tiistai 12. maaliskuuta 2013

Haasteinen iltapäivä

Se siitä keväästä. Tänään ilma on taas kirpeän talvinen ja muutenkin tunnelmat ovat eilisestä vähän laskeneet. Matilda, joka tuntuu sairastuvan jokaisella Euroopan-reissulla, on taas kerran kuumeessa. Kutsuimme tänään lääkärin tutkimaan tytön kaiken varalta, mutta onneksi ei näytä olevan kyse mistään vakavasta, tavallisesta flunssasta vain. Italialainen lääkäri muuten laskutti meitä kotikäynnistä neljänneksen suomalaisen lääkärin kotikäynnin hinnasta ja oli pienen potilaansa suhteen huomattavasti kärsivällisempi kuin suomalainen kollegansa. Tosin oli kyllä kyse Cosimon vanhasta perhelääkäristä kun taas Suomessa joululomalla käytimme hyväksi uutta yksityistä palvelua. 

Lääkäri määräsi Matildalle hoidoksi lähinnä lepoa. Katselemme nyt siis italialaisia piirrettyjä, lueskelemme ja torkumme kaikessa rauhassa, ainakin tämän päivän ja ehkä vielä huomisenkin. Nämä kotilomat ovat parhaimmillaankin aika väsyttäviä ja minulle sopii näin loman päätteeksi oikein hyvin velloa vähän hotellissa. Paljon olemme ehtineet joka tapauksessa saada tällä lomalla jo aikaan. Ja sainpahan tänä iltapäivänäkin sentään jotain aikaiseksi. Tässä levätessä minulla on nimittäin ollut hyvää aikaa miettiä vastauksia Terhin Koreasta lähettämään mieluiseen haasteeseen. 

Viisi asiaa joita tarvitsen päivittäin: 
Viimeisten vuosien aikana olen oppinut elämään niin etten oikeasti tarvitse päivittäin lopulta juuri muuta kuin hammasharjaa ja lasteni seuraa. Mieluusti toki käväisen joka päivä internetissä. Jos vain mahdollista syön mielelläni päivittäin lihaa jossain muodossa. Ja paljon ei enää onnestani puutu jos saatavilla on lisäksi rajattomasti hyvänmakuista ja puhdasta juomavettä.  

Viisi kirjaa joita suosittelen muille: 
Kirjat ovat niin henkilökohtaisia juttuja, etten kovin herkästi lähde niitä toisille suosittelemaan, mutta sillä varauksella suosittelisin nyt kuitenkin näitä viittä kirjaa: Eduard Uspenskin Fedja-setä, kissa ja koira on ikisuosikkini ja naurattaa minua yhä uudelleen. Margaret Atwoodin The Handmaiden's Tale teki minuun aikoinaan suuren vaikutuksen, niin kuin monet muutkin Atwoodin kirjat. Vikram Sethin An Equal Music on mielestäni hieno kirja niin tunnelmaltaan ja kuin rakenteeltaankin. Juha Itkosen Myöhempien aikojen pyhiä on sekin hyvin rakennettu ja mielenkiintoinen. Riikka Pulkkisen Totta-kirjasta pidin myös, enkä muuten meinaa malttaa odottaa, että pääsen kiinni Pulkkisen uusimpaan. Odotella kuitenkin vielä täytyy, koska kirja meni vahingossa uuteen kotipesäämme eikä harmikseni lähtenytkään siis matkalaukussa mukana Belizen lukemisiksi. 

Viisi materiaalista (joulu)lahjatoivetta: 
En oikein koskaan keksi mitään mitä todella tarvitsisin, mutta jos olisi pakko lähettää Korvatunturille joululahjalista listaan tulisi kirjatuksi ehkä joku hyväksi arvioitu uusi suomalainen kirja, viihdyttävän amerikkalaisen Glee-sarjan tähänastiset tuotantokaudet DVD:llä, jonkin leppoisan naistenlehden kotiinkuljetus, Mars-suklaapatukka, ja herkkuillallinen jossain hyvässä ravintolassa.

Viisi paikkaa joihin haluaisin matkustaa:
Minun tekee tätä nykyä mieleni lähinnä palata paikkoihin joissa olen jo käynyt, mutta jos ihan uusia matkakohteita ajatellaan niin haluaisin mieluusti käydä esimerkiksi Namibiassa, Uudessa-Seelannissa, Laosissa, Myanmarissa ja Japanissa. 

Viisi adjektiivia jotka kuvaavat minua: 
Lojaali, äkkipikainen, sopeutuva, neuroottinen, onnellinen.

Viisi lempiruokaani: 
Vitello tonnato, sushi, pad thai, kalakeitto kookosmaidolla ja monet monituiset isäni tekemät ruuat. 

Viisi elämänohjetta jotka haluan jakaa kanssasi: 
Ole rohkeasti oma itsesi koska et lopulta voi kuitenkaan olla mitään muutakaan. 
Mene huoletta nukkumaan vihaisena - on huomattavasti parempi levätä kuin tapella jostain pikkuasiasta periaatteen nimissä aamuun asti.
Älä yleensäkään jää miettimään surullisia tai vaikeita asioita iltaisin, sillä aamulla kaikki kuitenkin näyttää valoisammalta. 
Keskity elämäsi hyviin puoliin sen sijaan että viipyilet huonoissa. 
Kaikkeen tottuu.

Lähetän haasteen eteenpäin Karoliinalle ja Maailman metroon: ottakaa koppi!

12 kommenttia:

  1. Suomessa kaikki on niin kallista mutta kylllä täällä Itävallassakin osataan. Voi Matilda ressukkaa, kyllä se siitä. Äiti hoivaa ja hellii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomi on kyllä tosiaan kallis maa! Vaikka on täällä Italiassakin omat kalliit juttunsa ja monet asiat vain niin kovin hankalia järjestää ja hoitaa verrattuna Suomeen. Joka paikassa on omat puolensa.

      Äiti täällä hoivailee Matildaa. Toivotaan, että pian yskä ja nuha helpottavat ja saadaan kaikki nukuttua rauhassa yömme.

      Poista
  2. Heh, "kaikkeen tottuu"...juuri niin!! Yksinkertainen sanonta, mutta niin totta. Sun lempiruoat kuulosti myös aivan ihanilta. Tulee ihan nälkä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan käsittämätöntä minkälaisista alunperin vieraista asioista tulee ihan arkipäiväisiä kun niitten kanssa ehtii hetken elää. Käsittämätöntä ja lohduttavaa!

      Poista
  3. "Posteljooni Petshkin. Toin teille Pörriäisen." Tuo oli varsinainen lentävä lause meidän perheessä kun olin pieni. Kummasti sen sai ympättyä monenmoiseen tilanteeseen ja yhteyteen. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun lapsuudenperheen lentävä lause myös :) Sopii tosiaan yllättävän moneen saumaan.

      Poista
  4. Good morning how are you?

    My name is Emilio, I am a Spanish boy and I live in a town near to Madrid. I am a very interested person in knowing things so different as the culture, the way of life of the inhabitants of our planet, the fauna, the flora, and the landscapes of all the countries of the world etc. in summary, I am a person that enjoys traveling, learning and respecting people's diversity from all over the world.

    I would love to travel and meet in person all the aspects above mentioned, but unfortunately as this is very expensive and my purchasing power is quite small, so I devised a way to travel with the imagination in every corner of our planet. A few years ago I started a collection of used stamps because trough them, you can see pictures about fauna, flora, monuments, landscapes etc. from all the countries. As every day is more and more difficult to get stamps, some years ago I started a new collection in order to get traditional letters addressed to me in which my goal was to get at least 1 letter from each country in the world. This modest goal is feasible to reach in the most part of countries, but unfortunately it’s impossible to achieve in other various territories for several reasons, either because they are countries at war, either because they are countries with extreme poverty or because for whatever reason the postal system is not functioning properly.

    For all this I would ask you one small favor:
    Would you be so kind as to send me a letter by traditional mail from Belize? I understand perfectly that you think that your blog is not the appropriate place to ask this, and even, is very probably that you ignore my letter, but I would call your attention to the difficulty involved in getting a letter from that country, and also I don’t know anyone neither where to write in Belize in order to increase my collection. a letter for me is like a little souvenir, like if I have had visited that territory with my imagination and at same time, the arrival of the letters from a country is a sign of peace and normality and an original way to promote a country in the world. My postal address is the following one:

    Emilio Fernandez Esteban
    Calle Valencia, 39
    28903 Getafe (Madrid)
    Spain

    If you wish, you can visit my blog www.cartasenmibuzon.blogspot.com where you can see the pictures of all the letters that I have received from whole World.

    Finally I would like to thank the attention given to this letter, and whether you can help me or not, I send my best wishes for peace, health and happiness for you, your family and all your dear beings.

    Yours Sincerely

    Emilio Fernandez

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you for your message Emilio. I tried once already to send you a letter, I guess it got lost in the way somewhere. Will try to send one again soon. All the best, Kata

      Poista
  5. Mua nauratti toi mene huoletta nukkumaan vihaisena -ohje. Siis sehän on ihan totta! Mulle isoäiti aina opetti, että älä anna auringon laskeutua kiukkusi ylle ja sitä olen koettanut noudattaa. Mutta niinä kertoina, jolloin menemme riidoissa nukkumaan (miehelläni on tainnut olla eri opit, kun pystyy menemään), niin aamulla riita yleensä tuntuu turhalta ja pikkumaiselta. Mikä saattaa johtua siitä, että 90 % meidän riidoista johtuu vain meikäläisen nälästä/väsymyksestä ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen alkanut epäillä, että ihmiskunnan riidoista 90% johtuukin ehkä vain nälästä tai väsymyksestä :) Meillä riidellään hyvin usein ihan samoista syistä ja lopulta hyvin harvoin mistään todellisesta. Kaikenlainen turha napina on todellakin mielestäni oikein hyvä hiljentää käymällä suosiolla nukkumaan. Jos vaan saa kunnolla unesta kiinni ei aamulla meinää juuri edes muistaa mistä illalla oli oikein riitaa!

      En voi uskoa, että tappelemalla väsyneenä saa mitään erityisen hyvää aikaan. Mutta olisikohan tuossa "älä anna auringon laskea kiukkusi ylle" sittenkin oikeastaan tarkoitettu ohjeistaa, että anna nyt hyvä ihminen jo periksi, pyydä anteeksi, että pääsette nukkumaan? ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi!