tiistai 2. huhtikuuta 2013

Gluteeniton banaanileipä

Viime viikolla tein banaanileipää, tai ainakin yritin tehdä. Tarkoitus oli ottaa leipomisesta kuvia, mutta eihän siitä mitään tullut. Leipominen on minulle ihan riittävän haastavaa ilman kameraakin. Enkä osaa muutenkaan oikein ottaa ruuasta tai ruuanlaitosta kuvia, varsinkaan meidän keittiössämme missä ei luonnonvaloa ole liiaksi. Hyvien tai edes kohtuullisten ruokakuvien ottaminen on vaikeaa.

Oli miten oli, taisin tehdä liian suuren ja kostean taikinan, koska leipä ei ollut valmistua millään. Tein taikinaa kaksinkertaisen määrän ja käytin neljän banaanin sijaan kolmea banaania ja siivua papaijaa. Papaijaa taisi tulla suhteessa liikaa ja se vetisti taikinan. Tunnin paistamisen sijaan paistoin leipää lopulta yli kaksinkertaisen ajan, mutta silti se vaikutti sisältä kostealta.

Seuraavana aamuna oli leipä Cosimon mukaan ihan syömäkelpoista, muttei kovin makeaa. Niin, olin tainnut unohtaa tällä kertaa sokerin kokonaan… Kun tein banaanileipää ensimmäisen kerran laitoin vahingossa taikinaan sokerin sijasta suolaa. Leipä oli sillä kertaa rakenteltaan täydellinen, mutta suola tietysti pilasi sen kokonaan.

Omaksi ja banaanileivän puolustukseksi täytyy sanoa, että tässä välissä olen kyllä leiponut oikein onnistuneitakin banaanileipiä! Mutta selvästikään en ole mikään luontainen leipuri. Minun täytyy todella keskittyä niinkin yksinkertaiseen reseptiin kuin banaanileipä.

Hyväksi todettu gluteenittoman banaanileivän resepti tulee nyt joka tapauksessa tässä:

3 dl gluteenitonta jauhoa (olen itse käyttänyt valmista gluteenitonta jauhosekoitusta, johon olen lisännyt vähän amaranttijauhoa ja ripauksen ksantaanikumia)
1 tl leivinjauhe
2,5 dl sokeria
2 kananmunaa
1 dl ruokaöljyä
2 ylikypsää banaania

Sekoita banaanit, kananmunat, öljy ja sokeri tasaiseksi. Lisää jauhot ja leivinjauhe ja sekoita tasaiseksi. Kaada sekoitus voideltuun tai leivinpaperilla vuorattuun leipävuokaan ja paista 175 celsiusasteessa noin kolmen vartin-tunnin verran. Leipä on valmista kun siihen työnnettyyn tikkuun tai veitseen ei enää jää kiinni raakaa taikinaa. 

Banaanileivän teko on helppoa, vaikkei minun esimerkkini ehkä siitä vakuutakaan. Siinä on myös se hyvä puoli, että koskaan ei tarvitse heittää ylikypsiä banaaneja pois tai kompostiin - niistä kun saa vähällä vaivalla tehtyä maistuvaa herkkua. Netistä löytyy paljon variaatioita niin gluteenittoman kuin gluteenillisenkin banaanileivän tekoon. Itse en ole niin ihastunut sellaiseen leipään johon on lisätty esimerkiksi pähkinöitä, mutta monille se maistuu.


Muutos aikaisempaan tekstiin: Vaihdoin ruokasoodan reseptissä leivinjauheeksi. Huomasin nimittäin kun tein banaanimuffinsseja Suomessa tällä banaanileivän ohjeella, että ruokasoodaa paremmin voisi itse asiassa toimia leivinjauhe. Ruokasooda vaatii toimiakseen melkein käymistilassa olevia banaaneja mutta banaanit eivät Suomessa tunnu kypsyvän sopivalla tavalla. Leivinjauheen kanssa banaanileivästä tulee aika kuohkeaa, mutta ainakin banaanimuffinsseihin kuohkeus sopii oikein hyvin. 

Nämä banaanit ovat itse asiassa päivää vailla valmiita banaanileipään. Vieläkin tummempia ja vetisempiä saavat banaanit siis olla. 

4 kommenttia:

  1. Helpottavaa kuulla, ettei kaikilla muillakaan aina mene leivonta ihan Strömsön malliin. :D Resepti näytti silti niin herkulliselta, että saatanpa pistää kokeiluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mennyt niin kuin Strömsössä ei :) Leipominen on hermostuttavaa siitä, että pitää olla aineissa ja määrissä niin tarkkana! Ruuanlaitto on tavallisesti mukavan suurpiirteistä ja siksi paljon enemmän mun makuun. Sen sijaan jo yritys olla leipoessa tarkka ja keskittynyt saa mut hermostumaan ja sitten menee suolat ja sokerit sekaisin tai jää kokonaan sokeri lisäämättä...

      Mutta banaanileipä on oikeasti helppoa ja hyvää, eikä vaadi kovin pitkällistä keskittymistä onneksi, eli suosittelen kyllä lämpimästi.

      Poista
  2. Täytyypä kokeilla! Banaanipiirakkaa ja-kakkua olen kyllä tehnyt, mutten leipää...

    Mä muuten heittelen sämpylätaikinan joukkoon kaiken sellaisen "ylijäämän" porkkanaraasteesta perunamuusiin asti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäkin banaanileipä on nimestään huolimatta ennemminkin kakkua, mutta leivän nimellä kulkee kuitenkin.

      Minäkin aikoinaan (ennen näitä gluteenittomia aikoja) leivoin silloin tällöin sämpylä- ja leipätaikinaankin kaikenlaista ylimääräistä sälää. Perinteisen leivän teko multa jotenkin aikoinaan sujui ilman sen kummempia kommelluksia. Ne ovat nämä makeat herkut joitten kanssa mulla on jostain syystä vaikeuksia. Enkä kyllä osaa tehdä gluteenitonta leipää myöskään, paitsi valmiista sekoituksesta. Osin on kyllä näitten gluteenittomien leipomusten kohdalla kyse ihan yrityksen puutteesta. On kurjaa nähdä vaivaa jos lopputulos täytyy heittää kokonaisuudessaan pois... Varsinkin kun uunin vieressä odottaa vesi kielellä kaksi pientä innokasta koemaistajaa jotka eivät voi ymmärtää ettei maistettavaksi tulekaan lopulta yhtään mitään kun koko yritys meni mönkään.

      Poista

Kiitos kommentistasi!