lauantai 20. huhtikuuta 2013

Iskuja yhtäällä ja toisaalla

Aikaisemmin tässä kuussa Afganistanissa kuoli nuori amerikkalainen diplomaattinainen. Samalla viikolla kuoli Afganistanissa useammassa erillisessä iskussa lisäksi monia paikallisia, kuolleiden joukossa myös lapsia. Facebookissa muutama tuttavani vaihtoi profiilikuvansa mustaksi muistonauhaksi amerikkalaisen diplomaattinaisen muistoksi. Tuttavani julkaisivat Facebookissa artikkeleita, jotka käsittelivät nuoren naisen elämää ja persoonaa, ja huokailivat tämän kohtaloa tilapäivityksissään. Kukaan tutuistani ei sanallakaan maininnut kuolleita afganistanilaislapsia eikä ole koskaan minun nähteni päivitellyt noin yleensä sitä kuinka onnettomissa ja vaarallisissa oloissa monet maailman ihmiset elävät.

Ymmärrän kyllä, että amerikkalaisia diplomaattituttujani toisen nuoren diplomaatin kuolema kosketti läheltä. Diplomaattinainen oli kuitenkin itse valinnut uransa, ottanut vastaan paikan Afganistanissa, ja arvatenkin ja toivottavasti tiesi työnsä ja asemamaansa riskit. Paikallisilla lapsilla ja muilla iskuissa kuolleilla afganistanilaisilla ei sen sijaan ollut mitään vaihtoehtoa: he syntyivät minne syntyivät ja kuolivat samassa paikassa. 

Maanantaina räjähti Bostonin maratonin maalialueella. Pommi surmasi kolme ihmistä ja vahingoitti satoja. Muutamaa päivää myöhemmin räjähti Bagdadissa, Irakissa paikallisessa kahvilassa pommi. Bagdadin kahvilaiskussa kuoli 27 ihmistä. Uutisotsikot eivät ole moneen päivään juuri muuta käsittelleet kuin Bostonin iskua, Bagdadin kahvilaisku on puolestaan saanut huomattavasti vähemmän huomiota. On tietysti odottamatonta ja tavatonta, että Bostonissa Yhdysvalloissa räjähtää, kun taas Bagdadissa pommit ovat edelleen arkipäivää. Mutta eivät Bagdadin asukkaat ansaitse levotonta elämäänsä sen enempää kuin länsimaiden kasvatitkaan ansaitsevat verrattain turvallisen ja rauhallisen elinympäristönsä. On sattumaa minne kukin meistä syntyy ja missä olosuhteissa kuolee. Tuntuu raa'alta, että Afganistanin ja Irakin ja muiden levottomampien maiden terroritekoja tuskin huomioidaan, paitsi silloin kun uhriksi joutuu joku länsimaalainen. Menetetty elämä on kuitenkin menetetty elämä, osasimme sitten itse kuvitella itsemme uhrin paikalle tai emme. 

Bostonin pommi-iskun uutisointi on saanut minut useampaan kertaan puistelemaan päätäni ja kääntämään kanavaa. Hyvän ja pahan vastakkainasettelu tuntuu minusta vieraalta ja hyödyttömältä. Kyse on kuitenkin tosiasiassa jostain paljon monimutkaisemmasta kuin hyvän ja pahan taistelusta. Yksiselitteinen hyvä ja paha kuuluvat satuihin eivätkä tosielämään. 

En osaa iloita siitä, että teini-ikäinen poika on nyt poliisin hallussa, haavoittuneena sairaalassa. Vaikka olisi kyse minkälaisesta terroristista, hän on samaan aikaan myös nuori poika. Uskon vahvasti siihen, että ihmiset eivät ajaudu tekemään kamalia tekoja tyhjiössä ihan omia aikojaan. Joko on kyse jostain mielenhäiriöstä tai laajemmasta mielisairaudesta tai sitten ihminen on kärsinyt itse niin paljon, ettei osaa muuta kuin aiheuttaa kärsimystä toisillekin. Ei joka tapauksessa tunnu minusta hyvältä tai oikealta riemuita siitä, että joko mieleltään sairas tai sitten erittäin onneton tai muuten häiriintynyt nuori ihminen on nyt saatu kiinni. 

Hyvä tietysti, ettei Bostonin alueella tarvitse enää pelätä tämän porukan rakentamia pommeja. Mutta on kuin ihmiset uskoisivat, että koska tämä yksi nuori mies on saatu kiinni ja hänen veljensä on kuollut, enää ei tarvitsekaan pelätä mitään. Elämä jatkuu entisellään. Oikeasti elämä on kuitenkin täynnä riskejä, joka päivä ja jatkuvasti. Valitettavasti aina löytyy ihmisiä jotka haluavat aiheuttaa toisllle vahinkoa syystä tai toisesta. Siksi tuntuu jotenkin käsittämättömältä, että Bostonin kaupunki ja lähialueet suljettiin nuoren pommimiehen vuoksi. Olihan teini selvästi erittäin vaarallinen, mutta lymyää kai Bostonissa jatkuvasti muitakin pienempiä ja suurempia hallitsemattomia vaaroja? Ei kai yhden vaarallisen ihmisen vuoksi joka kerta suljeta kokonaisia kaupunkeja? Levisikö yleinen hysteria Bostonissa myös poliisiin ja muihin viranomaisiin vai oliko tilanteessa takana jotain muuta sellaista mitä en yksinkertaisesti ymmärrä? Mistään ei tunnu löytyvän vastauksia, vain uhoa siitä, että tilanne on nyt ohi ja terrori voitettu.

13 kommenttia:

  1. Kiitos, puit monia mun ajatuksia sanoiksi. Uutisten seuraamisesta tulee usein ahdistunut ja masentava olo; sekä siitä, mistä uutisoidaan, että siitä, miten uutisoidaan. Tuntee itsensä ulkopuoliseksi ajatuksineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä entinen uutisaddikti en juuri viitsi enää säännöllisesti uutisia seurata. Belizen uutisissa ahdistaa aina niin sisältö kuin se miten asiat esitetään. Täällä tuntuu puuttuvan kaikenlainen analyysi kokonaan, eivätkä toimittajat tunnu osaavan edes toimittaa uutisia vaan esimerkiksi puheista näytetään usein kerralla kaikki valittujen palojen sijaan.

      Mutta kyllä tosiaan myös amerikkalaiset uutiset ahdistavat ja usein suomalainenkin uutisointi. Tästä Boston-asiasta yritin löytää eri lähteistä jotain toisenlaista kulmaa sen uhon ja riemun sijaan, mutta toistaiseksi ei ole löytynyt. Ehkä ennen pitkää analyysillekin jää tilaa?

      Poista
  2. Hyvin osasit sanoa myös minunkin ajatuksia viime päiviltä. En jaksa enkä halua olla kovin kiinnostunut terroriteoista, koska niistä kuulee aina vain sen toisen osapuolen tarinan. Kokonaiskuva jää kuitenkin saamatta. Eikä ihmiskunta taida ottaa opikseen koskaan mistään, sodista terroriteoista yms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, että tämä "hyvän ja pahan välinen taistelu" jatkuu loputtomiin jos nämä kaikki iskut otetaan siitä kulmasta. Mikään ei koskaan muutu. Terroristi on yksinkertaisen paha ja me muut olemme kai sitten kaikki hyviä ja puhtoisia ihmisiä...

      Poista
  3. Ihan samoja ajatuksia minulla on ollut taas viime paivina. Bostonin kohdalla henkiin jaaneen terroristin jahti tuntuu omituiselta, koko homma itsessaan tuntuu vahintaankin oudolta. En tieda olenko ollut liian kauan Turkissa vai olenko ainoa josta alkoi tuntua etta uutisissa tiedotetaan vain mita halutaan, jatetaan paljon kertomatta ja ohjataan ihmisten ajatuksia tiettyyn suuntaan. Bostonilaiset marssimassa lippujen kanssa kuin voittajat sai lahinna voimaan pahoin. Kiitos hyvasta kirjoituksesta, tarkeaa ja painavaa asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On oikeasti helpottavaa kuulla, että muitakin on ihmetyttänyt tuo terroristijahti ja se kuinka asia mediassa on esitetty. Minä olin lähinnä pöllämystynyt kun hetken eilen yritin saada tolkkua tilanteesta eri kanavien uutislähetyksistä. Että ihmiset oikeasti riemuitsivat kadulla...

      Tuntuu joskus siltä niin kuin Yhdysvalloissa haluttaisiin yllyttää ihmisiä elämään toisaalta äärimmäisen pelon vallassa ja toisaalta siinä hartaassa uskossa, että hyvä ennen pitkää aina voittaa pahan. Amerikkalaiset kanavat näyttävät tosielämän rikoksista ohjelmia siinä määrin, että ei ehkä ole ihme, että monet amerikkalaiset tuntevat tarvetta pitää asetta kotona käden ulottuvilla. Rikosohjelmien perusteella elämä tuntuu Yhdysvalloissa olevan hyvin vaarallista vaikka oikeastihan on tavallisesti tietysti kyse aika harvinaisista tapauksista. Rikosohjelmien vastapainoksi jokainen tilaisuus näyttää poliisin valta ja voima toisaalta käytetään myös hyväksi. Kun Bostonin pommittaja oli saatu kiinni poliisin edustaja twiittasi, että terrori oli ohi, ja presidentti puhui tiedotustilaisuudessa kuinka paha oli päihitetty...

      Tuntuu jotenkin niin kuin ihmisten haluttaisiin oikeasti uskovan Hollywood-elokuviin ja hyvän ja pahan vastakkainasetteluun. Mutta miksi?

      Poista
  4. Elän täällä kotimaassani melkeinpä uutistyhjiössä, eikä se tunnu useimmiten lainkaan pahalta. Suomen uutiset (ja sitä kautta maailman) luen netistä, ja itselleni tuli myös todella ristiriitainen ja ahdistunut olo, kun suomalainen iltapäivälehti kirjoitti, että Bostonissa "kansa juhlii kiinniottoa". Juhlii? Ymmärtäisin, jos sanottaisiin, että "ollaan helpottuneita" tai muuta vastaavaa, mutta että juhlia? En ymmärrä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outoa todellakin. Toivoisi todellakin, että tunnelma joka Bostonista välittyisi olisi ennen kaikkea helpotus ja toisaalta suru, koska oli miten oli useampi ihminen kuoli ja vahingoittui pommi-iskussa, yksi nuori pommittajamies on hänkin kuollut ja toinen makaa vahingoittuneena sairaalassa. Riemu ja juhliminen vaikuttavat minusta vähintääkin irvokkaalta.

      Poista
  5. Aika monelta tuntuu nykyaikana kadonneen suhteellisuudentaju ihan kokonaan. En väitä, että tämä terroristi-isku olisi mikään pieni asia, mutta kyllä on lähtenyt mopo käsistä, kun oikein juhlitaan terroristin kiinniottoa.

    Päivän sanomalehti kuuluu minun aamurutiineihini, mutta viime aikoina olen miettinyt useasti, että pitäisiköhän jättää lehti lukematta. En enää jaksa jokapäiväisiä, toinen toistaan karmivampia raiskaustapauksia ja niiden yksityiskohtaisia kuvauksia. Minusta tuntuu, että niistä uutisoiminen vain lietsoo sairaita ihmisiä entistä kauheampiin tekosiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä seuraan tätä nykyä uutisia lähinnä netin kautta pitkälti siksi etten halua lasten kuulevan tai näkevän kaikkia kamalia uutisia maailmalta. Eikä täällä Belizessä ole päivän lehteä luettavaksi, mikään lehti ei täällä ilmesty päivittäin. Iltaisin lasten mentyä nukkumaan saatan tarkistaa mitä amerikkalaisilla tv-kanavilla on päivän tapahtumista sanottavana mutta se on toisaalta hyvä tapa pilata rauhallinen ilta! Tuota Bostonin tilannetta yritin ymmärtää amerikkalaisten tv-uutisten välityksellä mutta en löytänyt juuri muuta kuin täpinää ja uhoa.

      Netin kautta on siitä kätevä seurata uutisia, että voi jättää seuraamisen vain otsikoiden tasolle ja jättää karmivat yksityiskohdat lukematta.

      On todellakin vastenmielistä, että terroristin kiinniottoa juhlitaan.

      Poista
  6. Olen ihan samoilla linjoilla tämän kirjoituksesi kanssa. En voinut ymmärtää esimerkiksi yle.fi/uutiset -sivuston "mässäilyä" täällä Bostonin tapauksella. Suhteellisuudentaju on tosiaan kadoksissa, kun ylen uutissivustolla ei muusta puhutakaan ja Bostonin poliisin (vai FBI:n) tiedotustilaisuutta seurataan livenä. Bostonilaisten karnevaalikemut taas ovat ihan kuin jostain komedialeffasta. Tunnustan kyllä, että totesin kuvat nähdessäni "kuinka amerikkalaista". Enkä silti voi sitä ymmärtää.

    Vertasin näitä Bostonin uutisia lukiessa tapausta juuri tuohon samaiseen afgaanilaislasten tapaukseen. Obama itkee julkisesti kyllä amerikkalaislasten kouluammuskelua, muttei sitä että hänen joukkonsa tappavat enemmän tai vähemmän vahingossa kymmeniä afgaanilapsia kuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan kun vertaa ylen uutisointia netissä Bostonin tapauksesta esimerkiksi Kiinan maanjäristykseen tai Irakin kahvilaiskuun, niin ei ole kyllä mitään järkeä.

      Poista
    2. Minulta on onneksi jäänyt Ylen uutisointi aiheesta näkemättä. Iltasanomilta ei varmaan muuta voi odottaakaan kuin mässäilyä ja se ei sinänsä yllätä, mutta Yleltä ja esim Hesarilta odotan kyllä jotakin enemmän. Vaikka täytyy sanoa, että kun viime vuosina olen Ylen uutisia televisiosta Suomessa seurannut ne ovat jotenkin muuttuneet nuoruuden muistikuvistani. Se on ehkä juuri tuo suhteellisuudentaju joka on lähtenyt omille raiteilleen - ennen olin jotenkin samoilla linjoilla Ylen uutisten kanssa siitä mikä on keskeistä ja mikä tärkeää, mutta tätä nykyä usein ihmettelen sitä miten uutiset on valikoitu ja järjestetty lähetykseen.

      Mutta kylläpä on oikeasti helpottavaa kuulla, etten ole täällä yksin lyönyt päätä seinään näitten uutisten kanssa. Cosimolla on ollut niin kiire viikko töissä ettemme ole ehtineet juuri uutisia käsitellä kotona tällä viikolla enkä ole rohjennut asiaa ottaa myöskään Belmopanin tuttujeni kanssa puheeksi. Heistä ovat monet amerikkalaisia ja näkevät tämän tilanteen niin eri tavalla kuin minä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!