesken, tai seuraavana lukujonossa?
Luen juuri monennetta kertaa Elinor Lipmanin The Way Men Act -kirjaa. Turvallista iltalukemista, joka ei yllätä mutta jaksaa kuitenkin ihastuttaa.

11. Millainen olisi unelmapuutarhasi?
Sellainen, jota hoitaa joku muu kuin minä! En ole mikään viherpeukalo enkä toistaiseksi ole löytänyt puutarhanhoidon onnea. Uskon kyllä, että saatan vielä joskus oppia nauttimaan puutarhassa kuopsuttamisesta, mutta toistaiseksi sitä ei ole tapahtunut. Noin yleensä ottaen pidän hallitun kaaottisista puutarhoista: puskia ja kukkia sekaisin, marjapensaita sopivissa väleissä. 

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Terveisiä rakennustyömaalta

Asun rakennustyömaalla.

Talomme tosiaan maalattiin lomamme aikana ulkopuolelta kattoa myöten. Itse asiassa kattoa maalattiin vielä vähän senkin jälkeen kun olimme palanneet jo takaisin. Näkyy muustakin kuin talon uudesta väristä, että talolla on äskettäin tehty maalaustöitä. Olen noukkinut takapihalta maalareitten jäljiltä jo useamman tyhjän muovipussin ja muita pikkuroskia. Koirien ulkovesikupit jotka olin jättänyt kauniisti sivuun takapihalle olivat pitkin pihaa ja täynnä maalinroiskeita ja muuta likaa. Cosimo löysi lasten kiipeilytelineestä maalinpeittämät lenkkitossut. Etupihalla näyttäisi olevan jemmassa toinen vastaava pari, kumisaapasparin lisäksi.

Etupihallemme valmistuu parhaillaan vartijoiden koppi. Vihdoin. Sekin on rakennettu suurimmaksi osaksi meidän poissaollessamme, mutta tänään koppiin on sommiteltu esimerkiksi vessaa ja ikkunoita. Vartijankoppia rakentava porukka on jättänyt etupihalle merkiksi olemassaolostaan ainakin suuren kokoelman tyhjiä cokispulloja ja vanhan hanskan. Vartijankopinrakennustarvikkeet vievät autotallistamme neljänneksen ja rakennuspöly peittää autotallissa kaiken polkupyöristä omiin tikapuihimme. Onneksi siirsin lastenrattaat autotallista sisälle ennen lomaa! Talomaalarit ovat nimittäin onnistuneet tiputtamaan vihreää maalia esimerkiksi autoni ikkunaan. Ja vaikkei vihreän maalin kanssa ole pelattu enää päiväkausiin ja koirat viettivät lomansa ihan muissa maisemissa, tänään vihreää maalia löytyi mystisesti täplä myös Poppyn naamasta. 

Eilen vartijankopinrakennustyöt eivät edistyneet mutta kopin ovella istui lounasaikaan vieras mies varjossa. Kai hänelläkin oli joku osansa tai arpansa rakennustöissä, koska vartija antoi miehen istuskella pihalla. Tällä hetkellä on etupihalla hommissa kaksi rakennusmiestä, yksi hioo ikkunanpieliä laitteella josta kuuluu äärimmäisen kova ääni. Toinen hyörii tuossa autotallissa selkäni takana hakemassa jotain. Hetki sitten pysähtyi talon eteen auto, josta ilmaantui kolmas rakennusmies.

Olen todella iloinen, että vartijankoppia vihdoin rakennetaan ja kolmen miehen voimin vieläpä, mutta olen ihan vain muutamassa päivässä jo väsynyt siihen, että pihapiirissäni pyörii loputtomasti vierasta porukkaa ja että joka paikassa lojuu jos jonkinlaisia roskia. Lapset eivät ole onneksi rakennusprojektista häiriintyneet ja pitävät talon uutta väriäkin ihan sopivana. Koiratkin ovat pysyneet onneksi hämmentävän rauhallisina, mitä nyt Poppy on aina välillä käynyt ilmaisemassa ikkunassa mielipiteensä pihalla pyörivistä vieraista ihmisistä. Cosimo on viettänyt pitkät päivät töissä ja tuskin huomannut koko rakennustyömaata. Mutta minä haluaisin pitkän ja väsyttävän loman jälkeen vain velloa hetken omissa oloissani kaikessa rauhassa kotona. No, joku toinen viikko kai sitten.

Palan halusta ottaa ison roskapussin käteeni ja käydä noukkimassa pihalta kaiken roskan, vanhat kengät ja muut romut. Fiksua kai olisi kuitenkin odottaa siihen, että viimeinenkin rakennusmies on ensin kantanut romppeensa pihalta mukanaan pois, etten tee turhaa työtä tai vahingossa heitä pois mitään tärkeää. Ikävä kyllä tiedän jo nyt, etteivät rakennusmiehet tule kuitenkaan siivoamaan roskiaan tuolta pihalta mihinkään eli minun noukittavakseni ne jäävät.

On mielestäni jo lähtökohtaisesti vähän käsittämätöntä, että tuolla pihalla lojuu noita cokispulloja ja muita roskia, kun heti vartijankopin takana on roskasäiliö, ja toisaalta olen tuonne pihaan laittanut vartijoita varten myös ihan oman roskiksen johon sopisivat kyllä myös rakennusmiesten roskat. Mutta tällainen on Belize. Roskaaminen on täällä hyvin tavallista ja arkipäiväistä, siitäkin huolimatta, että maa on olevinaan ekoturismikohde. Paljon on Belizessä hyvää ja kaunista, mutta tämä puoli ei kyllä minua viehätä. Vieläkään ei ole mennyt kaikille vartijoille perille, etten halua kananluita heitettäväksi etupihalleni vaan roskakoriin, vaikka olen siitä heille kaikille maininnut muutamaankin kertaan. Täällä näyttää olevan tapana palauttaa kana takaisin luontoon: maasta olet tullut ja pihanurmikolle on sinun päädyttävä… Alkuun lensivät osalta vartijoista nurmikolle myös muunlaiset roskat, mutta suurin osa osuu sentään nykyään roskikseen. Jostain syystä kananluita heidän tekee mieli heittää kuitenkin edellen pihalle. Koirathan eivät enää tuolla etupihalla päivystä, mutta kulkevat kuitenkin pihan poikki matkalla ulos, ja ovat kerran jos toisenkin napanneet maasta jonkun vanhan kananluun. Onneksi olen ne ehtinyt toistaiseksi aina saada koirilta pois. 

Onneksi talon sisällä kaikki on niin kuin ennenkin, ja kaikki ylimääräiset romut mitä täältä löytyvät ovat omia ja tärkeitä. Ja ulkona on ollut viime päivät niin kuuma, etten siellä juuri viihtyisi muutenkaan, eli en ole joutunut liikaa katselemaan sotkuista pihaa. Kohtahan tämäkin projekti on ohi. Pian on pihalla taas vain vartija, ja vihdoin omassa kopissaan.

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Taas kerran perillä

Palasimme kotiin eilen iltapäivällä. Talomme on loman aikana vaihtanut väriä. Tiesin, että vuokraemäntä oli aikeissa teettää talolla jotain pieniä korjaustöitä lomamme aikana, mutta en tiennyt, että talo muuttuisi ulkopuolelta niin ratkaisevalla tavalla. En ole täysin ihastunut ulkoseinien uuteen väriin, mutta ehkäpä siihen ennen pitkää totun. Sisällä on sentään kaikki entisellään. Ja takapihan mangopuussa meitä oli odottamassa melkein kypsiä mangoja. Nappasimme osan jo eilen illalla sisälle kypsymään valmiiksi. Muutaman päivän päästä syödään oman puun mangoja pitkästä aikaa. Tähän asti mangot ovat kypsyneet vasta touko-kesäkuussa. En tiedä minkä onnenpotkun vuoksi saamme tänä vuonna ensimmäiset mangot jo maaliskuussa, vaan väliäkö syyllä? Ihanat mangot odottavat. 

Paluumatka ei sujunut niin hyvin kuin toivoin ja odotin. Lennot kyllä lensivät ajallaan ja lapsetkin käyttäytyivät ihan riittävän hyvin. Mutta Matildalle ei pitkälle lennolle oltukaan jostain syystä varattu gluteenitonta ateriaa vaikka olin sellaisen hänelle tilannut ja se toi oman värinsä pitkään matkaamme kotiin.

Ruokailut olivat Italian-loman aikana lähes koko ajan mielessäni ja Matildan sairaus painoi viimeisen viikon ajan mieltäni enemmän kuin tavallista. On vaikea kuvailla miten paljon odotinkaan pitkän ja väsyttävän viikon jälkeen lentokoneen ruokailuja ja sitä tietoa, että joku muu olisi vaihteeksi huolehtinut siitä, ettei Matilda saisi syödäkseen mitään hänelle sopimatonta. Tietysti tarkistan aina lentokoneen tarjoilut tarkkaan kaiken varalta, mutta aika pitkälti kuitenkin luotan siihen, että lentoyhtiö on varmistanut, että tarjottimella on kuin onkin tarkkaan harkittu keliaakikolle sopiva ateria. 

Kun kuulin, ettei Matildalle ollutkaan tilauksestani huolimatta koneessa omia ruokia oli yhdentoista tunnin lento Frankfurtista Houstoniin vasta alussa, minä olin nukkunut sairastavien lasten vuoksi huonosti useamman edeltävän yön, ja olin itse nälkäinen. Lentohenkilökunta halusi ihan ensiksi korostaa, ettei ollut heidän syytään, ettei lennolla ollut Matildalle ruokaa. Minun olisi pitänyt kuulemma tarkistaa itse vielä portilla, että koneeseen oli pakattu Matildan ateria. Kun he tämän puheen päälle alkoivat ehdottaa erilaisia epämääräisiä ruokavaihtoehtoja puuttuvan gluteenittoman aterian sijaan, minä menetin malttini. Aika nopeasti sentään rauhoituin, kokosin itseni ja pyysin purkaustani anteeksi lentoemännältä, joka oli joutunut eniten suuttumukseni kohteeksi. Pyysin Matildalle kulhon, lusikan ja maitoa, johon sekoitin laukussani mukana kulkevia gluteenittomia muroja tytön ateriaksi. 

Kaikki päättyi lopulta sinänsä ihan hyvin. Matilda sai vähän syödäkseen ja ystävällinen lentoemäntä onneksi ymmärsi mistä ahdistukseni oli lähtöisin eikä ottanut suutahdustani itseensä. Minua silti harmittaa, että käyttäydyin huonosti. Olen tavallisesti sellainen lentomatkustaja, joka ei ylimääräisiä pyytele tai napise. En juuri koskaan kutsu henkilökuntaa paikalle vaan odotan, että he sattuvat kulkemaan ohi ja kerron sitten asiani. En pyydä lennon aikana ylimääräisiä herkkuja tai juotavaa vaan odotan varsinaisia tarjoiluja. En juo enkä häiriköi lennoilla. En halua olla vaivaksi. Uskon, että lentokoneen henkilökunnalla on varmasti ihan tarpeeksi tekemistä vaikka kaikki menisi tarkalleen suunnitelmien mukaan matkan aikana; he eivät tarvitse mitään ylimääräisiä pyyntöjä tai valituksia.

Olisin mieluusti selittänyt enemmänkin hermostumistani lentoemännälle, mutta vähän vaatimattomamman anteeksipyynnön täytyi riittää. Suuttumiseni syiden puimiseen ja analysoimiseen kun menisi minulta helposti koko päivä. Pähkinänkuoressa tilanne on tämä: Voi vaikuttaa siltä, että olen usein äkäinen ja tiukka kun tulee puhe Matildan keliakiasta, mutta itse asiassa olen vain edelleen aika ajoin vähän ahdistunut siitä, että meidän elämässämme on nykyisin tämä ulottuvuus. Tuntuu välillä hyvin epäreilulta joutua miettimään Matildan jokaista suupalaa. Olen joutunut kuluneitten kuukausien aikana oppimaan olemaan vaativa Matildan ruokailujen suhteen ja se ei ole aina minulle ihan helppoa. Haluaisin monessa tilanteessa mielelläni vain kadota massaan enkä tuoda itseäni esille, mutta ehdoton gluteenittomuus ei anna siihen tilaisuutta. 

Olen hyvin kiitollinen joka kerta kun joku näkee ajoittaisen hermostukseni ja ärtymykseni läpi ja ymmärtää, että en tarkoita pahaa vaan yritän vain parhaani mukaan sopeutua uuteen tilanteeseen. Lentokoneessa lähelläni istunut nainen kuuli sananvaihtoni lentoemäntien kanssa, ojensi minulle gluteenittomaksi merkittyä omenasosetta omasta laukustaan ja sanoi, että hänen ystävänsä lapsella on myös keliakia. En saanut kyyneliltäni naista kunnolla kiitettyä. Merkitsi paljon, että niin kanssamatkustaja kuin lentoemäntäkin ymmärsivät, etten ollut vain joku ärsyttävä napisija vaan vain tilanteen yllättämä väsynyt äiti. 

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Pitkän matkan aatto

Mikokin tuli lopulta sairaaksi ja lapset ja minä velloimme päivän verran hotellin sohvalla, viihdykkeenä pieni kokoelma leluja ja italialaiset piirretyt. Minä voisin käyttää päivän toisensa jälkeen vain seuraamalla hotellin suurista ikkunoista liikenteen virtaa. Kolme kaistaa molempiin suuntiin, jalkakäytävillä ihmisiä ja koiria ja lastenrattaita. Harvinaista huvia Belmopanin hiljaisuuteen tottuneelle. 

Tänään tokenimme sen verran, että onnistuimme käymään lounastamassa Cosimon sisaren luona. Nyt ollaan taas hotellilla ja vähitellen yritetään valmistautua pitkään matkaan kotiin. Täytyisi jaksaa myös miettiä illallista vähitellen. Italiassa syödään illallista myöhään, seitsemältä on paikallisten mielestä vielä aikaista. Belizessä me syömme kuitenkin hyvinkin puoli kuuden maissa, ihan viimeistään kuudelta. Lapset eivät siis oikein osaa eivätkä jaksa odottaa iltaruokaansa, enkä suoraan sanottuna jaksa minäkään. Onneksi olemme huoneistohotellissa jossa meillä on oma pieni keittiö, eikä meidän siis tarvitse odotella ravintoloiden tai sukulaisten ja ystävien illallisaikoja vaan voimme syödä silloin kun huvittaa. Jääkaapissa odottaa vielä ainakin gluteenitonta tuorepastaa, gluteenittomia pizzapohjia, tomaattia ja mozzarellaa. Emmeköhän saa siis tänäkin iltana jotain syödäksemme.

Lomalla on gluteenittomuus minun kokemukseni mukaan huomattavasti hankalampaa kuin arjessa. Oma keittiö hotellissa auttaa kyllä paljon. Olemme myös verrattain lähellä gluteenittomien tuotteiden kauppaa, josta olemme voineet käydä hakemassa Matildalle niin ruokaa kuin herkkujakin. Mutta on silti ihan eri tavalla työlästä pohtia ruokailumahdollisuuksia oman kodin ulkopuolella kuin omassa tutussa keittiössä. 

Hotellin aamiaiselle olemme ottaneet muovirasiassa mukaan gluteenittomia muroja Matildalle. Maitoa muroihin löytyy hotellin ravintolan seisovasta pöydästä. Muroilla ollaan selviydytty aamiaisesta toisensa jälkeen. On suorastaan hämmentävää miten hyvin kaksivuotias on sopeutunut syömään omia ruokiaan vaikka veli samaan aikaan kasaa omalle aamiaislautaselleen vehnäisiä leivonnaisia. Kertaakaan ei ole Matilda aamiaisella osoittanut mieltään sen vuoksi, ettei saa vapaasti valita seisovasta pöydästä itselleen syötävää. 

Paikallisesta pizzasta olemme päässeet nauttimaan pääasiassa niin, että olemme ensin hakeneet gluteenittomasta kaupasta Matildalle omat pienet pizzat ja noutaneet sitten pizzeriasta meille muille syötävää. Lisäksi olemme käyneet yhdessä ravintolassa kahdesti; ravintolassa olemme tilanneet Matildalle jotain hänelle räätälöityä syötävää ja meille muille sitten listalta omat ateriamme. Kaikki on sujunut ravintolalounaiden aikana ruokien osalta hyvin, mutta vähän väsyttävää on ollut yrittää viihdyttää lapsia pöydässä kun isovanhemmat ovat halunneet syödä ravintolassa italialaiseen tyyliin useamman ruokalajin aterian. Kestää vielä varmasti vuosia, että meidän lapsemme jaksavat istua puolitoista tuntia lounaspöydässä rupattelemassa lautasten yli niitä näitä. Tässä vaiheessa he syövät sukkelaan ja haluaisivat palata saman tien leikkeihinsä.

Ystäväperheen lapsen syntymäpäiville muutama päivä sitten otimme Matildalle mukaan oman pienen kakun, josta hän ei sitten kuitenkaan oikein välittänyt. Se tekee pienten lasten ruokkimisesta hankalaa yleensäkin, oli kyse sitten pienestä keliaakikosta tai hänen veljestään: se mikä maistuu yhtenä päivänä ei ehkä menekään ollenkaan alas toisena päivänä. 

Kohta ollaan joka tapauksessa onneksi taas kotona, omissa sängyissä, omassa keittiössä, omat koirat jaloissa pyörimässä. Maltan tuskin odottaa. Tekee mieleni belizeläistä kanaa, tuoretta vesimelonia, banaanileipää, lämpoä, rutiineja, omia juttuja. Pitkä matka edessä mutta sitäkin oikeastaan jo vähän odotan. Tännepäin sujui matka muutama viikko sitten ihan joutuisasti, lapsia viihdyttivät lentokoneen elokuvat, ja Matildan gluteeniton ruoka pitkällä lennolla oli suorastaan hyvää. Toivotaan, että paluu onnistuu yhtä kivuttomasti. 

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Haasteinen iltapäivä

Se siitä keväästä. Tänään ilma on taas kirpeän talvinen ja muutenkin tunnelmat ovat eilisestä vähän laskeneet. Matilda, joka tuntuu sairastuvan jokaisella Euroopan-reissulla, on taas kerran kuumeessa. Kutsuimme tänään lääkärin tutkimaan tytön kaiken varalta, mutta onneksi ei näytä olevan kyse mistään vakavasta, tavallisesta flunssasta vain. Italialainen lääkäri muuten laskutti meitä kotikäynnistä neljänneksen suomalaisen lääkärin kotikäynnin hinnasta ja oli pienen potilaansa suhteen huomattavasti kärsivällisempi kuin suomalainen kollegansa. Tosin oli kyllä kyse Cosimon vanhasta perhelääkäristä kun taas Suomessa joululomalla käytimme hyväksi uutta yksityistä palvelua. 

Lääkäri määräsi Matildalle hoidoksi lähinnä lepoa. Katselemme nyt siis italialaisia piirrettyjä, lueskelemme ja torkumme kaikessa rauhassa, ainakin tämän päivän ja ehkä vielä huomisenkin. Nämä kotilomat ovat parhaimmillaankin aika väsyttäviä ja minulle sopii näin loman päätteeksi oikein hyvin velloa vähän hotellissa. Paljon olemme ehtineet joka tapauksessa saada tällä lomalla jo aikaan. Ja sainpahan tänä iltapäivänäkin sentään jotain aikaiseksi. Tässä levätessä minulla on nimittäin ollut hyvää aikaa miettiä vastauksia Terhin Koreasta lähettämään mieluiseen haasteeseen. 

Viisi asiaa joita tarvitsen päivittäin: 
Viimeisten vuosien aikana olen oppinut elämään niin etten oikeasti tarvitse päivittäin lopulta juuri muuta kuin hammasharjaa ja lasteni seuraa. Mieluusti toki käväisen joka päivä internetissä. Jos vain mahdollista syön mielelläni päivittäin lihaa jossain muodossa. Ja paljon ei enää onnestani puutu jos saatavilla on lisäksi rajattomasti hyvänmakuista ja puhdasta juomavettä.  

Viisi kirjaa joita suosittelen muille: 
Kirjat ovat niin henkilökohtaisia juttuja, etten kovin herkästi lähde niitä toisille suosittelemaan, mutta sillä varauksella suosittelisin nyt kuitenkin näitä viittä kirjaa: Eduard Uspenskin Fedja-setä, kissa ja koira on ikisuosikkini ja naurattaa minua yhä uudelleen. Margaret Atwoodin The Handmaiden's Tale teki minuun aikoinaan suuren vaikutuksen, niin kuin monet muutkin Atwoodin kirjat. Vikram Sethin An Equal Music on mielestäni hieno kirja niin tunnelmaltaan ja kuin rakenteeltaankin. Juha Itkosen Myöhempien aikojen pyhiä on sekin hyvin rakennettu ja mielenkiintoinen. Riikka Pulkkisen Totta-kirjasta pidin myös, enkä muuten meinaa malttaa odottaa, että pääsen kiinni Pulkkisen uusimpaan. Odotella kuitenkin vielä täytyy, koska kirja meni vahingossa uuteen kotipesäämme eikä harmikseni lähtenytkään siis matkalaukussa mukana Belizen lukemisiksi. 

Viisi materiaalista (joulu)lahjatoivetta: 
En oikein koskaan keksi mitään mitä todella tarvitsisin, mutta jos olisi pakko lähettää Korvatunturille joululahjalista listaan tulisi kirjatuksi ehkä joku hyväksi arvioitu uusi suomalainen kirja, viihdyttävän amerikkalaisen Glee-sarjan tähänastiset tuotantokaudet DVD:llä, jonkin leppoisan naistenlehden kotiinkuljetus, Mars-suklaapatukka, ja herkkuillallinen jossain hyvässä ravintolassa.

Viisi paikkaa joihin haluaisin matkustaa:
Minun tekee tätä nykyä mieleni lähinnä palata paikkoihin joissa olen jo käynyt, mutta jos ihan uusia matkakohteita ajatellaan niin haluaisin mieluusti käydä esimerkiksi Namibiassa, Uudessa-Seelannissa, Laosissa, Myanmarissa ja Japanissa. 

Viisi adjektiivia jotka kuvaavat minua: 
Lojaali, äkkipikainen, sopeutuva, neuroottinen, onnellinen.

Viisi lempiruokaani: 
Vitello tonnato, sushi, pad thai, kalakeitto kookosmaidolla ja monet monituiset isäni tekemät ruuat. 

Viisi elämänohjetta jotka haluan jakaa kanssasi: 
Ole rohkeasti oma itsesi koska et lopulta voi kuitenkaan olla mitään muutakaan. 
Mene huoletta nukkumaan vihaisena - on huomattavasti parempi levätä kuin tapella jostain pikkuasiasta periaatteen nimissä aamuun asti.
Älä yleensäkään jää miettimään surullisia tai vaikeita asioita iltaisin, sillä aamulla kaikki kuitenkin näyttää valoisammalta. 
Keskity elämäsi hyviin puoliin sen sijaan että viipyilet huonoissa. 
Kaikkeen tottuu.

Lähetän haasteen eteenpäin Karoliinalle ja Maailman metroon: ottakaa koppi!

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Keväinen Torino

Torinossa on kevättä ilmassa. Puut ovat vielä lehdettömiä, mutta maaliskuinen hento päivänvalo lupaa lämpöä. Kylmän terä on täällä taittunut ainakin toistaiseksi.

Maaliskuisen Suomen jälkeen on ihan hyväkin pysähtyä Torinon keväässä ennen paluuta takaisin helteiseen Belizeen. Belizessä meitä odottavat vuoden kuumimmat kuukaudet ja ennen pitkää myös taas sadekausi.